Haluan tietää...!!!

Hei!

Haluaisin muiden ajatuksia seuraavasta asiasta:

Minulle on tapahtunut monta kertaa seuraavanlainen juttu eli aviomies on ollut kaukana minusta esimerkiksi töissä ja minä olen ajatellut jotain hyvää, kuten eilen Geisha-tuuttia. En halunnut lähettää hänelle tekstiviestiä vaanajattelin, että olisi mukavaa jos hän toisi minulle tuutin kun tulee töistä. Niinpä hän toikin jäätelön. Meillä on tosiaankin monta kertaa tapahtunut samaa. Minun ei tarvitse kuin ajatella jotain ja mies tuo sen. Painotan vielä, että en ole soittanut tai laittanut hänelle tekstiviestiä!
71304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Telepatiaa! Toisille niin ihmeellistä, toisille luonnollista, mutta sitä on. Olikos ne beta aaltoja vai mitä jota on myös. Mutta teillä toimii tosi nopeasti! Kun toinen osaa vastaanottaa asian, ei ole sulkeutunut siis. Positiivista energiaa

Äänestä

Oiskohan niin että radiossa on ollut mainos tai puhetta juuri samaan aikaan jostakin tuotteesta, mitä kummankin on tehnyt mieli tai sitten toisen on tehnyt mieli ja toinen on hoksannut toisen haluavan sitä.
Eipä tuohon nyky median aikana niin kummoisesti mitään telepatiaa tarvita:)

Äänestä
  • Minullakin on ollut monesti erään tärkeän ystävän kanssa samanlaisia tuntemuksia, että ollaan ajateltu samaan aikaan jotakin asiaa. Se on telepatiaa... jotenkin aika ihmeellinen juttu että voi sillain ajatella just "tiettyä" samaa asiaa.

    Äänestä

  • aamor88 kirjoitti:

    Minullakin on ollut monesti erään tärkeän ystävän kanssa samanlaisia tuntemuksia, että ollaan ajateltu samaan aikaan jotakin asiaa. Se on telepatiaa... jotenkin aika ihmeellinen juttu että voi sillain ajatella just "tiettyä" samaa asiaa.

    Se on kyllä ihmeellistä miten se on vain mahdollista, mutta silti se on ja se on mukavaa ja harvoin hieman pelottavaa. Voiko toinen ihminen esimerkiksi elämänkumppani tuntea toisensa niin hyvin, että tietää paljon ennen toista mitä toinen aikoo edes tehdä? Minun aviomieheni tietää tai oikestaan voisi sanoa, että "Lukee" ajatuksia tai muuta vastavaa, koska välillä en itse edes tiedä mitä teen seuraavaksi vaan mieheni tietää tarkalleen. Tuntuu välillä, että hän asuu sisälläni tai muuta. Hän lukee aivan selvästi ajatukseni yms. Kiitoksia kun jaksatte vastata kysymykseeni. Nyt sain varmistuksen siihen, että kaikki on mahdollista ja mieheni on AINUTLAATUINEN ja OLEMME SIELUNKUMPPANEITA SIELUILTAMMEKIN! Tiesin tuon asian jo ensimmäisellä tekstiviestillä ja se tunne on vain vahvistunut joka päivä. Vastata voi jatkossakin lisää jos tuntuu siltä!

    Äänestä

  • parnassos kirjoitti:

    uskot horoskooppeihinkin....

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    uskot horoskooppeihinkin....

    Saatanhan minä uskoakin, kyllä niissä jotain perää on, ei niitä muuten olisi keksitty lainkaan.

    Äänestä

  • Telepatiaako muka? Tunnette toisenne hyvin, jolloin tiedätte, mitä toinen haluaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

parnassos kirjoitti:

Hei!

Haluaisin muiden ajatuksia seuraavasta asiasta:

Minulle on tapahtunut monta kertaa seuraavanlainen juttu eli aviomies on ollut kaukana minusta esimerkiksi töissä ja minä olen ajatellut jotain hyvää, kuten eilen Geisha-tuuttia. En halunnut lähettää hänelle tekstiviestiä vaanajattelin, että olisi mukavaa jos hän toisi minulle tuutin kun tulee töistä. Niinpä hän toikin jäätelön. Meillä on tosiaankin monta kertaa tapahtunut samaa. Minun ei tarvitse kuin ajatella jotain ja mies tuo sen. Painotan vielä, että en ole soittanut tai laittanut hänelle tekstiviestiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu