55v nainen saa työtä kun on kaikenlaista kremppaa,puhuminen vaikeaa astman takia ja kantaa ei saa mitään.käsien jänteet ei kestä mitään eli vaivaa on ja kaikki pitäs kertoa rehellisesti jos pääsee haastatteluun.
Sairaseläkkeelle ei pääse vaikka koko iän tehny raskasta työtä.
Onko joku tämmönen tapaus saanu töitä?
Sairaseläkkeelle ei pääse vaikka koko iän tehny raskasta työtä.
Onko joku tämmönen tapaus saanu töitä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
yhtälö,täytyy myöntää.Useimmissa töissä kuitenkin esim.jonkinasteista kantamista joutuisi tekemään ja niitä käsienkin jänteitä tarvitaan,ihan vaikka kassatyöskentelyssä.
Mikähän siinä on,että eivät reilusti päästä sairaseläkkeelle?Tuntuu aika epäreilulta.
pyydä työkkäristä tai terveyskeskuksesta päästä työkykytutkimuksiin. Siellä jos todetaan huono työkyky kirjoitetaan lausunto eläkeyhtiölle. Näin se menee. Täytyy itse olla aktiivinen.
On vain niin, että nykyisin ei tahdo päästä työkyvyttömyyseläkkeelle millään. Alalla olleena tiedän melkoisia tapauksia, suorastaan työssään vaaraa aiheuttavia (esim. pahasti sydänvikainen bussikuski...), jotka eivät millään pääse eläkkeelle. Se on nykyistä politiikkaa se, toista se oli vielä 1980-luvulla, jolloin ihmetteli puolestaan sitä, että miten saatettiin työkyvyttömyyseläke myöntää...
työkyvyttömyyseläkkeelle ole päässyt kukaan joka kuuluisi.
Vaan aivan terveitä näkyy silläkin olevan.
Saattaa tietysti johtua siitä että on liian sairas ja odottavat että potkaisisi tyhjää niin ei tartteisi maksaa olenkaan eläkettä.
Pääsee eläkkeelle jos valitat henkistä puolta,päätä.
Moni ei vaan nöyrry tähän,vaikka olis tarvetta.