Onko hirviörääkyminen musiikkia?

yksi isoisä

Olin käsittänyt, että euroviisuissa esitetään musiikkia, mutta erehdyin ainakin Suomen osalta pahasti. Ei tosin muillakaan musiikillisesti syytä hurraamiseen ollut, joten Suomen johdolla lienee euroviisut nyt tulleet tiensä päähän. Joka tosin on ihan hyvä juttu, sillä eihän järjissään olevat kansakunnat tätä tähän jätä.

Olen todella huolissani teidän kaikkien nuortemme puolesta, jos tämä "loirin" rääkyminen on hehkuttamisen arvoista. Etsikää mielummin joku aikuinen, joka pitää sylissä ilman vaatimuksia jos omat vanhempanne ei siihen ole pystynyt.

Huolettaa myös koko kansan puolesta, kenen on vastuu kun sekopäiset saatanan palvojamme saavat taas uutta vettä myllyihinsä. Onhan päivänselvää, että hautakivet kaatuvat taas, ristit kääntyvät ja puoliksi syötyjä käsivarsia löytyy kaatopaikoilta. Mihin asti meidän on oikeasti mentävä ennen kuin kansa herää tekemään jotain pahoin voivien nuortemme puolesta.

Ajatelkaa vähän, jos teillä jollakin on millä ajatella...

20

1069

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vali..

      Oo sä isoisä hiljaa! LORDI ROCKS!!

    • huh!

      Mä tosiaan toivon että oli.

    • Neitikkä

      Heh heh, turha enää tulla itkemään, urpo!

    • lasket

      pikku bikineissä lavalla heilumisen musiikiksi myös. Toisaalta, näköjään moni äänestäjä unohtaa kappaleet, kun nuori likka heiluttaa persettä TV:ssä ja antaa äänensä tämän perusteella.

    • helvetin..

      "saatanan palvojamme" haist kyrpä persereikä.

      • voi saada

        huonoja vaikutteita, se on totta. Joku huurupää sekoaa entistä enemmän kun kuvittelee yhtyeen sanoman vahvistavan omia satanistisia harrastuksia.
        Lordi pitää mielestäni ottaa mielestäni huvittavana sirkuspellenä, jonka esiintyminen on hauskaa katsottavaa ja laulujen sanat nerokkaita. Eli pilke silmäkulmassa mennään tässäkin asiassa. Yhtye tekee lopultakin vain omaa työtään...ja aika hyvin tekeekin.


    • Arvot kadonneet

      Lordilla (ja kappaleella) ei tosiaan ole mitään tekemistä musiikin tai laulamisen kanssa. Musiikillista melodiaa tai järkevää sanoitusta ei löydy eikä ole ja itse laulaminenkin puuttui, sillä siinä vain huudettiin ja mölistiin sanat.

      Paras kappale tänä vuonna musiikillisesti ja sanaoituksellisesti sekä laulaen esitettynä oli Bosnia-Hertsegowinan Leila. Hyvä, että siellä vielä arvostetaan ja eiikkia ja osataan myös laulaa!!!

      Se, että joku Lordin kaltainen rumuuteen perustuva huutava lavashow saa ääni, ilmentää vain ajankuvaa ja tätä epävarmaa maailmallista maailmaa. Kauneuden ja oikeudenkin taju on monista aikamme ihmisistä kadoksissa tai hukassa.

      Mutta, mutta katsokaapa kuinka paljon ääniä myös tuo kaunis kappale Leila saikaan ja ajatelkaa kuinka paljon Euroopan kansalaisista ei antanut yhtään ääntä kisaan....

      • mars

        Kyllä aidosti musikaalinen ihminen, joka ymmärtää myös erilaisuutta, kuulee lordin voittokappaleessa kauniin melodian joka erottuu hyvin sieltä särön ja metelin keskeltä. Jälkimmäiset kuuluvat tyylilajiin, ja jos vain on avarakatseinen, niin osaa nauttia myös tällaisesta musiikista. Minusta Hard rock hallelujah on hyvin kaunis kappale!


      • seferg

        täytyy muistaa, että kisa ei mittaa kaikkien eurooppalaisten musiikkimakua, vain niiden, jotka jaksaa myöhään yöllä näpytellä äänestystä kännykkään- eli esim. erilaiset pinnalliset bilettäjätyypit


    • 7765765

      no ainakin 200 miljoonaa ihmistä on eri mieltä sun kanssa, sorry vaan paappa, vedä pistoke seinästä tai ole vaiti. Lordin laulu oli Jumalalle ylistys: he olivat ne Rockn roll enkelit, jotka kohotiivat Luojamme valtakunnassa ylistyksen musiikilleen ja mitä olivat demonit ja enkelit sovussa tulleet kuulemaan ja ihmettelemään.

      • paatos tästä

        vielä puuttuikin...Pitäkää nyt jalat maassa. Jos otatte Lordin uskonnollisena messiaana, laulut on pian laulettu. Sirkusesiintyjä se on.


      • serwq

        eikä tarvitse vetää pistoketta pois, eikö??

        Tämähän on mielipidepalsta- eikä yhden mielipiteen palsta, eikö?


      • 7765765
        serwq kirjoitti:

        eikä tarvitse vetää pistoketta pois, eikö??

        Tämähän on mielipidepalsta- eikä yhden mielipiteen palsta, eikö?

        Pyydän anteeksi kirjoitustani ja toivon ettei paappa kiskaissut vielä töpseliä, että voi lukea tekstini. esitin näkemykseni lordista, koska ap. viittasi saatananpalvontaan.


    • mörkö

      Olet ehdottomasti oikeassa! Viisut ovat aina olleet isotissisten naisten keikistely areena jossa hameet peittävät juuri ja juuri "vesirajan" ja perse keikkuu. Minäkin olin pettynyt kun Lordi veti biisinsä eikä sen aikana pystynyt potenssi ongelmaiset 50v tosiuskovaiset suupielet vaahdossa tuijottaa nuorten naisten perseitä!

      Ja ihan vain mielenkiinnosta kysyn. Oletko edes lukenut Lordin sanoituksia, vai käskeekö jumalan ääni pään sisällä vastustamaan Lordia ihan periaatteesta?

      • derfg

        kuin saatanaa esittämällä ja tuolla melusaasteella, eikö? Jos tosiaan olet noin kiinnostunut sanoista.

        Ja olihan siellä nytkin naisia vaikka kuinka- oikeat pornoviisut-- Tahtoo takaisin entisaikojen raikkaat viisut.


    • HRH!LORDI

      älä selitä! et osaa edes kirjoittaa kun yhdyssanojakaan ei osata... vähän editoiden sinun puheitasi: "Mihin tämä maailma on oikein menossa, kun eivät vanhuksetkaan osaa enää kirjoittaa?"

    • the hahtohah

      Joopa joo jos tällä linjalla lähdetään sanomaan mikä on musiikkia ja mikä ei niin kylläse on niin ettei koko euroviisuissa ollut musiikkia laisinkaan kuin tunnarissa ;)
      ja
      http://www.ess.fi/keywordarticle.jsp?article=89845&category=27&main=21&kw=58
      Tämähän se sinne olisi pitänyt laittaa >> FINLAND ZERO POINTS

    • sinä

      vittu!!! lordi on vaan paras!!!

    • rewqs

      pitäisi laittaa jokin ympäristövero tuolle musiikille

      • Death Unlimited

        Voi herraman kiesus sentään, nää nykyajan mummot ja paapat ottaa päähän! Eikö nyt porukka saa itse päättää omasta musiikistaan???
        Lordi voitti euroviisut. Hävetkää sitä jos haluatte!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      262
      16772
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5403
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2555
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2026
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1753
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      983
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      947
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      857
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      853
    Aihe