Meidän suhde

Meillä tapahtui kummia joskus vuonna 1 ja 2. Ajattelin jakaa kokemukseni teidän kanssa,vaikka en tiedä kuuluuko tämä varsinaisesti tänne foorumille.Tosin on tässäkin väkivallasta kyse,hieman erikoinen tilanne vain.Koska mieheni ei ole mikään hyvä puhumaan tunneasioista,niin en ole voinu hänen kanssa aiheesta keskustella,joka näyttää olevan kipeä myös hänelle.
Tapasin mieheni ollessani 16 vuotias,siitä alkoi seurustelu,muutin miehen luokse lähes samantien asumaan vaikka äitini olikin tiukasti asiaa vastaan.Ensimmäiset kuukaudet meni hyvin,oltiin ns.rakastuineita.Sitten alkoi silmitön väkivalta joka vain paheni.Haastoin aina riitaa väsyneen mieheni kanssa,ja hänen sanojensa mukaan "kerjäsin verta nenästäni".Väkivalta vain yltyi ja yltyi joka kerta,mulla oli pitkät hiukset ja hän tajusi että meen aika hiljaseks kun repii mua kovasti hiuksista.Kokooni nähden puolustauduin aina rajusti,alakynteen kuitenkin aina jäin.En osannut lähteä suhteesta pois.Yleensä aloitin riidat aina itse,aivan tyhmistä asioista kun mieheni tuli väsyneenä kotiin 16-18 tuntisen työpäivän jälkeen enkä antanut hänen nukkua,vaikka edessä olisi ollut saman pituinen rankka työpäivä.En ole koskaan kuitenkaan syyttänyt itseäni,mutta toisaalta myös ymmärtänyt miestäni.Näin en kehoita muita kuitenkaan toimimaan,vika on aina lyöjässä.
Väkivaltaa jatkui noin vuoden.Potkimista,hakkaamista ja myöskin henkistä väkivaltaa.Lopulta en jaksanut enää puolustautua väkivaltaa vastaan väkivallalla ja aina kun tajusin että kohta pamahtaa,juoksin vessaan turvaan.Lopulta tilanne rauhottui.
Sitten kävi jotain täysin minulle outoa.Taas kerran mieheni kävi kimppuuni,hän on minua edelleen 20senttiä pitempi,lähes 30kiloa painavampi ja koko ero on voimallisestikin suuri.Mutta kuitenkin.Hän kävi taas kerran kimppuuni,jolloin minä latasin häntä nyrkillä vatsaan.Mies putosi maahan,meni parvekkeelle ja itki siellä.Hän oli minulle aivan älyttömän vihainen,eikä päästänyt luokseen.Hän itki siellä ainakin 40minuuttia ja mä hätäännyin.Siihen loppui myös kaikenlainen väkivalta.Sen jälkeen ollaan oltu 7vuotta yhdessä,ilman pienintäkään väkivaltaa.Tämä on ihan tosi.Mentiin kihloihin 4 vuotta sitten.
Mieheni on myös taloudellisesti vahvemmassa asemassa ja on minua 8 vuotta vanhempi.Hänen nimillään on omistusasuntomme ja oma automme,minä kuitenkin päätän lähes kaikesta.Mies ei kuitenkaan ole ns.tossun alla.Hänelläkin on mielipiteet,mutta jos tajuaa minun olevan oikeassa,hän luovuttaa saman tien.Olen onnellinen että suhteemme laatu parani ja saamme jatkaa tätä.Tiedän mieheni vastustavan kaiken laista väkivaltaa.Häneen tekee kipeää ottaa nämä muistot esille,joten emme puhu niistä.Hän tietää,että olisi halutessaan voinut aikoinaan tehdä minulle jotain todella pahaa,tappaa minut.Hän kerran jopa myönsi sen,että olisi helppo tappaa minut.Siis kerran sellaisessa tilanteessa kun hän piti mua maassa ja kuristi.Hän ei kuitenkaan tehnyt sitä.Ja nyt siis jo 7 vuotta ilman minkäänlaista väkivaltaa.En ole enää edes varuillani niin kuin jossain vaiheessa vielä olin,vaikka sitä ei ollut tapahtunut vuosiin.
Itse aina kehotan muita samassa tilanteessa olevia lähtemään tuollasesta suhteesta.Itse kuiteki jäin,koska voimavarat oli niin totaalisen loppu,ettei enää osannut lähteä,vaan jäi odottamaan sitä parempaa aikaa.Minun tapauksessani se tuli.Ja koska en ole voinut puhua näistä mieheni kanssa,ajattelin nyt kysyä joltain vähän viisaammalta,että mitä miehelleni oikein tapahtui sen jälkeen,kun latasin häntä täysillä mahaan?Älkääkä hyvät ihmiset ruvetko enää tässä vaiheessa mitään saarnaamaan että sun olis pitäny "sitä ja tätä",kaikki on hyvin nyt.Ja kuten aina ennenkin,teen edelleen päätökseni itse,joten olen myös silloin itse kaikesta vastuussa.Lähinnä olisi kiva tietää,jos joku tuntee vaikka psykologiaa pikkasen,että mistä mieheni käytöksen muuttuminen juontaa juurensa?Tajusiko hän jotakin sen jälkeen?Tiedän että hän ei suinkaan pelkää minua,enkä minä häntä.Siitä ei siis ole kyse.Onko kellään muulla vastaavaa tilannetta.Suhteessa on seksiä ja arvostusta ja toisen kunnioittamista,ja se vaan vahvistuu päivä päivältä,joten siitäkään ei ole kyse.Jakakaa ihmiset kokemuksia kanssani jos teillä niitä on.Haluaisin tietää,että mistä voin itseäni kiittää väkivallan loputtua,vai voinko kiittää mistään.Kiitos kun jaksoit lukea=)