ei tarvitse etsiä

olen elämässäni viime aikoina tullut ajatukseen, etten jaksa enää hakea sitä oikeaa, en oikeastaan edes yhden yön hoitoa tai parin vkon deittailua. Hoitoja en harrasta, ei huvita. deittailu on rankkaa ja tuskastuttavaa kun aina saa kertoa itsestään samat asiat ja se toinen ei vaan sytytä.
tapaan harvoin sellaisia varteenotettavia miehiä, jotka oikeasti sytyttäisivät. keitä HALUAISIN viel nähdä yhden tapaamisen jälkeen, ketkä eivät olisi niin yhdentekeviä.
olen ratkaissut yksinäisyysongelman ottamalla itselleni töitä, nyt olen töissä, otin juuri toisen työn joka on yötyö, kun ensimmäinen duuni loppuu, minulla on jo toinen odottamassa. tämä ratkaisee jo pitkään minua vaivanneen "en saa mitään aikaan elämässäni"-tunteen ja sellaisen päämäärättömän ajelehtimisajatuksen, joka on sisäisesti saanut minut voimaan pahoin. olen myös kokenut ihmissuhteissani muutenkin ongelmia viime aikoina, ystävyyssuhteissa, yli puoli vuotta rassannut tilanne laukesi epämiellyttävällä tavalla päin naamaa ja jatkuisi kai vieläkin jollen olisi siirtynyt eteenpäin ja niinsanotusti antanut aikaa itselleni. on ollut välillä niin henkisesti loppu kaikkien ihmissuhdejuttujen takia että työkin tuntuu lomalta, siten olen saanut mielenrauhan ja jonkinlaisen otteen elämästäni.olen siis opiskelija, nämä ovat kesä/koulun ohesa tehtäviä töitä.
toivon kyllä tapaavani jossain vaiheessa jonkun joka koskettaa minua, ja toivon että tämä irtiotto ihmisistä auttaa minua ajattelemaan ensi kerralla viisaammin. onhan se selvää, ettei vapaa aikaa jää töiltä kuin vain harvoille jaettavaksi ja suuri osa siitäkin menee nukkuessa tai perhen kanssa ollen.
minusta tämä ei ole huono jratkaisu ollenkaan. voitte esittää mielipiteitä, voitte tuomita jos haluatte, se mikä toimii toiselle, ei toimi yhdelle. mutta miksi pitäisi etsiä ja kuluttaa itsensä sillä loppuun, voi olla viisaampaakin vain antaa ajan kulua ja maisemien vaihtua, kyllä elämä välillä yllättääkin, ja joku voi tulla kadulla vastaan. mutta sen aikaa voi vaikka tehdä töitä. tajuatteko tämän mentaliteetin vai kuulostaako tosi typerältä?
2405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

...siltä, voit ryhtyä seksisuhteeseen ja jatkaa sitä niinkauan kuin tuntuu kivalta. Voi kun varjeltuisit mustasukkaiselta kusipäältä. Sellainen voi olla tosirankka.

Äänestä

vaikka oonkin sitä harrastanut jo toistavuotta..se kai toimeis paremmin,jos ees joskus osais pitää oikeen kunnolla lomaa:)

mut..kyllä se on kuiteskin toiminut:)

*heristelee sormea*..älä sitte ota liikaa niitä hommia...se on oikeen huono!! ..oon jostai kuullut=D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maneera kirjoitti:

olen elämässäni viime aikoina tullut ajatukseen, etten jaksa enää hakea sitä oikeaa, en oikeastaan edes yhden yön hoitoa tai parin vkon deittailua. Hoitoja en harrasta, ei huvita. deittailu on rankkaa ja tuskastuttavaa kun aina saa kertoa itsestään samat asiat ja se toinen ei vaan sytytä.
tapaan harvoin sellaisia varteenotettavia miehiä, jotka oikeasti sytyttäisivät. keitä HALUAISIN viel nähdä yhden tapaamisen jälkeen, ketkä eivät olisi niin yhdentekeviä.
olen ratkaissut yksinäisyysongelman ottamalla itselleni töitä, nyt olen töissä, otin juuri toisen työn joka on yötyö, kun ensimmäinen duuni loppuu, minulla on jo toinen odottamassa. tämä ratkaisee jo pitkään minua vaivanneen "en saa mitään aikaan elämässäni"-tunteen ja sellaisen päämäärättömän ajelehtimisajatuksen, joka on sisäisesti saanut minut voimaan pahoin. olen myös kokenut ihmissuhteissani muutenkin ongelmia viime aikoina, ystävyyssuhteissa, yli puoli vuotta rassannut tilanne laukesi epämiellyttävällä tavalla päin naamaa ja jatkuisi kai vieläkin jollen olisi siirtynyt eteenpäin ja niinsanotusti antanut aikaa itselleni. on ollut välillä niin henkisesti loppu kaikkien ihmissuhdejuttujen takia että työkin tuntuu lomalta, siten olen saanut mielenrauhan ja jonkinlaisen otteen elämästäni.olen siis opiskelija, nämä ovat kesä/koulun ohesa tehtäviä töitä.
toivon kyllä tapaavani jossain vaiheessa jonkun joka koskettaa minua, ja toivon että tämä irtiotto ihmisistä auttaa minua ajattelemaan ensi kerralla viisaammin. onhan se selvää, ettei vapaa aikaa jää töiltä kuin vain harvoille jaettavaksi ja suuri osa siitäkin menee nukkuessa tai perhen kanssa ollen.
minusta tämä ei ole huono jratkaisu ollenkaan. voitte esittää mielipiteitä, voitte tuomita jos haluatte, se mikä toimii toiselle, ei toimi yhdelle. mutta miksi pitäisi etsiä ja kuluttaa itsensä sillä loppuun, voi olla viisaampaakin vain antaa ajan kulua ja maisemien vaihtua, kyllä elämä välillä yllättääkin, ja joku voi tulla kadulla vastaan. mutta sen aikaa voi vaikka tehdä töitä. tajuatteko tämän mentaliteetin vai kuulostaako tosi typerältä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu