Miksi lihon

Miksi nuorempana en lihonut vaikka söin noin 4000 kilokaloria päivässä, niin paino pysyi noin yli nelikymppiseksi 74 kg paikkeilla. Nyt syön selvästi vähemmän ehkä jopa 2000 kilokalorin paikkeilla tai vain vähän yli ja lihon kuitenkin aika reippaasti jo lähellä 100kg. Liikunkin saman verran kuin aikaisemmin tai jopa enemmän. Energian käytön perusteella pitäisi kuitenkin laihtua aika reippaasti. Elintoiminnot hidastuu - mutta kuitenkin...???
2476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Parikymppisenä söin 2500-3000 kaloria. Liikuin ehkä hiukan vähemmän.

Nyt vähän yli kolmikymppisenä syön max 1500 kaloria, silloin kun haluan pitää painon kurissa. Liikun paljon.

Äänestä

Lihoin vaikka söin vähän ja mielestäni terveellisesti. Kartoin rasvaa, leivonnaisia, limsaa sekä makeisia, mutta paino vain nousi pikkuhiljaa. olo oli aina jotenkin turvonnut ja ahdistava. Sitten jätin pois jauhotuotteet,pastan ja riisin sekä perunat. Olo parani, paino alkoi tippua, muutoksen huomasi melko pian. Iltaisin ei enää väsyttänyt, ennen menin viimeistään yhdeksältä nukkumaan, nyt voin valvoa myöhempään, eikä aamullakaan väsytä. Ps. minäkin olin kolmekymppiseksi tosi hoikka,söin mielestäni "kuin hevonen", raskauksien myötä painoni vain alkoi nousta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Syön vähemmän kirjoitti:

Miksi nuorempana en lihonut vaikka söin noin 4000 kilokaloria päivässä, niin paino pysyi noin yli nelikymppiseksi 74 kg paikkeilla. Nyt syön selvästi vähemmän ehkä jopa 2000 kilokalorin paikkeilla tai vain vähän yli ja lihon kuitenkin aika reippaasti jo lähellä 100kg. Liikunkin saman verran kuin aikaisemmin tai jopa enemmän. Energian käytön perusteella pitäisi kuitenkin laihtua aika reippaasti. Elintoiminnot hidastuu - mutta kuitenkin...???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu