V****taa pahasti

Oikeasti, haluaisin kuulla nyt todelliset perustelut tolle satanismi-väitteelle. Tuulesta temmattuja juttuja, joilla ei mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Propagandaa, niinkuin sekin että joku vois tulla raskaaksi ilman mitään petipuuhia. Satuilua!! Taas!
7638
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

keinohedelmöityksestä.

Äänestä
  • silloin ajanlaskumme alkuaikoina...

    Äänestä

  • ei ollut kirjoitti:

    silloin ajanlaskumme alkuaikoina...

    niinkin käynyt, että peppuseksin jälkeen nainen on huonosti peseytynyt ja spurre valunut pihalle ja sieltä sitten jotenkin sattunut oikeaan rakoon ja nainen tullut raskaaksi! Periaatteessa voisi toimia neitsyenkin kanssa. Näin saataisiin siis aikaan neitseellinen sikiäminen. Immenkalvo repeäisi vasta synnyttäessä. Eli mahdollista jo ajanlaskumme alkuaikoina!

    Äänestä

Uskikset ovat varmaan siksi vetäneet herneen nenään, kun laulussa sanotaan ns. pyhä sana "Hallelujaa", ja kerrotaan langenneista enkeleistä sun muista.

Itsekään en tosin tajua, miten jumalaa pilkataan biisissä. Toki siinä väitetään joidenkin joutuvan helvettiin, mutta eikös täällä moni muukin ole osoittanut joillekin sen olevan seuraava osoite...?

Luulisi uskonnollisen laulun ja esim. sen, että biisissä muistutetaan, jotta tosiuskovaiset pelastetaan, kelpaavan hengellisille ihmisille...?

Mutta anyway, praise the Lordi! Jee,hyvä Suomi, hyvä Rovaniemi! ;)

Nový most

Äänestä

kun ei nähdä mitään muuta kuin se oman navan ympärillä oleva maailma. Ei tiedetä asioista mitään ja pelätään. Sitten ollaan kuin paremmatkin asiantuntijat. Se on säälittävää. Kun päässä ei liiku kuin silmät niin ei voi odottaa kovin paljoa..

Äänestä

Noh, noh rauhoituhan,
muista että Rovaniemi on Suomen pääkaupunki.

Äänestä

miksei Hän voisi luoda ihmistä naisen kautta????

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tää morkkaaminen. kirjoitti:

Oikeasti, haluaisin kuulla nyt todelliset perustelut tolle satanismi-väitteelle. Tuulesta temmattuja juttuja, joilla ei mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Propagandaa, niinkuin sekin että joku vois tulla raskaaksi ilman mitään petipuuhia. Satuilua!! Taas!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu