Tässäpä underground tarinaa siitä kuinka Lordi teki liiton musiikin Jumalien kanssa.
Alunperin tämä Lordin heppu oli ihan tavallinen työtön luuseri. Ainoa missä hän oli suhteellisen hyvä oli se että hän tiesi mikä on hyvää musaa ja viihdyttävää ja mikä on paskaa.
Aikansa kieriskeli näissä mietteissä ja päätti että nyt tehdään liitto jonkun epäjumalan kanssa jotta päästään uralla eteenpäin.
Jumala kuitenkin kutsui tätä miestä. Kehoitti nöyrtymään ja olemaan "tavoittelematta taivaita". Miekkonen mietti hetken - enkös minä erota paskan ja hyvän? Se olen minä joka olen mielipiteideni herra itse - LORD I - englanniksi - ja otti kirveen ja halkaisi Jumalan edessään kahtia!
Tästä tuli Lordin nimi. Miettiessään millaisen uhrauksen Lordi tekisi musiikin jumalille hän mietti siat ja kanat ja harkitsipa jopa pikkulapsienkin veren vuodattamista rovaniemen takametsissä... mutta ei, ne eivät tuntuneet oikealta.
Sitten hänellä välähti. Lordi perusti underground-liikkeen jonka pääjäsenistä tulivat bändin soittajat. He lupasivat etteivät koskaan paljasta kasvojaan eivätkä siten leimaa ideologiaansa. Heidän salainen agendansa oli ETSIÄ KAIKKI MAHDOLLISET VANHAT SUOMALAISET EUROVIISUKYHÄELMÄ-ÄÄNITTEET ja polttaa ne suurella roviolla! Vuosia suunnitelmaa toteutettiin ja suurella vaivalla ja rahalla kerättiin kaikki nuo puolivillaiset itkuvirret ja lopulta eräänä kohtalokkaana yönä ne koottiin keoksi ja sytytettiin tuleen.
Savu kantautui kymmenenteen taivaaseen asti. Itse maailman rytmi haisteli että ei perkele, joku tosiaankin tekee maailmankaikkeudelle suurenmoista palvelusta. Siispä suuri rytmi tuli ja siunasi Lordin jäsenet ja totesi: Te menette ja voitatte euroviisut.
Näin kävi. Tämä tarina on tosi kuin vesi ilman viinaa.
Lordi uhrasi rovaniemellä!!!
Omaksujani
7
655
Vastaukset
- todella
hauska.
- viisufani edelleen
Tässähän on ihan kunnon lappilaista noitameininkiä!!!Mutta eikö ole viimesen päälle hienoa, että me tehtiin se viimeinkin. Voitto!!
- ---
Tämä on siis suora kehoitus juoda viinaa? :o
- aave
kiitos hienosta tarinasta,uskon siihen täysin
- totuus voittaa
vihdoin tuli totuus esiin
- HIUKh
Kova kiss -fani ollut aina.
Tuo sun juttus lienee paskaaaaaa jonka ite keksit- ..........
Sherlock vauhdissa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216685Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235370- 1152545
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152010Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361742Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111975- 59941
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28849Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43843