Kyllä kesti, mutta kannatti

Perheväkivalta on sana jota ei saisi olla.

Olen yksinhuoltaja (onneksi) minulla ei siis ole mies ystävää.
Olen ollut vapaalla jalalla jo 7 vuotta ja hyvä niin. Entinen mies ystäväni (lapseni isä)oli väkivaltainen ihminen.
Kun tavattiin minulle sanottiin siitä mutta en uskonut niin kuin ei moni muukaan teistä jotka on kokenut saman asian.

Ensimmäiset 100 päivää oli ihanaa ja sitten alkoi tapahtumaan kaikenlaista. Hän oli mustasukkainen ja sehän on jo sairaus sinäänsä.
Viikonloppuisin sain turpiini ja kerran jopa olin "kaatunut" eteisessä niin että takaraivosta tuli verta.
"rakkaus" on kummallinen asia. ei rakkautta ole jos lyö toista ja haukkuu toisten kuullen.
Kolme vuotta olimme yhdessä ja sitten se tapahtui.. Tulin raskaaksi ja mies lähti toisen naisen luo.

Nyt minulla on 6 vuotias poika joka muistuttaa paljon isäänsä mutta sellaista elämä on.

Menen päivän kerrallaan ja olen vannonut että jos vielä joskus tapaan miehen ja hän löy minua yhden kerran se on loppu heti.

YKSIKIN KERTA ON LIIKAA!!