Saatanallisista jehovantodistajista

Emeritus-Corrector

Tapasin tänään jehnuudessa olevat lähiomaiseni kaikki samanaikaisesti.

Voi!Voi!ja vielä kerran Voi!

Mitä enemmän olemme saaneet etäisyyttä satanalliseen jehnulaisuuteen, sitä paremmin ymmärrämme sydämessämme kuinka saatanalliset jeput on koukutettu.

Jehnujen puheenaiheet ilmentävät ekosentrisyyttä; jehovat ovat juuri niin omahyväisiä kuin vain voi olla; aiheita tehdään vaikka mistä. Esimerkiksi kun he kysyivät meidän työasioista joista kerroimme rehellisesti joskin vähättelevästi ilman alleviivauksia, niin jo tuli jumalaton kiire ylistää omien läheisten saavutuksia (toki omallatasollaan ihan merkittäviä;).

Keskustelujen aiheet pyörivät muutenkin hyvin maallisissa asioissa koska jehnuäitini on kieltänyt keskustelemasta Raamatusta hänen kotonaan.

-Corrector, kristitty-

"Jos he vihaavat minua niin he vihaavat teitäkin, koska orja ei ole isäntäänsä suurempi."

18

1278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ex-lude

      Miten sujuu "kristityn" kolminaisuuden (kolminaisuusjumaluus) julistustyönne, Corrector?

      Teillä, Correktor, lienee suuri huoli lähiomaisienne tulevaisuudesta: uskonne mukaiseen Danten-helvettiin joutumisesta kuolemattomassa sielussa?

      • Ihanaaaaaa

        Corrella on kova tyyli. Armoa ei vartiotornivääryydelle anneta eikä tunneta! Asiat sanotaan niin kuin ne on. Anna palaa vaan =)

      • Ystävä

        Menepä kuuntelemaan luentojaan!

      • Jaana J

        Sinun kannattaisi ottaa selvää luterilaisesta opista ei siellä mihinkään helvettiin jouduta.

      • Jaana J
        Ihanaaaaaa kirjoitti:

        Corrella on kova tyyli. Armoa ei vartiotornivääryydelle anneta eikä tunneta! Asiat sanotaan niin kuin ne on. Anna palaa vaan =)

        Jee Corre jyrää ja rockkaa jeput tainnoksiin!
        Hyvä Corre! Bravooooo

      • Onko niin...
        Jaana J kirjoitti:

        Sinun kannattaisi ottaa selvää luterilaisesta opista ei siellä mihinkään helvettiin jouduta.

        Että lutkut ovat takkinsa kääntäneet?

        Minulle kyllä rippiskoulussa kovastikin opetettiin helvattun tuskista.

        Taidampa kaivaa autotallista riparin oppikirjan ja tarkistaa...

    • ekosentristä?

      >Jehnujen puheenaiheet ilmentävät ekosentrisyyttä<

      Että Kessi vabaks jne...

      Voi voi, eikö sinua nyt kehuttu kyllin?

      Entä se täällä väittetty ehdoton ja erottamisperusteinen kielto edes tervehtiä luoppareita? Taitaa suvussa kohta mono heilua, kun oikein olette asioistakin keskustelleet...

    • admata

      Tämän avauksen ilmestymisestä lähtien olen pohtinut pitkään pitäisikö tämä avaus poistaa vai jättää palstalle?

      Tämän avauksen kaltainen ilmaisu on siis vaarassa poistua palstalta. Poistolle on perusteita lähinnä siksi, että tämän kaltaisista avauksista harvemmin syntyy mitään rakentavaa keskustelua, joka on palstan tarkoitus. Toisaalta sitten sanan täytyisi olla vapaa mielipiteille laidasta laitaan. Tyyli ilmaista mielipiteensä ei kuitenkaan voi olla vapaa ja kaikki ymmärtävät että mielenilmaisut tyyliin;"Jehovat on p-stä" poistuvat automaattisesti.

      Kiivaan asiallisen kommentin ja asiattomuuden raja onkin kuin veteen piirretty viiva. Selkeää yksiselitteistä rajaa on mahdotonta määritellä. Pidänkin tätä avausta asiattomuuden rajan päällä keikkuvana rajatapauksena, joka tietystä näkökulmasta katsottuna ylittää asiallisen kommentoinnin rajat ja toisesta näkökulmasta katsottuna taasen ei.

      Termit kuten jehnulaisuus ja jeput ovat mielestäni halventavia. Niiden käyttö on kuitenkin valitettavan yleistä, eikä suurin osa palstalaisista ole sitoutunut niiden karsimiseen. Henkilökohtaisesti toivon että jokainen kuitenkin välttäisi kyseisiä ilmaisuja ja Correctorillekin tämä sopi aiemmin hyvin... En kuitenkaan ole poistanut yhtään viestiä, jossa kyseisiä käsitteitä on käytetty yleisellä tasolla koska silloin joutuisin poistamaan turhan paljon kommentteja ja keskustelu kärsisi siitä muutoin liikaa.

      Joidenkin mielestä JT:t ovat Jumalan ja toisten mielestä taasen saatanan järjestö. Aivan samoin kuin JT:n mielestä kristikunnan kirkot ovat saatanan vallassa, niin myös perinteisillä kristityillä on oikeus ilmaista mielipiteensä että JT:t ovat saatanan vallassa. Kuitenkaan ilmaisutapaa "saatanalliset jeput" ei voi pitää kovin asiallisena ja sellaisia ilmaisuja sisältäviä viestejä olen poistanut aiemminkin.

      Jätän tämän avauksen kuitenkin palstalle esimerkkinä rajatapauksesta ilmaisutyylissä, jollaisesta toivoisin otettavaksi ainakin pari piirua rakentavampaan suuntaan:)

      >>
      "Jos he vihaavat minua niin he vihaavat teitäkin, koska orja ei ole isäntäänsä suurempi."
      >>

      Viha on puolin ja toisin valitettavan yleinen tunne kun näillä palstoilla erilain ymmärtävät uskovat kommentoivat tosilleen:(

      Puolin ja toisin olisi varmaan hyvä muistaa Jeesuksen opetusta tästä aiheesta:

      Matt. 5:38-45
      "Te olette kuulleet sanotuksi: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta'. Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin; ja jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin; ja jos joku pakottaa sinua yhden virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi. Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää. Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'. Mutta minä sanon teille:
      --> rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
      että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin."

      • Wittness

        Itse asiassa hyvä ettet poistanut tuota Corren aloitusta koska se varsin selkeästi tuo esiin sen millä tasolla hänen ajatuksensa liikkuvat.

        Noin alaarvoinen kielenkäyttö ja toisten pilkkaaminen mitä hävyttömämmin osoittaa varmasti enemmän pilkkaajasta kuin pilkattavista ...

        Jos minun pitäisi luopua omasta uskostani ja tulla hänen kaltaisekseen niin empä taida ....

        Hänen entisenä tuttunaan voin vakuuttaa ettei hän koskaan JT aikoinaan ollut noin rääväsuinen vaan pystyi hyvin asialliseen ja sivistyneeseen ajatustenvaihtoon.

        Liekö sitten hänen uusi uskontonsa vaikuttanut noin mieheen ja hänen ilmaisukykyynsä ...

      • admata
        Wittness kirjoitti:

        Jokainen meistä kertoo kommenteillaan myös itsestään, mutta on aivan eri asia mitä niissä sitten haluaa nähdä. Jos itse saan vaikutelman että joku avaus on puhtaasti pilkkaamismielessä tehty, niin sellaisten poistamista minun ei tarvitse edes harkita.

        Lukuisilla entisillä Jehovan todistajilla on voimakkaita kielteisiä tuntemuksia entisestä järjestöstään ja niitäkin pitää voida täällä käsitellä tiettyyn rajaan saakka. En millään voi uskoa että kaikki ex-JT:den negatiiviset kokemukset olisivat heistä itsestään johtuvia.

        >>
        Jos minun pitäisi luopua omasta uskostani ja tulla hänen kaltaisekseen niin empä taida ....
        >>

        Harkitsitkohan nyt piikkiäsi ihan loppuun asti?
        Jehovan todistajien keskuudestahan ei löydy huonoja esimerkkejä tai asiattomia kirjoittelijoita, eihän?

        Sanottakoon, että olen joutunut poistamaan tästä avauksesta huomattavasti avausta rankemmin herjaavia vastineita;) Jokaisesta suuremmasta joukostahan löytyy ihmisiä moneen junaan ja yleistää osataan puolin jos toisin.

        >>
        Hänen entisenä tuttunaan voin vakuuttaa...
        >>

        Juu, vaikka olen ulkopuolinen niin ei tarvitse olla selvänäkijä huomatakseen että jotkut "kahinat" juontavat juurensa yhteiseen historiaan.

        Vanha sananlasku sanoo että jokaisesta asiasta on vähintäänkin kolme totuutta. Sinun totuus, minun totuus ja se miten asiat oikeasti ovat. Jokaisella meillä on oma sisäinen, subjektiivinen totuutemme. Se on meille henkilökohtaisesti totta, mutta joku toinen kokee asiat ihan erilain ja se on puolestaan hänen subjektiivinen totuutensa. Emme varmasti pääse kaikissa asioissa koskaan yksimielisyyteen, eikä siihen ole edes tarvetta kunhan hyväksyisimme ja kunnioittaisimme sitä että toinen yksinkertaisesti näkee ja kokee asiat erilain eri puolelta.

      • Wittness
        admata kirjoitti:

        Kyllä taitaa Corre tässä "sivistysanojen" käytössä olla vielä saamapuolella ...

        En ole ainakaan yhtä mestarillista "alatyylin" viljelijää löytänyt tältä palstalta.

      • admata
        Wittness kirjoitti:

        Kyllä taitaa Corre tässä "sivistysanojen" käytössä olla vielä saamapuolella ...

        En ole ainakaan yhtä mestarillista "alatyylin" viljelijää löytänyt tältä palstalta.

        En edes kykene arvioimaan sitä että kuka on "saamapuolella" ja missäkin, mutta mutta...

        Kuten jo ensimmäisessä vastauksessani lainasin Jeesusta, niin Raamattua ohjenuoranaan pitävän tulisi rakastaa niitäkin, jotka vihaavat ja maksaa paha hyvällä. Tässä on haastetta niin nykyisille, kuin entisillekin todistajille ja kaikille muillekin;)

        Pidetäänhän erottamistakin "rakkaudellisena ratkaisuna", joten mistä ihmeestä sitten kumpuaa molemminpuolinen käsin kosketeltava viha JT:n ja ex-JT:n välillä? Tämä on tietysti yksilöllistä, mutta sellaisen vaikutelman ulkopuolinen helposti saa.

        Tietysti jollain tapaa ymmärrän, että jos sellaisten toimien kuten yhteisöstä erottamisen ja sosiaalisten suhteiden katkaiseminen tulkitaan "rakkaudelliseksi järjestelyksi ihmisen herättelemiseksi takaisin totuuteen", niin aivan samaa sarjaa on turhankin voimakkaiden ilmaisujen käyttö siihen, että JT:t huomaisivat "totuuden totuudestaan." Näin ulkopuolisen silmissä molempien samantyyliset keinot toimivat kuitenkin huonosti ja näyttävän kuitenkin aiheuttavan vain katkeruutta sekä syventävän vihanpidon kuilua...

        Sitten sellainen filosofinen kysymys pohdittavaksi että voiko todella oikeasti rakkaudellinen suhtautuminen koskaan aiheuttaa toisessa vihaa? Jos aidosti koet saaneesi toiselta vain hyvää, niin miten sellaista edes pystyisi vihaamaan?

    • Roikkuja

      Correlle!

      Jaakobin kirje 1:
      26 Jos joku luulee olevansa Jumalan palvelija mutta ei pysty hillitsemään kieltään, hän pettää itsensä ja hänen jumalanpalveluksensa on turha.

    • Naaban

      "Ei-kristityt olivat kuitenkin kauan palvoneet ristiä pyhänä uskonnollisena vertauskuvana.

      Kirja The Cross in Ritual, Architecture, and Art (Risti palvontamenoissa, arkkitehtuurissa ja taiteessa) sanoo: "On outoa mutta kiistattomasti totta, että aikakausina kauan ennen Kristuksen syntymää ja sen jälkeen maissa, jotka eivät ole joutuneet kosketuksiin kirkon opetusten kanssa, ristiä on käytetty pyhänä vertauskuvana. . . . Kreikkalaisten Bacchuksella, tyyrolaisten Tammuksella, kaldealaisten Belillä ja muinaisskandinaavien Odinilla oli kaikilla vertauskuvana niiden palvojien käyttämä ristinmuotoinen merkki." – Sivu 1." g73 8/2 21

      • Konstantinus

        Jos kristillinen vertauskuva olisi ilmestynyt Konstantinukselle ja vaikuttanut häneen tai olisi aikaansaanut hänen kääntymyksensä, hänen toiminnastaan pitäisi löytyä joitakin sen osoittavia todisteita. Mutta niin ei ole asian laita.

        Vuosia sen jälkeen, kun Konstantinuksen otaksuttiin nähneen ristin, hänen lyöttämänsä rahat kunnioittivat jatkuvasti auringonjumalaa. Niissä oli kirjoitus Sol Invictus (voittamaton aurinko).

        Mutta entäpä Lactantiuksen mainitsema "Jumalan taivaallinen merkki"? Sekin liittyi auringonpalvontaan.

        Yleisesti ollaan yhtä mieltä siitä, että "tavallisesti 'pyöräristiksi' kutsutun pyhän vertauskuvan perusmuoto [ympyrä, jonka sisällä on risti] on saatu sellaisenaan tai vähäisin muutoksin pakanaesi-isiemme auringontunnuksesta. . . . ja jotkut (kuten pastori S. Baring-Gould) ovat esittäneet ajatuksen, että keisari Konstantinus toimi poliittisin perustein omaksuessaan lippuunsa XP-tunnuksen, sillä tuo sama merkki toi hänen pakanasotilailleen mieleen ikuisesti kiertävän auringonpyörän ja kristityille Vapahtajan nimen kreikankieliset alkukirjaimet." – The Cross in Ritual, Architecture, and Art, s. 2

      • josda

        "On olemassa vielä yksi seikka, joka teki varhaiskristityille mahdottomaksi pitää ristiä Jeesuksen surmaamisen välikappaleena.

        Mitkään raamatulliset todisteet eivät sisällä vihjaustakaan siitä, että Jeesus kuoli ristillä.

        Eräs kreikkalais-englantilainen sanakirja (A Comprehensive Dictionary of the Original Greek Words with their Precise Meanings for English Readers) esittää kreikkalaisesta sanasta staurós (käännetty 'ristiksi' lukuisissa käännöksissä): "STAUROS . . . tarkoittaa ensi sijassa pystysuoraa paalua tai pylvästä. Pahantekijät teloitettiin naulaamalla sellaiseen."

        Samaten kirja The Non-Christian Cross (Ei-kristillinen risti) huomauttaa: "Missään Uuden testamentin muodostavissa lukuisissa kirjoituksissa ei ole ainuttakaan lausetta, joka todistaisi alkuperäisellä kreikan kielellä edes epäsuorasti sen puolesta, että Jeesuksen tapauksessa käytetty stauros oli jotakin muuta kuin tavallinen stauros [paalu tai pylväs], ja vielä vähemmän sen puolesta, että se olisi koostunut, ei yhdestä puunkappaleesta, vaan kahdesta kappaleesta, jotka oli naulattu yhteen ristin muotoon."" Lähde: g73 8/2 21

      • masa
        josda kirjoitti:

        On Jt:lle vähän samalainen totuus kui"sykähdyttävää","ilmeisesti","todennäköisesti".
        Älä mene sanomaan noin.Yhtä paljon löytyy päinvastaisia todisteita.

        Lähde vähän tutkimaan asioita ja harkitse uudestaan sanomaasi:"mitkään ei".

      • jah hah
        Konstantinus kirjoitti:

        Jos kristillinen vertauskuva olisi ilmestynyt Konstantinukselle ja vaikuttanut häneen tai olisi aikaansaanut hänen kääntymyksensä, hänen toiminnastaan pitäisi löytyä joitakin sen osoittavia todisteita. Mutta niin ei ole asian laita.

        Vuosia sen jälkeen, kun Konstantinuksen otaksuttiin nähneen ristin, hänen lyöttämänsä rahat kunnioittivat jatkuvasti auringonjumalaa. Niissä oli kirjoitus Sol Invictus (voittamaton aurinko).

        Mutta entäpä Lactantiuksen mainitsema "Jumalan taivaallinen merkki"? Sekin liittyi auringonpalvontaan.

        Yleisesti ollaan yhtä mieltä siitä, että "tavallisesti 'pyöräristiksi' kutsutun pyhän vertauskuvan perusmuoto [ympyrä, jonka sisällä on risti] on saatu sellaisenaan tai vähäisin muutoksin pakanaesi-isiemme auringontunnuksesta. . . . ja jotkut (kuten pastori S. Baring-Gould) ovat esittäneet ajatuksen, että keisari Konstantinus toimi poliittisin perustein omaksuessaan lippuunsa XP-tunnuksen, sillä tuo sama merkki toi hänen pakanasotilailleen mieleen ikuisesti kiertävän auringonpyörän ja kristityille Vapahtajan nimen kreikankieliset alkukirjaimet." – The Cross in Ritual, Architecture, and Art, s. 2

        >"...keisari Konstantinus toimi poliittisin perustein omaksuessaan lippuunsa XP-tunnuksen"

        Tämänkös takia - eikä vain tienraivuun köyhdyttäminä - jehovantodistajat käyttävät Windows 2000:ta eikä uudempaa Suuren Babylonin XP-tunnuksella merkittyä...

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      262
      16685
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5370
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2545
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2010
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1742
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      975
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      941
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      849
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      843
    Aihe