G:Ensirakkaus

ensirakkaus, mutta ensimmäistä vakavaa suhdetta en ole pystynyt unohtamaan. Eikä varmaan tarvitsekaan. Tärkeintä on, että on hyväksynyt eron, ja kykenee elämään nykyhetkessä levollisin mielin.

Ensirakkauden kanssa en koskaan edennyt vakavaan suhteeseen, eikä siitä varmaan olisi tullutkaan mitään. Ainakin nykyään elämäntilanteemme ovat aivan erilaiset, myös toiveemme elämän suhteen. Mutta vastaavaa tunteiden paloa ja kaipuuta en ole varmaan koskaan kokenut :) on se eka rakkaus aina ensimmäinen, jää vahvasti mieleen.

Mut ensimmäisessä suhteessa vasta tiesi, mitä todellinen rakastaminen on rakastumisen sijaan. Se on paljon syvempää, kestävämpää, todellista...mut aina ei elämä etene toiveiden ja suunnitelmien mukaan, ei vaikka kumpikin kovasti haluaisi. Pari vuotta kulunut, mutta edelleen tulee monet asiat mieleen...sillä tavoin, että tieden etten ole vieläkään päässyt yli tästä suhteesta.

Kävi niin onnekkaasti, että olen ollut nyt ensirakkauteni kanssa 5 vuotta naimisissa. Uskoisin sen olevan mieleenjääneinen rakkauteni, vaikka jostain syystä eroon päätyisimmekin.

Jäi ikuisesti sydämeen. Mahdoton unohtaa. Vaikeaa päästä yli.
Ainoa mies jonka kanssa olisin halunnut perustaa perheen. Hän ei halunnut minun kanssani.
Elämä on perseestä. Mutta se rakkaus muutti mun elämää ja toi paljon hyvää, joten olen kiitollinen että hän oli elämässäni, vaikka vain vähän aikaa.

Mäkin muistelin ahkerasti menneitä aina alamäen iskiessä, kaipasin millon mitäkin entistä ja muka niiiiin ihanaa exää, mutta kun löysin viimein vierelleni miehen, joka istuu ku hansikas käteen ja jonka kanssa ei ehdi pitkästyä eikä turhautua, niin kyllä on muistojen kultaama ensirakkauskin kummasti haalistunut!
; )

oon ollu kohta jo 3 vuotta uudessa suhteessa ja ensirakkauteni hävinnyt maisemista kokonaan.....melkein päivittäin mietin missä hän on nykyään ja mitä hänelle kuuluu....kai jotenkin vielä häntä rakastan...

Yli 10 vuotta jo siitä, kun erosin ensirakkaudestani. Elän onnellista elämää, mutta hän on usein mielessäni ja unissani. Ikävä on muuttanut muotoaan, enää ei satu ja voin hymyillä muistoille. Mukava tunne.

ensirakkaus on mielessä päivittäin. Meillä silleen hyvä tilanne että vaikka yhteiselomme ei onnistunut niin olemme vieläkin läheisimpiä ystäviä.

Taas joku näsäviisas Vicca sitten kommentoi:
"et sää koskaa sitten ole rakastanut"

Lärpyti lärpyti kyllä olen, mutta se eka ei tässä alle 30 v. miehenä enää oikein mieleen muistu ja sillä sipuli.

Tuossahan tuo mies jököttää, yhteisellä sohvalla miettien ääneen yhteisten tiskiemme tiskaamista... en ole vielä päässyt unohtamaan =) 14-vuotiaana tähän mieheen rakastuin.

Itse voin ainakin rehellisesti todeta, että olen täysin päässyt yli ja ympäri ensirakkaudestani, siis ensimmäisestä rakkaussuhteesta, en nyt puhu teininä koetusta ihastumisista.
Unohtaa en voi kai koskaan, niin pahasti minua satutettiin/petettiin/loukattiin. Erosta on nyt likimain viisi vuotta ja olen päässyt yli pahimmasta vihasta ja katkeruudesta. Rakkaudestahan pääsin suhteemme loppumistavan vuoksi eroon hyvinkin nopeasti.
Tässä tapauksessa voin ainakin rehellisesti sanoa, että aika ei kultaa muistoja. Mutta ei ne muistot katoakaan mihinkään..

Mutta tuohon kysymykseesi, onko ensirakkaus se suurin, vastaan ei. Minua ensirakkaus kasvatti ja koulutti aika kovalla kädellä. Nyt löydettyäni uuden onnen, voin rehellisesti sanoa olevani suhteessa "parempi", osaavani arvostaa toista aivan uudella tavalla, osaavani rakastaa erilailla. Ja tämä rakkaus on paljon syvempää, paljon parempaa.