Oletteko kertoneet

Tuntuu, että tuleva eroni alkaa vaikutta työpanokseen. En pysty keskittymään, unohtelen asioita ja olen ihan muissa maailmoissa. Oletteko kertoneet työkavereille tai pomolle? Ja missä vaiheessa? Vai oletteko pitäneet kaiken omana tietonanne. Itsestä tuntuu, että ihmiset ympärillä alkavat vähitellen huomaamaan, ettei kaikki ole ihan kunnossa.....
41023
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Moi kerro vaan tosiasia. Kävin saman läpi viimevuonna.
Helpotti olla töissä, olin se jätetty osapuoli.
Lähes kolmekynnentävuotta naimisissa, mies rakastui ryyppyreissulla thaimaalaiseen naiseen 3 vk se kesti, yritti takaisin, loppuun menttin.
Oli helpompi olla töissä kuin koton, olisihan siitä saanut sairaslomaa.
Mutta ainakin minun tapauksessani sain olla vähän kolmivarttinen, kaverit ymmärsivät.
Se on asia jota ei voi salata, eikä sitä mun mielestäni tarvitsekaa.
Loppupelissä minä en ottaisi entistä takaisin en sitten millään.
Elän elämäni parasta aikaa.
Pidä puolesi oikeuksistasi, niin vaan kuin niskavuoren heta mikä miun on se miun on.
Tsemppiä

Äänestä

Mulla myös vaikutti duuniin.Olin tosi hermo ja levoton,viimeisen vuoden.Nyt asumusero,päällä.

Kun saatiin paprut sisään kerroin pomolle heti, mikä on nyt tilanteeni ja miksi olen ollut niin omituinen.Ymmärsi heti ja lupasi jeesata,jotten saa liikaa töissä täitä.

Työkavereille latasin asian kerralla, suoraa.Ajattelin,että mitä nopeammin sen kakistan sitä helpommalla pääten.Tietävät nyt mikä on tilanne ja ehkä antavat tukensa.Näin minä sen tein.Turha sitä salaamaan ja pitkittämään vaikka voi kiusalliselta ja epäonnistuneelta eläntarpojalta sillä hetkellä itsensä tuntea.TZEMPPPIIIIII

Äänestä

Minä kerroin kun oli jokunen viikko kulunut eropäätökseni teosta.
Ei kannatta kantaa taakkaa yksin, useimmat ihmiset tajuavat että se on elämänkriisi ja kestää vain aikansa. Siinä ei ole mitään hävettävää, se on vanhan ikävän kappaleen vaihtamista uuteen.Edessä uusi elämä, tuore tulevaisuus, jolla voi olla vaikka kuinka hyvät ja valoisat näkymät tullessaan.

Pidä itsestäsi kaikin puolin niin hyvää huolta kuin ikinä voit, ole kiltti itsellesi =)

Äänestä

ja vuosia kestäneen parisuhteen loppuminen on sellainen kriisi, että se maksaa paljon työnantajalle ja yhteiskunnalle. Harva kykenee erokriisissään hoitamaan työnsä mallikkaasti. Erosta seuraa usein sairauslomia, mielenterveysongelmia joiden vuoksi joutuu käymään terapiassa. Puhumattakaan sitten päihdeongelmista. Varsikin miehet turvautuvat siihen, helpoimpaan ahdistuksen helpottajaan eli alkoholiin. Ero ei ole "halpaa" miltään kantilta katsottuna. Lasten asiat vielä erikseen.Joten laskua karttuu...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


erosta työpaikalla? kirjoitti:

Tuntuu, että tuleva eroni alkaa vaikutta työpanokseen. En pysty keskittymään, unohtelen asioita ja olen ihan muissa maailmoissa. Oletteko kertoneet työkavereille tai pomolle? Ja missä vaiheessa? Vai oletteko pitäneet kaiken omana tietonanne. Itsestä tuntuu, että ihmiset ympärillä alkavat vähitellen huomaamaan, ettei kaikki ole ihan kunnossa.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu