Eli kuinka keskivertokuluttajan OSTOVOIMA katoaa:
Jotta Nällen ja muiden rikkaiden veroprosentti voisi olla
jopa 160 milj mk:n vuosituloista
peräti niinkin alhainen kuin 30 %, tarvitaan
ns. VEROPOHJAN LAAJENNUSTA.
Tämän idean isät istuvat nykyisessä hallituksessa. Ja kuinka veropohjan
laajennus sitten toimii (nyt puhutaan
keskiveto M&M:stä eli 2200 eur/kk):
1) Palkkaverotusta ei kehdata nostaa suoraan kuin 3-8 % yli sen mitä Nällellä, jo sekin
on aika härskiä.
Ts. 2200 e tuloista se on keskimäärin
35 % ('poikamies', ei velkaa).
2) Edellisen lisäksi on keksitty sitten koko joukko avoimia tai piiloveroja. Avoin on esim.
auton käyttömaksu, autontuonnin rajanylitysvero tai
vaikkapa kunnallisen vesimaksun moninkertaistaminen. Piiloveroja ovat
tyypillisesti alvit, joita kertautetaan
aina, kun tavara vaihtaa omistajaa (noin karkeasti).
3) Tämä ns. veropohjan laajennus on johtanut siihen, että 2200 tuloista menee jo lähes
50-60% VEROJA, kun otetaan normaali eläminen huomioon. Toisin ilmaistuna asia on
esitetty siten, että M&M maksavat vuoden alusta kesäkuuhun saakka kaikki tilinsä
verottajalle ja vasta tämän jälkeen alkavat saada rahaa työstään omalle tilille,
kuvainnollisesti.
4) Mitä veropohjan laajennus merkitsee
Nällen tuloissa? EI lähestulkoon MITÄÄN.
Vaikka Nälle kuluttaisi 10 x sen, mitä
M&M vuodessa, piiloverot jäävät niin pieneksi, että niiden vaikutus Nällen vero-%:iin on
vain prosentin desimaaliosia.
VEROPOHJAN LAAJENNUS siis nostaa keskiverto M&M:n tuloista siepatun veron 35 %
lopulta 50-60%:iin, kun se Nällellä kasvaa peräti lukemaan, joka on noin 30,01 % ! ! !
Näin on porvarillinen demaripolitiikka
tehnyt teistä 'onnellisia' veronmaksajia
hyvinvointivaltioon, jonka tavoitteena
on ensisijaisesti kasvattaa ökyrikkaiden
omaisuutta ja lopulta, kun taloudellinen
valta ratkaisee, siepata VALTA kokonaan.
Näin vaaleistakin tulee pelkkä farssi
veronmaksajan kannalta.
Termejä:
M&M = matti ja maija
Nälle = Björn Wahlroos (sen
Wärtsilä-Wahlroosin poika?)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Lue oppitunti sosiaalidemokratiasta TM-netin keskusteluista jonkun matkan alempaa...
Sitäpaitsi paljonko kuvittelet korkeatuloisten veroasteen olevan.Niin, aivan. Sillä se sinunkin tuottavuuteesi nähden ylisuuri palkka kustannetaan.
Joo, kuolema rikkaille. Ihan tosi, lopeta toi p..... jauhaminen. Jokainen meistä maksaa PROSENTEISSA samoista ansio- ja pääomatuloista yhtäpaljon veroa. Kaikille sama veroprosentti tuloista riippumatta! Viittis jotain tässä maassa sit yrittääkkin, kun valtio ei veis kaikkia. Jos onnistuu rikastumaan niin on pakko häippästä ulkomaille.
mee, poju, huuteleen johonkin huuhaa palstalle mieluummin. Täällä kuiteskin jutellaan jostain muusta erillisellä menestyksellä. Sun tarinat ei nosta keskustelun tasoa yhtään.
Verotulot tulevat pääosin pieni- ja keskituloisilta. Suurtuloisten osuus kertymästä on naurettavan pieni, koska heitä on niin vähän. Niitä on verotettava, mistä sitä eniten saadaan.