Minun ongelma on tavallaan aika yksinkertainen, mutta tuntuu erittäin vaikealta ratkaista se. Minulla oli suhde, joka kesti 2,8 vuotta. Asuimme yhdessä noin puoli vuotta. Suhde oli ylä- ja alamäkeä, olimme molemmat todella nuoria (minä 16 ja hän 19, kun aloitimme). Se päättyi molempien tunnustuksiin, että kummatkin olivat pettäneet toisiaan, mutta eri tavoin. Hän oli ensirakkauteni.
Nyt minulla on uusi suhde, joka on kestänyt 2,5 vuotta, ja yhdessä olemme asuneet kohta 4kk. Suhteemme on alusta asti ollut hyvä, ei riitoja, vapaasti on saanut tulla ja mennä jne. Ennen kuin muutimme yhteen, tajusin että elän (tavallaan) samaa kaavaa kuin edellisessä suhteessa. Ajattelin jo silloin, että ero tulee kesällä. Vähään aikaan en asiaa miettinyt, mutta yhteenmuuton jälkeen haluasin jotain muutosta suhteeseemme, tai jotain. Minusta tuntuu (edelleen) etten saa suhteelta mitä haluan (läheisyys, hellyys, huomio) ja että tulemme ajautumaan tilanteeseen, että meidän pitää erota.
Olen yrittänyt puhua miehelleni toiveistani, mutta mitään huomattavaa ei ole tapahtunut. Uskottelen itselleni että vaadin liikaa, enkä siksi joskus uskalla kertoa toiveistani, koska en halua pakottaa ketään tekemään mitään minun vuokseni, jos ei halua.
Hän on kuitenkin sanonut, ettei halua menettää minua, mutta jos mitään ei tapahdu, tulee tämäkin suhde kestämään 2,8 vuotta. Mikä on todella pelottavaa, kun ajattelen tulevaisuuttani: 2,8 vuoden pituisia suhteita tiedossa koko elämäni loppuun asti. Ongelmani taitaa olla se, etten osaa rakentaa pitkäänkestää parisuhdetta.
Kenelläkään samanlaista ongelmaa? Mikä neuvoksi?
Nyt minulla on uusi suhde, joka on kestänyt 2,5 vuotta, ja yhdessä olemme asuneet kohta 4kk. Suhteemme on alusta asti ollut hyvä, ei riitoja, vapaasti on saanut tulla ja mennä jne. Ennen kuin muutimme yhteen, tajusin että elän (tavallaan) samaa kaavaa kuin edellisessä suhteessa. Ajattelin jo silloin, että ero tulee kesällä. Vähään aikaan en asiaa miettinyt, mutta yhteenmuuton jälkeen haluasin jotain muutosta suhteeseemme, tai jotain. Minusta tuntuu (edelleen) etten saa suhteelta mitä haluan (läheisyys, hellyys, huomio) ja että tulemme ajautumaan tilanteeseen, että meidän pitää erota.
Olen yrittänyt puhua miehelleni toiveistani, mutta mitään huomattavaa ei ole tapahtunut. Uskottelen itselleni että vaadin liikaa, enkä siksi joskus uskalla kertoa toiveistani, koska en halua pakottaa ketään tekemään mitään minun vuokseni, jos ei halua.
Hän on kuitenkin sanonut, ettei halua menettää minua, mutta jos mitään ei tapahdu, tulee tämäkin suhde kestämään 2,8 vuotta. Mikä on todella pelottavaa, kun ajattelen tulevaisuuttani: 2,8 vuoden pituisia suhteita tiedossa koko elämäni loppuun asti. Ongelmani taitaa olla se, etten osaa rakentaa pitkäänkestää parisuhdetta.
Kenelläkään samanlaista ongelmaa? Mikä neuvoksi?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mulla on vähän samanlaisia kokemuksia. Ekan kerran seurustelin 17-18 vuotiaana, poikakaveri oli suunnilleen samanikäinen. Ei asuttu yhessä, mut seurusteltiin 1,5 vuotta kaukosuhteena. Yhessä oltiin viikonloppuisin ja lomilla. Suhde oli sinäänsä hyvä, siinä oli turvallinen olo ja rakkautta riitti. Etsin vaan hankaluuksia kaikista pikkuasioista ja puolentoista vuoden jälkeen oltii niin väsyneitä siihen jahkaamiseen että suhde loppui.
Nyt oon 23 ja seurustellu 1 v 5 kk nykyisen poikakaverini kanssa. Yhessä ollaan niin paljon, että tää vastaa lähes täysin yhdessä asumista vaikka asunto ei yhteinen olekaan. Suhteen alkuvaiheessa tuli petettyä ja niitä jälkiä tässä välillä korjaillaan edelleen. Toisaalta suhde on eheytynyt jo paljon esimerkiksi vuoden takaisesta tilanteesta - tavallaan kaikki sujuu paremmin, ymmärrämme toisiamme ja jonkinlaista varmuutta ja jatkuvuutta ois aistittavissa tästä suhteesta. Toinen on niin tuttu ja turvallinen, rakaskin, että häntä ei haluaisi menettää. Silti suhteen lopettaminen pyörii nyt mielessä lähes päivittäin.
Sanotaan, että parisuhde vaatii työtäkin ja halua pyrkiä yhteiseen päämäärään. Toista täytyis jaksaa ymmärtää ja antaa myönnytyksiä(kin) joskus. Mutta miksi sen pitää olla niin vaikeeta? Pelkään pahoin, että minä taas en osaa seurustella kuin 1,5 vuoden pätkissä. Tällä tavalla tulis kyllä vähän liian sekava elämä....