Myös tätä Lordi hässäkkää. Hieno asia tää voitto mutta kun joka tuutista tuuppaa samaa niin alkaa pikkusen jo kyllästyttämään. Olisi vaan Lordi pitänyt päänsä ja koko tämän viikon pitänyt sen hiljaisen viikon julkisuudelta ja antanut vasta perjantaina tämän lehdistötiedoituksenkin.
Ps. Lordi muistuttaa huomattavasti vanhaa miesystävääni - siis maskeissaan!
Ps. Lordi muistuttaa huomattavasti vanhaa miesystävääni - siis maskeissaan!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Monet jotka eivät ole kisoja katsoneet, ovat kuulleet niistä vasta myöhemmin ja siksi Lordin maine kasvaa edelleen päivä päivältä.
Saattaa olla että tästä tulee bändi joka tulee myymään vielä aikamoisia määriä levyjä ja esiintymään niin Usassa kuin Japanissa. Keski-Euroopassa jo kovin odotetaan. Saksassa on kesällä yksi keikka sovittuna jo aiemmin, se on Baijerissa. Liput taitavat nyt mennä kaupaksi aika nopsaan. Jos joku asuu lähistöllä (Saksassa on tuhansia suomalaisia), niin tuolta tietoa:
http://www.netzeitung.de/entertainment/music/399967.html
Euroviisut tulee olemaan Suomen mittakaavaan nähden valtava tapahtuma, ja sitä hässäkkää tulee varmasti ensi keväänä riittämään. Lordin ansiosta. Eli kyllä Lordia varmasti myös kunnioitetaan, ainakin sen verran kun koko Euroviisuja yhteensä ja ehkä hieman enemmän. Kisojen taso kun tulee luultavasti parantumaan kun muutkin maat huomaavat että pilipali-iskelmät ei menesty.