Anopille sitä ja tätä...

leidi levoton

Anopillani on kolme poikaa, seurustelen niistä vanhimman kanssa. Kaikki lapset ovat jo aikuisia ja asuvat omillaan. Välini anoppiin ovat kohtalaiset, mitä vähemmän tekemisissä - sen parempi. Haluaisinkin lähinnä kuulla muiden mielipiteitä ja kokemuksia siitä, kuinka paljon teette asioita anoppinne eteen? Meitä soitetaan milloin haravoimaan, nurmea leikkaamaan, kukkia kastelemaan, polttopuita tekemään... Eikö olisi aika muuttaa pois omakotitalosta jos ei itse selviä ko. töistä? Vai olenko vain itsekäs lellipentu jonka ei ole koskaan tarvinut tehdä muiden eteen mitään?

47

5323

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paree vaan

      käydä auttelemassa kun kutsu käy, jos aikaa on. Saahan sitä hyötyliikuntaa samalla.

      Kaverini anoppi muutti viime syksynä osakkeeseen, ja soittelee nyt lapsilleen ja heidän puolisoille kerran pari päivässä, ja suuttuu jos eivät käy kolmen-neljän tunnin kaffella vähintään kerran viikossa. On myös ruvennut sairastelemaan oikein urakalla, silkkaa tekemisenpuutettaan. Ja miniöiden pitää sitten hoidella lääkkeet, apteekit ja lääkärissäkäynnit.

    • ratkaisuun

      Silloin, kun on kyseessä asumiseen liittyvä säännöllinen ja pakollinen toiminta, eikä sitä kykene itse/asuja hoitamaan, on syytä vaihtaa asumismuoto.

      Pitäkää palaveri poikien kanssa, miksi äitee asuu taloa?
      Onko toive/mielikuvan jostain 3 pojasta asumaan taloon hänen jälkeensä?
      Onko "toive" mahdollisuuksien rajoissa?
      Onko kyseessä perinnetalo äiteen muistoille?

      Kerrostalo tai rivikoti on harmiton ja huolloton asumismuoto.

      Muistelot ovat henkilökohtaisia, eivät ne häviä vaikka talosta luopuisi.

      Tietysti, jos vaati paikkakunnalta muuton jää tuttavat (hyvän päivän tutut) ja ystäväpiiri (arkipäivän jakajat).
      Onko äiteellä mahdollista saada kunnallista kotiapua?

      Tosin puhuisin asiaa siten, että vanhetessa asuminen aina vaan hankalampaa, muutto nyt helpointa.

      • Kaikennähnyt

        Hänellä on omakotitalon lisäksi maalla vanhempiensa perintömökki, ja nämä paikat ovat ilmeisesti jotenkin pyhiä. Ikinä hän ei aio niistä luopua ja vaatii yhtenään, että kaikki sukulaiset ja tuttavatkin auttaisivat häntä pitämään niitä yllä, itsehän hän ei jaksa.

        Mutta hän ei myöskään kykene ottamaan huomioon sitä, että kullakin on omat paikkansa huollettavana. Harvapa sitä ehtii ja jaksaa jokaisen muunkin "tarpeessaolijan" paikkoja huoltamaan.

        Olen luopunut toivosta, että äiti muuttaisi kerrostaloon ja pitäisi vaikka sitä maapaikkaansa, ehkä se sujuisi.


      • -nainen-

        Minulla on ihan Ok/ihana anoppi. Mutta olen huomannut, että mitä vanhemmaksi hän tulee, sitä enemmän hän haluaa "palveluja" minulta. Vaikka hän itsekin pystyisi kyseisen homman hoitamaan. Mutta todellisuudessa hän on YKSINÄINEN. Ja nämä "palvelut", mitä hän haluaa, ovat vain tekosyy, millä hän saa minut liikkeelle.


    • Vanhempi leidi

      Minun miehelläni on neljä veljeä, ei yhtään siskoa. Olemme olleet nyt naimisissa parikymmentä vuotta. Anoppini tekee kaiken itse ja vihoviimeinen asia, mitä hän haluaa, on ostaa esimerkiksi siivouspalvelua. Minä olen työssäkäyvä nainen, asun satojen kilometrien päässä anopistani. Anoppi on ollut ikänsä kotirouva, joten aikaa hänellä on aina ollut riittämiin. Alussa yritin autella anoppia esimerkiksi kesämökillä, mutta en halua käyttää lomaani toisten huushollin ylläpitoon. Lopetin pitemmät vierailut anoppilassa, koska en viitsinyt siellä alkeellisessa huushollissa laiskanakaan pyöriä. Käyn silloin tällöin yhden yön visiitillä, mutta vain vieraana, en ylimääräisenä työjuhtana. Jos anoppi tarvitsee apua esimerkiksi ruuanlaitossa ja pyytää minua, pyydän miestäni menemään keittiöön. Perunankuorimaveitsi pysyy miestenkin kädessä. Kun menen omille vanhemmilleni, autan äitiäni itse. Ikinä ei ole siellä tarvinnut mieheni tehdä mitään, ei edes auttaa isääni ns. miesten töissä. On yleensäkin ottaen helpompaa auttaa tutussa talossa tutun henkilön kanssa. Kerran anoppi pyysi suursiivousapuun (miksi ei poikaansa?) ja sanoin, että tulee minulle halvemmaksi laittaa sata euroa hänen tililleen siivoojan palkaamiseen kuin että ajaisin satoja kilometrejä ja käyttäisin kolme päivää (kaksi ajamiseen ja yksi siivoamiseen) siivousreissuun.

      Pointtini ei oikeastaan ole se, että ei pidä auttaa. Neuvoni on se, että mieti, mitä pitemmän päälle itse haluat. Jos sinä tai miehesi ette halua juosta anopilla auttamassa joka käänteessä, ei kannata antaa väärää kuvaa asiasta nyt. Tehkää omat pelisääntönne selväksi alusta alkaen. Jokainen voi elää omaa elämäänsä tai sitten tiiviisti suvun keskellä. Molemmissa tavoissa on hyvät ja huonot puolensa. Itse haluan päättää itse asioistani ja en halua häärätä liikaa anopin kanssa. Joku toinen taas haluaa paljon ihmisiä ympärilleen ja haluaa myös itse saada apua tarvittaessa.

      • anoppiminiä

        Olen sekä anoppi, että miniä.
        Huomaan, että tässä maailmanajassa eletään ITSEKKYYDEN aikaa, jolloin sanotaan vain: minä, minä, minulle.
        Jokainen laskee tarkkaan, ettei vain tule autetuksi vahingossa liikaa ketään.
        No, jokainen tekee oman valintansa ja jaksamisensa mukaan, ja sen mukaan, mistä kokee saavansa onnea.
        Olen huomannut saaneeni suurimmat onnen hetkeni auttamisesta, antamisesta ja jakamisesta.
        Olkoonkin se vanhus kuinka känkkäränkkä kipuinensa ja haudan läheisyyden pelossaan, niin tunnen mielihyvää, kun olen siivonnut tai tehnyt muuta palvelusta hänelle, ja tiedän tehneeni oikein.
        Pieni hymykin ja tietoisuus että toisen on parmepi olla, se kaikki tuo täyteyden ja rikkauden tuntua elämään.
        En laske niin tarkkaan, teenkö palvelusta mieheni äidille ja omalle isälleni.
        Minulla on myös miniöitä, ja joudun sinnekin suuntaan auttamaan, lapsenhoidossa.
        Yhdessä vaiheessa tunsin itseni revityksi ja elin niin sanottua omaa elämää melko tarkkaan.
        Se alkoi tuntua "köyhältä" minä-minä elämältä.
        En paljonkaan mieti, mitä MINÄ saan, vaan MITEN minä voin olla lähimmäiselleni iloksi.
        Kumma kyllä, tuosta ilosta koituukin itselle 50 %.
        Tämä tie on tuonut mukanaan muutakin hauskaa yllätystä, ja ystäväpiiri on laajentunut ja ennen kaikkea oma mieli.
        Tämä vain tuosta "vanhemman leidin" otsikosta mitä itse elämäsltäsi haluat kirvoittamana.


      • Kaikennähnyt
        anoppiminiä kirjoitti:

        Olen sekä anoppi, että miniä.
        Huomaan, että tässä maailmanajassa eletään ITSEKKYYDEN aikaa, jolloin sanotaan vain: minä, minä, minulle.
        Jokainen laskee tarkkaan, ettei vain tule autetuksi vahingossa liikaa ketään.
        No, jokainen tekee oman valintansa ja jaksamisensa mukaan, ja sen mukaan, mistä kokee saavansa onnea.
        Olen huomannut saaneeni suurimmat onnen hetkeni auttamisesta, antamisesta ja jakamisesta.
        Olkoonkin se vanhus kuinka känkkäränkkä kipuinensa ja haudan läheisyyden pelossaan, niin tunnen mielihyvää, kun olen siivonnut tai tehnyt muuta palvelusta hänelle, ja tiedän tehneeni oikein.
        Pieni hymykin ja tietoisuus että toisen on parmepi olla, se kaikki tuo täyteyden ja rikkauden tuntua elämään.
        En laske niin tarkkaan, teenkö palvelusta mieheni äidille ja omalle isälleni.
        Minulla on myös miniöitä, ja joudun sinnekin suuntaan auttamaan, lapsenhoidossa.
        Yhdessä vaiheessa tunsin itseni revityksi ja elin niin sanottua omaa elämää melko tarkkaan.
        Se alkoi tuntua "köyhältä" minä-minä elämältä.
        En paljonkaan mieti, mitä MINÄ saan, vaan MITEN minä voin olla lähimmäiselleni iloksi.
        Kumma kyllä, tuosta ilosta koituukin itselle 50 %.
        Tämä tie on tuonut mukanaan muutakin hauskaa yllätystä, ja ystäväpiiri on laajentunut ja ennen kaikkea oma mieli.
        Tämä vain tuosta "vanhemman leidin" otsikosta mitä itse elämäsltäsi haluat kirvoittamana.

        Kaikilla kun elämä ei ole niin selkeää, että kyse olisi pelkästään mustavalkoisesta asetelmasta täysitsekkyys/auttamisenhaluilo.


      • anoppiminiä
        Kaikennähnyt kirjoitti:

        Kaikilla kun elämä ei ole niin selkeää, että kyse olisi pelkästään mustavalkoisesta asetelmasta täysitsekkyys/auttamisenhaluilo.

        Suomi on täynnänsä yli 70-vuotiaita yksinäisiä naisia, leskiä!
        Monet, monet kunnat ovat vähentäneet merkittävästi kotiavustajia, yhä harvemmat vanhukset saavat tarvitsemaansa apua.
        Nuoremman naisen on vaikea käsittää, että sydän -ja nivelsairauksien uuvuttama ihminen on mahdotonta selviytyä tavallisestakin arjesta.
        Vanhuus tulee väistämättä monelle.
        On kauheaa jäädä niin totaalisesti sukunsa vieroittamaksi, että he tulevat käymään vain pyydettäessä ja silloin nurjalla mielellä.
        Vanhusten itsemurhat ovat lisääntyneet.
        Jostain se kertoo kulttuurissamme.


      • -asiaa-
        anoppiminiä kirjoitti:

        Suomi on täynnänsä yli 70-vuotiaita yksinäisiä naisia, leskiä!
        Monet, monet kunnat ovat vähentäneet merkittävästi kotiavustajia, yhä harvemmat vanhukset saavat tarvitsemaansa apua.
        Nuoremman naisen on vaikea käsittää, että sydän -ja nivelsairauksien uuvuttama ihminen on mahdotonta selviytyä tavallisestakin arjesta.
        Vanhuus tulee väistämättä monelle.
        On kauheaa jäädä niin totaalisesti sukunsa vieroittamaksi, että he tulevat käymään vain pyydettäessä ja silloin nurjalla mielellä.
        Vanhusten itsemurhat ovat lisääntyneet.
        Jostain se kertoo kulttuurissamme.

        tämä kirjoitus. Täällä huudetaan isoon ääneen omasta elämästä, joka anopilla pitäisi olla. Melkeinpä jokaisella se aikansa onkin, mutta entä kun ystävät ja sukulaiset kuolevat. Omalta anopiltanikin on kuollut jo monta ystävää, eikä niitä uusia ystäviä vanhoilla päivillä niin hirveästi jaksa metsästää. Kyllä meidän nuorempien täytyy olla inhimillisempiä ja ottaa vanhukset huomioon, eikä jättää heitä heitteille.


      • Vanhempi leidi
        anoppiminiä kirjoitti:

        Suomi on täynnänsä yli 70-vuotiaita yksinäisiä naisia, leskiä!
        Monet, monet kunnat ovat vähentäneet merkittävästi kotiavustajia, yhä harvemmat vanhukset saavat tarvitsemaansa apua.
        Nuoremman naisen on vaikea käsittää, että sydän -ja nivelsairauksien uuvuttama ihminen on mahdotonta selviytyä tavallisestakin arjesta.
        Vanhuus tulee väistämättä monelle.
        On kauheaa jäädä niin totaalisesti sukunsa vieroittamaksi, että he tulevat käymään vain pyydettäessä ja silloin nurjalla mielellä.
        Vanhusten itsemurhat ovat lisääntyneet.
        Jostain se kertoo kulttuurissamme.

        En kyllä tunnista itseäni minä, minä, minä -ihmiseksi, vaikken anoppiani autakaan. Meillä on sikäli tasavertainen tilanne, että sekä omat että mieheni vanhemmat asuvat kaukana. Minusta olisi tosi kummallista, että molempien vanhemmat laskisivat omakotitalossa asumisensa sen varaan, että minä ryntäilen aina tarvittaessa auttamaan. En ole todellakaan vaatinut miestäni pysymään pois omien vanhempiensa luota, mutten myöskään tunne anoppiani tai appiani lähisukulaisikseni, joiden suursiivoukdesta minun pitäisi huolehtia. Molempien vanhemmilla on myös sen verran rahaa/omaisuutta, että he voivat halutessaan ostaa vaikkapa remontti-tai siivousapua.

        Minä autan omia vanhempiani sen, mitä kykenen. Oma äitini on tosin sitä mieltä, että avun tarpeen tullessa jatkuvaksi, hän muuttaa palvelutaloon. Kukaan tervejärkinen vanhempi ei halua uuvuttaa lapsiaan vaatimalla heitä esimerkiksi joka toinen viikonloppu matkustamaan satoja kilometrejä auttaakseen kotitöissä. Minulla on kouluikäiset lapset, joista huolehtiminen työni lisäksi lienee kuitenkin etusijalla. En halua vaatia lapsiani lopettamaan harrastuksia, jotta voisin auttaa heidän isovanhempiaan.

        Jotkut nykyajan anopeista ovat siinä mielessä itsekkäitä, että vain heidän tapansa auttaa on oikea. Oma anoppini ei siis hyväksy kotiavun palkkaamista, vaikka minä tai mieheni maksaisi sen. Tosin hänellä ja apella olisi siihen itsekin varaa. Jos anoppini haluaa välttämättä miniänsä kaveriksi mökille ikkunan pesuun keväisin, se on hänen valintansa. Jos ei miniät sinne halua, se on taas miniöiden valinta. Kuten aiemmin kerroin, anoppini on ollut ikänsä kotona. Hän ei voi ymmärtää, että jollain ihmisellä ei ole aikaa rajattomasti. Minulla on rahaa riittävästi elämiseen, ylimääräisestä ajasta on puute. Anopillani oli minun iässäni päin vastoin.


      • Kaikennähnyt
        anoppiminiä kirjoitti:

        Suomi on täynnänsä yli 70-vuotiaita yksinäisiä naisia, leskiä!
        Monet, monet kunnat ovat vähentäneet merkittävästi kotiavustajia, yhä harvemmat vanhukset saavat tarvitsemaansa apua.
        Nuoremman naisen on vaikea käsittää, että sydän -ja nivelsairauksien uuvuttama ihminen on mahdotonta selviytyä tavallisestakin arjesta.
        Vanhuus tulee väistämättä monelle.
        On kauheaa jäädä niin totaalisesti sukunsa vieroittamaksi, että he tulevat käymään vain pyydettäessä ja silloin nurjalla mielellä.
        Vanhusten itsemurhat ovat lisääntyneet.
        Jostain se kertoo kulttuurissamme.

        Olen leidin kannalla tässä asiassa.

        Eikö olekin vain niin, että jos omakotitaloa ei pysty kerran pitämään ilman että jonkun toisen on jatkuvasti oltava sitä pystyssä pitämässä, niin silloin on aika luopua siitä.

        Näin ainakin aion minä menetellä mieheni kanssa. Elämässä täytyy kuitenkin ottaa realistinen asenne eikä haahuilla jossain pilvilinnoissa.


      • koko ikää
        anoppiminiä kirjoitti:

        Suomi on täynnänsä yli 70-vuotiaita yksinäisiä naisia, leskiä!
        Monet, monet kunnat ovat vähentäneet merkittävästi kotiavustajia, yhä harvemmat vanhukset saavat tarvitsemaansa apua.
        Nuoremman naisen on vaikea käsittää, että sydän -ja nivelsairauksien uuvuttama ihminen on mahdotonta selviytyä tavallisestakin arjesta.
        Vanhuus tulee väistämättä monelle.
        On kauheaa jäädä niin totaalisesti sukunsa vieroittamaksi, että he tulevat käymään vain pyydettäessä ja silloin nurjalla mielellä.
        Vanhusten itsemurhat ovat lisääntyneet.
        Jostain se kertoo kulttuurissamme.

        Anoppi ja appi lähenevät kuuttakymppiä, heidän lapsensa ovat auttaneet yrityksen hommissa vajaat 20 vuotta. Itse olen noin kolmekymppinen, pitäisikö minun ja mieheni laittaa omat elämämme holdiin, ja keskittyä vanhemman sukupolven hoitamiseen vielä 30 vuotta, kunnes molemmat ovat kupsahtaneet, "koska Suomessa nyt vain tätä hoitajakaartia on niin vähän"?

        Sitten kun nämä 30 lisähoitovuotta ovat kuluneet, olen itse kuusikymppinen, onko sitten minun lasteni vuoro hoitaa minua? Paitsi, että minulla ei ole lasta, eikä niitä tule, omasta ja mieheni yhteisestä tahdosta. Lapsia ei tähän maailmaan tehdä, jotta niiden vanhemmilla olisi jokin ilmainen orja elämän eläkevuosiksi, tai oikeastaan, vanhempien koko elämän ajaksi.

        Milloinkohan saisin joidenkin teidän mielestä alkaa elää omaa elämää? Millonkohan saan sanoa, mitä itse ajattelen? Aloitamme sen ensi vuonna viimeistään, kasvatamme sellaisen välimatkan anoppiin ja appeen, että saavat tulla omillaan toimeen. Anoppi ja appi ovat osasyy, miksi ajatus tuntuu hyvältä. Monia muitakin on.

        Viime vuodet ovat puhuneet yrityksen myymisestä ja lopettamisesta, no nyt katsotaan sitten, mitä tekevät kun "lapsikatraasta" yksi on poissa tuhansien kilometrien päässä. Ei tule koti-ikävä. Kestän mieluusti vaikka mitkä funnel webit, kunhan anoppi ja appi eivät enää soita "vähän auttamaan heitä". Tämän perhesuhteen yksipuolisuus tympii ja pahasti. Viisi vuotta katsonut tätä sivusta, ja nyt keväisen ison riidan jälkeen, minun pinna vetää viimeisiään. Puoli vuotta enää, ja sitten, sitten..


      • -nainen-
        koko ikää kirjoitti:

        Anoppi ja appi lähenevät kuuttakymppiä, heidän lapsensa ovat auttaneet yrityksen hommissa vajaat 20 vuotta. Itse olen noin kolmekymppinen, pitäisikö minun ja mieheni laittaa omat elämämme holdiin, ja keskittyä vanhemman sukupolven hoitamiseen vielä 30 vuotta, kunnes molemmat ovat kupsahtaneet, "koska Suomessa nyt vain tätä hoitajakaartia on niin vähän"?

        Sitten kun nämä 30 lisähoitovuotta ovat kuluneet, olen itse kuusikymppinen, onko sitten minun lasteni vuoro hoitaa minua? Paitsi, että minulla ei ole lasta, eikä niitä tule, omasta ja mieheni yhteisestä tahdosta. Lapsia ei tähän maailmaan tehdä, jotta niiden vanhemmilla olisi jokin ilmainen orja elämän eläkevuosiksi, tai oikeastaan, vanhempien koko elämän ajaksi.

        Milloinkohan saisin joidenkin teidän mielestä alkaa elää omaa elämää? Millonkohan saan sanoa, mitä itse ajattelen? Aloitamme sen ensi vuonna viimeistään, kasvatamme sellaisen välimatkan anoppiin ja appeen, että saavat tulla omillaan toimeen. Anoppi ja appi ovat osasyy, miksi ajatus tuntuu hyvältä. Monia muitakin on.

        Viime vuodet ovat puhuneet yrityksen myymisestä ja lopettamisesta, no nyt katsotaan sitten, mitä tekevät kun "lapsikatraasta" yksi on poissa tuhansien kilometrien päässä. Ei tule koti-ikävä. Kestän mieluusti vaikka mitkä funnel webit, kunhan anoppi ja appi eivät enää soita "vähän auttamaan heitä". Tämän perhesuhteen yksipuolisuus tympii ja pahasti. Viisi vuotta katsonut tätä sivusta, ja nyt keväisen ison riidan jälkeen, minun pinna vetää viimeisiään. Puoli vuotta enää, ja sitten, sitten..

        No kuule, 60-nen appi tai anoppi ei varmasti pahemmin kaipaile "huoltoapua" vielä tuossa iässä, että älä turhaan ole vielä huolissasi. Voit alkaa elämään omaa elämääsi ihan joka päivä.

        Tätä kirjoittaessani mietin omaa isääni, joka on pian 80 -vuotias ja on jo "hoitanut" viisi vuotta sairasta/100% näkövammaista äitiäni. Minulle on tullut välillä mieleen se, että milloinhan isäni "eläkepäivät" alkavat, kun hän on kuitenkin 24h/vrk kiinni "hoitotyössään" ja harvemmin kukaan tulee kysymään, että kuinka jaksat ja jaksatko yleensäkin??


      • kaipaa sitä huoltoapua
        -nainen- kirjoitti:

        No kuule, 60-nen appi tai anoppi ei varmasti pahemmin kaipaile "huoltoapua" vielä tuossa iässä, että älä turhaan ole vielä huolissasi. Voit alkaa elämään omaa elämääsi ihan joka päivä.

        Tätä kirjoittaessani mietin omaa isääni, joka on pian 80 -vuotias ja on jo "hoitanut" viisi vuotta sairasta/100% näkövammaista äitiäni. Minulle on tullut välillä mieleen se, että milloinhan isäni "eläkepäivät" alkavat, kun hän on kuitenkin 24h/vrk kiinni "hoitotyössään" ja harvemmin kukaan tulee kysymään, että kuinka jaksat ja jaksatko yleensäkin??

        Minä en kehtaisi laittaa omaa 80-vuotiasta isääni hoitamaan vielä huonommassa kunnossa olevaa äitiäni. Mutta sinä ehkä tiedät paremmin. Miltä tuntuu turha ja perusteeton hyökkäys sinne päin?

        Näitä vanhuksia varten on ihan kuule vanhainkoteja, joten on aivan turha esittää suurta marttyyriä täällä. Hyvänä miniänä brassailet isäsi huonolla kunnolla, mutta et kuitenkaan koe itseäsi kuitenkaan niin hyvänä tyttärenä, että menisit itse hoitamaan molempia, ja ottaisit vastuun isältäsi pois. Kannat kuitenkin huolta, että miten isäsi jaksaa, mutta et etene tänne kirjoittamista pidemmälle? Kun et edes voi teeskennellä ymmärtäväni minua, niin miksi minunkaan pitäisi vaivautua? Oletko mahdollisesti anoppi? Really now? Couldn't have figured that out, not in a zillion years.

        Joten älä ala latelemaan mielipiteitä, jos et ole tehnyt sitä, mitä minä, mieheni ja tämän pari muuta sisarusta olemme tehneet, eli hoitaneet appivanhempieni asioita useita vuosia, vaikka näissä vielä henki pihisee, vaikka ovatkin "vain" vaivaiset 60-v, eikä 80-v. Anopin oma isä on aivan retuperällä, omassa kodissaan, mutta eipä vaan anoppi hoida isäänsä. Koko aika menee siinä, kun skannaa lähisukua läpi, kuka voisi auttaa anoppia ja appea.

        Ottaa pannuun tuollaiset marttyyrit. Minä hoitaisin omaa miestäni vastaavassa tilanteessa, rakkaudesta sitä tekee, ja hän minua. Mutta tämä ei ollutkaan minun pointtini. Vaan se, että miksi minun pitäisi hoitaa anoppia ja appea, koska he herranjestas ovat tässä naimisissa keskenään, emmekä he heidän kanssaan? Tästä oli kyse, ja minä en myöskään muuten käyttäisi koko loppuelämääni hoitamalla vanhaa äitiäni, kutsukaa sitten vaikka miksi. Turha esittää täällä parempaa kuin olette. Kukaan ei jaksa hoitaa toista ikuisuuksia, meillä on oikeus omaan elämään.


      • -nainen-
        kaipaa sitä huoltoapua kirjoitti:

        Minä en kehtaisi laittaa omaa 80-vuotiasta isääni hoitamaan vielä huonommassa kunnossa olevaa äitiäni. Mutta sinä ehkä tiedät paremmin. Miltä tuntuu turha ja perusteeton hyökkäys sinne päin?

        Näitä vanhuksia varten on ihan kuule vanhainkoteja, joten on aivan turha esittää suurta marttyyriä täällä. Hyvänä miniänä brassailet isäsi huonolla kunnolla, mutta et kuitenkaan koe itseäsi kuitenkaan niin hyvänä tyttärenä, että menisit itse hoitamaan molempia, ja ottaisit vastuun isältäsi pois. Kannat kuitenkin huolta, että miten isäsi jaksaa, mutta et etene tänne kirjoittamista pidemmälle? Kun et edes voi teeskennellä ymmärtäväni minua, niin miksi minunkaan pitäisi vaivautua? Oletko mahdollisesti anoppi? Really now? Couldn't have figured that out, not in a zillion years.

        Joten älä ala latelemaan mielipiteitä, jos et ole tehnyt sitä, mitä minä, mieheni ja tämän pari muuta sisarusta olemme tehneet, eli hoitaneet appivanhempieni asioita useita vuosia, vaikka näissä vielä henki pihisee, vaikka ovatkin "vain" vaivaiset 60-v, eikä 80-v. Anopin oma isä on aivan retuperällä, omassa kodissaan, mutta eipä vaan anoppi hoida isäänsä. Koko aika menee siinä, kun skannaa lähisukua läpi, kuka voisi auttaa anoppia ja appea.

        Ottaa pannuun tuollaiset marttyyrit. Minä hoitaisin omaa miestäni vastaavassa tilanteessa, rakkaudesta sitä tekee, ja hän minua. Mutta tämä ei ollutkaan minun pointtini. Vaan se, että miksi minun pitäisi hoitaa anoppia ja appea, koska he herranjestas ovat tässä naimisissa keskenään, emmekä he heidän kanssaan? Tästä oli kyse, ja minä en myöskään muuten käyttäisi koko loppuelämääni hoitamalla vanhaa äitiäni, kutsukaa sitten vaikka miksi. Turha esittää täällä parempaa kuin olette. Kukaan ei jaksa hoitaa toista ikuisuuksia, meillä on oikeus omaan elämään.

        Minulla on myös oma perhe ja työ huolehdittavana. Ja välimatka vanhempiin on yli 450 kilometriä. Olen kuitenkin saanut isäni hoidettua omaishoidontuen piiriin, joten nyt hänellä on intervallijakson aikana mahdollisuus elää vain itselleen. Ensimmäistä kerran viiteen vuoteen.

        Nykyisin sinne vanhainkotiin ei niin vain "mennä". Jonotusaika saattaa olla jopa 4-5 vuotta. Vaikka ikää olisikin paljon. Enkä ole missään vaiheessa sanonut, että isäni on huonokuntoinen. Mutta, kun ihminen tulee vanhaksi, hänen jaksamisensa ei ole enää itsestään selvyys.

        Ja en todellakaan edes voi teeskennellä, että ymmärtäisin asennettasi kyseiseen asiaan. Koska sinäkin tulet joskus vanhaksi ja löydät nämä samat ongelmat edestäsi. Niin kuin me muutkin.


      • anoppiminiä
        kaipaa sitä huoltoapua kirjoitti:

        Minä en kehtaisi laittaa omaa 80-vuotiasta isääni hoitamaan vielä huonommassa kunnossa olevaa äitiäni. Mutta sinä ehkä tiedät paremmin. Miltä tuntuu turha ja perusteeton hyökkäys sinne päin?

        Näitä vanhuksia varten on ihan kuule vanhainkoteja, joten on aivan turha esittää suurta marttyyriä täällä. Hyvänä miniänä brassailet isäsi huonolla kunnolla, mutta et kuitenkaan koe itseäsi kuitenkaan niin hyvänä tyttärenä, että menisit itse hoitamaan molempia, ja ottaisit vastuun isältäsi pois. Kannat kuitenkin huolta, että miten isäsi jaksaa, mutta et etene tänne kirjoittamista pidemmälle? Kun et edes voi teeskennellä ymmärtäväni minua, niin miksi minunkaan pitäisi vaivautua? Oletko mahdollisesti anoppi? Really now? Couldn't have figured that out, not in a zillion years.

        Joten älä ala latelemaan mielipiteitä, jos et ole tehnyt sitä, mitä minä, mieheni ja tämän pari muuta sisarusta olemme tehneet, eli hoitaneet appivanhempieni asioita useita vuosia, vaikka näissä vielä henki pihisee, vaikka ovatkin "vain" vaivaiset 60-v, eikä 80-v. Anopin oma isä on aivan retuperällä, omassa kodissaan, mutta eipä vaan anoppi hoida isäänsä. Koko aika menee siinä, kun skannaa lähisukua läpi, kuka voisi auttaa anoppia ja appea.

        Ottaa pannuun tuollaiset marttyyrit. Minä hoitaisin omaa miestäni vastaavassa tilanteessa, rakkaudesta sitä tekee, ja hän minua. Mutta tämä ei ollutkaan minun pointtini. Vaan se, että miksi minun pitäisi hoitaa anoppia ja appea, koska he herranjestas ovat tässä naimisissa keskenään, emmekä he heidän kanssaan? Tästä oli kyse, ja minä en myöskään muuten käyttäisi koko loppuelämääni hoitamalla vanhaa äitiäni, kutsukaa sitten vaikka miksi. Turha esittää täällä parempaa kuin olette. Kukaan ei jaksa hoitaa toista ikuisuuksia, meillä on oikeus omaan elämään.

        Kävisepä kysymässä kuntasi terveydenhuolto -ja sosiaalipuolen viranomaisilta, kuinka "helposti" saa vanhuksen vanhainkotiin?
        Kuule, se on nykyisin kovaa meininkiä. Täällä päin jonotusaika vanhainkotiin on 3 vuotta.
        Sinnekin pääsemiseen on tarkat säännöt.
        1) et saa olla liian huonokuntoinen, sinun on pystyttävä kävelemään rollaattorin kanssa omilla jaloillasi
        2) et saa olla liian hyväkuntoinen. Mikäli pärjäät ilman vaippoja, paikkasi on kotihoidossa.
        Noi oli niinkuin karkeat kriteerit.
        On LOTTOVOITTO päästä vanhainkotiin.
        Minulla on nyt sellainen onnellinen sattumus, että hoidokkini asuvat samassa kaupungissa.
        Puhun vain itsestäni, että tunnen tyydytystä saadessani auttaa.
        En oleta että joku toinen menettelisi samoin.
        EN ole marttyyri! Jos olisin, kärsisin.
        Monet vanhukset ovat pakotetut hoitamaan toisiaan, vaikka oma kunto olisi miinus nolla.
        Heillä ei ole vaihtoehtoja, sillä kaikesta kunnallisesta avusta on karsittu.
        MUTTA, MUTTA vaikka asuisi 1000 km päässä vanhuksistaan, voi heitä edes ajatella sydämellisesti, soittaa silloin tällöin ja sanoa ystävällisen sanan. Yksikin hyvä ja lämmin sana voi pelastaa päivän.
        Vanhusten yksinäisyys Suomessa on todellista!
        Sukulaisrakkautta ja vastuuta ei tunneta täällä enää.


      • Vanhempi leidi
        anoppiminiä kirjoitti:

        Kävisepä kysymässä kuntasi terveydenhuolto -ja sosiaalipuolen viranomaisilta, kuinka "helposti" saa vanhuksen vanhainkotiin?
        Kuule, se on nykyisin kovaa meininkiä. Täällä päin jonotusaika vanhainkotiin on 3 vuotta.
        Sinnekin pääsemiseen on tarkat säännöt.
        1) et saa olla liian huonokuntoinen, sinun on pystyttävä kävelemään rollaattorin kanssa omilla jaloillasi
        2) et saa olla liian hyväkuntoinen. Mikäli pärjäät ilman vaippoja, paikkasi on kotihoidossa.
        Noi oli niinkuin karkeat kriteerit.
        On LOTTOVOITTO päästä vanhainkotiin.
        Minulla on nyt sellainen onnellinen sattumus, että hoidokkini asuvat samassa kaupungissa.
        Puhun vain itsestäni, että tunnen tyydytystä saadessani auttaa.
        En oleta että joku toinen menettelisi samoin.
        EN ole marttyyri! Jos olisin, kärsisin.
        Monet vanhukset ovat pakotetut hoitamaan toisiaan, vaikka oma kunto olisi miinus nolla.
        Heillä ei ole vaihtoehtoja, sillä kaikesta kunnallisesta avusta on karsittu.
        MUTTA, MUTTA vaikka asuisi 1000 km päässä vanhuksistaan, voi heitä edes ajatella sydämellisesti, soittaa silloin tällöin ja sanoa ystävällisen sanan. Yksikin hyvä ja lämmin sana voi pelastaa päivän.
        Vanhusten yksinäisyys Suomessa on todellista!
        Sukulaisrakkautta ja vastuuta ei tunneta täällä enää.

        Näistä anoppinsa keski-ikäisten kodinhoitajaminiöiden kirjoituksista saa aika yksipuolisen maailmankuvan.

        Ensiksikin osa suomalaisista vanhuksista on kohtalaisen varakkaita. Ei välttämättä hyvätuloisia, mutta heillä on varallisuutta kuten oma asunto, kesämökki, ehkä jopa metsää jne. Vaikka omat lapset kehottaisivat myymään jotain, jotta vanhukset voisivat palkata apua kotona asumiseen, se ei näille säästämiseen tottuneille vanhoille ihmisille käy. Ymmärrän, että elämäntapaa on vaikea muuttaa. Jos on ikänsä säästänyt, ei pysty kahdeksankymmentä vuotiaana asennetta vaihtamaan. Tosiasia on kuitenkin, että kymppitonnin kotiapu tuo vanhukselle huomattavasti isomman ilon kuin samainen kymppitonni perintönä jollekin viisvitoselle asuntonsa maksaneelle lapselle. Itse (olen siis nelikymppinen) olen sanonut vanhemmilleni, että heidän ei ainakaan minulle tarvitse rahojaan säästää eikä ennakkoperintöä jakaa, joten kaikki rahat vain oman elämänlaadun parantamiseen.

        Toiseksi tuo välimatka. On hyvä muistaa, että aika moni on muuttanut pohjoisesta etelään työn perässä. Monessa perheessä molemmat isovanhemmat asuvat satojen kilometrien päässä. Isovanhemmilta ei luonnollisesti ole saatu lastenhoitoapua ja ihan yhtä mahdotonta on auttaa isovanhempia käytännössä. On täysin eri asia kehua auttavansa anoppiaan samalla paikkakunnalla kuin hoitaa anopin asioita satojen kilometrien päästä. Kyllä varmaan 90% suomalaisista pitää yhteyttä vanhempiinsa, vaikka nämä asuisivat tuhannen kilometrin päässä, mutta halon hakkuu on jo ihan eri juttu.


      • jänkäti jänkäti jänkäti
        Kaikennähnyt kirjoitti:

        Olen leidin kannalla tässä asiassa.

        Eikö olekin vain niin, että jos omakotitaloa ei pysty kerran pitämään ilman että jonkun toisen on jatkuvasti oltava sitä pystyssä pitämässä, niin silloin on aika luopua siitä.

        Näin ainakin aion minä menetellä mieheni kanssa. Elämässä täytyy kuitenkin ottaa realistinen asenne eikä haahuilla jossain pilvilinnoissa.

        Pitänee tähän rakoon kommentoida. Kyse kyllä omasta äidistäni, joka jankuttaa ja jankuttaa kuinka minun pitäisi tulla taas käymään "kotona."

        Ensinnäkin; en ole siellä syntynyt, se paikka ei ole mulle lapsuuskoti, ei ihania muistoja, lähinnä pahaa oloa. Nimenomaan päätin jo nuorena, että kun vain johonkin pääsen tästä niin.. Minun KOTI on sadan kilometrin päässä, ukkoni kanssa. Ylipäätään kotini on ollut 25 vuotta toisella paikkakunnalla, siis ennen avioitumistakin, eikö?? Ei se siellä ole enää.

        Ja nyt sitten pitäisi siellä olla ja olla. Ja kun käyn, olen kuitenkin aina "liian vähän aikaa." Mikään ei riitä. Minun pitäisi jättää kaikki taakseni, ja käydä siellä mahdollisimman usein. Kun hän saa minut sinne, alkaa puolen tunnin sisään terrorisointi. Kun tietää, etten karkuunkaan pääse. Ilmiriita ja syyllistäminen on käynnissä. Myös miestäni arvostelee, ja kotiani..

        Olot ovat alkeelliset; kun siellä käy, on viikon maha jumissa, paha mieli, riitelystä huono omatunto, tulee äyskittyä ukolle...

        Miehenikin pitäisi kuulemma käydä siellä. Ei ole käynyt nyt yli vuoteen. Meillä ei ole autoa. Miehellä ei kulu siellä aika. Ollaan oltu yötä muutaman kerran avioliiton aikana, ja päiväseltäänkin käyty. Mutta ei hän viihdy. Ei mitään järjellistä tekemistä. Kaikki eivät pidä samoista asioista.

        Onko oikein syyllistää harva se päivä puhelimessa että voi voi kyllä täällä olisi tekemistä; olisi ikkunanpesua, matot pitäisi pestä, keittiön kaapit, autotalli ja vintti pitäisi järjestää....jne jne jne.

        Kuitenkin, pääsääntöisesti kyse yksinäisyydestä. Siis vaikka hällä on siinä ukkonsa ja peräkamarin poika. He vaan eivät jaksa kuunnella häntä ja ovat paljon ulkosalla puuhissaan.
        Kun menen sinne, monesti aika menee tyhjän löpinöissä kuitenkin. Ja riitelyssä.

        Ihan siedettävässä kunnossa se huusholli muuten on, ei mitenkään "steriili" mutta ok..
        Minun mielestäni on aika hankala autottoman, suht rahattoman avioliitossa olevan ihmisen kulkea syyllistteynä joka välissä siellä..
        Meni vähän äiti-osastoksi ja yli aiheen, mutta..


      • anoppiminiä
        Vanhempi leidi kirjoitti:

        Näistä anoppinsa keski-ikäisten kodinhoitajaminiöiden kirjoituksista saa aika yksipuolisen maailmankuvan.

        Ensiksikin osa suomalaisista vanhuksista on kohtalaisen varakkaita. Ei välttämättä hyvätuloisia, mutta heillä on varallisuutta kuten oma asunto, kesämökki, ehkä jopa metsää jne. Vaikka omat lapset kehottaisivat myymään jotain, jotta vanhukset voisivat palkata apua kotona asumiseen, se ei näille säästämiseen tottuneille vanhoille ihmisille käy. Ymmärrän, että elämäntapaa on vaikea muuttaa. Jos on ikänsä säästänyt, ei pysty kahdeksankymmentä vuotiaana asennetta vaihtamaan. Tosiasia on kuitenkin, että kymppitonnin kotiapu tuo vanhukselle huomattavasti isomman ilon kuin samainen kymppitonni perintönä jollekin viisvitoselle asuntonsa maksaneelle lapselle. Itse (olen siis nelikymppinen) olen sanonut vanhemmilleni, että heidän ei ainakaan minulle tarvitse rahojaan säästää eikä ennakkoperintöä jakaa, joten kaikki rahat vain oman elämänlaadun parantamiseen.

        Toiseksi tuo välimatka. On hyvä muistaa, että aika moni on muuttanut pohjoisesta etelään työn perässä. Monessa perheessä molemmat isovanhemmat asuvat satojen kilometrien päässä. Isovanhemmilta ei luonnollisesti ole saatu lastenhoitoapua ja ihan yhtä mahdotonta on auttaa isovanhempia käytännössä. On täysin eri asia kehua auttavansa anoppiaan samalla paikkakunnalla kuin hoitaa anopin asioita satojen kilometrien päästä. Kyllä varmaan 90% suomalaisista pitää yhteyttä vanhempiinsa, vaikka nämä asuisivat tuhannen kilometrin päässä, mutta halon hakkuu on jo ihan eri juttu.

        Ai jaa, yksipuolisen kuvan?
        No, onneksi oikaisit yksinkertaista ja mustavalkoista maailmankuvaani. Kiitos.
        Tiedoksi sinne, että on myös köyhiä vanhuksia, ja heidän määränsä tulee lisääntymään.
        Mistä syystä?
        Siitä syystä, että pätkätöiden ja työttömyyden myötä monien varallisuus ei kasva. Köyhyyskin globalisoituu.
        Isäni toimi käsityöläisammatissa, joka on pienipalkkaista. Työeläke jäi vaatimattomaksi.
        Samoin mieheni äiti, pienviljelijän leski on kansaneläkkeen varassa elävä ihminen.

        Nyt on vain niin, että tulevaisuudessa vanhusten heitteillejättö tulee lisääntymään, koska kunnat eivät pysty taloudellisesti järjestämään heille tarvittavaa apua.
        Harva vanhus haluaa olla riesana jälkikasvulleen, mieluummin he kitkuttavat itsekseen joten kuten.

        Nuorempi ikäluokka on privatisoitunut. He eivät miellä vanhoja isiään ja äitejään omaisiksi.

        Esimerkki:
        Mummoa, joka on kolme vuotta maannut liikuntakyvyttömänä sairaalassa, ei jälkikasvu ole kertaakaan käynyt katsomassa!
        Mummon omaiset asuvat samassa kaupungissa.
        Tämä jälkikasvu käy pari kertaa vuodessa lomamatkoilla Aasian maissa, mutta eräs matka... pieni visiitti mummon luo, on jäänyt tekemättä. Perheen tyttöset suorastaan inhoavat mummoa, koska "se" on niin ruma ja outo.
        Se oli muisto kolmen vuoden takaisesta tapaamisesta.
        Traagisemmaksi tapauksen tekee se, että mummo on järjissään, osaa kaivata, mutta ei halua olla tungetteleva.
        Järkyttävää kuunneltavaa sivusta päin, millaista tuhoa elintasokilpailu tuottaa.


      • anoppiminiä
        jänkäti jänkäti jänkäti kirjoitti:

        Pitänee tähän rakoon kommentoida. Kyse kyllä omasta äidistäni, joka jankuttaa ja jankuttaa kuinka minun pitäisi tulla taas käymään "kotona."

        Ensinnäkin; en ole siellä syntynyt, se paikka ei ole mulle lapsuuskoti, ei ihania muistoja, lähinnä pahaa oloa. Nimenomaan päätin jo nuorena, että kun vain johonkin pääsen tästä niin.. Minun KOTI on sadan kilometrin päässä, ukkoni kanssa. Ylipäätään kotini on ollut 25 vuotta toisella paikkakunnalla, siis ennen avioitumistakin, eikö?? Ei se siellä ole enää.

        Ja nyt sitten pitäisi siellä olla ja olla. Ja kun käyn, olen kuitenkin aina "liian vähän aikaa." Mikään ei riitä. Minun pitäisi jättää kaikki taakseni, ja käydä siellä mahdollisimman usein. Kun hän saa minut sinne, alkaa puolen tunnin sisään terrorisointi. Kun tietää, etten karkuunkaan pääse. Ilmiriita ja syyllistäminen on käynnissä. Myös miestäni arvostelee, ja kotiani..

        Olot ovat alkeelliset; kun siellä käy, on viikon maha jumissa, paha mieli, riitelystä huono omatunto, tulee äyskittyä ukolle...

        Miehenikin pitäisi kuulemma käydä siellä. Ei ole käynyt nyt yli vuoteen. Meillä ei ole autoa. Miehellä ei kulu siellä aika. Ollaan oltu yötä muutaman kerran avioliiton aikana, ja päiväseltäänkin käyty. Mutta ei hän viihdy. Ei mitään järjellistä tekemistä. Kaikki eivät pidä samoista asioista.

        Onko oikein syyllistää harva se päivä puhelimessa että voi voi kyllä täällä olisi tekemistä; olisi ikkunanpesua, matot pitäisi pestä, keittiön kaapit, autotalli ja vintti pitäisi järjestää....jne jne jne.

        Kuitenkin, pääsääntöisesti kyse yksinäisyydestä. Siis vaikka hällä on siinä ukkonsa ja peräkamarin poika. He vaan eivät jaksa kuunnella häntä ja ovat paljon ulkosalla puuhissaan.
        Kun menen sinne, monesti aika menee tyhjän löpinöissä kuitenkin. Ja riitelyssä.

        Ihan siedettävässä kunnossa se huusholli muuten on, ei mitenkään "steriili" mutta ok..
        Minun mielestäni on aika hankala autottoman, suht rahattoman avioliitossa olevan ihmisen kulkea syyllistteynä joka välissä siellä..
        Meni vähän äiti-osastoksi ja yli aiheen, mutta..

        Tajuan kyllä tilanteesi. En itsekään menisi tuossa tapauksessa auttelemaan, varsinkin kun äidilläsi on samassa taloudessa mies ja poika.
        Olen puhunut yli 80-ikäisten, yksinäisten ihmisten auttamisesta. Sellaisten, jotka eivät itse enää tajua oma tilannettaan.
        Äitisi vaikuttaa melko kärkkäältä syyttelijältä, joten on ymmärrettävää, että haluat pysytellä poissa.
        Itseään on lupa suojella! Jaksamisia sinulle!


      • Kaikennähnyt
        anoppiminiä kirjoitti:

        Ai jaa, yksipuolisen kuvan?
        No, onneksi oikaisit yksinkertaista ja mustavalkoista maailmankuvaani. Kiitos.
        Tiedoksi sinne, että on myös köyhiä vanhuksia, ja heidän määränsä tulee lisääntymään.
        Mistä syystä?
        Siitä syystä, että pätkätöiden ja työttömyyden myötä monien varallisuus ei kasva. Köyhyyskin globalisoituu.
        Isäni toimi käsityöläisammatissa, joka on pienipalkkaista. Työeläke jäi vaatimattomaksi.
        Samoin mieheni äiti, pienviljelijän leski on kansaneläkkeen varassa elävä ihminen.

        Nyt on vain niin, että tulevaisuudessa vanhusten heitteillejättö tulee lisääntymään, koska kunnat eivät pysty taloudellisesti järjestämään heille tarvittavaa apua.
        Harva vanhus haluaa olla riesana jälkikasvulleen, mieluummin he kitkuttavat itsekseen joten kuten.

        Nuorempi ikäluokka on privatisoitunut. He eivät miellä vanhoja isiään ja äitejään omaisiksi.

        Esimerkki:
        Mummoa, joka on kolme vuotta maannut liikuntakyvyttömänä sairaalassa, ei jälkikasvu ole kertaakaan käynyt katsomassa!
        Mummon omaiset asuvat samassa kaupungissa.
        Tämä jälkikasvu käy pari kertaa vuodessa lomamatkoilla Aasian maissa, mutta eräs matka... pieni visiitti mummon luo, on jäänyt tekemättä. Perheen tyttöset suorastaan inhoavat mummoa, koska "se" on niin ruma ja outo.
        Se oli muisto kolmen vuoden takaisesta tapaamisesta.
        Traagisemmaksi tapauksen tekee se, että mummo on järjissään, osaa kaivata, mutta ei halua olla tungetteleva.
        Järkyttävää kuunneltavaa sivusta päin, millaista tuhoa elintasokilpailu tuottaa.

        että tuollainen mummokulta saattaa olla ollut lapsilleen veemäinen.

        Näin on ainakin meillä. En tarkoita, että näin on juuri kertomassasi tapauksessa. Mutta näitä juttuja on. Kaikki äidit eivät rakasta lapsiaan. Jotkut äidit ovat, kuten sanoin, suorastaan veemäisiä lapsilleen. Jatkuvasti, vuosikymmenet. (Älkää vain kukaan nyt vetäkö tähän jotain murkkuiän protestikautta, siitä ei ole kyse.)

        Vaikea tuntea sellaista veemäistä äitiä omaisekseen, kun hän on itse ihan omalla käytöksellään pitänyt tarmokkaasti huolta siitä, ettemme me lapset hänestä paljon perusta.

        SIITÄ on joskus kyse. Väittäisin, että useinkin.

        Asioiden taustoja tuntematon ympäristö sitten voivottelee, kun "mummokultaa" ei käydä katsomassa sairaalassa. Ja se "mummokulta" tekee ympäristölle varmasti selväksi oman näkökantansa, kun taas lasten näkökantaa ei kukaan ole kertomassa.


      • Vanhempi leidi
        anoppiminiä kirjoitti:

        Ai jaa, yksipuolisen kuvan?
        No, onneksi oikaisit yksinkertaista ja mustavalkoista maailmankuvaani. Kiitos.
        Tiedoksi sinne, että on myös köyhiä vanhuksia, ja heidän määränsä tulee lisääntymään.
        Mistä syystä?
        Siitä syystä, että pätkätöiden ja työttömyyden myötä monien varallisuus ei kasva. Köyhyyskin globalisoituu.
        Isäni toimi käsityöläisammatissa, joka on pienipalkkaista. Työeläke jäi vaatimattomaksi.
        Samoin mieheni äiti, pienviljelijän leski on kansaneläkkeen varassa elävä ihminen.

        Nyt on vain niin, että tulevaisuudessa vanhusten heitteillejättö tulee lisääntymään, koska kunnat eivät pysty taloudellisesti järjestämään heille tarvittavaa apua.
        Harva vanhus haluaa olla riesana jälkikasvulleen, mieluummin he kitkuttavat itsekseen joten kuten.

        Nuorempi ikäluokka on privatisoitunut. He eivät miellä vanhoja isiään ja äitejään omaisiksi.

        Esimerkki:
        Mummoa, joka on kolme vuotta maannut liikuntakyvyttömänä sairaalassa, ei jälkikasvu ole kertaakaan käynyt katsomassa!
        Mummon omaiset asuvat samassa kaupungissa.
        Tämä jälkikasvu käy pari kertaa vuodessa lomamatkoilla Aasian maissa, mutta eräs matka... pieni visiitti mummon luo, on jäänyt tekemättä. Perheen tyttöset suorastaan inhoavat mummoa, koska "se" on niin ruma ja outo.
        Se oli muisto kolmen vuoden takaisesta tapaamisesta.
        Traagisemmaksi tapauksen tekee se, että mummo on järjissään, osaa kaivata, mutta ei halua olla tungetteleva.
        Järkyttävää kuunneltavaa sivusta päin, millaista tuhoa elintasokilpailu tuottaa.

        Jos kirjoitan viestissäni, etteivät kaikki vanhukset ole köyhiä en tarkoita, että kaikki vanhukset olisivat rikkaitakaan. Tosiasia kuitenkin on, että nykyinen eläkkeellä olevien joukko on huomattavasti varakkaampaa kuin esimerkiksi eläkeläiset kolmekymmentä vuotta sitten. Olen tosi pahoillani, jos kaikki tuntemasi vanhat lähisukulaisesi mukaanlukien miehesi vanhemmat ovat köyhiä ja sinun apusi tarpeessa, mutta noin huonosti asiat eivät AINA ole.

        Muuan kaukainen naimaton mieheni sukulaistäti kuoli pari vuotta sitten. Hän eli erittäin nuukasti ja muun muassa anoppini juoksi auttamassa häntä milloin missäkin asiassa kuten siivouksissa, kaupassa käynnissä jne. Mainittakoon, että anoppini sairasti jo silloin nivelreumaa. Kun sukulaistäti kuoli reilun kahdeksankympin ikäisenä, häneltä jäi satojen tuhansien markkojen säästöt, jotka oli säästetty erittäin pienistä tuloista. Muuta perintöä ei kyllä jäänyt, koska hän ei ollut koskaan mitään itselleen hankkinut. Sukulaiset olivat uhranneet aikaansa sukulaistädin kotitöihin, kun eivät tienneet hänellä olleen varaa kotiavustajaankin. Varmasti kaikki sukulaiset olisivat mieluummin suoneet hänen nauttivan rahoistaan ja käyneet myös hänen luonaan mieluummin normaalisti kylässä kuin hoitaneen hänen asioitaan. Ainoa voittaja tädin säästämisen takia oli verottaja, joka tietysti sai suurimman osan säästetyistä rahoista.

        Minun käsittääkseni tuo pätkätöiden aiheuttama ongelma eläkkeisiin tulee ilmi vasta vuosikymmenien päästä. Pätkätöitä on tehty vasten tahtoisi vasta viimeiset kymmenisen vuotta.


      • anoppiminiä
        Kaikennähnyt kirjoitti:

        että tuollainen mummokulta saattaa olla ollut lapsilleen veemäinen.

        Näin on ainakin meillä. En tarkoita, että näin on juuri kertomassasi tapauksessa. Mutta näitä juttuja on. Kaikki äidit eivät rakasta lapsiaan. Jotkut äidit ovat, kuten sanoin, suorastaan veemäisiä lapsilleen. Jatkuvasti, vuosikymmenet. (Älkää vain kukaan nyt vetäkö tähän jotain murkkuiän protestikautta, siitä ei ole kyse.)

        Vaikea tuntea sellaista veemäistä äitiä omaisekseen, kun hän on itse ihan omalla käytöksellään pitänyt tarmokkaasti huolta siitä, ettemme me lapset hänestä paljon perusta.

        SIITÄ on joskus kyse. Väittäisin, että useinkin.

        Asioiden taustoja tuntematon ympäristö sitten voivottelee, kun "mummokultaa" ei käydä katsomassa sairaalassa. Ja se "mummokulta" tekee ympäristölle varmasti selväksi oman näkökantansa, kun taas lasten näkökantaa ei kukaan ole kertomassa.

        Tunnen mummon, ei ole v:mäinen, vaan pikemmin arka ja hiljainen.
        Yritän ymmärtää sitä toista osapuolta. On vain käynyt niin, että heidän elämänsä on niin nousujohdanteinen ja täynnä uralla etenemistä, kodin rakentamista, sisustamista, laaja ystäväpiiri, illanvietot, lasten harrastukset, omat harrastukset, matkat, että tämänhetkiseen tilanteeseen ei kertakaikkiaan yksi kämänen mummo ole mahtunut.


      • anoppiminiä
        Vanhempi leidi kirjoitti:

        Jos kirjoitan viestissäni, etteivät kaikki vanhukset ole köyhiä en tarkoita, että kaikki vanhukset olisivat rikkaitakaan. Tosiasia kuitenkin on, että nykyinen eläkkeellä olevien joukko on huomattavasti varakkaampaa kuin esimerkiksi eläkeläiset kolmekymmentä vuotta sitten. Olen tosi pahoillani, jos kaikki tuntemasi vanhat lähisukulaisesi mukaanlukien miehesi vanhemmat ovat köyhiä ja sinun apusi tarpeessa, mutta noin huonosti asiat eivät AINA ole.

        Muuan kaukainen naimaton mieheni sukulaistäti kuoli pari vuotta sitten. Hän eli erittäin nuukasti ja muun muassa anoppini juoksi auttamassa häntä milloin missäkin asiassa kuten siivouksissa, kaupassa käynnissä jne. Mainittakoon, että anoppini sairasti jo silloin nivelreumaa. Kun sukulaistäti kuoli reilun kahdeksankympin ikäisenä, häneltä jäi satojen tuhansien markkojen säästöt, jotka oli säästetty erittäin pienistä tuloista. Muuta perintöä ei kyllä jäänyt, koska hän ei ollut koskaan mitään itselleen hankkinut. Sukulaiset olivat uhranneet aikaansa sukulaistädin kotitöihin, kun eivät tienneet hänellä olleen varaa kotiavustajaankin. Varmasti kaikki sukulaiset olisivat mieluummin suoneet hänen nauttivan rahoistaan ja käyneet myös hänen luonaan mieluummin normaalisti kylässä kuin hoitaneen hänen asioitaan. Ainoa voittaja tädin säästämisen takia oli verottaja, joka tietysti sai suurimman osan säästetyistä rahoista.

        Minun käsittääkseni tuo pätkätöiden aiheuttama ongelma eläkkeisiin tulee ilmi vasta vuosikymmenien päästä. Pätkätöitä on tehty vasten tahtoisi vasta viimeiset kymmenisen vuotta.

        Aivan oikein, yleisesti koko kansan elintaso on korkeampi kuin 70-luvulla.
        Pätkätöitten ja työttömyyden vaikutuksesta eläkkeisiin mainitsinkin tulevaisuudessa tapahtuvaksi. Vaikea uskoa, että miljoonaomaisuutta pystyisi normaali ihminen säästämään pienstä palkkatulosta.
        Tottakai ihmisellä, jolla on varaa maksaa siivouksesta, kuuluu maksaa se, eikä teettää hyväntekeväisyystyönä... oli sitten vanha tai nuori.
        Mutta oikeasti ON olemassa (voit tarkistaa Kelan tilastoista) pelkän kansaneläkkeen varassa olevia vanhuksia sekä pienen työeläkkeen varassa kitkuttelevia, joilla EI ole varaa maksaa palveluista.
        ON valitettavaa, että he joutuvat turvautumaan sukulaisiinsa.
        En vaadi, että miniöiden olisi juostava ilkiöanopeillaan siivoamassa.
        Uskon, että on känkkäräisiä vanhuksia, joiden kanssa on vaikea tulla toimeen.
        Mutta on kivojakin mummoja.
        Ja on kivoja miniöitä ja vähemmän kivoja.
        Kaikkea löytyy.
        Ehkä tämä keskustelu luiskahti pitemmälle kuin olin kuvitellut. Kirjoitin ensin vain omista kokemuksistani ja tunteistani. Siksikin, että olen yhtäaikaa anopin sekä miniän roolissa, näkökulmaa on molempiin suuntiin.


      • Tuntematon täti
        anoppiminiä kirjoitti:

        Tunnen mummon, ei ole v:mäinen, vaan pikemmin arka ja hiljainen.
        Yritän ymmärtää sitä toista osapuolta. On vain käynyt niin, että heidän elämänsä on niin nousujohdanteinen ja täynnä uralla etenemistä, kodin rakentamista, sisustamista, laaja ystäväpiiri, illanvietot, lasten harrastukset, omat harrastukset, matkat, että tämänhetkiseen tilanteeseen ei kertakaikkiaan yksi kämänen mummo ole mahtunut.

        On se hyvä, että tunnet jonkun tilanteen noin hyvin. Tiedät hänen lastensa tekojensa motiivit ja miten pinnallisia ne ovat. Ja tuo liikuntakyvytön mummo on pyhimyksestä seuraava. Mahtaa sinun elämäsi olla kadehdittavaa, kun kuljet sairaiden vanhusten luona. Etkä pelkästään omien lähisukulaistesi, vaan huolehdit koko yhteisön liikuntakyvyttömistä vanhuksista. Enemmän sinun kaltaisiasi, niin voidaan lopettaa koko julkinen vanhustenhuolto. Mihin sitä enää tarvitaan. Voisitko vielä ottaa minun kämäsen anoppini piiriisi?


      • et LASTEN
        anoppiminiä kirjoitti:

        Tunnen mummon, ei ole v:mäinen, vaan pikemmin arka ja hiljainen.
        Yritän ymmärtää sitä toista osapuolta. On vain käynyt niin, että heidän elämänsä on niin nousujohdanteinen ja täynnä uralla etenemistä, kodin rakentamista, sisustamista, laaja ystäväpiiri, illanvietot, lasten harrastukset, omat harrastukset, matkat, että tämänhetkiseen tilanteeseen ei kertakaikkiaan yksi kämänen mummo ole mahtunut.

        Munkin mummuni osaa olla erinomaisen viehättävä - vieraiden nähden. Lapsilleen hän on veemäinen akka, on ollut jo - jaa, pari-kolmekymmentä vuotta.

        Vieraskoreus voi paljastua alta jos tarkkanäköinen vähän raaputtaa pintaa.


      • mielestäni
        anoppiminiä kirjoitti:

        Aivan oikein, yleisesti koko kansan elintaso on korkeampi kuin 70-luvulla.
        Pätkätöitten ja työttömyyden vaikutuksesta eläkkeisiin mainitsinkin tulevaisuudessa tapahtuvaksi. Vaikea uskoa, että miljoonaomaisuutta pystyisi normaali ihminen säästämään pienstä palkkatulosta.
        Tottakai ihmisellä, jolla on varaa maksaa siivouksesta, kuuluu maksaa se, eikä teettää hyväntekeväisyystyönä... oli sitten vanha tai nuori.
        Mutta oikeasti ON olemassa (voit tarkistaa Kelan tilastoista) pelkän kansaneläkkeen varassa olevia vanhuksia sekä pienen työeläkkeen varassa kitkuttelevia, joilla EI ole varaa maksaa palveluista.
        ON valitettavaa, että he joutuvat turvautumaan sukulaisiinsa.
        En vaadi, että miniöiden olisi juostava ilkiöanopeillaan siivoamassa.
        Uskon, että on känkkäräisiä vanhuksia, joiden kanssa on vaikea tulla toimeen.
        Mutta on kivojakin mummoja.
        Ja on kivoja miniöitä ja vähemmän kivoja.
        Kaikkea löytyy.
        Ehkä tämä keskustelu luiskahti pitemmälle kuin olin kuvitellut. Kirjoitin ensin vain omista kokemuksistani ja tunteistani. Siksikin, että olen yhtäaikaa anopin sekä miniän roolissa, näkökulmaa on molempiin suuntiin.

        Nyt loppua kohti näyt sentään oppineen jotakin MUISTAKIN näkökulmista.


      • anoppiminiä
        mielestäni kirjoitti:

        Nyt loppua kohti näyt sentään oppineen jotakin MUISTAKIN näkökulmista.

        Eiköhän tähän ikään mennessä ole opittu jotain.
        Ainakin antamaan periksi, mitä ei aina voi sanoa kaikista nuoremmista ihmisistä.
        Nuoruuteen kuuluu tiukasti omista periaatteistaan kiinnipitäminen, se sallittakoon!


      • anoppiminiä
        et LASTEN kirjoitti:

        Munkin mummuni osaa olla erinomaisen viehättävä - vieraiden nähden. Lapsilleen hän on veemäinen akka, on ollut jo - jaa, pari-kolmekymmentä vuotta.

        Vieraskoreus voi paljastua alta jos tarkkanäköinen vähän raaputtaa pintaa.

        Puhu nyt vain omasta mummustasi.
        Tämä mummo josta kerroin, ja jota tapausta olen seurannut, ei ole Lordin yhtyeen jäseniä.
        Tunnen mummon lapset hyvin ja tiedän heidän arvomaailmansa: se on raha, maine ja kunnia.
        Sorry, voin vakuuttaa, että oikeasti ON olemassa tällaisiakin ihmisiä, vaikka sinä et itse olisi.


      • anoppiminiä
        Tuntematon täti kirjoitti:

        On se hyvä, että tunnet jonkun tilanteen noin hyvin. Tiedät hänen lastensa tekojensa motiivit ja miten pinnallisia ne ovat. Ja tuo liikuntakyvytön mummo on pyhimyksestä seuraava. Mahtaa sinun elämäsi olla kadehdittavaa, kun kuljet sairaiden vanhusten luona. Etkä pelkästään omien lähisukulaistesi, vaan huolehdit koko yhteisön liikuntakyvyttömistä vanhuksista. Enemmän sinun kaltaisiasi, niin voidaan lopettaa koko julkinen vanhustenhuolto. Mihin sitä enää tarvitaan. Voisitko vielä ottaa minun kämäsen anoppini piiriisi?

        On niin hyvä.
        Mummo ei ole pyhimys, vaan ihminen. Ei tarvitse olla pyhimys, jotta saisi apua.
        Minäkään en ole pyhimys, etkä sinä.
        Silti meillä molemmilla on ystäviä ja omaisia, jotka huomioivat meitä.
        Olen mainostanut tässä koko ajan, että kuntien olisi satsattava vanhusten hoitoon,
        ettei vanhusten tarvitsisi olla kaltaisteni marttyyrien varassa.
        Sillä minäkin väsyn, vaikka saan myös iloa.
        En ota sinun kämäistä anoppiasi, minulla on omani, jolla on omat kämäisyytensä.
        Enkä huolehdi muista kuin näistä vanhuksista, jotka omaisekseni lasketaan.
        Mikä minun toimissani sinua niin ärsyttää, että kirjoitat tuolla lailla?
        Kysyn vaan, että mitä teen muka väärin?
        Pitäisikö minun taluttaa vanha isäni jätteidenhuoltolaitokselle? Vai kadunvarteen kerjäämään. Siinä mielessä olisinkin ottanut mallia "suuresta maailmasta" kunnon jenkkityyliin.
        (tai venäläiseen)


      • hyvä ihminen
        anoppiminiä kirjoitti:

        On niin hyvä.
        Mummo ei ole pyhimys, vaan ihminen. Ei tarvitse olla pyhimys, jotta saisi apua.
        Minäkään en ole pyhimys, etkä sinä.
        Silti meillä molemmilla on ystäviä ja omaisia, jotka huomioivat meitä.
        Olen mainostanut tässä koko ajan, että kuntien olisi satsattava vanhusten hoitoon,
        ettei vanhusten tarvitsisi olla kaltaisteni marttyyrien varassa.
        Sillä minäkin väsyn, vaikka saan myös iloa.
        En ota sinun kämäistä anoppiasi, minulla on omani, jolla on omat kämäisyytensä.
        Enkä huolehdi muista kuin näistä vanhuksista, jotka omaisekseni lasketaan.
        Mikä minun toimissani sinua niin ärsyttää, että kirjoitat tuolla lailla?
        Kysyn vaan, että mitä teen muka väärin?
        Pitäisikö minun taluttaa vanha isäni jätteidenhuoltolaitokselle? Vai kadunvarteen kerjäämään. Siinä mielessä olisinkin ottanut mallia "suuresta maailmasta" kunnon jenkkityyliin.
        (tai venäläiseen)

        En oikein tiedä, mitä vastaisin olkiukkoihisi.


      • hyvä ihminen
        anoppiminiä kirjoitti:

        Puhu nyt vain omasta mummustasi.
        Tämä mummo josta kerroin, ja jota tapausta olen seurannut, ei ole Lordin yhtyeen jäseniä.
        Tunnen mummon lapset hyvin ja tiedän heidän arvomaailmansa: se on raha, maine ja kunnia.
        Sorry, voin vakuuttaa, että oikeasti ON olemassa tällaisiakin ihmisiä, vaikka sinä et itse olisi.

        En ole pyrkinyt yleistämään tai puhunut 'kaikista' mummoista ikävinä.

        Sitä paitsi vertauksesi Lordiin on melko outo - koskas yhtyeen jäsenet ovat tehneet jotakin niin kamalaa, että heitä täytyy (ulkonäön perusteella?) ruveta mustamaalaamaan?

        Sinä ehkä tunnet mainitsemasi lapset todella hyvin, ehkäpä vain luulet tuntevasi. Tuskinpa kuitenkaan olet ollut paikalla seuraamassa mummon ja lasten keskinäisiä kohtaamisia, ellet itse ole yksi osapuolista.


      • hyvä ihminen
        anoppiminiä kirjoitti:

        Eiköhän tähän ikään mennessä ole opittu jotain.
        Ainakin antamaan periksi, mitä ei aina voi sanoa kaikista nuoremmista ihmisistä.
        Nuoruuteen kuuluu tiukasti omista periaatteistaan kiinnipitäminen, se sallittakoon!

        Luulisin sentään itsekin oppineeni elämästä tuona ajanjaksona jotakin. Ei ole ollut helppoa, ei ole tipahtanut taivaasta mannaa eikä enkeleitä, vaikka sunnuntailapsi olenkin.

        Päättelen kuitenkin kirjoituksestasi, ettet suinkaan ole antanut mitään periksi, vaikka periksiantamista ehkä yritätkin laimeasti kehua.

        En myöskään tiedä ikääsi. Oletkohan sata.


      • anoppiminiä
        hyvä ihminen kirjoitti:

        En ole pyrkinyt yleistämään tai puhunut 'kaikista' mummoista ikävinä.

        Sitä paitsi vertauksesi Lordiin on melko outo - koskas yhtyeen jäsenet ovat tehneet jotakin niin kamalaa, että heitä täytyy (ulkonäön perusteella?) ruveta mustamaalaamaan?

        Sinä ehkä tunnet mainitsemasi lapset todella hyvin, ehkäpä vain luulet tuntevasi. Tuskinpa kuitenkaan olet ollut paikalla seuraamassa mummon ja lasten keskinäisiä kohtaamisia, ellet itse ole yksi osapuolista.

        En minäkään yleistä!
        Kirjoitan vain tästä yhdestä mummosta. Totuus on, ettei mummoa ole käyty katsomassa kolmeen vuoteen.
        Siis se on fakta.
        Minun näkemykseni ja sinun arvelusi ovat aika tasan, joskin sinä et ole edes nähnyt mummon jälkikasvua. Minä olen.
        Mummon jälkipolvi ei puhu mummosta pahaa. Se on heille todella plussaa.
        He eivät oikein osaa sanoa mummosta mitään, paitsi ne tyttöset, jotka pitävät mummon ulkonäköä rumana.
        Lordi vertausta en tuonut esiin loukatakseni Lordin naamion alla olevaa henkilöä, hän on varmaan kiltti ja kiva.
        Toin sen vertauksen esiin hänen esiintymishahmostaan, siis sen hirviön asun ja imagon. Hirviöitähän he esittävät? Arvelen.


      • anoppiminiä
        hyvä ihminen kirjoitti:

        En oikein tiedä, mitä vastaisin olkiukkoihisi.

        Voi olla, että mielipiteissäni saattaa olla tiedostamattomasti provokaatiota. Ei tarkoituksella.
        Provosoin puolustaakseni ikäloppuja, sairaita ihmisiä.
        Muuten, hauska kysymys.
        Miltä tuntuisi olla miniäni?


      • anoppiminiä
        hyvä ihminen kirjoitti:

        Luulisin sentään itsekin oppineeni elämästä tuona ajanjaksona jotakin. Ei ole ollut helppoa, ei ole tipahtanut taivaasta mannaa eikä enkeleitä, vaikka sunnuntailapsi olenkin.

        Päättelen kuitenkin kirjoituksestasi, ettet suinkaan ole antanut mitään periksi, vaikka periksiantamista ehkä yritätkin laimeasti kehua.

        En myöskään tiedä ikääsi. Oletkohan sata.

        Minä olen 55.
        Olen antanut periksi. Olet oikeassa, totta joka sana.
        Periksiantajat tuskin yleensä sen kovin näyttävästi ja räikeästi tekevät. Koirakin heittäytyy vatsalleen ja vikisee vienosti.
        Jos olisin sata, isäni olisi 125. Anoppi 131.


      • anoppiminiä
        anoppiminiä kirjoitti:

        Minä olen 55.
        Olen antanut periksi. Olet oikeassa, totta joka sana.
        Periksiantajat tuskin yleensä sen kovin näyttävästi ja räikeästi tekevät. Koirakin heittäytyy vatsalleen ja vikisee vienosti.
        Jos olisin sata, isäni olisi 125. Anoppi 131.

        ... voi, että kyllä naurattaa oma itseni: koira heittäytyy vatsalleen alistuessaan. Taidan olla jo seko, selälleenhän se musti käy.
        Täytyisikö mennä hermolomalle?
        Ilmeisesti.
        Moi kaikille, hyvät jatkot!


      • hyvä ihminen
        anoppiminiä kirjoitti:

        Voi olla, että mielipiteissäni saattaa olla tiedostamattomasti provokaatiota. Ei tarkoituksella.
        Provosoin puolustaakseni ikäloppuja, sairaita ihmisiä.
        Muuten, hauska kysymys.
        Miltä tuntuisi olla miniäni?

        Mikä sinut panee tekemään moisia mahdottomia kysymyksiä?


      • tyttö24___

        En halua itsekään pidemmän päälle auttaa hirveästi, mutta esim. aina autan ruoanlaitossa jos pyydetään (kun olen paikalla). Se on vaan kohteliasta. Mutta ehkäpä minut on kasvatettu eri tavalla.


      • yllätyksenä kenellekään
        -nainen- kirjoitti:

        Minulla on myös oma perhe ja työ huolehdittavana. Ja välimatka vanhempiin on yli 450 kilometriä. Olen kuitenkin saanut isäni hoidettua omaishoidontuen piiriin, joten nyt hänellä on intervallijakson aikana mahdollisuus elää vain itselleen. Ensimmäistä kerran viiteen vuoteen.

        Nykyisin sinne vanhainkotiin ei niin vain "mennä". Jonotusaika saattaa olla jopa 4-5 vuotta. Vaikka ikää olisikin paljon. Enkä ole missään vaiheessa sanonut, että isäni on huonokuntoinen. Mutta, kun ihminen tulee vanhaksi, hänen jaksamisensa ei ole enää itsestään selvyys.

        Ja en todellakaan edes voi teeskennellä, että ymmärtäisin asennettasi kyseiseen asiaan. Koska sinäkin tulet joskus vanhaksi ja löydät nämä samat ongelmat edestäsi. Niin kuin me muutkin.

        En ole perehtynyt vanhainkoteihin jonotusprotokollaan, mutta sen tiedän, että jokaiseen paikkaan, mihin ihminen elämänsä aikana hakee, on hyvä pistää paperit sisään mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Vaarini kiukutteli isälleni aina tilaisuuden tullen, vanha känkkyrä ukko, joka haastoi riitaa ja heilui puukko kädessä viinapäissään. Emme siellä sitten käyneetkään kuin muutaman kerran, isäni kuoleman jälkeen. Vaari asusteli kotonaan ja kuoli lopulta sairaalassa, vanhainkotiin ei edes hakenut. Sen sukupolven miehiä kun oli. Sairaalassa syytteli hoitsuja lompsansa viemisestä viime teoikseen.

        Vaikka olisin käynyt vaarini luona useammin, ei se tästä tai minusta olisi parempaa ihmistä tehnyt. Vastoin omaa tahtoa ei kannata mennä, eikä ainakaan muiden tahdosta, jotta näyttäisi paremmalta muiden silmissä. Jos vierailu ei perustu vapaaehtoisuuteen, vaan pakkoon, on aivan turha mennä ollenkaan. Jos lapsenlapset eivät ole käyneet katsomassa mummoa, siihen on varmaankin syynsä, johon kenenkään ulkopuolisen ei pidä puuttua.

        Sitten toisaalta on niitä perinteisiä syitä, jotka saavat eräät, mm. lapset ja lapsenlapset liikkeelle, katsomaan vanhusta. Kohnaavat nurkat, vievät tavaraa, ja puhuvat vanhuksen allekirjoittamaan paperit, joilla omaisuus vaihtaa osoitetta. Kävimme mieheni kanssa katsomassa kaukaista sukua olevaa vanhusta vanhainkodissa, hän oli kerrassaan hauska tyyppi, kertoi tarinoita, mieheni oli viettänyt paljon aikaa tämän kanssa nuorempana. Vasta myöhemmin sain selville syyn, miksi eräs taho meitä sinne niin aina usutti, tämä henkilö sai testamentin kautta perinnön, joka olisi lain mukaan mennyt ensin eräälle muulle. Vasta aikojen kuluessa olisi tämä usuttaja saanut ehkä oman osuutensa, kun ensimmäinen laillinen perijä olisi ensin kuollut. Eräät lapsenlapset ovat vihoviimeisiä, kun ajattelevat vain rahaa.


      • leidi levoton
        -asiaa- kirjoitti:

        tämä kirjoitus. Täällä huudetaan isoon ääneen omasta elämästä, joka anopilla pitäisi olla. Melkeinpä jokaisella se aikansa onkin, mutta entä kun ystävät ja sukulaiset kuolevat. Omalta anopiltanikin on kuollut jo monta ystävää, eikä niitä uusia ystäviä vanhoilla päivillä niin hirveästi jaksa metsästää. Kyllä meidän nuorempien täytyy olla inhimillisempiä ja ottaa vanhukset huomioon, eikä jättää heitä heitteille.

        Emme ole jättämässä vanhuksia heitteille, ovat vielä siinä iässä että pärjäävät omillaankin. Pointti on vain se miksi huolehtia toisten ihmisten asiat kun itselläkin on piha mikä täytyy haravoida, leikata nurmi, tehdä polttopuut, käydä töissä ja siinä sivussa vielä kasvattaa lapset ja muutenkin huolehtia perhe. Autan toki vanhuksia ja muitakin ystäviäni jne mutta johonkin on pakko vetää raja.


    • Toinen lapsi

      Pakko ei ole mennä jos on muuta tekemistä.

      • Kaikennähnyt

        Useimmiten kai on kyse kertakaikkisesta väsymyksestä eikä mistään hatustavedetystä 'kateudesta'. Joillekin siitä näyttää muodostuneen päähänpinttymä.


    • *anitta*

      Mieheni vanhemmat asuvat vielä hänen kotipaikallaan, vaikka molemmat ovatkin jo aika huonossa kunnossa. Tämä taas tietää sitä, että mieheni ainoana lapsena tuntee velvollisuudekseen käydä auttamassa heitä mahdollisimman usein; pari, kolme kertaa kuukaudessa suurin piirtein. Minua tämä oikeasti ottaa nk. otsalohkoon, sillä ensinnäkin en viihdy anoppilassa kovinkaan hyvin; yleisin tehtäväni onkin istua tuvassa ja kuunnella anopin löpinöitä sillä aikaa, kun mieheni puuhastelee jossain ulkona. Osa hommista kun on sellaisia, ettei hän tarvitse apuani, vaikka miten itseäni sinne tyrkyttäisinkin. Toisekseen minun todellakin oletetaan tekevän kaikkea mieheni rinnalla. Ehkä rutisen turhasta, mutta oikeasti!!! Haluaisin joskus kuulla sanan "kiitos" pois lähtiessämme!! Koen kuitenkin tekeväni kaiken aika lailla spontaanisti ja puhtain mielin..

      Tosin on tuossa kaikenlaisessa puuhastelussa hyvätkin puolensa; saan viettää hieman enemmän aikaa mieheni kanssa, eikä tarvitse kuunnella samoja tarinoita viidennen kerran päivän aikana.

      Mielestäni et kyllä ole lellipentu ja olen kyllä samaa mieltä kanssasi. Appivanhemmilla olisi paremmat oltavat jossain lähempänä palveluja, eikä keskellä korpea, kuten he nyt asuvat. Ymmärrän kyllä senkin, ettei ole kovin helppoa muuttaa kotipaikaltaan pois, etenkin, jos tietää sen jäävän tyhjäksi. Asumme nimittäin toisella paikkakunnalla kohtuullisen välimatkan päässä, eikä meillä ole mitään intressejä muuttaa sinne pysyvästi ainakaan toistaiseksi.

    • vanhemmista

      Näin yöllä painajaista, missä äitini vaati minua tekemään jotain, mitä en halunnut ja unessa ahdistuin valtavasti siitä, että joudun asumaan vielä kotona. Mikä ihanuus herättyäni, kun tajusin olevani omassa kodissani tuhannen kilometrin päässä vanhemmistani!

      Aluksi en tietoisesti "paennut" vanmhempiani, mutta nyt olen tyytyväinen pitkää etäisyyteen. Välimme ovat kohtuulliset, kohteliaat, mutta he eivät puutu asioihini, kuten en minäkään heidän. Kun wanhuus iskee (nyt 6kymppisiä) minun ei tarvitse alkaa hoitamaan vanhempiani: sen tehköön lähempänä asuvat veljeni miniöineen tai kunta.

      Lapsuuteni oli ihan hyvä, mutta jo hyvin nuorena halusin muuttaa omilleni. Minulle riittää korkeintaan kerran vuodessa vierailu vanhempieni luokse. JKyllähän silloin aina huomaa heidän ikääntyneen lisää, mutta en kerää siitä itselleni syyllisyyttä. Minulla on aivan tarpeeksi huolehdittavaa omassa perheessäni.

      Samoin olen ilmoittanut anopilleni, etten aio vanhempieni ikääntymisestä itselleni velvollisuutta ottaa. Hän kyllä ymmärsi, etten uhraudu kyllä häntäkään varten.

      • miniä tässä

        Oma anoppini alkoi kohta mieheeni tutustuttua jäkättämään, ettei vanhuksia saa jättää heitteille ja ettei hän ainakaan lähde vanhainkotiin. Tajusin tietysti heti, mikä oli jutun juoni. Anoppi yritti saada minut tajuamaan heti tuoreeltaan, että saisin hoidella häntä vanhana. No, minä tietysti päätin, ettei niin tulisi käymään, onhan minulla omatkin vanhemmat huollettavana.

        No, nyt anoppi sitten alkaa olla huollettavassa kunnossa, onneksi aviomies on kuitenkin vielä rinnalla. Anoppi on aivan yhtä ilkeä, määräilevä ja painostava kuin ennenkin ja minun mielipiteeni on pysynyt samana: minä en ainakaan ala sitä vahtimaan, kun ei anoppi viitsi itsekään omasta terveydestään huolta kantaa eli ei siis välitä lääkäreiden ohjeista, lääkitykestään tai muusta hoidosta.

        Apen sen sijaan voisin ottaakin joskus tulevaisuudessa huollettavakseni, sillä hän on aina ollut anoppini vastakohta. Ikinä hän ei ole ollut minulta mitään vaatimassa, onpahan vain yrittänyt elää sovussa.

        Tiedän kyllä, että jos joku asiasta kysyy, anoppini leimaa minut itsekkääksi, pinnalliseksi ihmiseksi, joka todellakin lähtee mieluummin ulkomaille lomille kuin menee tapaamaan mummokultaa( kiukuttelevaa, ilkeilevää vanhusta, jolle vain oma mielipide on oikea). Ja oikeassahan mummokulta onkin, minä en tosiaan halua kuluttaa aikaani vastenmielisten ihmisten kanssa, jos ei kerran ole aivan pakko. Onneksi mieheni on asiassa tukenani, onhan hänkin oppinut äitinsä metkut tuntemaan.

        Elikkä: ei kannata marista, miksei kukaan auta, jos ei ole itse elämänsä aikana ajatellut muita kuin itseään. Sellaista se elämä on...


    • lapsia

      sen takia että ne hoitaisi minua kun tulen vanhaksi sen takia kun ovat velkaa mulle/meille kun ollaan ne kasvatettu!!! Ja paskat johan on itsekästä ajatella ja laittaa OMAT muksut koville sen takia että kävisi pokkuroimassa silloin kun tahdon. Se on eri asia jos haluaa auttaa. Itsekkin äitinä ja miniänä välillä ihmettelen niin miksi anopit tai äidit on niin kriittisiä lastensa suhteisiin??!! Varsinkin tuo haukkuminen ja mäkättäminen olisi saatava loppumaan. Omat vanhempani kyllä haukkuvat minut lyttyyn jos heitä ei miellytä joku asia minkä teen tai jätän tekemättä. Olen kuitenkin asunut omillani jo iät ja ajat niin pitäkööt turvat tukossa jos ostan vaikka uuden pyörän tai sohvan. Iteppä se maksetaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      262
      16772
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5403
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2555
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2026
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1753
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      983
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      947
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      857
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      853
    Aihe