nimiongelma

Tuore iskä

Kysyn ratkaisua täältä netin keskustelupalstoilta, kotona asia on ihan solmussa.

Tyttäremme syntyi 2 viikkoa sitten ja kesällä on tarkoitus järjestää samana viikonloppuna häämme & ristiäiset. Mutta yksi ongelma on jäljellä. Lapsen etunimi on selvä mutta sukunimestä emme pääse sopuun. Avolla on 2 lasta exänsä kanssa. Erossa hän ja lapset ovat pitäneet exän sukunimen. Avo halusi että lapsilla, äidillä ja isällä on sama sukunimi. Nyt hän haluaa että meidän lapsemme sukunimeksi tulee sama kuin muilla lapsilla eli siis exän sukunimi. Avo vieläpä ehdotti että minäkin vaihtaisin sukunimeni jotta kaikilla on sama.

Lapsen sukunimestä ei kuulemma tingitä mutta minä saan toki pitää oman sukunimeni jos sama sukunimi lapsen kanssa ei kiinnosta. Tämä on keskustelu & riidelty puhki kotona mutta kumpikaan ei halua joustaa. Vaimon mukaan laki sanoo että lapselle tulee äidin sukunimi jos sopuun ei päästä. Minusta tuntuu nöyryyttävältä että minun lapseni kantaa exän (jonka kanssa meillä on yhteisiä tuttuja) sukunimeä mutta tätä vaimo ei halua ymmärtää. On kuulemma vielä tosi hieno tämä exän ulkomaalaisperäinen sukunimi.

I need your, anybody, help!

19

1703

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • laki=

      Lapselle tulee isän sukunimi, jos olet tunnustanut lapsen- äidin sukunimi, jos et. Missään tapauksessa laki EI salli lapsen sukunimeksi jotain tuntematonta.

      • Isyyden

        tunnustamisella ei ole vaikutusta siihen nimeen muuten, kuin että silloin voidaan ottaa lapselle isän sukunimi vaihtoehtona äidin nimelle. Ei se ole automaatti. Lapsella voi olla äidin tai isän sukunimi. Vaikka lapsen äidin sukunimi olisi perua aikaisemmasta avioliitosta, näin vain on.

        Ap:lle
        Ymmärrän avoasi, saadaan yhtenäisyyttä perheeseen kun kaikki ovat saman nimisiä. Mutta onko sillä sukunimellä nyt niin väliä..? Ja taitaa olla niin, että viimekädessä äiti päättää nimen, naimisissa kun ette ole...


      • nimilaki
        Isyyden kirjoitti:

        tunnustamisella ei ole vaikutusta siihen nimeen muuten, kuin että silloin voidaan ottaa lapselle isän sukunimi vaihtoehtona äidin nimelle. Ei se ole automaatti. Lapsella voi olla äidin tai isän sukunimi. Vaikka lapsen äidin sukunimi olisi perua aikaisemmasta avioliitosta, näin vain on.

        Ap:lle
        Ymmärrän avoasi, saadaan yhtenäisyyttä perheeseen kun kaikki ovat saman nimisiä. Mutta onko sillä sukunimellä nyt niin väliä..? Ja taitaa olla niin, että viimekädessä äiti päättää nimen, naimisissa kun ette ole...

        " Ja taitaa olla niin, että viimekädessä äiti päättää nimen, naimisissa kun ette ole..."


        No ei nyt ihan noinkaan. Jos naisen sukunimi on Virtanen, lasten Fagerholm, miehen Numminen, niin EI syntyvälle lapselle SAA antaa Fagerholm (tai mitään muutakaan) nimeä. Jos saisin lapsen ja tahtoisin sen sukunimeksi Mannerheimm tai Svensson, niin kuvitteletko, että se kävisi päinsä?


        http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1991/19910253


      • tässä ei
        nimilaki kirjoitti:

        " Ja taitaa olla niin, että viimekädessä äiti päättää nimen, naimisissa kun ette ole..."


        No ei nyt ihan noinkaan. Jos naisen sukunimi on Virtanen, lasten Fagerholm, miehen Numminen, niin EI syntyvälle lapselle SAA antaa Fagerholm (tai mitään muutakaan) nimeä. Jos saisin lapsen ja tahtoisin sen sukunimeksi Mannerheimm tai Svensson, niin kuvitteletko, että se kävisi päinsä?


        http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1991/19910253

        ollutkaan kyse? Naisella on sukunimi, vaikkakin ex-mieheltä "saatu", mutta se on ihan yhtä oikea sukunimi kuin nykyisen miehenkin.

        Ymmärsin, että naisella ja lapsillaan on sama sukunimi. Miehellä omansa.


    • pihkura

      Ihme homma ettei nainen ymmärrä tilanteen ikävyyttä sinun kannaltasi. Meinaan jos homma olis toisinpäin (teoriassa) niin miehen olisi ainakin PAKKO ymmärtää moisen tilanteen mahdottomuus.

      Ei kai siinä muu auta, kuin yrittää vielä istuttaa nainen kunnon keskusteluun. Toivottavasti saatte selvitettyä. Jollain tapaa ajattelisin, että omalla kohdallani ottaisin itse aviopuolison nimen ja sama tulisi myös miehen lapselle. Exän kanssa saaduilla lapsilla pysyisi heidän isänsä nimi. Tuollaisessa tilanteessa on hankala järjestää koko perheelle samaa nimeä, mutta ainakaan tämä naisesi haluama ratkaisu ei itsellä kävisi tosissaan edes mielessä.

    • effef

      mikä nyhverö olet.

      Pistä se ämmä ruotuun.

    • tiituska80

      Kuinka voi edes harkita tuollaista!?!

      Toki ymmärrän yhteenkuuluvuuden tunteen herättämisen, mut kyllähän lapsella on oikeus oman äidin/isän nimeen eikä kenenkään ventovieraan! Eri asia olisi jos syntyneen lapsen isä ei kuuluisi millään lailla lapsen elämään.

      Jos naisellesi yhteinen nimi on niin tärkeä, niin vaihtakaa kaikki naisen tyttönimeksi, eipä tule sanomisia kenellekään ja ei tarvi ihmetellä lapsenkaan vieraan sedän sukunimeä.

      Koitakaa vielä keskustella, ja yritä saada näkemään kuinka järjetön hänen oma ajatuksensa on, vaik ajatus onkin kaunis!

    • en mäkään tykkäis

      Mikä sukunimi teillä on kun menette naimisiin, eikö avovaimos ota sun sukunimeä? Jos ei ota niin hyvinhän lapsella voi sitten olla sun sukunimi, ja vaimollas ja exän lapsilla omansa.

    • outoa...

      No enpä ole järjettömämpää ikinä kuullut. SINUN lapsellesi tulisi jonkun "vieraan" miehen nimi. Se ei ole sukunimen valintaperuste, että exän nimi on hieno. Jos nainen rakastaa Sinua, luulisi että sinun sukunimesi on se maailman hienoin, vaikka olisit "Virtanen" ja exän nimi "Mannerheim.".

      Onkos tältä naisen exältä kysytty, miltä hänestä tuntuu, jos sinun lapsesi saa hänen nimensä.
      Pysy lujana!

    • akan kanssa

      olet lapsen sitten mennyt tekemään. Jospa se sinun lapsesi onkin sen exän? (Vanha suola janottanut) Et kai suostu nimeämään lastasi naisen entisen miehen nimellä? Johan sulle hevosetkin nauraa.

    • -girl-

      No on kyllä ihan ymmärrettävää että sinä et ole kovin innoissasi vaimosi sukunimisuunnitelmista!

      Ihan oikein teet, jos et naisen exän sukunimeä ota. Miksi pitäisikään? En minäkään ottaisi. Nimi on kuitenkin useimmille ihmisille identiteetti-asia, ja itselleen suht. tuntemttoman ihmisen sukunimen ottaminen ei varmsti tunnu hyvältä. Miksei yhteiselle lapsellenne voi tulla vaikka yhdistelmä-sukunimeä? Miksi kaikilla perheessä on vaimon mielestä niin tärkeää olla sama sukunimi? Teidän tyttärenne on kuitenkin sinun ja vaimosi, ei hänen eksänsä. Samoin vaimosi aikaisemmat lapset ovat hänen ja hänen eksänsä, ihan hyvin heillä siis voisi olla isänsä sukunimi edelleen. Ja sama kuin äidillä.

      Jos vaimosi on asian niin vakaasti päättänyt, että on valmis menemään oikeuteen sen takia, niin ei kai sille mitään voi. Olisiko sitten kamalaa jos sinulla olisi eri sukunimi kuin lapsellasi?

    • merkkinimi----

      Onko se lapsi nyt sitten varmasti sun vai sen exän alullepanema, vai miksi vaimosi niin hirveästi oikeastaan haluaa exän sukunimen sille????

    • akka

      kyllä tuollaiset pitäis tehdä jo alkuun selväksi jos tuollaisten kanan aivojen kanssa on tekemisissä,ei muuta kuin ero jos ei muu auta

    • ajatuksen juoksu

      sun naisellas!

      vittuako se nimi mitään yhteen kuuluvuutta tuo!
      Jos yhteenkuuluvuutta halutaan nimillä tuoda esiin, niin siinä tapauksessa eksän sukunimi kyllä unohdetaan!

      Lapselle sun sukunimi koska muijas sukunimi ei oo sen aito ja alkuperäinen! joku vielä luulee jos laitatte sen muijan eksän sukunimen sille että se lapsi ei oo sun ja sen muijas vaan muijas ja sen eksän.

      Muijan ja eksän lapset saa pysyä sukunimessään.

      toi on tota naisten lokiikkaa pahimmillaan

      terkuin sanna

    • tyttö L.

      ennen vanhaan ;) tuo malli ei toiminut sitten ollenkaan. Äidin naimanimi ei tullut tuoreen kumppanin lapselle vaan silloin käyttöön otettiin äidin tyttönimi. Ja siihen maailman aikaan exälläkin oli sananvaltaa sukunimensä käytöstä, jos se oli vähänkin spesiaali.

      Väläytäpä viehkolle äitylille, josko exä sitten maksaisi elareita. ... älä sittenkään, voipi tulla ero.

    • Man with no name

      Sukuni nimi on vähemmän aatelinen, eikä muutenkaa erityisen seksikäs, joten geenieni kantaja voi hyvin käyttää siipankin nimeä. Nimistä niin väliä kunhan perimä jatkuu.

      Vastavuoroisesti voisin joskus ehkä toivoa, että siippa suhtausi suopeasti, jos joku yksinäinen naishenkilö etsisi vain sopivaa isäehdokasta, niin tuollaiseen toiveeseen voitasiin ehkä vastakin yhteisessä ymmärryksessä kaikkien kanssa. Tämänkaltaista on ehkä alitajuisesti myös ollut taustalla nuorempana nuhjaillessa. Ei todellakaan mikään välttämättömyys tai pakkomielle, mutta en torjuiskaan ajatusta.

    • Miesasianainen

      Lapsen äiti päättää nimen, sinulla ei ole siihen mitään sanomista. Se on sitä suomalaista tasa-arvoa. Nimilaki sanoo, että riitatilanteessa lapselle annetaan äidin nimi eli tässä tapauksessa avokkisi exän nimi, piste.

      Ainoa toivosi on puhua järkeä naisesi päähän. Jos ei tahdo joustaa, suosittelen että vedät viimeisen ässän hihasta ja sanot, että sitten taitaa muksu jäädä ilman isää ja avo ilman miestä. Älä anna akan alistaa ja nöyryyttää loputtomiin, pikkuhiljaa pois tossun alta!

    • tyttö.

      Kauhea tilanne. Olen sun puolellasi. Vaimosi on törkeä suorastaan. Ero ei aina ole paras ratkaisu mutta...

    • kenen nimi?

      Kiinnostaisi tietää mikä olisi perheenne kaikkien henkilöiden nimi tilanne, jos menisitte naimisiin? Oletteko koskaan jutelleet tästä asiasta?

      Jos minä vaatisin samaan nimi asiaa kuin avokkisi niin se johtuisi siitä, että olisin jollain tasolla epävarma suhteen kestävyydestä. Hän ei ehkä halua, että teidän eron jälkeen nuorimmaisella lapsella olisi eri nimi kuin vanhimmalla. Hän siis katsoo tilannetta vaan omasta näkökulmastaan unohtaen kaikki muut.

      Menkää naimisiin, jos aiotte muutenkin elää yhdessä. Avokille ja vauvalle sinun nimesi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      99
      6174
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4812
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      99
      3072
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      30
      2892
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2135
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1526
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      337
      1091
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      88
      1053
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1006
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      784
    Aihe