Eiköhän kaikki

Lordi voitti kovalla työllä, hyvällä asenteella, mielenkiintoisella showllaan ja tarttuvalla kappaleella. Kaikki todelliset "taiturithan" ovat kautta aikain olleet kiisteltyjä hahmoja. Kyllähän varmasti Marilyn Monroekin oli seksikkyydessään aikoinaan kauhistus ja nykyään hän olisi enemmänkin vanhoillinen pukeutumiseltaan yms.
Älkää nyt rakkaat ihmiset hävetkö! Ei ole mitään syytä. Me olemme tehneet musiikin historiaa, ei pelkästään omalle maallemme, mutta myös koko Euroopalle. Ei ihme, ettemme ole aikaisemmin voittaneet kun heti kun saamme vähän huomiota, alkaa joitakin ihmisiä hävettämään.
Itse ainakin aion välttää kaikkia negatiivisia kommentteja ja olla aidosti ja vilpittömästi iloinen Lordin puolesta!
5359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat
  • kun otimme neuvosta vaarin..

    Äänestä

Lordi jyrää! Tämä on parasta mitä suomelle on ikinä tapahtunut! Ei jääkiekon MM-95 paljon paina tämän rinnalla! KAIKKI PERJANTAINA KAUPPATORILLE LORDIA JUHLIMAAN!!

Äänestä

Lordin esityksestä näkyi selvästi ammattimainen asenne ja toisaalta tekemisen ilo. Eli tehtiin rehellisellä otteella juuri sitä mitä parhaiten osataan, ja sen tuloksena oli murskavoitto.

Tietysti voittokaan ei saa Lordin arvostelijoita hiljenemään, mutta tuskinpa kukaan kehtaa edes vitsinä sanoa että joku epäaito metsäpeto olisi kerännyt viisuissa ainoataan pistettä. Laittaa nyt suomalainen artisti laulamaan italiaksi euroviisuihin ja vielä juuri sinä vuonna, kun Italia ei edes osallistunut lainkaan! Mutta voisivathan perinteisen linjan kannattajat kasata ensi vuoden kisoja varten kunnon "dream teamin", jossa Jari Sillanpää ja Laura Voutilainen esittävät yhdessä Geir Rönningin johdolla norjaksi kappaleen "Jummi Jammi Tango".

Äänestä
  • Ainoa vaan, että oon aatellu mennä katsomaan kisoja ja pitäis sen biisin ajaksi kyllä paeta paikalta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


myönnetä, että kirjoitti:

Lordi voitti kovalla työllä, hyvällä asenteella, mielenkiintoisella showllaan ja tarttuvalla kappaleella. Kaikki todelliset "taiturithan" ovat kautta aikain olleet kiisteltyjä hahmoja. Kyllähän varmasti Marilyn Monroekin oli seksikkyydessään aikoinaan kauhistus ja nykyään hän olisi enemmänkin vanhoillinen pukeutumiseltaan yms.
Älkää nyt rakkaat ihmiset hävetkö! Ei ole mitään syytä. Me olemme tehneet musiikin historiaa, ei pelkästään omalle maallemme, mutta myös koko Euroopalle. Ei ihme, ettemme ole aikaisemmin voittaneet kun heti kun saamme vähän huomiota, alkaa joitakin ihmisiä hävettämään.
Itse ainakin aion välttää kaikkia negatiivisia kommentteja ja olla aidosti ja vilpittömästi iloinen Lordin puolesta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu