Peliautomaattien ja videoiden kasvattama sukupolvi nousi ja voitti kyseenalaisesti euroviisut, eli pikemminkin robotti videoiden plakiointi (jäljittely) kisan.
Rohkeimmin robottivideoita plakioinut Loordi voitti kisan, esityksellä jossa ei musiikilla ollut juurikaan mitään tekemistä. Nyt ajaudutaan vaaraan että eurovisiot alkuperäisenä iskelmämusiikkikilpailuna päättyy tähän, sillä kansan rahoitusta yleiselle TV ja radiotoiminnalle ei moiseen toimintaan tulla hyväksymään. Ei ainakaan Suomessa, koska Ylellä ei luojankiitos ole varojakaan.
Peliautomaattien kasvattama sukupolvi voitti Euroviisujen automaatti videoiden kisan
8
473
Vastaukset
- martikainen_m
provo
- huolestunut III
Minua taas huolestuttaa se, että ihminen ei edes osaa kirjoittaa plagiointi-sanaa oikein.
- vesa-matti loordi
Voi ropootti...
Ja luultavasti kaikki rokkia soittavat ovat perkeleen palvojia ja iskelmälaulavat jumalan palvojia. Keu keu - minä
Toi sun kirjotus kyllä osottaa kuinka pihalla te muumiot olette.
- Leaman
Säälittävää...
Kyllä se uudempi sukupolvi on näyttänyt osaavansa pärjätä paremmin kuin edelliset!!!- huolestunut II
Kyllä te näytätte pärjäävänne ja osaavan paremmin niin kauan kun yhteiskunnan apua teille jaetaan, lapset hoidetaan, asuminen osittain kustannetaan, opiskelu rahoitetaan ja sos-luukku jakaa rahaa jos omat sattuu "tilapäisesti" loppumaan, ja "tilapäisyyshän kohtaa teitä aina".
Lordin esitys oli Uforobotti videoiden plagiointia mitä suurimmassa määrin, ja sai taatusti siitä suurimman osan suosioonsa. Kuka liekkin sitten idean isä, on hän näissä asioissa liikenero!!!!
- ehdotus:
laita säkki päähän, mene nurkkaan häpeämään ja anna muiden elää ja olla kuin haluavat!
Kyllä täällä menestyksestä kateellisia ja katkeria demareita on jo tarpeeksi, ei kaivata enempää!
Lordi ansaitsi voittonsa, koska oli valovoimaisin kaikista esiintyjistä! ONNEA LORDI! :) - kilpailu?
Kuinka monella maalla tuolla oli edustuskappaleenaan kansallista iskelmämusiikkia? Kuinka monta kertaa esim. naapurimaamme Ruotsi on lähettänyt Euroviisuihin iskelmiä? Ei kaikkien ole pakko tykätä Lordista, mutta totuuksia ei kuitenkaan pidä mennä vääristelemään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517021Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235485- 1152586
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152069Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361768Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111001- 59959
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32886Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44883