Ristiriitaiset tunteet

Yhdessä vai erikseen

Tapasin viime kesänä naisen, joka vaikutti silloin elämäni naiselta. Vietimme koko kesän kiihkeää aikaa ja kaikki tuntui menevän todella mukavasti. Jossain vaiheessa syksyä keskusteltiin niistä, näistä mm. edellisistä suhteista. Jotenkin hänen aikaisemmat jutut alkoivat vaivaamaan minua, koska hänellä oli ollut vain lyhyitä suhteita, sisältäen muutamia yhdenillan juttuja. Puhutaan n. 10 jutusta. Itelläni oli ollut vain pidempiaikaisia suhteita, joten minusta alkoi tuntumaan että olemme kaukana toisistamme arvomaailmaltamme. Kuitenkin välillämme on vieläkin intohimoa ja seksi on mahtavaa, mutta välillä tuntuu siltä, että en saa suhteesta sitä henkevyyttä jota kaipaan. Olen puhunut asiasta hänelle, mutta välillä tuntuu siltä että vain minä puhun henkevistä asioista ja hän on hiljaa. Rakastamme molemmat omalla tavalla toisia, mutta välillä haluan hänestä eroon, koska tuntuu että koko suhde vaan puuduttaa minua henkisesti. Onko muilla samanlaisia kokemuksia?

20

3716

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sielunkumppania ei taida olla

      tosin mulla oli jo alussa sellainen olo, että mahtaakohan tämä mies nyt kuitenkaan olla se elämäni mies...en rakastunut tulisesti, mutta elämästä viisastuneena päätin antaa meille mahdollisuuden, enkä tyrmätä heti juttua. Varsinkin kun mies rakastui heti...se jollain tapaa sokaisi minut, sillä aiemmassa suhteessani jouduin tavallaan kerjäämään rakkautta. Oli ihanaa, kun huomasi miten paljon toinen rakastaa ja välittää.

      No tilanne on edelleen sama. Viime kesästä lähtien...olen kyllä oppinut rakastamaan miestä, mutten tunne henkistä yhteyttä välillämme. Hän taas on harrastanut noita yhdenillanjuttuja, ja on arvomaailmaltaan aika erilainen. Kuitenkin hän kunnioittaa minun arvojani...yhteistä löytyy sen verran, että arvostamme kumpikin perhettä ja kotia. Muita en jaksa miettiä näin väsyneenä :) Fyysisesti sovimme täydellisesti toisillemme...mutten uskalla laskea sen ja muutamien muiden yhdistävien tekijöiden varaan. Jos tiedostaa omat henkiset tarpeensa, joihin ei saa tyydytystä ko. suhteessa...miten siinä lopulta käy? Rakastan, mutten tiedä onko se sitä "oikeaa" rakkautta. Edellisessäkin suhteessa olimme kyllä erilaisia, mutta en kertaakaan epäillyt ettenkö olisi rakastanut toista. Meillä oli henkinen yhteys, vaikka olimme tavallaan kuin yö ja päivä.

      Luulen, että nykyisessä suhteessani suurimman ongelman aiheuttaa erilaiset moraalikäsityksemme. Erilaiset arvomaailmat saattavat hioutua yhteen ajan kanssa, mutta moraali...kaiken ydin. Miten tässä lopulta käy? En kuitenkaan halua lähteä suhteesta, ellen ole täysin varma ratkaisustani. On kuitenkin hyviä päiviä, onnellisia...mies on hyvä minulle. Mutta silti..on kauhea tilanne sisällä. Mies rakastaa, on varma rakkaudestaan. Mutta kaipaamme ehkä liian eri asioita suhteelta. Miehelle riittää sellainen sujuva arki, perushyvä olo. Minä pystyn taas saavuttamaan sen hyvän olon vain, jos tunnen sen yhteenkuuluvaisuuden tunteen. Sitä tässä odottelen...

      • arwo.0

        kyll on kokemust
        Tulee tuottamaan paljon ongelmia tulevaisuudesta..
        Itselläni oli seurustelu suhde naiseen jolla myös oli ollut varmaan kymmenen aiempaa seurustelu suhdetta,osa aika lyhyitä.
        Taas itselläni vaan kaksi pidempää suhdetta.

        Huomasin ajan kuluessa tällä naikkosella olevan tarve puhua tietyissä tilanteissa edellisistä miehistään aika estottomasti.
        Ja se sai minut tietyllä tavalla mustasukkaiseksi ja hämilleen miksi hän niitä nyt muistelee,ja olenko minäkin kohta taas yksi pallo pistepussissa jota muistellaan..

        Oli tilanteita jossa kesken kaiken hän muistikin kuinka olikin ollut tässä raintolassa aina ennen aikaisemman miehensä kanssa ym..,tälläinen tappoi kyllä sisältäni helposti romattisen fiiliksen ja toi taas tunteen esiin miksi noita vanhoja taas muistellaan..

        Eri arvomaailmat aiheuttaa aivan varmasti törmäys kurssin ennen pitkää..,koska sellainen usean suhteen tyyppi ei edes voi oppia ymmärtämään toisenlaista ajattelu tapaa ja kuinka hänelle easyt asiat saattaa loukata toista.
        Opetellahan voi,ja tuskin nyt heti kannattaa pyyhettä kehään heittää..,asioista kannattaa ainakin jutella ,jotta tiedät miten kaukana olette oikeastaan ajattelu tavoiltanne.


    • kevään-ensi-kukkanen

      Kuuntele sisimpääsi, se kuiskaa sinulle. Sanotaan että ensin "sielun ääni" kuiskaa, sitten se huutaa, ja viimein rysähtää kiviseinä päälle. Jos kuuntelee jo alussa sitä kuiskausta, ei tarvitse kokea sitä, että menee ihan rikki kun se seinä kaatuu päälle.

      Kenellekkään toiselle ei voi mitään neuvoja tietysti antaa, itse sinä tiedät omat neuvosi sisimmässäsi. Mutta omasta kokemuksestani voin kertoa että jos syvällinen ihminen yrittää suhdetta sellaisen ihmisen kanssa jolta ei sitä syvyyttä löydy, se särkee ajan kanssa molempien sydämen ja näivettää sielullisesti sen osapuolen joka on syvällinen. Se "pintapuolisempi" selviää kyllä vähemmillä naarmuilla. Jos vielä on sellainen luonteeltaan että haluaa suhteen jatkuvan pitkään, niin se johtaa siihen että lopulta huomaa olevansa ihminen joka ei halua olla, kun on kaikin tavoin yrittänyt saada sen toisen mukaan siihen syvälliseen suhteeseen, jota itse tarvitsee, mutta mihin sillä toisella ei ole kykyä eikä edes tarvetta. Pahimmassa tapauksessa syyttää sitten sitä toista, - joka on "pinnallisempi" luonteeltaan -, omista särkyneistä toiveistaan, vaikka hyvin sen tiesi kuinka siinä tulee käymään jo "hamassa aikojen alussa". Se on vääryyttä sitä toista kohtaan, sillä ketään ei voi syyttää siitä, joka hän on. Eihän sille kukaan mitään voi että on se, joka on. Näin sitä sitten sälyttää syyn omista valinnoistaan toisen niskaan ja se on tietysti ihan väärin. Näin minä olen tehnyt. Olisi pitänyt silloin pari vuosikymmentä sitten kuunnella tuota kuiskausta, josta sinä nyt kerrot ja kirjoitat.

      Ajattele, mitä teet, miten valitset, sillä sinä itse maksat hinnan omista valinnoistasi. Taikka toisin sanoin; - Elä oma elämäsi, sillä olet kuoleva oman kuolemasi. Lämpimällä ajatuksella: *Paraskin neuvoja* ;)

      • kysyy hän

        Voitko nauttia elämästä suhteessasi, vaikka ette olekaan ns. sielunkumppanit?

        Olen itse samanlaisessa tilanteessa... me tiedostamme erovaisuutemme. Mies pitää itseään kyllä syvällisenä, ja hän varmasti onkin. Mutta eri tavalla kuin minä, aivan eri tavalla. Kykenemme keskusteluihin, ymmärrämme monissa asioissa toisiamme. Mutta se on sitä vastakkaisuuden ymmärrystä...ymmärrystä, johon ei sisälly yhteenkuuluvuuden tunnetta.

        Mieheni ei halua luovuttaa. Hän rakastaa minua todella paljon, ja uskoo, että ajan kanssa löydämme "yhteisen sävelen". Varmasti löytäisimmekin, mutta kyse on juuri tuosta...että tyydyttääkö tämä suhde henkisesti. Pystynkö olemaan henkisesti vajavaisessa suhteessa koko loppuikäni. En haluaisi herätä enää yhtenäkään aamuna eksyneenä. Niin, että katson rakastamaani ihmistä kuin vierasta. Kyllä, rakastan. Ehkä minä rakastan helposti erilaisia ihmisiä...ehkä se on sitä, että olen hyvin uhrautuvainen ihminen...uhraan itseni yhteisen hyvinvoinnin alttarille. Kuulostipa teatraaliselta. Mutta tällä tyylillä pelkään kadottavani otteeni elämään.

        Tuntui oudolta lukea tekstisi, näin sanoina edessän sen mitä tunnen. Mitä en ole tarkasti kyennyt miehelleni määrittelemään. Hän pitää näitä ahdistusoloja joinain "kohtauksina", jonka jälkeen asiat ovat taas hyvin. Toivttavasti aina pitemmän aikaa kuin viimeksi. Hänen mielestään näen erilaisuutemme liikaa esteenä. Ja että oikein haluan nähdä hänet pinnallisena, pahana, suvaitsemattomana, ymmärtämättömänä, mitä milloinkin. Tiedän, ettei hän pohjimmiltaan ehkä ole, mutta tämä tuleekin näemmä juuri tuosta...että syytän häntä särkyneistä toiveistani. Vaikka en missään nimessä halua sitä tehdä. Tämän takia kärsin huonosta omatunnosta ja syyllisyydestä. Kun mieheni vielä rakastaa minua yli kaiken, eikä halua olla kenenkään muun kanssa.

        Miksi sinä et ole eronnut? Mikä saa sinut pysymään suhteessasi? Minä haluaisin enemmän kuin mitään olla tämän miehen kanssa...haluaISIn. Mutta haluanko pohjimmiltani...siihen en ole vieläkään saanut vastausta. Vaikka rakastan.


      • naisten vihaaja
        kysyy hän kirjoitti:

        Voitko nauttia elämästä suhteessasi, vaikka ette olekaan ns. sielunkumppanit?

        Olen itse samanlaisessa tilanteessa... me tiedostamme erovaisuutemme. Mies pitää itseään kyllä syvällisenä, ja hän varmasti onkin. Mutta eri tavalla kuin minä, aivan eri tavalla. Kykenemme keskusteluihin, ymmärrämme monissa asioissa toisiamme. Mutta se on sitä vastakkaisuuden ymmärrystä...ymmärrystä, johon ei sisälly yhteenkuuluvuuden tunnetta.

        Mieheni ei halua luovuttaa. Hän rakastaa minua todella paljon, ja uskoo, että ajan kanssa löydämme "yhteisen sävelen". Varmasti löytäisimmekin, mutta kyse on juuri tuosta...että tyydyttääkö tämä suhde henkisesti. Pystynkö olemaan henkisesti vajavaisessa suhteessa koko loppuikäni. En haluaisi herätä enää yhtenäkään aamuna eksyneenä. Niin, että katson rakastamaani ihmistä kuin vierasta. Kyllä, rakastan. Ehkä minä rakastan helposti erilaisia ihmisiä...ehkä se on sitä, että olen hyvin uhrautuvainen ihminen...uhraan itseni yhteisen hyvinvoinnin alttarille. Kuulostipa teatraaliselta. Mutta tällä tyylillä pelkään kadottavani otteeni elämään.

        Tuntui oudolta lukea tekstisi, näin sanoina edessän sen mitä tunnen. Mitä en ole tarkasti kyennyt miehelleni määrittelemään. Hän pitää näitä ahdistusoloja joinain "kohtauksina", jonka jälkeen asiat ovat taas hyvin. Toivttavasti aina pitemmän aikaa kuin viimeksi. Hänen mielestään näen erilaisuutemme liikaa esteenä. Ja että oikein haluan nähdä hänet pinnallisena, pahana, suvaitsemattomana, ymmärtämättömänä, mitä milloinkin. Tiedän, ettei hän pohjimmiltaan ehkä ole, mutta tämä tuleekin näemmä juuri tuosta...että syytän häntä särkyneistä toiveistani. Vaikka en missään nimessä halua sitä tehdä. Tämän takia kärsin huonosta omatunnosta ja syyllisyydestä. Kun mieheni vielä rakastaa minua yli kaiken, eikä halua olla kenenkään muun kanssa.

        Miksi sinä et ole eronnut? Mikä saa sinut pysymään suhteessasi? Minä haluaisin enemmän kuin mitään olla tämän miehen kanssa...haluaISIn. Mutta haluanko pohjimmiltani...siihen en ole vieläkään saanut vastausta. Vaikka rakastan.

        Olette kaikki tuollaisia. Kylmiä suunnitteijoita. Sitten hylkäätte miehen kuin tiskirätin, ettekä paljoa taakse enää katso. Tai mieti miltä siitä miehestä nyt tuntuu. Ette varmasti tukena ole. Sitten kun jätätte toisen, syyttömän uhrin


      • kevään-ensi-kukkanen
        kysyy hän kirjoitti:

        Voitko nauttia elämästä suhteessasi, vaikka ette olekaan ns. sielunkumppanit?

        Olen itse samanlaisessa tilanteessa... me tiedostamme erovaisuutemme. Mies pitää itseään kyllä syvällisenä, ja hän varmasti onkin. Mutta eri tavalla kuin minä, aivan eri tavalla. Kykenemme keskusteluihin, ymmärrämme monissa asioissa toisiamme. Mutta se on sitä vastakkaisuuden ymmärrystä...ymmärrystä, johon ei sisälly yhteenkuuluvuuden tunnetta.

        Mieheni ei halua luovuttaa. Hän rakastaa minua todella paljon, ja uskoo, että ajan kanssa löydämme "yhteisen sävelen". Varmasti löytäisimmekin, mutta kyse on juuri tuosta...että tyydyttääkö tämä suhde henkisesti. Pystynkö olemaan henkisesti vajavaisessa suhteessa koko loppuikäni. En haluaisi herätä enää yhtenäkään aamuna eksyneenä. Niin, että katson rakastamaani ihmistä kuin vierasta. Kyllä, rakastan. Ehkä minä rakastan helposti erilaisia ihmisiä...ehkä se on sitä, että olen hyvin uhrautuvainen ihminen...uhraan itseni yhteisen hyvinvoinnin alttarille. Kuulostipa teatraaliselta. Mutta tällä tyylillä pelkään kadottavani otteeni elämään.

        Tuntui oudolta lukea tekstisi, näin sanoina edessän sen mitä tunnen. Mitä en ole tarkasti kyennyt miehelleni määrittelemään. Hän pitää näitä ahdistusoloja joinain "kohtauksina", jonka jälkeen asiat ovat taas hyvin. Toivttavasti aina pitemmän aikaa kuin viimeksi. Hänen mielestään näen erilaisuutemme liikaa esteenä. Ja että oikein haluan nähdä hänet pinnallisena, pahana, suvaitsemattomana, ymmärtämättömänä, mitä milloinkin. Tiedän, ettei hän pohjimmiltaan ehkä ole, mutta tämä tuleekin näemmä juuri tuosta...että syytän häntä särkyneistä toiveistani. Vaikka en missään nimessä halua sitä tehdä. Tämän takia kärsin huonosta omatunnosta ja syyllisyydestä. Kun mieheni vielä rakastaa minua yli kaiken, eikä halua olla kenenkään muun kanssa.

        Miksi sinä et ole eronnut? Mikä saa sinut pysymään suhteessasi? Minä haluaisin enemmän kuin mitään olla tämän miehen kanssa...haluaISIn. Mutta haluanko pohjimmiltani...siihen en ole vieläkään saanut vastausta. Vaikka rakastan.

        Tämä elämä on kuin helminauha, sarja ihmeellisiä kohtaamisia.. Tuo, minkä sinä kirjoitit, olisin minä ihan yhtä hyvin voinut kirjoittaa.

        >>> Mies pitää itseään syvällisenä ja ehkä hän sitä onkin - mieheni ei halua luovuttaa, hän rakastaa minua todella - pystynkö elämään henkisesti vajavaisessa suhteessa loppuikäni - katson rakastamaani ihmistä kuin vierasta - kyllä rakastan - uhraan itseni yhteisen hyvinvoinnin alttarille...jne...


      • tosiaan...
        kevään-ensi-kukkanen kirjoitti:

        Tämä elämä on kuin helminauha, sarja ihmeellisiä kohtaamisia.. Tuo, minkä sinä kirjoitit, olisin minä ihan yhtä hyvin voinut kirjoittaa.

        >>> Mies pitää itseään syvällisenä ja ehkä hän sitä onkin - mieheni ei halua luovuttaa, hän rakastaa minua todella - pystynkö elämään henkisesti vajavaisessa suhteessa loppuikäni - katson rakastamaani ihmistä kuin vierasta - kyllä rakastan - uhraan itseni yhteisen hyvinvoinnin alttarille...jne...

        Minäkin usein päädyn lopulta tuohon "rakastetaan nyt sitten, ja eletään päivä kerrallaan"-ajatukseen. Mutta seuraavan ahdistusaallon iskiessä tuntuu aina kahta kauheammalta, että miten nyt taas. Mutta tämä lyhyehkö keskustelumme toi onneksi jonkinlaista perspektiiviä asiaan.

        Jos päätän tässä suhteessa elää (joka on myöskin samalla tapaa "hyvä" suhde), täytyy ottaa jatkossa enemmän huomioon se tosiasia, että minä tämän valinnan tein, enkä voi toista muuttaa. Silti aika ajoin pohdin, että on kuitenkin olemassa sellaisia parisuhteita, joissa ei edes joudu miettimään tällaisia asioita...kun ne vain loksahtavat paikoilleen samanlaisen ajatusmaailman ansioista. Mut tämä nyt ei ole sellainen parisuhde. Täytyy tehdä "normaalia" enemmän töitä, täytyy asettua toisen asemaan kuitenkaan unohtamatta täysin itseään.

        Miksi on niin vaikeaa ottaa oppia miehestäni, joka näkee kaikissa meidän välisissä asioissa ensin sen valoisamman puolen...Luulen, että tämän surullisenkuuluisan "henkisen yhteenkuuluvuuden tunteen" perään haikailevat miettivät liikaa yleensäkin, ja se pahentaa sitä ahdistusta, mikä aina silloin tällöin tulee koettelemaan mielenterveyttä ja parisuhdetta. Mieheni on kyllä uskomattoman sisukas ja ihana, kun jaksaa vieläkin olla rinnallani. Pitäisi yrittää nähdä ne positiiviset asiat. Aiemmin olin henkisesti tyydyttävässä suhteessa, mutta miehen pahenevan päihdeongelman takia oli lopulta pakko tehdä raskas päätös. Se aika jätti minuun niin paljon jälkiä, etten tavallaan uskalla enää lähteä koettelemaan onneani. En enää koskaan halua suhdetta, jossa ei ole turvallisuutta. Tässä sitä on, voin luottaa mieheeni kuin kallioon. Toivottavasti ikä toisi viisautta ja suhteellisuudentajua lisää...jotta voisin arvostaa , kunnioittaa ja rakastaa enemmän. Jotta saavuttaisin vihdoin levollisuuden sisälleni, ja nauttisin elämästä.


      • omaani
        tosiaan... kirjoitti:

        Minäkin usein päädyn lopulta tuohon "rakastetaan nyt sitten, ja eletään päivä kerrallaan"-ajatukseen. Mutta seuraavan ahdistusaallon iskiessä tuntuu aina kahta kauheammalta, että miten nyt taas. Mutta tämä lyhyehkö keskustelumme toi onneksi jonkinlaista perspektiiviä asiaan.

        Jos päätän tässä suhteessa elää (joka on myöskin samalla tapaa "hyvä" suhde), täytyy ottaa jatkossa enemmän huomioon se tosiasia, että minä tämän valinnan tein, enkä voi toista muuttaa. Silti aika ajoin pohdin, että on kuitenkin olemassa sellaisia parisuhteita, joissa ei edes joudu miettimään tällaisia asioita...kun ne vain loksahtavat paikoilleen samanlaisen ajatusmaailman ansioista. Mut tämä nyt ei ole sellainen parisuhde. Täytyy tehdä "normaalia" enemmän töitä, täytyy asettua toisen asemaan kuitenkaan unohtamatta täysin itseään.

        Miksi on niin vaikeaa ottaa oppia miehestäni, joka näkee kaikissa meidän välisissä asioissa ensin sen valoisamman puolen...Luulen, että tämän surullisenkuuluisan "henkisen yhteenkuuluvuuden tunteen" perään haikailevat miettivät liikaa yleensäkin, ja se pahentaa sitä ahdistusta, mikä aina silloin tällöin tulee koettelemaan mielenterveyttä ja parisuhdetta. Mieheni on kyllä uskomattoman sisukas ja ihana, kun jaksaa vieläkin olla rinnallani. Pitäisi yrittää nähdä ne positiiviset asiat. Aiemmin olin henkisesti tyydyttävässä suhteessa, mutta miehen pahenevan päihdeongelman takia oli lopulta pakko tehdä raskas päätös. Se aika jätti minuun niin paljon jälkiä, etten tavallaan uskalla enää lähteä koettelemaan onneani. En enää koskaan halua suhdetta, jossa ei ole turvallisuutta. Tässä sitä on, voin luottaa mieheeni kuin kallioon. Toivottavasti ikä toisi viisautta ja suhteellisuudentajua lisää...jotta voisin arvostaa , kunnioittaa ja rakastaa enemmän. Jotta saavuttaisin vihdoin levollisuuden sisälleni, ja nauttisin elämästä.

        Kumpikin kirjoitus kuulosti kuin olisin sen itse kirjoittanut. En vain ikinä ole osannut sitä noin "laittaa paperille". Suhde mitä turvallisin ja omalla laillaan ihanin, mutta tosiaankin tuo henkinen yhteys ja moraalit&arvomaailma ovat jollakin lailla erilaiset. Olen miettinyt lähiaikoina paljon sitä että kuuluuko suhteessa olla täysi "yhteys" kumppaniin niin fyysisesti kuin henkisestikin. Voiko olla täysin onnellinen jos ei ymmärrä kumppaniaan kokonaan eikä kumppani minua? Nimittäin sitä en voi sanoa, että oisin täysin onnellinen nykyään. Joissakin ihan perusasioissakin ajatusmaailmamme ovat erilaiset, tämä on minulla todella tärkeä asia enkä osaa sanoa miten loppujen lopuksi pidemmän päälle käy suhteessa jossa ei ymmärretä toista osapuolta.. Mutta sepäs siinä on että itse sen valinnan on aikanaan tehnyt, mutta onko oikeus ajatella omaa onnea kun tuntuu että suhteesta ei todellakaan saa kaikkea irti mitä tarvisi? Onko se oikein myöskään toista osapuolta kohti?


      • no...
        omaani kirjoitti:

        Kumpikin kirjoitus kuulosti kuin olisin sen itse kirjoittanut. En vain ikinä ole osannut sitä noin "laittaa paperille". Suhde mitä turvallisin ja omalla laillaan ihanin, mutta tosiaankin tuo henkinen yhteys ja moraalit&arvomaailma ovat jollakin lailla erilaiset. Olen miettinyt lähiaikoina paljon sitä että kuuluuko suhteessa olla täysi "yhteys" kumppaniin niin fyysisesti kuin henkisestikin. Voiko olla täysin onnellinen jos ei ymmärrä kumppaniaan kokonaan eikä kumppani minua? Nimittäin sitä en voi sanoa, että oisin täysin onnellinen nykyään. Joissakin ihan perusasioissakin ajatusmaailmamme ovat erilaiset, tämä on minulla todella tärkeä asia enkä osaa sanoa miten loppujen lopuksi pidemmän päälle käy suhteessa jossa ei ymmärretä toista osapuolta.. Mutta sepäs siinä on että itse sen valinnan on aikanaan tehnyt, mutta onko oikeus ajatella omaa onnea kun tuntuu että suhteesta ei todellakaan saa kaikkea irti mitä tarvisi? Onko se oikein myöskään toista osapuolta kohti?

        "Olen miettinyt lähiaikoina paljon sitä että kuuluuko suhteessa olla täysi "yhteys" kumppaniin niin fyysisesti kuin henkisestikin. Voiko olla täysin onnellinen jos ei ymmärrä kumppaniaan kokonaan eikä kumppani minua?"

        No tämähän riippuu ihan siitä, mitkä asiat asetat itellesi tärkeiksi, mitä tarvitset parisuhteessa. Kannaattaa kuitenkin miettiä, oletko taipuvainen tuohon onnen tavoitteluun joka tapauksessa. Ite en muista sellaista hetkeä, että olisin tuntenut kuinka onnellinen juuri nyt olen. Ne olot tulevat aina jälkikäteen. Sitten kun on aikaa kulunut, tai kun on menettänyt. Että olinpas tosiaan silloin onnellinen, vaikka en sitä silloin tajunnut. Tai sitten aika vaan kultaa muistot.

        Meillä on kiva tilanne, kun mies haluaisi mennä naimisiin...ei ole suoraan kosinut, mutta puhunut asiasta kuitenkin usein. Mitä tässä tilanteessa siten tekisi...omalla tavallani rakastan häntä, enkä ihan heti pystyisi kuvittelemaan itseäni yksin tai jonkun toisen kanssa. Mutta kuitenkin..se pieni, välillä iso ääni sisälläni häiritsee elämääni jatkuvasti. Kuinka pystyn sanomaan vilpittömästi "tahdon", jollen oikeasti ole varma. Haluaisin niin olla onnellinen tämän miehen kanssa. Mut ei näemmä ole niin helppoa...

        Monesti kun näistä asioista keskustellaan, mies kuittaa kaikki jutut huumorilla :) onhan se hauskaa tavallaan, mutta ei sitä aina jaksa...eilen näytin yhden näistä teksteistä miehelleni. Jos hän ymmärtäisi oloani paremmin kun se on kirjoitettuna... No hänhän sanoi höh, mietti hiukan aikaan. "Voi sua pikku kultaa" ja sit jotain heitti, ettei hän kuule mitään ääniä päässään :D hehhe... kyllä hän varmasti tajusi mistä oli kyse, mutta aina on vaan näköjään helppoa suhtautua huumorilla kaikkeen. Ei hän ymmärrä, miksei minulle riitä se, että nauretaan yhdessä, on hyvää seksiä, on ihan perushyvä arki jne...ei hänellä itsellään ole tarvetta samanlaiseen ajatusmaailmaan. Koska hänessä itsessään ei ole niitä luonteenpiirteitä, jotka aiheuttaisivat sen tarpeen. Tai jotain.

        En tie...kai sitä näillä eväillä sinnitellään. Tuskin asiat ovat missään parisuhteissa aina hyvin. Vaikka olisi ns. sielunkumppani, saattaa suhde rikkoutua vaikka toisen pettämiseen, mihin vaan. Vaikka eihän sitä pidä huonossa suhteessa loputtomiin kärsiä. Tämä suhde vaan ei ole huono...en vain ole niin onnellinen kuin haluaisin olla. En ollut alussakaan niin rakastunut...me vain yhtäkkiä seurusteltiin, ollaan kasvettu yhteen. Tämä on jonkinlaista kumppanuutta, missä on rakkautta ja seksiä, yhdessäoloa...mutta tuntuu liian tyhjältä.


    • kokemuksen äänellä

      Olen sitä mieltä, että sen sielunkumppanuuden aistii heti, suhteen alkumetreiltä saakka. Näin kävi itselle omassa elämässäni. Kolme suhdetta koin, ja aina niistä puuttui se sielunkumppanuus, kunnes sitten löytyi sellainen ihminen, josta heti tunsi, että nyt kemiat kohtaavat kaikilla sektoreilla. Näin on edelleen, sen saman kanssa.

      • kevään-ensi-kukkanen

        Näinhän se on. Mutta jos jo elää suhteessa jossa ei ole "mitään vikaa", - mutta josta tuo syvä sielunkumppanuus puuttuu -, niin on vaikeaa sitä suhdetta rikkoa siksi, että se sielunkumppani tulee eteen - myöhästyneessä junassa.

        Näin minulle kävi, tapasin sielunkumppanini jota voisi kuvailla runoilija Kahlil Gibranin sanoilla - "te synnyitte yhdessä, ja yhdessä te tulette aina olemaan". Kruksi oli vain siinä, että minä olin jo sitoutunut toiseen, joten tein valintani enkä rikkonut pitkään jatkunutta suhdettani. Tiedän kuitenkin, - nyt entistä selvemmin -, mitä tästä puuttuu. Juuri se syvä sielunkumppanuus. Muuten on kyllä "kaikki hyvin".

        En vieläkään tiedä, teinkö "oikein" vai "väärin"? Onko sitä edes olemmassakaan? Laulussa sanotaan että "tuulelta vastauksen saan". Tänään tuulee kyllä hitosti täällä meilläpäin, mutta mitään vastausta en kuule...

        Onnea vaan sinulle jatkossakin sielunkumppanisi kanssa.. :)


      • sinäkin..
        kevään-ensi-kukkanen kirjoitti:

        Näinhän se on. Mutta jos jo elää suhteessa jossa ei ole "mitään vikaa", - mutta josta tuo syvä sielunkumppanuus puuttuu -, niin on vaikeaa sitä suhdetta rikkoa siksi, että se sielunkumppani tulee eteen - myöhästyneessä junassa.

        Näin minulle kävi, tapasin sielunkumppanini jota voisi kuvailla runoilija Kahlil Gibranin sanoilla - "te synnyitte yhdessä, ja yhdessä te tulette aina olemaan". Kruksi oli vain siinä, että minä olin jo sitoutunut toiseen, joten tein valintani enkä rikkonut pitkään jatkunutta suhdettani. Tiedän kuitenkin, - nyt entistä selvemmin -, mitä tästä puuttuu. Juuri se syvä sielunkumppanuus. Muuten on kyllä "kaikki hyvin".

        En vieläkään tiedä, teinkö "oikein" vai "väärin"? Onko sitä edes olemmassakaan? Laulussa sanotaan että "tuulelta vastauksen saan". Tänään tuulee kyllä hitosti täällä meilläpäin, mutta mitään vastausta en kuule...

        Onnea vaan sinulle jatkossakin sielunkumppanisi kanssa.. :)

        ..luet vielä Kahlil Gibrania :)

        Jollain tasolla me kyllä pelätään elämää. Yksinoloa. Sitä, että irtaudumme "hyvästä" suhteesta, mutta emme lopulta ehkä koskaan löydäkään sitä sielunkumppania.

        Yritä olla kiitollinen, että olet kuitenkin kohdannut sellaisen. Tiedät, että on olemassa ihminen, joka ymmärtää sinua täysin, ja jota sinä ymmärrät. Ei tarvita edes sanoja, sen vaan tuntee.

        On hienoa, että olet uskollinen ja pidät kiinni lupauksestasi olla toisen kanssa. Toivottavasti itsekin pystyn samaan. Vielä olisi tavallaan mahdollisuus perääntyä, ei ole esim. omistusasuntoa emmekä ole naimisissa. Vaikka eiväthän nuo mitään suhteen niittejä nykyään ole. Mut rakkauksia on monenlaisia, koitetaan rakastaa näin...toivottavasti en koskaan joudu sellaiseen tilanteeseen, että kohtaan jonkun josta tiedän heti.


      • ??????
        kevään-ensi-kukkanen kirjoitti:

        Näinhän se on. Mutta jos jo elää suhteessa jossa ei ole "mitään vikaa", - mutta josta tuo syvä sielunkumppanuus puuttuu -, niin on vaikeaa sitä suhdetta rikkoa siksi, että se sielunkumppani tulee eteen - myöhästyneessä junassa.

        Näin minulle kävi, tapasin sielunkumppanini jota voisi kuvailla runoilija Kahlil Gibranin sanoilla - "te synnyitte yhdessä, ja yhdessä te tulette aina olemaan". Kruksi oli vain siinä, että minä olin jo sitoutunut toiseen, joten tein valintani enkä rikkonut pitkään jatkunutta suhdettani. Tiedän kuitenkin, - nyt entistä selvemmin -, mitä tästä puuttuu. Juuri se syvä sielunkumppanuus. Muuten on kyllä "kaikki hyvin".

        En vieläkään tiedä, teinkö "oikein" vai "väärin"? Onko sitä edes olemmassakaan? Laulussa sanotaan että "tuulelta vastauksen saan". Tänään tuulee kyllä hitosti täällä meilläpäin, mutta mitään vastausta en kuule...

        Onnea vaan sinulle jatkossakin sielunkumppanisi kanssa.. :)

        luin näitä teidän pohdintojanne. Tuli oma nainen mieleen. Välillä mietin, onko tässä mitään järkeä. Ei riitä mun rakkaus, en voi tehdä mitään että toisen olo paranisi. En vaan ilmeisesti riitä. En, vaikka osaan keskustella, ajatella, ottaa toisen huomioon, olla hyvä, kunnioittaa, tehdä kotitöitä jnejne. Ilmeisesti ajattelen väärällä tavalla, kaikki eriävät mielipiteet ovat todisteita siitä, että olen paha ihminen tai en ole oivaltanut jotain plaaplaa. Oliskohan kyse kuitenkin suvaitsemattomuudesta, kyllästymisestä...vai siitä että mä en varsinaisesti usko sielunkumppanuuteen. Uskon, että suhteesta tulee sellainen millaiseksi sen tekee. Toki tarvitaan spontaania rakkautta, mutta ei se itsessään pidä suhdetta kasassa.

        Havahtuisikohan naiseni, jos oikeasti olisin jättämässä häntä tämän takia? Etten vaan jaksa enää olla hyvä ja ymmärtäväinen.


      • kevään-ensi-kukkanen
        sinäkin.. kirjoitti:

        ..luet vielä Kahlil Gibrania :)

        Jollain tasolla me kyllä pelätään elämää. Yksinoloa. Sitä, että irtaudumme "hyvästä" suhteesta, mutta emme lopulta ehkä koskaan löydäkään sitä sielunkumppania.

        Yritä olla kiitollinen, että olet kuitenkin kohdannut sellaisen. Tiedät, että on olemassa ihminen, joka ymmärtää sinua täysin, ja jota sinä ymmärrät. Ei tarvita edes sanoja, sen vaan tuntee.

        On hienoa, että olet uskollinen ja pidät kiinni lupauksestasi olla toisen kanssa. Toivottavasti itsekin pystyn samaan. Vielä olisi tavallaan mahdollisuus perääntyä, ei ole esim. omistusasuntoa emmekä ole naimisissa. Vaikka eiväthän nuo mitään suhteen niittejä nykyään ole. Mut rakkauksia on monenlaisia, koitetaan rakastaa näin...toivottavasti en koskaan joudu sellaiseen tilanteeseen, että kohtaan jonkun josta tiedän heti.

        Kahlil Gibran oli minulle silloin vaikeana aikanani suuri lohtu ja tuki. Hän puki minulle sanoiksi sen, mitä "sieluni" halusi minun selvin sanoin kuulevan. Sain tältä sielunkumppaniltani lahjaksi hänen itse nauhalle lukemansa "Profeetan", hän oli ensin saanut sen minulta, erään näyttelijän valittuina runoina cd:lle lukemana. Romanttista, ha'? No, se "Profeetasta"..

        Niinjuu.. Vielä se olisi helpompaa, jos voisin sen kaiken itselleni selittää yksinolon pelolla. Mutta kun se ei ollenkaan ole niin yksinkertaista. En minä yksin oloa pelkää yhtään, pärjään hyvin yksin. Mutta en pysty murskaamaan toista ihmistä, en voi. Siksi rakennamme tätä suhdetta nyt eteenpäin, 22 vuoden jälkeen on paljon yhteistä.

        Toivot, ettet koskaan tule kohtaamaan sitä sielunkumppania. Toivossa on hyvä elää, sano lapamato, ja eli Toivossa.. ;) Minä taas täällä "ilkeänä ihmisenä" ;) toivon sitä sinulle. Minun täytyy sanoa, että parempaa "kurssia" tässä elämän koulussa en olisi voinut käydä, kuin mitä nuo kolme vuotta tuota sielunkumppanuutta olivat. Opin tuntemaan itseäni todella syvältä, ja ehkä se oli myös parasta, mitä suhteellemme olisi koskaan voinut tapahtua. Se kaikki oli kuin Gibranin runo "Rakkaudesta", olethan lukenut sen? En osaa sitä suomeksi, joten en citeeraa, mutta se on todella kuvaus siitä, mitä meille kaikille tapahtui noiden vuosien aikana.

        Onko sinulla se runo textinä?

        Kiitos sinulle sydämeni syvyydestä, että olet jakanut ajatuksiasi kanssani. :)


      • kevään-ensi-kukkanen
        kevään-ensi-kukkanen kirjoitti:

        Kahlil Gibran oli minulle silloin vaikeana aikanani suuri lohtu ja tuki. Hän puki minulle sanoiksi sen, mitä "sieluni" halusi minun selvin sanoin kuulevan. Sain tältä sielunkumppaniltani lahjaksi hänen itse nauhalle lukemansa "Profeetan", hän oli ensin saanut sen minulta, erään näyttelijän valittuina runoina cd:lle lukemana. Romanttista, ha'? No, se "Profeetasta"..

        Niinjuu.. Vielä se olisi helpompaa, jos voisin sen kaiken itselleni selittää yksinolon pelolla. Mutta kun se ei ollenkaan ole niin yksinkertaista. En minä yksin oloa pelkää yhtään, pärjään hyvin yksin. Mutta en pysty murskaamaan toista ihmistä, en voi. Siksi rakennamme tätä suhdetta nyt eteenpäin, 22 vuoden jälkeen on paljon yhteistä.

        Toivot, ettet koskaan tule kohtaamaan sitä sielunkumppania. Toivossa on hyvä elää, sano lapamato, ja eli Toivossa.. ;) Minä taas täällä "ilkeänä ihmisenä" ;) toivon sitä sinulle. Minun täytyy sanoa, että parempaa "kurssia" tässä elämän koulussa en olisi voinut käydä, kuin mitä nuo kolme vuotta tuota sielunkumppanuutta olivat. Opin tuntemaan itseäni todella syvältä, ja ehkä se oli myös parasta, mitä suhteellemme olisi koskaan voinut tapahtua. Se kaikki oli kuin Gibranin runo "Rakkaudesta", olethan lukenut sen? En osaa sitä suomeksi, joten en citeeraa, mutta se on todella kuvaus siitä, mitä meille kaikille tapahtui noiden vuosien aikana.

        Onko sinulla se runo textinä?

        Kiitos sinulle sydämeni syvyydestä, että olet jakanut ajatuksiasi kanssani. :)

        Niin, tarkoitin Kahlil Gibranin runoa "Rakkaudesta" suomeksi?


      • ollos hyvä
        kevään-ensi-kukkanen kirjoitti:

        Kahlil Gibran oli minulle silloin vaikeana aikanani suuri lohtu ja tuki. Hän puki minulle sanoiksi sen, mitä "sieluni" halusi minun selvin sanoin kuulevan. Sain tältä sielunkumppaniltani lahjaksi hänen itse nauhalle lukemansa "Profeetan", hän oli ensin saanut sen minulta, erään näyttelijän valittuina runoina cd:lle lukemana. Romanttista, ha'? No, se "Profeetasta"..

        Niinjuu.. Vielä se olisi helpompaa, jos voisin sen kaiken itselleni selittää yksinolon pelolla. Mutta kun se ei ollenkaan ole niin yksinkertaista. En minä yksin oloa pelkää yhtään, pärjään hyvin yksin. Mutta en pysty murskaamaan toista ihmistä, en voi. Siksi rakennamme tätä suhdetta nyt eteenpäin, 22 vuoden jälkeen on paljon yhteistä.

        Toivot, ettet koskaan tule kohtaamaan sitä sielunkumppania. Toivossa on hyvä elää, sano lapamato, ja eli Toivossa.. ;) Minä taas täällä "ilkeänä ihmisenä" ;) toivon sitä sinulle. Minun täytyy sanoa, että parempaa "kurssia" tässä elämän koulussa en olisi voinut käydä, kuin mitä nuo kolme vuotta tuota sielunkumppanuutta olivat. Opin tuntemaan itseäni todella syvältä, ja ehkä se oli myös parasta, mitä suhteellemme olisi koskaan voinut tapahtua. Se kaikki oli kuin Gibranin runo "Rakkaudesta", olethan lukenut sen? En osaa sitä suomeksi, joten en citeeraa, mutta se on todella kuvaus siitä, mitä meille kaikille tapahtui noiden vuosien aikana.

        Onko sinulla se runo textinä?

        Kiitos sinulle sydämeni syvyydestä, että olet jakanut ajatuksiasi kanssani. :)

        "Kun rakkaus kutsuu teitä, niin seuratkaa häntä. Vaikkakin hänen tiensä
        ovat vaikeat ja jyrkät. Ja kun hänen siipensä sulkevat teidät syleilyynsä,
        niin antautukaa hänelle. Vaikkakin hänen sulkiinsa kätkeytynyt miekka
        voi vahingoittaa teitä.

        Ja kun hän puhuu teille, uskokaa hänen sanojaan. Vaikkakin hänen äänensä
        voi murskata teidän unelmanne niin kuin pohjoistuuli voi tuhota puutarhan.

        Sillä samoin kuin rakkaus kruunaa teidät, se myöskin ristiinnaulitsee teidät.
        Samoin kuin se saa teidät kasvamaan, samoin se myös karsii teidät.

        Samoin kuin se kohoaa korkealle ja hyväilee teidän hennoimpia oksianne,
        jotka värisevät auringonpaisteessa. Samoin laskeutuu se juurillenne ja ravistelee niitä
        kun ne yrittävät pysyä kiinni maassa.

        Niin kuin viljalyhteet rakkaus sitoo teidät itseensä. Se pui teidät alastomiksi.
        Se seuloo teidät erottaakseen teistä akanat. Se jauhaa teidät valkoisiksi.
        Se muovaa teitä, kunnes olette taipuisat. Ja sitten rakkaus luovuttaa teidät
        pyhälle tulelleen, jotta teistä tulisi pyhää leipää Jumalan pyhää juhlaa varten.

        Kaiken tämän rakkaus tekee teille, jotta te oppisitte ymmärtämään oman
        sydämenne salaisuudet ja saavuttaessanne tiedon olisitte osana Elämän
        sydämessä.

        Mutta jos te pelkäätte ja etsitte ainoastaan rakkauden lepoa ja rakkauden
        iloa. Silloin on parempi, että verhoatte alastomuutenne ja jätätte rakkauden
        puimatantereen. Mennäksenne maailmaan, missä ei olevuodenaikoja, missä
        saatte nauraa, vaikkakaan ette kaikkea nauruanne ettekä itkeä kaikkia
        kyyneleitänne.

        Rakkaus antaa vain itsensä ja ottaa ainoastaan omastaan. Rakkaus ei omista
        mitään eikä kukaan voi sitä omistaa. Sillä rakkaudelle riittää rakkaus.

        Kun te rakastatte, älkää sanoko "Jumala on sydämessäni", vaan mieluummin
        "Minä olen Jumalan sydämessä".

        Älkääkä uskoko, että te voitte ohjata rakkauden teitä, sillä rakkaus ohjaa
        teidän tienne, jos se pitää teitä sen arvoisina. Rakkaus ei halua muuta kuin
        toteuttaa itsensä.

        Mutta jos te rakastatte ettekä voi luopua toiveistanne, niin olkoon toiveenne
        tämän kaltaiset: Sulaa ja muuttua virtaavan puron kaltaiseksi, joka laulaa yölle
        omaa säveltään. Oppia tuntemaan liian suuren hellyyden tuskan. Haavoittua
        käsittäessänne rakkauden. Ja vuotaa verta mielellään ja iloiten.

        Herätä päivän sarastaessa sydämessään siivet ja kiittää uudesta
        rakkauden päivästä. Levätä keskipäivällä ja miettiä rakkauden
        hurmaa. Palata illalla kotiin kiitollisena. Ja sitten nukahtaa rukous
        sydämessänne rakkaimpanne puolesta ja kiitoshymni huulillanne."

        Gibranin runot kyllä koskettavat..ja Paulo Coelhon kirjat, joista on tullut oikea trendivillitys maailmalla.

        Mitä tarkoitit tuolla kolmella vuodella? Oliko siis tämä ko. ihminen elämässäsi sivullisena, vai olitteko erossa nyk. miehesi kanssa?
        Juu...no vaikka sanoin, etten toivo löytäväni sielunkumppania, niin kyllä sitä mielen sopukoissa kuitenkin toivoo... :) Kai sen aika näyttää, kuinka lujaksi tämä suhde on tarkoitettu.

        Niin, olen minäkin yksin elänyt...ei se niin kauheaa ole, että sitä itsessään pelkäisin. Päinvastoin, jopa kaipaan omaa tilaa. Nimenomaan tuo toisen satuttaminen...sitä ei kestä. Se ilme toisen kasvoilla saa minut aina unohtamaan kaiken pahan ja surullisen, haluan vain halata ja unohtaa murheet. Hyväsydämisyydellä on kääntöpuolensa...ja onko tämä lopulta sitä, kun ajatukset eivät todellakaan ole aina hyviä, ainakaan toisen näkökulmasta katsottuna.

        Te olette kyllä olleet kiitettävän kauan yhdessä. Melkein oman ikäni verran... :) Toivottavasti matkanne jatkuu. Kyllä se jatkuu, niin kauan kun on tarkoitettu. Kyllä kaikella on tarkoitus. Monesti sen tajuaa vasta jälkeenpäin, monien kyyneleiden ja onnenhetkien jälkeen.

        Suuri kiitos myös sinulle, tämä ajatustenvaihtomme on ollut hyvin antoisaa. :)


      • kevään-ensi-kukkanen
        ollos hyvä kirjoitti:

        "Kun rakkaus kutsuu teitä, niin seuratkaa häntä. Vaikkakin hänen tiensä
        ovat vaikeat ja jyrkät. Ja kun hänen siipensä sulkevat teidät syleilyynsä,
        niin antautukaa hänelle. Vaikkakin hänen sulkiinsa kätkeytynyt miekka
        voi vahingoittaa teitä.

        Ja kun hän puhuu teille, uskokaa hänen sanojaan. Vaikkakin hänen äänensä
        voi murskata teidän unelmanne niin kuin pohjoistuuli voi tuhota puutarhan.

        Sillä samoin kuin rakkaus kruunaa teidät, se myöskin ristiinnaulitsee teidät.
        Samoin kuin se saa teidät kasvamaan, samoin se myös karsii teidät.

        Samoin kuin se kohoaa korkealle ja hyväilee teidän hennoimpia oksianne,
        jotka värisevät auringonpaisteessa. Samoin laskeutuu se juurillenne ja ravistelee niitä
        kun ne yrittävät pysyä kiinni maassa.

        Niin kuin viljalyhteet rakkaus sitoo teidät itseensä. Se pui teidät alastomiksi.
        Se seuloo teidät erottaakseen teistä akanat. Se jauhaa teidät valkoisiksi.
        Se muovaa teitä, kunnes olette taipuisat. Ja sitten rakkaus luovuttaa teidät
        pyhälle tulelleen, jotta teistä tulisi pyhää leipää Jumalan pyhää juhlaa varten.

        Kaiken tämän rakkaus tekee teille, jotta te oppisitte ymmärtämään oman
        sydämenne salaisuudet ja saavuttaessanne tiedon olisitte osana Elämän
        sydämessä.

        Mutta jos te pelkäätte ja etsitte ainoastaan rakkauden lepoa ja rakkauden
        iloa. Silloin on parempi, että verhoatte alastomuutenne ja jätätte rakkauden
        puimatantereen. Mennäksenne maailmaan, missä ei olevuodenaikoja, missä
        saatte nauraa, vaikkakaan ette kaikkea nauruanne ettekä itkeä kaikkia
        kyyneleitänne.

        Rakkaus antaa vain itsensä ja ottaa ainoastaan omastaan. Rakkaus ei omista
        mitään eikä kukaan voi sitä omistaa. Sillä rakkaudelle riittää rakkaus.

        Kun te rakastatte, älkää sanoko "Jumala on sydämessäni", vaan mieluummin
        "Minä olen Jumalan sydämessä".

        Älkääkä uskoko, että te voitte ohjata rakkauden teitä, sillä rakkaus ohjaa
        teidän tienne, jos se pitää teitä sen arvoisina. Rakkaus ei halua muuta kuin
        toteuttaa itsensä.

        Mutta jos te rakastatte ettekä voi luopua toiveistanne, niin olkoon toiveenne
        tämän kaltaiset: Sulaa ja muuttua virtaavan puron kaltaiseksi, joka laulaa yölle
        omaa säveltään. Oppia tuntemaan liian suuren hellyyden tuskan. Haavoittua
        käsittäessänne rakkauden. Ja vuotaa verta mielellään ja iloiten.

        Herätä päivän sarastaessa sydämessään siivet ja kiittää uudesta
        rakkauden päivästä. Levätä keskipäivällä ja miettiä rakkauden
        hurmaa. Palata illalla kotiin kiitollisena. Ja sitten nukahtaa rukous
        sydämessänne rakkaimpanne puolesta ja kiitoshymni huulillanne."

        Gibranin runot kyllä koskettavat..ja Paulo Coelhon kirjat, joista on tullut oikea trendivillitys maailmalla.

        Mitä tarkoitit tuolla kolmella vuodella? Oliko siis tämä ko. ihminen elämässäsi sivullisena, vai olitteko erossa nyk. miehesi kanssa?
        Juu...no vaikka sanoin, etten toivo löytäväni sielunkumppania, niin kyllä sitä mielen sopukoissa kuitenkin toivoo... :) Kai sen aika näyttää, kuinka lujaksi tämä suhde on tarkoitettu.

        Niin, olen minäkin yksin elänyt...ei se niin kauheaa ole, että sitä itsessään pelkäisin. Päinvastoin, jopa kaipaan omaa tilaa. Nimenomaan tuo toisen satuttaminen...sitä ei kestä. Se ilme toisen kasvoilla saa minut aina unohtamaan kaiken pahan ja surullisen, haluan vain halata ja unohtaa murheet. Hyväsydämisyydellä on kääntöpuolensa...ja onko tämä lopulta sitä, kun ajatukset eivät todellakaan ole aina hyviä, ainakaan toisen näkökulmasta katsottuna.

        Te olette kyllä olleet kiitettävän kauan yhdessä. Melkein oman ikäni verran... :) Toivottavasti matkanne jatkuu. Kyllä se jatkuu, niin kauan kun on tarkoitettu. Kyllä kaikella on tarkoitus. Monesti sen tajuaa vasta jälkeenpäin, monien kyyneleiden ja onnenhetkien jälkeen.

        Suuri kiitos myös sinulle, tämä ajatustenvaihtomme on ollut hyvin antoisaa. :)

        Sylillinen kiitoksia sinulle! Tuo oli todella kaunis käännös suomeksi.

        Ehkä tämä on se kiteytys siitä, mitä Rakkaus minulle opetti;

        "Kaiken tämän rakkaus tekee teille, jotta te oppisitte ymmärtämään oman
        sydämenne salaisuudet ja saavuttaessanne tiedon olisitte osana Elämän
        sydämessä."

        Emme me olleet erossa, eikä minun sielunystäväni ollut mikään salarakkaus. Mieheni oli elämänkumppanini ja me menimme läpi yhdessä nuo kolme vuotta ja minun sielunystäväni oli minun sielunystäväni ja on vieläkin, vaikka emme enää voi olla missään yhteydessä toistemme kanssa. Se tekee liian kipeää ja olemme yhteisymmärryksessä kaikki yhdessä näin sopineet. Kaikella on hintansa ja mitä me opimme, on sanoiksi puettuna tuossa Gibranin runossa "Rakkaudesta".

        Lämpimin ajatuksin /// :)


      • heheh
        kevään-ensi-kukkanen kirjoitti:

        Näinhän se on. Mutta jos jo elää suhteessa jossa ei ole "mitään vikaa", - mutta josta tuo syvä sielunkumppanuus puuttuu -, niin on vaikeaa sitä suhdetta rikkoa siksi, että se sielunkumppani tulee eteen - myöhästyneessä junassa.

        Näin minulle kävi, tapasin sielunkumppanini jota voisi kuvailla runoilija Kahlil Gibranin sanoilla - "te synnyitte yhdessä, ja yhdessä te tulette aina olemaan". Kruksi oli vain siinä, että minä olin jo sitoutunut toiseen, joten tein valintani enkä rikkonut pitkään jatkunutta suhdettani. Tiedän kuitenkin, - nyt entistä selvemmin -, mitä tästä puuttuu. Juuri se syvä sielunkumppanuus. Muuten on kyllä "kaikki hyvin".

        En vieläkään tiedä, teinkö "oikein" vai "väärin"? Onko sitä edes olemmassakaan? Laulussa sanotaan että "tuulelta vastauksen saan". Tänään tuulee kyllä hitosti täällä meilläpäin, mutta mitään vastausta en kuule...

        Onnea vaan sinulle jatkossakin sielunkumppanisi kanssa.. :)

        Dr.Phil taas sanoi "Miksi olet suhteessa? Koska olit eilen samassa paikassa?" Se on paras vers hyvä. Voi oppia tuntemaan ja rakastamaan toista ja ymmärtää silti ettei se ole Se Oikea.
        Turvallisessa oko-suhteessa molemmat menettää mahdollisuutensa ainutlaatuiseen onneen...


    • sellaista_täällä

      1- Yhden illan jutut jne ovat vain korvike, meillä on sama tilanne, mies ei ole ikinä kunnolla seurustellut - sen takia ettei tavannut sitä oikeaa :) Ollaan oltu jo 4vee yhdessä ja hyvin menee!

      Mitäs sitä nyt liikaa analysoimaan -> kumpikaan teistä ei voi muuttaa menneitä eikä voi tietää miten täs käy, nauttikaa elämästä ja toisistanne!

      2- Olette aika paljon yhdessä? Joskus viikon tauko/harrastukset/oma matka tekee ihmeitä. Pitää olla omaa aikaa, sitten osaat kaivata toista.

      3- Pitää olla ystävyyttä, ei pelkkää seksia. Yritä saada se avautumaan ja puhumaan sulle. Jotkut puhuu, jotkut taas kuuntelee. Myös erilaista ihmistä voi oppia ymmärtämään ja arvostamaan ihan sellaisena kuin se on.

      Mun paras neuvo on hitaasti eteenpäin ja älä hätiköi. Huomaat jos ette sovi yhteen. Oikea ratkaisu tulee mieleen jossain vaiheessa.

    • keski-ikäinen nainen

      ...olla mustasukkainen toisen menneisyydestä.

      Eikö se, että olet hänelle ensimmäinen vakava suhde, merkitse että olet jotain aivan erityistä hänelle?

      Miksi sinun pitäisi edes miettiä sitä millaisia yhden illan suhteita hänellä on ollut ennen sinua? Sehän on ollutta ja mennyttä!

      Ehkä hän harrasti yhden illan suhteita koska kaiken aikaa etsi sitä oikeaa, mutta ei vain ole löytänyt ketään jota rakastaisi - ennen kuin nyt, tavattuaan sinut? Olisiko hänen pitänyt elää selibaatissa siksi ettei kohdannut sitä oikeaa? Eikö se, että hän olisi elänyt viisi vuotta selibaatissa, panisi sinua epäilemään että hän on lesbo tai frigidi tai miesvihaaja?

      Olisit onnellinen siitä että olet jonkun naisen elämän ensimmäinen suuri rakkaus!!!!

      Jos lähdetään sille linjalle että syyllistetään toinen asioista jotka ovat tapahtuneet ENNEN kuin tapasitte, ja jotka eivät siis mitenkään kohdistu sinuun eivätkä kuulu sinulle, niin sille tielle ei loppua näy!

      Entä jos hän alkaisi syytellä sinua sinun menneisyydestäsi?

      Yhtä hyvin hän voisi tehdä ongelman siitä että sinulla on ollut niin monta vakavaa suhdetta ennen häntä. Hän voisi ajatella näin:
      " Tuskinpa minä hänelle sen erityisempää merkitsen, kun hän on niin kevyesti solminut vakavia suhteita ennenkin ja sitten pistänyt poikki...ehkä olen vain yksi "vakava" suhde lisää, ja vuoden päästä hänellä on taas uusi yhtä "vakava"...jospa hän on pelkkä haihattelija koko mies, jospa hän eikerta kaikkiaan tiedä mitä tahtoo vaan "rakastuu" kahden kuukauden välein, ja aina se on olevinaan niin hemmetin vakavaa..."

      En siis väitä että hän ajattelee näin. Tuskinpa vain. Mutta JOS hän ajattelisi näin, se olisi sinua kohtaan suunnilleen yhtä reilua kuin se että sinä syyllistät häntä hänen menneisyydestään ja tulkitset sen hänelle vahingollisesti: " hänellä ei ole ollut vakavia suhteita, hän on siis pintaliitäjä". Samalla logiikalla hän voisi ajatella sinusta: " hänellä on koko ajan uusia vakavia suhteita, hän on siis rakastumisnarkomaani ja haihattelija!"

      Eikö hän voi yhtä hyvin syyttää sinua pintapuolisuudesta ja petturuudesta, kun aloitat yhä uuden "vakavan" suhteen ja sitten pistät poikki?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      262
      16772
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5403
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2555
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2026
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1753
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      983
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      947
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      857
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      853
    Aihe