Perheväkivalta on sana jota ei saisi olla.
Olen yksinhuoltaja (onneksi) minulla ei siis ole mies ystävää.
Olen ollut vapaalla jalalla jo 7 vuotta ja hyvä niin. Entinen mies ystäväni (lapseni isä)oli väkivaltainen ihminen.
Kun tavattiin minulle sanottiin siitä mutta en uskonut niin kuin ei moni muukaan teistä jotka on kokenut saman asian.
Ensimmäiset 100 päivää oli ihanaa ja sitten alkoi tapahtumaan kaikenlaista. Hän oli mustasukkainen ja sehän on jo sairaus sinäänsä.
Viikonloppuisin sain turpiini ja kerran jopa olin "kaatunut" eteisessä niin että takaraivosta tuli verta.
"rakkaus" on kummallinen asia. ei rakkautta ole jos lyö toista ja haukkuu toisten kuullen.
Kolme vuotta olimme yhdessä ja sitten se tapahtui.. Tulin raskaaksi ja mies lähti toisen naisen luo.
Nyt minulla on 6 vuotias poika joka muistuttaa paljon isäänsä mutta sellaista elämä on.
Menen päivän kerrallaan ja olen vannonut että jos vielä joskus tapaan miehen ja hän löy minua yhden kerran se on loppu heti.
YKSIKIN KERTA ON LIIKAA!!
Kyllä kesti, mutta kannatti
valkoinen-sulka
0
443
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26416953Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235458- 1152581
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152058Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361762Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111996- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32880Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44880