Ikävää, suru, että koet asian noin. Mä tunnen vilpitöntä riemua siitä, että hyvä biisi ja bändi voitti! On hassua, kuinka tällainen voitto tuottaa niin suurta kollektiivista iloa meissä suomalaisissa - tekee gutaa heikolle kansalliselle itsetunnolle! :-) Mua henkilökohtaisesti ärsyttää sellainen valtava kapeakatseisuus, jossa tuomitaan esim. ns. "kauhugenre" satanismiksi ja vaikka miksi. Itse olen omasta mielestäni eettisesti valveutunut ihminen, en kannata minkäänlaista väkivaltaa tai fasismia, lähimmäisen vahingoittamista. Silti rakastan kauhuleffoja ja Lordi-tyyppistä showmwininkiä. Eikä ristiriitaa ole. Se, mikä oikeasti on pelottavaa, on se, kuinka heppoisin perustein tuomitaan jokin kulttuuri reippaasti yleistäen, eikä oikeastaan tunneta koko kulttuuria. Pelko pois..!
Mahtavaa!
miu
094
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.