Olen nyt ollut korkeakoulututkintoni kanssa työelämässä reilun neljä vuotta. Tähän aikaan sisältyy kaksi puolen vuoden määräaikaista työsuhdetta, vuoden superosa-aikainen työ, kolme työkkärin kurssia, yksi kolmen kuukauden työelämävalmennus ja yksi kahden viikon projektityö. Lisäksi olen opiskellut ns. normaaleja opintoja noin 55 opintoviikkoa. Olen kirjoittanut satoja työhakemuksia ja käynyt kymmenissä haastatteluissa. Erittäin monipuolista siis ainakin!
Huomenna aloitan taas uuden puolen vuoden määräaikaisuuden. Kaipa tämä on sitä nykyaikaista työelämää, en enää edes juuri ajattele vakituista työtä, mitä se on?
Huomenna aloitan taas uuden puolen vuoden määräaikaisuuden. Kaipa tämä on sitä nykyaikaista työelämää, en enää edes juuri ajattele vakituista työtä, mitä se on?
Vastaukset 6
Vanhimmat
"...nykyaikaista työelämää..."
En nyt sanoisi noinkaan. Vielä 50-luvulla puhuttiin päiväläisistä: nämä olivat ihmisiä, jotka kävivät töissä tietyssä paikassa vain päivän pari. Useimmiten esim. satamissa porukka saatettiin valitti aamulla viikonlopuksi töihin, ja viikonlopun jälkeen ei sitten ollut mitään tietoa siitä saako töitä, jatkuvatko hommat edelleenkin etc. etc. Paremminkin tässä on kyse paluusta vanhaan ja yritysten riskinottoa ja vastuuta siirretään työntekijöiden harteille. Onhan se ikävää vielä reilu nelikymppisenä, perheettömänä ja vuokra-asunnossa asuvana tehdä samoja hommia kuin parikymppinen harjoittelija...
Eikö sitä, että yrittäjä ottaa työn tuottamasta lisäarvosta leijonanosan, ole perusteltu sillä, että yrittäjä kantaa yrittäjäriskin. Sen siirtäminen osittainkaan työntekijän hartioille pitäisi merkitä sitä, että työntekijän osuus lisäarvosta kasvaa.
Itse olen ollut kuusi vuotta työttömänä, kun aikoinaan duunit loppuivat.
Sinä aikana olen hakenut valtavaa määrää työpaikkoja. Laskemisen lopetin tuhannennen hakemuksen jälkeen.
Olen ollut aktiivinen ja työhaluinen. Mutta ei vaan tunnu kelpaavan, kun kerran on työtön. Pakkohan sitä jotakin vikaa täytyy olla, kun kerran ihan työtön on...
Olen päässyt tasan yhdelle työvoimatoimiston muutaman viikon kurssille.
Yleisin perustelu sille, että en ole päässyt hakemiini työpaikkoihin tai kursseille: "Et kuitenkaan viihtyisi täällä kauaa."
jotka ymmärtävät sen ensin ettei vakituista työtä ole ja määräaikaisuudet lyhynevät entisestään.
...täällä valitatte. Töitä kyllä löytyy tekevälle. Kuulostaako tutulta:) Anteeksi, että nostatin vähän verenpainettanne. Vitsi vitsi vaikka huono sellainen.
Itse sain valmiiksi akateemisen loppututkinnon viisitoista vuotta sitten, syvimpään lama-aikaan. Pätkätöitäpä ne ovat olleet meikäläisen hommat sieltä lähtien, mutta aika paljon omalta alalta. Välillä on ollut työttömyys- ja opiskelujaksoja.
Kun lama hellitti, alettiin mesota pysyväksi jääneestä nuorisotyöttömyydestä ihan aiheesta, mutta meikäläisten sukupolvi taisi unohtua. Tuolloin valmistuneet humanistit eivät ole päässeet kovinkaan kummoista kulutusjuhlaa viettämään. Laiha elanto on pitänyt rääpiä sieltä täältä samalla, kun niskassa ovat painaneet vuosien opintovelat.
Kesäkuun alusta aloitan oppisopimushommat kahdeksi vuodeksi. Opiskelua taitaa olla meikäläisen koko elämä, mutta todella hyvilläni olen tuostakin jaksosta. Suunnitelmia jatkostakin on.
Vaikka poistun pian työttömien kirjoista ainakin vähäksi aikaa, sympatiat elävät elelleen syrjäytettyjen puolella. Tsemppiä.
itse puolen vuoden aikana laiton hakemuksia joka paikkaan, eikä mitään kuulunut. Eilen edellisen paikan pomo soitti ja kyseli vieläkö olen työttömänä ja tarjosi 2 kk:n määräaikaista. Tietenkin otin homman vastaan riemuiten. Mutta samassa jamassa taas ollaan tuon pätkän jälkeen. Ei mitään tietoa seuraavasta pätkästä, missä, milloin ja kuinka pitkä yms.
Tämä on nykyaikaa eikä sille mitään voi. Ihmisen elämä ei kuitenkaan ole vain määräaikaista silppua. Joten miten tässä tilanteessa voi elämäänsä pitkälle suunnitella.