En koskaan ole baarissa itse iskemässä kyllä yleensä miehet hakeutuvat itse seuraani, tosin moni mies on kiinostunut vain pääsemisestä sänkyyn kanssani, mutta toki joukkoon on mahtunut fiksujakin miehiä, tosin en ole uskaltanut lähteä kenenkään kanssa treffeille tai toiseen tapamaamiseen ainakaan vielä.
En iske
yleensä
3643
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Nainen voi iskeä tietämättään.
Olin pesemässä erittäin likaista ja paskaista suurta teollisuushallimme. Ja se haju, voi taivas, mikä löyhkä. Ilmastoinnissa oli jotain vikaa, ja paikalle oli kutsuttu ilmastoinnin asentanut yritys.
Jouduin menemään näyttämään yläkertaan, ja yläkertaan mennessä tuo minua nuorempi pitkä mies kaappasi minut syliin, ja alkoi hillitön rakastelukohtaus. Ei seksi kohtaus vaan muuten hellimis ja suutelukohtaus ja vaateiden päältä likistely.
Olin kuin puulla päähän lyöty, että että tällaisessa kunnossa, olen litimärkä paskavedestä, ja haisen kuin rankkitynnöri paskalle, ja hien sekoitukselle, sillä olinhan vetänyt painepesurilla yön, ja päivän, ja olin lähdössä nukkumaan.
En ollut ikimaailmassa tajunnut, että tämä mies kaipasi minun läheisyyttäni ja hellimiskohtaustani. Niin vaan tulin iskeneeksi tuon miehen pelkällä olemukselllani.
Rakastan iskemistä. Sitä tapahtuu harvoin, mutta minä olen se, joka isken. Aivan taatusti. Miehiä on kiva iskeä.
opeta mullekin. Tosin mä haluaisin iskeä vain sen yhden ;)