Olisin halunnut itsekin näin työpaikan vaihtoa harkitsevana kysellä kokemuksianne huonon työpaikan jättämisestä. Tai oikeastaan työpaikassani sinänsä ei ole vikaa, ala vain ei ole oikea ja tämä vaatii tientynlaista röyhkeää ja häikäilemätöntä luonnetta, jota minulla ei ole.
Millainen oli edellinen työpaikka, josta halusit eroon ja miten vaihto onnistui? Oletko nyt onnellinen uudessa työssäsi, ja mitä työtä teet?
Onnistuiko vaihto
2
619
Vastaukset 2
- tällä hetkellä..
olen tyytyväinen työpaikkaani.. edeltävässä työpaikassa oli se vika että pitkä työkokemukseni olisi mennyt täysin hukkaan.. joten päätin ottaa loparit ja vaihdoin paremmalle työnantajalle ja saan toteuttaa itseäni niin paljon kun haluan.. voin puuttua asiaan jos huomaan että on pahoja puutteita... edeltävässä työpaikassa alistettiin kaikella mahdollisella tavalla vaikka kerroin vain työtä helpottavia keinoja mutta niitä ei huolittu vaan piti tehdä vaikealla tavalla kun ennenkin on näin tehty... minulla ei ollut vastuuta, ei haasteita ja se turhautti... mutta nyt toimin vastuullisessa tehtävässä eli palveluohjaajana mutta minulla on päävastuu kaikesta oman alueeni tehtävistä, palkoista, laadusta..ym... toisin sanoen olen esimies ja en ole katunut hetkeäkään...
- metaxxx
Nyrkkisääntö voisi olla sellainen, että työpaikkaa vaihtamalla asiat tuntuu melkein aina menevän parempaan suuntaan. Sitten sitä miettii, miksi ihmeessä ei lähtenyt jo aikaisemmin tosissaan etsimään uutta paikkaa. Kolmen vuoden kuluttua vaihdosta alkaa näkemään uuden työpaikan pahuuden ja ehkä syyn siihen, miksi se henkilö lähti, jonka tilalle pääsit. Viiden vuoden päästä olet taas miettimässä, pitäisikö hakea uutta vai menisikö tämä vielä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95913
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80678- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34614Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
- 36512
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25492
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106477Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427