Oloni on tosi hankala. Rakastan kyllä puolisoani (olemme olleet yhdessä 10 vuotta), meillä ei ole edes lapsia eikä hän ole halunnut avioliittoakaan vaikka itse olisin ollut siihen valmis.
Tapasin n.vuosi sitten erittäin mielenkiintoisen ihmisen jota olen silloin tällöin nähnyt ja suhteemme on syventynyt hyvin paljon.
Ongelmakseni on muodostunut se, että ajattelen häntä melkein lakkaamatta näinä päivinä. Haluaisin hänet. Ja hän minut.
Olo on todella tuskallinen kun en haluaisi pettää. Nykyinen puolisoni kuitenkaan ei osoita erityistä mielenkiintoa suhteemme piristämiseksi vaikka itse olen sitä koettanutkin. Olemmeko tulleet taipaleemme päähän ja on aika siirtyä eteenpäin? Vai olenko nyt vain hetkellisesti ihastunut ja tästä tunteesta on syytä päästä eroon mahd.pian? Ja kauhuissani mietin, olenko sitä paljon puhuttua pettäjä-ainesta kun kulutan päivittäin tuntikausia aikaa hänen ja näiden asioiden miettimiseen? Ja etten vain etsisi tekosyitä erotakseni / pettääkseni puolisoani?
Tapasin n.vuosi sitten erittäin mielenkiintoisen ihmisen jota olen silloin tällöin nähnyt ja suhteemme on syventynyt hyvin paljon.
Ongelmakseni on muodostunut se, että ajattelen häntä melkein lakkaamatta näinä päivinä. Haluaisin hänet. Ja hän minut.
Olo on todella tuskallinen kun en haluaisi pettää. Nykyinen puolisoni kuitenkaan ei osoita erityistä mielenkiintoa suhteemme piristämiseksi vaikka itse olen sitä koettanutkin. Olemmeko tulleet taipaleemme päähän ja on aika siirtyä eteenpäin? Vai olenko nyt vain hetkellisesti ihastunut ja tästä tunteesta on syytä päästä eroon mahd.pian? Ja kauhuissani mietin, olenko sitä paljon puhuttua pettäjä-ainesta kun kulutan päivittäin tuntikausia aikaa hänen ja näiden asioiden miettimiseen? Ja etten vain etsisi tekosyitä erotakseni / pettääkseni puolisoani?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tuo on samantapainen addiktio kuin huumekoukkuun jääminen. Anna pikkusormi ja se vie koko käden. Kun olet tämän uuden "ihanuutesi" kanssa viettänyt 10 vuotta olet samassa tilanteessa. Eikä seuraavaa tilannetta tarvitse odottaa edes kymmentä vuotta.
Ongelma on omien korviesi välissä. Olet ylitunteellinen höppänä. Realiteettien tajusi on pettänyt. Jos olet sinut itsesi kanssa, niin sinulla ei ole tarvetta kurkotella "vihreämpää" ruohoa aidan toiselta puolelta.
Olisiko parasta katkaista kierre alkuunsa?
Kerro miehellesi. Et ole (vielä?) tehnyt mitään väärää. Ihastumisia tulee ja menee, kaikkeen hölmöön ei aina kannata lähteä mukaan. Miehellesi kertominen voi johtaa teidän suhteenne uudelleen arviointiin ja raikastumiseen.
Olen 20-vuotisen avioliittoni aikana pitänyt ihastumiset/rakastumiset omana tietonani. Olen varma siitä, että se on oikein.
Ehdotan että otat miestäsi 'päästä kiinni' ja juttelette kunnolla, siitä mitä sinä haluat suhteelta ja mistä tunnut jääväsi paitsi. Ehkä puhe auttaa, ehkä ei, jos ei niin sitte vaa nusaamaan toisen kanssa :P
Mietistkelin (oikeestaan ihan asian vierestä), että mistä saitte sellaisen käsityksen, että pettämisen harkitsija on nainen. Siitäkö, että hän vielä harkitsee eikä ole jo toiminut???
Sulla on samanlainen tilanne kun mulla n. 2 vuotta sitten. Aviomies ei välittänyt mistää mitään.... Sitten tapasin chatissa tosi ihanan miehen ja tietysti nähtiin... Ja se sitten johti suhteeseen joka kestää vieläkin. Kotonakin menee nykyään paremmin! En tietysti neuvo ketään pettämään, mutta omalla kohdallani se helpotti elämääni todella paljon. Mieti mitä haluat.
Jaa. Reilua se ei ole kuitenkaan?!
onko suhteen pilaaminen sen arvoista vai onko suhteesi jo ajautunut karikolle??? Pettäminen on perseestä!!! Olen itse kokenut sen ja vannon että olo sen jälkeen on rikkinäinen ja tyhjä, mutta sinun kannattaisi puhua puolisosi kanssa asiasta ja miettiä onko se nyt lopullisesti ohi koska suhteenne on kestänyt jo noinkin kauan.
Avoimmuus, rehellisyys ja reiluus on jatkoa ajatellen paras ratkaisu.
Tasapainoisen ja terveen ihmisen tunnistaa siitä, että hän ei ole viettien vietävänä.
Itse mietin vastaavassa tilanteessa asioita todella paljon. Punnitsin eri vaihtoehtoja, otin huomioon epäonnistumisen mahdollisuuden ja sen että jäisin yksin. Itse tulin siihen tulokseen, että elämä on liian lyhyt ja ainutkertainen kokemus olla onneton. Ota reilusti tämä suhteen korjaus esille, vaadi kumppaniltasi kommentteja, vaadi häneltä vastinetta, vaadi häntä ottamaan vastuuta yhteisestä asiastanne ja kerro hänelle, mitkä ovat sinun ratkaisu vaihtoehdot. Tee hänelle asiat siten selväksi, ettei hän voi ainakaan epäonnistumisen hetkellä syyttää sinua asioiden salailusta tai turvautua tietämättömyyteen. Usein mies vetooaa, no mutta kun luulin sitä tai tätä.. Jos tämän "kehitys keskustelun" tuloksena olet sitä mieltä, ettei tule mitään, suosittelisin miettimään vaihtoehtoja tosi tarkaan.. onnea sinulle!!
Tässä kohdin jos toinen ei kelpaa sellaisena kuin on vaan ainoastaan sellaisena millaiseksi vaatii toisen muuttuvan niin ajetaan ojaan aika nopeasti.
Epäonnistumisen riski kasvaa, vaikka mies (tässä tapauksessa) muuttuisikin naisen haluamalla tavalla. Pidetään se mielessä, että toista ei voi muuttaa vain itseään. Jos toinen muuttuu toisen tahdonmukaiseksi, ei kyse enää ole tasaveroisesta suhteesta. Mies muuttuu vain siksi, että saisi pitää naisensa. Rakkaus muuttuu menettämisen peloksi.
Jonkin ajan päästä miehellä voi olla ihana uusi nainen kiikarissa ja hän asettaa vastaavia uhkauksia ja ehtoja naiselleen? Onko mukavaa?
Olet minussa oikeilla jäljillä siinä, ettei toista voi muuttaa (ja se että jos toinen tekisikin niin kuin "käsketään" ei ole ihan ok. Minusta kannattaisi pikemminkin kiinnittää huomiota siihen että miten saada se kumppani *haluamaan* tehdä toisin. Sen kun oppisin itsekin :)) Kannustus ja rohkaisu auttanee tässäkin.
Minulla ainakin nousee heti vastarinta jos vaimo haluaa "pakolla" saada minut tekemään jotain. Menettämisen uhallakin en tee mitä hän haluaa, jos viesti on tullut tiettyyn sävyyn. Mutta jos vaimo kehaisee jostakin (vasten tapojaan siis, se nainen nimittäin ei sitten kehuja latele :) niin teen ihan mielelläni vastenmielisenäkin pitämiäni "pakko"asioita. Valitettavasti vaimollani ei ole ihan kehittynyt tuo psykologinen "silmä". Kertoisin jos se älyäisi kysyä, siksi meillä riidelläänkin väliin aika tanakkaan.
Suhteen korjaus on kuitenkin eri asi kuin ihmisen mieleiseksi muuttaminen. Jos nostaa kissan pöydälle ja kertoo oman mielipiteensä suhteesta ja siittä, että omasta mielestä ei nyt kaikki ihan toimi niin kuin pitäisi, ei mielestäni pyrkimyksenä ole muuttaa sitä toista ihmistä. Siinä pyritään olemaan rehellinen suhteen toista osapuolta kohtaan. Annetaan tälle toiselle ihmiselle mahdollisuus muuttaa asioita. Voihan olla ettei hänelle ole tullut mieleenkään, että suhteessa olisi jotain vikaa. Hänellä voi olla täysin eri perspektiivi asioihin ja silloin myös asioihin suhtautuminen ja niiden näkeminen tapahtuu täysin eri suunnasta. Sellainen asia mikä toiselle on elämän ja kuoleman kysymys, saattaa olla toiselle ihan sama, eikä hän olisi tullut ikinä ajatelluksikaan asiaa toisella tavalla ellei puolisko olisi asiaaa puheeksi ottanut. Kannattaa kuitenkin muistaa, että erilaisuus ei poista mahdollisuutta ottaa toisen tunteita huomioon eikä pois sulje toisen ajattelutavan huomioimista ja sen kunnioittamista.
Tietysti sellaisista asioista voi "nostaa kissan pöydälle" jotka itseä ottavat päähän, mutta on muistettava, että se on oma mielipide.
Toisen mielestä suhteessa ei välttämättä ole vikaa, ainakaan juuri niissä asioissa, joihin toinen toivoo muutosta. Tai suhteessahan se vika ei ole koskaan. Se on aina jommassa kummassa osapuolessa ja koska toista ei voi muuttaa, on yritettävä itse muuttua. Yleensä kun itse muuttuu, muuttuu toinenkin, ihan "automaattisesti".
Karua sanoa näin, mutta elät vain kerran. Eli jos haluat elämässäsi hyvän parisuhteen, niin jotain sen eteen kai on syytä tehdä. Jos et ole tyytyväinen nykyiseen suhteeseesi, puhu siitä ensin puolisosi kanssa. Pettäminen ei anna mitään muuta, kuin katkeruutta ja usein onnettoman lopun koko suhteelle. Ja jos vaikka asiasta päästäisiin pettämisen jälkeen yli, niin pelkäämpä mustasukkaisuuden ottavan liian suuren roolin. Neuvonkin puhumaan molempien osapuolten kanssa. Mutta ennenkaikkea nykyisen puolisosi. Oma kokemukseni on, kun naiseni petti minua, vieläpä ystäväni kanssa. Tilanne oli TODELLA paha. Ystäväni pääsi "ammutaan tavattaessa"-listalle ja arvot ja luottamus parisuhteessa heitti kuperkeikkaa. Parisuhteemme oli kuitenkin kahden tervejärkisen ihmisen muodostama ja pystyimme purkamaan totaalisen pattitilanteen pois. MUTTA suhteeseen jäi nuo mainitsemani epäluottamus ja mustasukkaisuus. Ja vaikka silloin väitin antaneeni anteeksi, minun täytyy tunnustaa olevani vieläkin katkera.Olen katkera myös siitä, että menetin niin paljon viinapäissä tehdyn valtataistelun takia. Ja huvittavaa kyllä, olen aina inhonnut katkeruutta.
Puolivuotta tapahtuneen jälkeen päätimme erota. Ensin ajattelemaan asioita tahoillamme, mutta hyvin pian tuli selväksi ettemme palaa koskaan yhteen. Huvittavinta on, että rakastan tuota naista vieläkin. En tosin siten, kuin parisuhteessa rakastetaan, mutta kuitenkin. Kaiken kaikkiaan se vuosi oli kokonaisuudessaan yhtä taistelua henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista.
No joo, lähtiköhän vähän mopo käsistä, mutta eipä oo tätäkään juttua tullu jaettua kenellekään. Perusajatuksena kuitenkin: ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ PETÄ !!! Kaikki paska alkaa juuri siitä hetkestä kun petos tapahtuu. Jos on yhtäänkään "parisuhdekelpoinen" ihminen, siitä jää taatusti kiinni.
Jokohan tän mielipide tuli selväks?