Mitä opimme

Niin se ikäpolvi vain muuttuu.

Ev.lut seurakuntaan kuuluvana opin ainakin sen, että chat palstoilla esiintyneet "uskovaiset" rikkovat kaikkia kristillisiä periaatteista, joista suvaitsevaisuus ja lähimmäisen rakastaminen kuuluu tietääkseni mukaan. Raamatun tarkempaa lukua voi esittää kaikille, jotka ovat syyttäneet Lordia esim. satanismista.
Miksi "tosi uskovaiset" aina kuulostavat vähiten toimivan raamatun opetusten mukaisetsi? hämmästyttää

Toinen asia on myös hyvä muistaa kaikille humppa tai Metsäketo uskovaisille. Suomessa järjestettiin demokraattinen äänetys Lordin lähettämiseksi karsintoihin. Jos et äänestänyt, niin pidä nokkasi kiinni. Minäkään en missään tapauksessa halunnut Halosta jatkamaan pressan postia, mutta siihen on tyydyttävä koska äänestin vain toiseksi tullutta. On aivan turha ruikuttaa jos ei äänestänyt tai oli häviäjän puolella. Suomi on demokratia, joka toteutui tässäkin.
Lisäksi kannattaa huomioida, että Suomalaiset valitsivat Lordin vain karsintaan. Muu eurooppa valitsi Lordin finaaliin ja sitten historian parhaalla pistesaaliilla voittoon.

ONNEKSI OLKOON LORDI!! TEITTE TEON, jOTA KUKAAN EI OLE SUOMESSA AIKAISEMMIN TEHNYT!!
2276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"On aivan turha ruikuttaa jos ei äänestänyt tai oli häviäjän puolella"

Eli sillonko voi ruikuttaa jos voittajaa äänesti? sillon voi sanoo että no mitäs äänestit. hölömöööö

Äänestä
  • Mutta kuitenkin tilanne on mielestäni se, että ruikuttaminen on ymmärrettävää vain jos on äänestänyt jotakin. Kun lopputulos on ilmoitettu, niin demokratian mukaan siihen on tyytyminen.

    Tosin en ymmärrä miten kommenttisi liittyy minun juttuuni. :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Antero999 kirjoitti:

Niin se ikäpolvi vain muuttuu.

Ev.lut seurakuntaan kuuluvana opin ainakin sen, että chat palstoilla esiintyneet "uskovaiset" rikkovat kaikkia kristillisiä periaatteista, joista suvaitsevaisuus ja lähimmäisen rakastaminen kuuluu tietääkseni mukaan. Raamatun tarkempaa lukua voi esittää kaikille, jotka ovat syyttäneet Lordia esim. satanismista.
Miksi "tosi uskovaiset" aina kuulostavat vähiten toimivan raamatun opetusten mukaisetsi? hämmästyttää

Toinen asia on myös hyvä muistaa kaikille humppa tai Metsäketo uskovaisille. Suomessa järjestettiin demokraattinen äänetys Lordin lähettämiseksi karsintoihin. Jos et äänestänyt, niin pidä nokkasi kiinni. Minäkään en missään tapauksessa halunnut Halosta jatkamaan pressan postia, mutta siihen on tyydyttävä koska äänestin vain toiseksi tullutta. On aivan turha ruikuttaa jos ei äänestänyt tai oli häviäjän puolella. Suomi on demokratia, joka toteutui tässäkin.
Lisäksi kannattaa huomioida, että Suomalaiset valitsivat Lordin vain karsintaan. Muu eurooppa valitsi Lordin finaaliin ja sitten historian parhaalla pistesaaliilla voittoon.

ONNEKSI OLKOON LORDI!! TEITTE TEON, jOTA KUKAAN EI OLE SUOMESSA AIKAISEMMIN TEHNYT!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu