Tuli tässä jooku aika sitten ero suht pitkästä suhteesta. Syy eroon oli se, kun mies ei enää "rakastanut". Oireita oli kyllä näkyvissä jo pitkään, mutta kysyessäni mikä on, mies ei osannut/uskaltanut vastata totuutta, vaan kehitteli juttuja stressistä ja väsymyksestä. Yksin siinä sitten yritin suhdetta rakentaa ja kaikkeni tein. Lopulta kuitenkin mun oli pakko lähteä, kun mies myönsi ettei niitä tunteita enää ole. Aika nopeasti olen toipunut, alun pettymyksen jälkeen. Tuntuu kuitenkin hyvältä, etten itse pettänyt, valehdellut enkä kohdellut silloista kultaani huonosti. Ei jäänyt ahdistavia asioita, joista tuntisi syyllisyyttä..ei jäänyt jossittelua, eikä "olisimpa jättänyt sen ja senkin tekemättä" -ajatuksia. Uskon edelleenkin rakkauteen ja ihmissuhteeseen, jäs toinen ei tuntenut loppupeleissä samoin, ei se tarkoita sitä, että juuri minussa olisi jotakin vikaa. Elämä vain on!
helpompi
erota kun
1438
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihan kun olisin itse kirjoittanut mun omasta elämästäni, mun mies jätti mut eilen. Oon sun kanssa samaa mieltä siitä että toinen ihminen voi olla tosi ihana ja suloinen, muttei kuitenkaan se oikea, tai jos olisi ollut oikea niin sen tajuaakin vasta ajan päästä, jolloin on ehkä jo myöhästä.