looseri mieheni

citygirl-81

Olen tapaillut muutaman kuukauden ajan erästä kilttiä ja kivaa miestä. Mies oli alussa hurmaava ja ihastuinkin vähän häneen. Seksi kuului tottakai asiaan heti alusta alkaen. Suhde meni vain sellaiseksi, että mies haluasi koko ajan nähdä minua ja viettää yhteistä aikaa. Siis voi ällötys sentään, minulla on elämässäni vähän muutakin kuin pelkkä mies jonka kanssa nyhjätä. En ymmärrä miksei miehellä ole paljoa frendejä, tai hän on muualta stadiin muuttanut mutta ei se mikään syy ole. Itsekin olen muualta tullut stadiin, ja minulla on sellaiset 15 frendiä täältä ja 30-40 muualta. Siis miehellä kun on vain 2 säälittävää frendiä, jotka eivät pidä edes häneen yhteyttä kuin kerran kuussa, jos edes silloinkaan. Itse tapaan (tai yritän tavata) frendejäni vähintään kerran viikossa kutakin, eli joka päivälle olisi tarjolla joku frendi. Joskus tietty pidän bileitä jonne tulee useampikin frendi hengailemaan.

En haluaisi menettää frendejäni sen takia, että mies haluaa notkua koko ajan minun kanssa. Se alkaa jopa ahdistamaan vaikka tykkään miehestä, mutta liika on liikaa ja oma reviiri kunniaan. Sitäpaitsi mies monesti loukkaantuu jos menenkin frendien kanssa jonnekin enkä halua häntä mukaan. Olen kyllä aika menevä tyyppi, enkä paljoa ole kotona, mutta se on luonteeni. Olen ollut sinkkuna noin 4 vuotta, ja vähän miehen puutteessakin elänyt, enkä nyt haluaisi kuitenkaan menettää tätä miestä, koska se on niin ihana kuitenkin.

Mies ei vain tee mitään muuta kuin ajattelee minua ja juoksee perässäni. Alussa juoksutin häntä vähän tahallani, niin kuin pässiä narussa, mutta nyt en enää pysty siihen koska ei se tunnu kovin hyvältä itsestäkään. Haluaisin vain elää niin, että voisin mennä ja tulla vapaasti kenen kanssa haluan. Tai lähteä yhtäkkiä vain esim jenkkeihin kuukaudeksi reissailemaan parin frendin kanssa. Mutta miten tuon sitten selität miehelle joka on roikkupussi eikä hänellä ole omaa elämää. Minulla on oma elämä ja teen mitä tahdon ja olen aina tehnyt.

En enää ota selvää ajatuksistani, mutta olisi helpompaa jos mieskin menisi ja olisi rentumpi, ja josta ei tietäisi mitä hän tekee tai koska hän tulee. On tylsää kun mies on niin helposti vietävissä ja liian kiltti ja yliuskollinen. Mutta toisaalta eipähän tarvitse kärsiä sydänsuruista. Ei nyt pettää tarvitsisi, mutta vähän äijämäistä naisten perien silmäilyä voisi olla. Kerrankin kun tuli TV:stä jotain bikini tyttöjä, niin mieheni meni vaivautuneeksi ja alkoi katselemaan muualle. Ei sellainen ole kivaa, kun tietää ettei mies normaalistikaan niin tekisi. Imelää ja ällöä.

18

2468

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ujo tyttö

      Se on ihan onnessaan kun on saanut koukkuun kaltaisesi menevän naisen kun itse on täysin erilainen kuin sinä.
      Itse olen samanlainen nainen kuin miehesi on ja tuppaan ihastumaan miehiin jotka ovat niin kuin sinä. Eivät ne ole mua kauan jaksaneet katella. Ero väistämätön. Miksi olet sen kanssa jos et rakasta häntä etkä tunne mitään vetoa häneen...säälistä?

    • olisiko nyt aika

      aikuistua?

      ei suhteessa tulla mennä ja touhuta niin kuin itse haluaa. toki omaakin aikaa on oltava mutta suhde on kompromisseja täynnä, jos niitä et ole valmis tekemään jätä ukkosi.

      taidat, anteeksi nyt vaan, olla näitä elämää on vain kehäkolmosen sisäpuolella -ihmisiä joten en kovinkaan vakavasti sinua voi ottaa. kuulostat nirppanokalta ja ihmisten arvostelijalta, ei toisen ihmisen vedättäminen ole oikein!!! et osaa arvostaa sitä mitä sinulla nyt on, toivottavasti löydät sen renttumiehen ja hän vedättää sinua sata-nolla, jotta saat tuntea nahoissasi omat toiveesi (toiveesi kuulostivat todella lapsellisilta, huomaa ette ole koskaan ollut oikeasti rakastunut), muista karman laki!

      ole miehellesi kiltti ja jätä hänet, hengaile kavereiden kanssa, tule, mene ja touhua sekä kasva aikuiseksi! joidenkin ihmisten ei ole helppo ystävystyä uudessa kaupungissa ja jotkut eivät edes tarvitse paljoa ystäviä! hengaile ja heilu "frendiesi" kanssa ja lähde jenkkeihin (ja tee meille palvelus, jää sinne)!

    • kutsuisin

      miestäni looseriksi, en kovinkaan ihastunut ja rakastunut häneen taitaisi olla... Jos oikeasti olet sitä mieltä että hän on looseri niin miksi olet hänen kanssaan? On väärin olla toisen kanssa vain siksi että on kiva kun on joku!

    • kuuleppa

      jos on rakastunut niin haluaa olla toisen kanssa päivittäin. ja eikä se ystävien määrä vaan laatu. yleensä tuo ystävien kanssa hengailu vähenee huomattavasti murrosiän myötä...? mutta tee palvelus ja jätä mihesi jos siltä tuntuu.

    • INA

      Siis olette tapailleet vain muutaman kuukauden? Ja jo nyt ajattelet noin, vaikka teillä pitäisi olla alkuhuuma parhaimmillaan? Jos olisit oikeasti rakastunut, et edes haluaisi olla ensimmäiset huumakuukaudet kenenkään muun kuin miehesi kanssa.

      Kuulostaa kyllä minun korvaani, että et ole oikeista syistä miehen kanssa. Haluat ehkä itsellesi jonkun halinallen pahojen päivien varalle, mutta et välitä hänestä oikeasti ja mikä pahinta, et kunnioita häntä.

      Tee itsellesi ja miehelle palvelus, jätä hänet ja elä vauhdikasta sinkkuelämääsi. Et sinä häntä mihinkään tarvitse. Älä pitkitä suhdetta, joka takuuvarmasti loppuisi joka tapauksessa viimeistään vuoden päästä. Kuulostatte liian erilaisilta ihmisiltä, etkä todellakaan ole valmis vakiintumaan.

    • sanoit ...

      sinulle kuuluu väkivaltainen renttumies!

    • Dialogisti

      ...että ei ole fiksua haukkua omaa miestään tai naistaan looseriksi, jonka kanssa on parisuhteessa.

      "Haluaisin vain elää niin, että voisin mennä ja tulla vapaasti kenen kanssa haluan."
      Niin mutta kun parisuteessa ei voi mennä ja tulla kuten haluaa. Mieti mitä haluat elämässäsi.

      Kuulostaa lisäksi sille että kärsit perin yleisestä naisten logiikan varjopuolista kun kumppani on valittu. Halutaan sellainen lutuinen poikaystävä joka kuuntelee aina ja empatisoi juttujasi. Hänen on toteltava sinua koska olet se prinsessa.
      Sitten kun on tälläinen mies niin huomataan että hän ei riitäkään ja koska hänessä ei ole tarpeeksi miestä.

      Toinen vaihtoehto on yli-macho mies joka ei kuuntele sinua pätkääkään vaan tekee kuten haluaa ja hänen suorasanaisuutensa kiehtoo. Hänessä on sitä jotain.
      Sitten kun on tälläinen mies niin huomataan että hänhän on täysin välinpitämätön paskiainen, jolle tärkein asia on hän itse.

      KANNATTAISI hankki sellainen mies jossa on vähän näitä molempia. Se on minun vinkkini sinulle aikuisena miehenä.

      • mörri

        Aiemmissa vastauksissa tulikin jo ratkaisu "ongelmaasi": jätä mies ennen kuin satutat häntä lisää! Olette aivan liian erilaisia ihmisiä, suhde ei voi toimia. Anna miehen etsiä rinnalleen ihminen, joka arvostaa ja ihailee häntä sellaisena kuin hän on, ja metsästä itsellesi se "renttu", joka tiirailee niitä naisten pyllyjä.

        Ps. Minkä ikäinen oikein olet??? Et kuulosta "kovin" kypsältä...


    • Sarie

      Miksi olet hänen kanssaan. Muhun oli kerran ihastunut tuollainen mies ja joo... se oli aika kauheeta. Tämä johtuu nyt vaan siitä että minä ja tuo mies oltiin aivan erilaisia.
      Ne perusjutut suhteessa pitää olla sellaisia missä molemmat osapuolet ovat samanlaisia ihmisinä. Ei suhteesta muuten tule mitään. Miehesi voi olla jollekin toiselle naiselle taivaan lhja jota ei mistään löydä, joten kai nyt omakin järkesi sanoo, että lopeta se toisen rääkkääminen koska tehän ootte aivan eri planeetoilta.
      Vietä kunnon sinkkuaika (mieluiten muutama vuosi) ja katso sitten uudestaan tuota suhdepuolta.

    • sitten edes

      yrität seurustella, koska et ole valmis muuttamaan elämäntapaasi sinkkuilusta mihinkään? Jos haluaisit tavata niitä "frendejäsi" joka päivä, niin koska ajattelit viettää aikaa puolisosi kanssa?

      Olet juuri niitä pikkunarttuja, jotka ansaisisivat samanlaisen miehen itselleen, joka ohimennen vetää kuonoon renttumaisuuttaan.

      Parisuhteeseen ei kuulu, eikä ole mahdollista tehdä aina ja vain niinkuin itseä huvittaa. Vaikka siihen asti niin olisit tehnytkin.

      Älä haaskaa miehesi elämää, vaan lopeta suhteenne. Ja toivo, että joskus aikuistuttuasi et kadu hyvän miehen menetystä kun olet sen renttumiehen nyrkin ja hellan välissä ja "frendi" joka päivälle on enää muisto vain.

      • mariah

        joku 13vuotias!? Vaikutat tosi epäkypsältä. Ei varmaan kaikki 13vuotiaatkaan ole noin kakaroita.. Niinku joku tossa sanoikin niin painu sinne jenkkeihin ja älä tule takas!!!!


      • mariah
        mariah kirjoitti:

        joku 13vuotias!? Vaikutat tosi epäkypsältä. Ei varmaan kaikki 13vuotiaatkaan ole noin kakaroita.. Niinku joku tossa sanoikin niin painu sinne jenkkeihin ja älä tule takas!!!!

        tarkoitettu alkuperäiselle kirjoittajalle


    • frendi jeeee

      vaikutat isolta pissikseltä. Sääliksi käy sinua, raukkaparka. Toivottavasti miehesi löytää pian uuden ja mageen tyttöystävän, eikä tollast letukkaa kuin sinä.

    • Cityboy-78

      Mä olisin just Sun tyyppiä!!! Muakaan ei huvita hengata himassa ja mulla on frendejä kenen kanssa haluan viettää aikaani enkä tosiaan kestä sitä 24/7 meininkiä!
      Baariin en ikinä ota tyttöystävää mukaan sillä haluan flirttailla muita naisia. Ja kun satun sille päälle että alan renttuilemaan niin siitä ei hevin tuu loppua...
      Ota muhun yhteyttä niin tavataan!?!?

    • Sepe.

      ei se yksin poikaystäväsi vika ole, että tilanteenne on tuo, vai onko?

      Kyllä te hengailitte jonkin verran, ennen seurustelupäätöstä, eikä poikaystäväsi yksin tehnyt sitä päätöstä, vaan te yhdessä, joten otappa ihan nöyrästi oma osuutesi asiassa vastuulle.

      Nyt tietysti puolustaudut, että poikaystävä ei ennen ole ollut tuollainen, mutta ethän sentään oudon ihmisen kanssa alkanut seurustelemaan.

      Tee välit selviksi ja katsele itsellesi renttu, mitä tuota turhaan kitiset omia valintojasi.

      • CITY PAMPPU.

        Jos olet todellakin vasta about 12v-16v ymmärrän tuohtumuksesi täysin,koska olet itse vasta muutos vaiheessa etkä tiedä mitä oikein haluatkaan ja milloin!!

        Mutta jos olet jo vanhempi on ajattelu maailmasi jäänyt todella jonnekkin takametsiin,ja sun täytyisi nyt pitää breikki ja avata silmäsi ,funtsia mielessäsi asiaa...

        Nimittäin kundikaverisi vaikuttaa kypsemmältä ,ja hän ilmeisesti on ottanut seurustelunne vakavasti.
        JOS ET TIENNYT:
        Seurustelu syy on yleensä se että parit löytää toisensa ja haluavat olla yhdessä tehden kaikkea mukavaa.
        Totta kai kaverit kuuluu silloinkin kuvioon mutta kysyppäs itseltäsi rehellisesti seuraava ajatus:"kumman kanssa haluaisit vanheta yhdessä,kaveri porukan vai kundikaverisi??

        Kaveri porukka hajoaa kuin varpus parvi aikoijen saatossa,mutta tuleehan niitä aina uusia tilalle jos siis haluaa elää elämänsä kavereiden kanssa.

        Suosittelen sinua miettiään motiivisi seurusteluun,koska tuolla tavoin loukkaat miestäsi koko ajan.
        Kyllä joka miehestä särmää löytyy,syynä voi olla rehellinen halu olla vain sinun kanssasi ja pieni jännitys epätietoisuudesta rakastatko häntä sittenkään..

        Valitse siis reilusti SINKKUNA vai EI.

        Lukemani perusteella sinulla on bailu ikä meneillään ,etkä ole vielä kypsä seurustelu suhteeseen.
        Teeppä karhun palvelus molemmille ja jatka kaveriesi kanssa bilettämistä,kyllä kundisi siitä toipuu ja saa vihdoin etsittyä itselleen sellaisen seurustelu kumppanin jonka ansaitsee.
        lycka till.


    • looseri

      No huhhuh. Kuulostat ihan minun edelliseltä naisystävältä. Painotan sanaa nais. Ihmettelen itsekin miten tuollaisen ajattelutavan omaava ihminen, ja jos ikää on jo kuitenkin 25, voi aloittaa seurustelemaan...? En tarkoita, että pitäs olla jokapäivä yhdessä, mutta ei se seurustelu ole sitä, että mennään ja tullaan ihan miten halutaan vaikkei samassa asunnossa edes asuttaisikaan. Jos ei itse halua panostaa suhteeseen, niin miksi pitää edes sitä kolmea päivää jatkaa tuollaista todella lapsellista menoa.

    • normaalia

      se, kun miehesi ei halua katsella muita naisia!
      Mistä tuollaisen miehen löytää? Olisit onnellinen! Miksi seurustelet, jos ystäväsi ovat sinulle tärkeämpiä kun miesystäväsi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      262
      16685
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5370
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2545
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2010
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1742
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      975
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      941
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      849
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      843
    Aihe