Totuuksia

Harvoin parisuhteessa osapuolet saa tyydyttää itsensä kokonaan. Suurin osa miehistä runkkaa vaikka ovat parisuhteessa. Myös osa naisista runkkaa, mutta enemmän sellaiset joiden mies on huono sänkyssä. Jos halut ovat suuret niin tilaisuuden tullen saattaa pettää varsinkin pienessä kännissä. Ruotsin laiva on varmimpia pettämispaikkoja kun mennään likka tai poika porukalla juhlimaan. Laivoilla naidaan ja juodaan.
Mitä sitten jos pettää? Jos ei kerro kumppanilleen ja hoitaa sen niin ettei saa koskaan tietäkkään. Kavereiden naiminen selän takana on törkeätä puolison pettämistä. On hienoa jos kumpikaan ei petä, mutta mistä sitä ikinä tietää.

Strippasin työkseni monta vuotta baareissa ja voin vannoa, että miehet pettää. Sormus sormessa privaattiin ja halutaan vaikka mitä. Suurin osa miehistä sitten runkkaa privaatissa kun ei muuta saa, siksi siellä on paperia. No, jotkut tytöt on huoria ja antaa muutakin kuin eroottisen tanssiesityksen mutta ei onneksi kaikki.

Monesti olen törmännyt kaupungilla kävellessäni mieheen joka kävelee vaimonsa kanssa työntäen lastenvaunuja ja edellisenä iltana on vonkannut suihinottoa privaatissa. Kun ei ole saanut niin on sitten ainakin runkannut. Silloin mies ei ole tuntevinaan luonnollisesti, mutta kun ollaan pienessä kännissä ja vaimo ei ole mukana niin..Pienessä kännissä miehet ovat sellaisia. No, on niissäkin poikkeuksia eli ihan fiksujakin jotka vain katselee ja antaa vielä tippiä.

Henkilökohtaisesti arvostan uskollisuutta, enkä pettäisi puolisoani koskaan. Puolison pitää olla samanhenkinen niin uskollisuuskin toimii. Jos puolisoon voi luottaa on elämä helpompaa. Jos toinen epäilee toista, se on epäluottamuslause joka tuhoaa suhdetta. Ei voi luottaa toiseen, ei siis tunne toista. Jos ei voi luottaa niin miksi elää sellaisen ihmisen kanssa johon ei usko?
Parisuhteen pitäisi olla tasapainossa niin, että se vahvistaa molempia rakastamaan, ei epäilemään.
8821041
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 88

Vanhimmat

IKINÄ vaimokseni stripparina toiminutta naista.

Äänestä

Runkkaaminen tasapainottaa parisuhdetta, se on hyväksi.

Oma mieheni on ihana sängyssä, mutta välillä runkkaan silti jos ei ole aikaa seksiin! En koe edes tarpeelliseksi sitä, että toista käytetään seksiobjektina aina, kun itseä sattuu huvittamaan. Elämässä on muitakin asioita hoidettavana kuin seksi, vaikka se tärkeä onkin.

Äänestä
  • miestäsi seksiobjektina?!

    Loistavaa ajattelua RUNKKARILTA!

    Tasapainottele vaan klitoristasi minun puolesta.

    Huvittavaa!

    Äänestä

  • Huh huh kirjoitti:

    miestäsi seksiobjektina?!

    Loistavaa ajattelua RUNKKARILTA!

    Tasapainottele vaan klitoristasi minun puolesta.

    Huvittavaa!

    En pidä miestäni seksiobjektina. Sanoin, että HE pitävät, jotka ovat aina VAATIMASSA seksiä toiselta silloin kun itseä sattuu haluttamaan.

    Sitäpaitsi on mahdotonta saada seksiä partnerilta, joka ei ole läsnä, oletko huomannut?

    Huvittavaa.

    Äänestä

  • maggie kirjoitti:

    jos naisen pitää hinkata itse klitoristaan naama punaisena.

    Tosi huvittavaa!

    En voi kuin ihmetellä käsityksesi yksipuolisuutta!
    Seksi on monivivahteinen asia, johon kuuluu myös "runkkaaminen".

    Äänestä

  • masturbelle kirjoitti:

    on osa murrosiän kuvioita.

    Jos aikuisen parisuhteessa elävän ihmisen pitää runkata, niin jotakin on silloin pielessä.

    Ihmettele vaan ja runkkaa rauhassa!

    Jotain on kohdallasi metsässä.

    aikuisessa parisuhteessa pitää voida runkata jos haluaa! Ei tietenkään ole pakko. Onko teini-ikäiseen mieleesi tullut, ettei parisuhteessa olla aina parisuhteessa? Toisella saattaa olla viikkoja kestävä työmatka. Olisiko silloin parempi käydä vieraissa kuin runkata?

    Äänestä

  • hah hah kirjoitti:

    yleensä HK:n Sinistä vai Popsin grillinakkia?

    Äänestä

  • Huh huh kirjoitti:

    on osa murrosiän kuvioita.

    Jos aikuisen parisuhteessa elävän ihmisen pitää runkata, niin jotakin on silloin pielessä.

    Ihmettele vaan ja runkkaa rauhassa!

    Jotain on kohdallasi metsässä.

    Mieheni katselee, kun masturboin ja kiihottuu. Eikä olla edes metsässä!

    Äänestä

  • masturbelle kirjoitti:

    Mieheni katselee, kun masturboin ja kiihottuu. Eikä olla edes metsässä!

    teidän koira ja kiihottuu, kun sun ukko on reissussa?

    Äänestä

  • masturbelle kirjoitti:

    Mieheni katselee, kun masturboin ja kiihottuu. Eikä olla edes metsässä!

    töissä?

    Jos käyt, niin runkkaatko yleensä kuinka monet orkut itsellesi työpäivän mittaan?

    Äänestä

  • hah hah kirjoitti:

    aikuisessa parisuhteessa pitää voida runkata jos haluaa! Ei tietenkään ole pakko. Onko teini-ikäiseen mieleesi tullut, ettei parisuhteessa olla aina parisuhteessa? Toisella saattaa olla viikkoja kestävä työmatka. Olisiko silloin parempi käydä vieraissa kuin runkata?

    "Onko teini-ikäiseen mieleesi tullut, ettei parisuhteessa olla aina parisuhteessa?"

    Minun mieleni on varsin kaukana teini-ikäisen mielestä.

    Äänestä

  • masturbelle kirjoitti:

    Mieheni katselee, kun masturboin ja kiihottuu. Eikä olla edes metsässä!

    !!Ennen rakastelua ja jälkihyväilyissä
    kantsii molempien..tai jos niin hyvin
    et kimpas useempikin..masturboida
    tiettyyn pisteeseen saakka!!t:Jore(´)

    Äänestä

  • Jore kirjoitti:

    !!Ennen rakastelua ja jälkihyväilyissä
    kantsii molempien..tai jos niin hyvin
    et kimpas useempikin..masturboida
    tiettyyn pisteeseen saakka!!t:Jore(´)

    koskaan nähnyt naista alasti?

    Äänestä

  • ilta kun on niin silloin lisää runkataan
    Tahdon runkata mä aina maanantaina tiistaina,keskiviikkona tortaina ja perjantaina
    ja kun viikonloppu on niin taasen runkataan,kulli käteen otetaan ja sitä veivataan.Tahdon olla runkkareista suurin sitä häpeile mä en ja taas kun koittaa päivä uus mä käteen vetelen siis runkkaamaan runkkaamaan koko jengi runkkamaan taas kun ilta on niin käydään runkaamaan...

    Äänestä

  • rentunruusu kirjoitti:

    ilta kun on niin silloin lisää runkataan
    Tahdon runkata mä aina maanantaina tiistaina,keskiviikkona tortaina ja perjantaina
    ja kun viikonloppu on niin taasen runkataan,kulli käteen otetaan ja sitä veivataan.Tahdon olla runkkareista suurin sitä häpeile mä en ja taas kun koittaa päivä uus mä käteen vetelen siis runkkaamaan runkkaamaan koko jengi runkkamaan taas kun ilta on niin käydään runkaamaan...

    huomaa, että olet runkkari.

    Äänestä

= pikkuhuora.

Oletko Virosta?

Äänestä
  • ja lapsellisen luuloja. Miksi suomalaiset luulevat Virolaisia huoriksi. Kannattaisi tutustua Viroon muutenkin kuin pornolehtien välityksellä. En silti ole Virosta, eikä sillä ole merkitystä mistä olen. Käsitykseni miehistä perustuu ehkä pornobaareista saamiini kokemuksiin, mutta luuleeko naiset tosiaankin miehiensä kertovan käyneensä niissä? Harvoin mies kertoo vaimolleen, että oltiin poikien kanssa pornobaarissa ja oli kivaa. Se kohta jää illasta kertomatta. Pornobaareja on paljon koska on kysyntää ja varmasti niissä käydään. Ymmärrän hyvin jos ns. ruma tai tavallaan ujo mies menee privaattiin runkkaamaan koska ei saa itselleen koskaan kaunista naista muuten. Ei silloinkaan saa, mutta saa edeas katsoa ja runkata.

    Onko Hyi kotoisin jostain peräkylästä?

    Äänestä

  • Bella Donna kirjoitti:

    ja lapsellisen luuloja. Miksi suomalaiset luulevat Virolaisia huoriksi. Kannattaisi tutustua Viroon muutenkin kuin pornolehtien välityksellä. En silti ole Virosta, eikä sillä ole merkitystä mistä olen. Käsitykseni miehistä perustuu ehkä pornobaareista saamiini kokemuksiin, mutta luuleeko naiset tosiaankin miehiensä kertovan käyneensä niissä? Harvoin mies kertoo vaimolleen, että oltiin poikien kanssa pornobaarissa ja oli kivaa. Se kohta jää illasta kertomatta. Pornobaareja on paljon koska on kysyntää ja varmasti niissä käydään. Ymmärrän hyvin jos ns. ruma tai tavallaan ujo mies menee privaattiin runkkaamaan koska ei saa itselleen koskaan kaunista naista muuten. Ei silloinkaan saa, mutta saa edeas katsoa ja runkata.

    Onko Hyi kotoisin jostain peräkylästä?

    "Onko Hyi kotoisin jostain peräkylästä?"

    ei nyt niinkään peräkylästä.

    Ja ihan riittämiin on nähty muutakin kuin omaa kaupunkia.

    Mm:

    - katseltu vierestä Bangkokin lihamarkkinoita (säälittävää) - seurattu maailman kalleimmassa urheiluareenassa Staples Centerissä Los Angelesissa Wayne Gretzkyn henkilökohtaisessa aitossa ottelua LA Kings - Buffalo - käyty Bolivian huumeviidakossa ja neuvoteltu samalla matkalla kahden Bolivian ministerin kanssa sekä käyty 5200 m korkealla Andien vuoristossa - oltu ostoksilla Kalkutan suurimmalla basaarialueella - kiivetty Kiinan muurille (samasta kohtaa kuin M. Ahtisaari, mutta paljon korkeammalle) - ajettu motskalla Saigonissa - asuttu hienossa hotellissa Ipaneman rannalla Rio de Janeirossa - katseltu Champs Elyseellä Pariisissa Ranskan ympäriajon maaliintulo - noustu telineille katselemaan Berliinin muurin yli (silloin kun muuri vielä oli) - ajettu Budapestin kaduilla, kun kaksi edessä olevaa autoa ajoivat kolarin liikennevaloissa (peräänajo) - yövytty Wienissä leirintäalueella, kun oli niin kovat helteet, että muutama vanhus kuoli kuumuuteen - jouduttu Haagin leirintäalueella keskellä yötä ottamaan telttamuovi pois, kun merituuli hakkasi muovia telttaa vasten niin, ettei saanut nukuttua - ajettu pommilla Amsterdamin raitiovaunuilla (nuorena) - käyty katsomassa Haysel-stadion Brysselissä, jossa aikanaan kuoli monta kymmentä jalkapallofania.

    Ja paljon muuta.

    Enhän minä tietenkään olisi noita tässä luetellut, mutta sinun kysymyksesi "peräkylän pojasta" kirvoitti hieman muistelemaan menneitä.

    Ei se, missä asuu tai mitä on kokenut, estä pitämästä ns. seksiammattilaisen työtä hyvin kyseenalaisena ammattina.

    Yritä löytää muuta työtä.

    PS. En lue pornolehtiä. Kerran olen käynyt Tallinnassa ja saattoi hyvinkin olla kaksi reissua yhdellä kerralla: ensimmäinen ja viimeinen.

    Ainakin sinuun verrattuna.

    Vai mitä?

    Äänestä

  • ! kirjoitti:

    Ainakin sinuun verrattuna.

    Vai mitä?

    Kyllähän siinä saa kovasti kokemusta, kun jatkuvasti näkee eri painoisten ja eri pituisten miesten runkkaavan.

    Maailmankuva laajenee tuntuvasti jokaisena työvuorona.

    Äänestä

  • Bella Donna kirjoitti:

    ja lapsellisen luuloja. Miksi suomalaiset luulevat Virolaisia huoriksi. Kannattaisi tutustua Viroon muutenkin kuin pornolehtien välityksellä. En silti ole Virosta, eikä sillä ole merkitystä mistä olen. Käsitykseni miehistä perustuu ehkä pornobaareista saamiini kokemuksiin, mutta luuleeko naiset tosiaankin miehiensä kertovan käyneensä niissä? Harvoin mies kertoo vaimolleen, että oltiin poikien kanssa pornobaarissa ja oli kivaa. Se kohta jää illasta kertomatta. Pornobaareja on paljon koska on kysyntää ja varmasti niissä käydään. Ymmärrän hyvin jos ns. ruma tai tavallaan ujo mies menee privaattiin runkkaamaan koska ei saa itselleen koskaan kaunista naista muuten. Ei silloinkaan saa, mutta saa edeas katsoa ja runkata.

    Onko Hyi kotoisin jostain peräkylästä?

    Kaupamajassa Tallinnassa?

    Äänestä

  • Hyi kirjoitti:

    "Onko Hyi kotoisin jostain peräkylästä?"

    ei nyt niinkään peräkylästä.

    Ja ihan riittämiin on nähty muutakin kuin omaa kaupunkia.

    Mm:

    - katseltu vierestä Bangkokin lihamarkkinoita (säälittävää) - seurattu maailman kalleimmassa urheiluareenassa Staples Centerissä Los Angelesissa Wayne Gretzkyn henkilökohtaisessa aitossa ottelua LA Kings - Buffalo - käyty Bolivian huumeviidakossa ja neuvoteltu samalla matkalla kahden Bolivian ministerin kanssa sekä käyty 5200 m korkealla Andien vuoristossa - oltu ostoksilla Kalkutan suurimmalla basaarialueella - kiivetty Kiinan muurille (samasta kohtaa kuin M. Ahtisaari, mutta paljon korkeammalle) - ajettu motskalla Saigonissa - asuttu hienossa hotellissa Ipaneman rannalla Rio de Janeirossa - katseltu Champs Elyseellä Pariisissa Ranskan ympäriajon maaliintulo - noustu telineille katselemaan Berliinin muurin yli (silloin kun muuri vielä oli) - ajettu Budapestin kaduilla, kun kaksi edessä olevaa autoa ajoivat kolarin liikennevaloissa (peräänajo) - yövytty Wienissä leirintäalueella, kun oli niin kovat helteet, että muutama vanhus kuoli kuumuuteen - jouduttu Haagin leirintäalueella keskellä yötä ottamaan telttamuovi pois, kun merituuli hakkasi muovia telttaa vasten niin, ettei saanut nukuttua - ajettu pommilla Amsterdamin raitiovaunuilla (nuorena) - käyty katsomassa Haysel-stadion Brysselissä, jossa aikanaan kuoli monta kymmentä jalkapallofania.

    Ja paljon muuta.

    Enhän minä tietenkään olisi noita tässä luetellut, mutta sinun kysymyksesi "peräkylän pojasta" kirvoitti hieman muistelemaan menneitä.

    Ei se, missä asuu tai mitä on kokenut, estä pitämästä ns. seksiammattilaisen työtä hyvin kyseenalaisena ammattina.

    Yritä löytää muuta työtä.

    PS. En lue pornolehtiä. Kerran olen käynyt Tallinnassa ja saattoi hyvinkin olla kaksi reissua yhdellä kerralla: ensimmäinen ja viimeinen.

    < Ei se, missä asuu tai mitä on kokenut, estä pitämästä ns. seksiammattilaisen työtä hyvin kyseenalaisena ammattina. >

    Miksi sitten näille seksin ammattilaisille on niin paljon kysyntää??
    Eikö ihmiset kyseenalaista toimintaansa, kun he hakevat näiden ammattilaisten palveluja?!

    Äänestä

  • Ihmetys kirjoitti:

    toki kyseenalaista.

    On suuri joukko ns. reppanamiehiä, joiden ainoaksi seksihuviksi jäävät pornolehdet ja mahdollinen stripparin vääntelehtimisen katselu huoran pökkääminen.

    Äänestä

  • Pärnu kirjoitti:

    Kaupamajassa Tallinnassa?

    eli tasokkaita ja paskoja. En ala nyt mainostamaan.

    Tämän keskustelun ei pitänyt henkilöityä minuun. Ollaan menty asian vierestä ja palataan asiaan. Minä toin vain näkemyksen asiaan eri näkökulmasta, sillä silläkin puolella on tietoa.

    Äänestä

  • Hyi kirjoitti:

    toki kyseenalaista.

    On suuri joukko ns. reppanamiehiä, joiden ainoaksi seksihuviksi jäävät pornolehdet ja mahdollinen stripparin vääntelehtimisen katselu huoran pökkääminen.

    Tunnetko itse kuuluvasi ylempään kastiin, kun et katsele, etkä pökkäile?

    Ei tarvitse olla reppana katsellakseen strippareita. Se on hyvin viihdyttävää ja sitä on ollut aina. Se on enemmän miesten huvittelua kuin reppanoiden. Sori vaan, en todellakaan ole kanssasi samaa mieltä.

    Sinä olet siis oikea mies. Oletko sellainen myös sänkyssä jos saat oikean naisen kumppaniksi.
    Suurin osa kaltaisistasi vain puhuu, eikä pysty puheitaan teoiksi muuttamaan, se on nähty.

    Oikea mies on miehinen, sydämmellinen, kova, ymmärtäväinen ja rehellinen. Oikean miehen ei tarvitse polkea heikompiensa päälle lokaa eikä esittää viisaampaa kuin on. Oikealla miehellä on itsetunto. Onko sinulla varaa arvostella?
    Kaltaisesi nörtit eivät pysty naista tyydyttämään kunnolla. Kaltaisillesi sopii vaimoksi kotinyhverö joka ei tiedä seksistä mitään.
    Seksin ammattilaiset tietävät millaista on hyvä seksi paremmin kuin kotonaan miestä leikkivät ja kiinanmuurilla kiipeilijät.

    Äänestä

  • */* kirjoitti:

    Tunnetko itse kuuluvasi ylempään kastiin, kun et katsele, etkä pökkäile?

    tunne kuuluvani.

    Minua vain hieman ällöttää se touhu hämärissä seksiluolissa kuolaavien ukkojen katsellessa tissejään hytkyttelevää eukkoa, joka lopuksi ehkä vilauttaa pari karvaa tuserostaan.

    En puhu kokemuksesta, sillä minulla ei ole isommin livekokemuksia siitä, koska tiedän sen olevan minulle nautintona - 0.

    Äänestä

  • Sami kirjoitti:

    Ei tarvitse olla reppana katsellakseen strippareita. Se on hyvin viihdyttävää ja sitä on ollut aina. Se on enemmän miesten huvittelua kuin reppanoiden. Sori vaan, en todellakaan ole kanssasi samaa mieltä.

    "Sori vaan, en todellakaan ole kanssasi samaa mieltä."

    sinun toki tarvitse anteeksi pyydellä mielipidettäsi.

    Jos harrastat strippareita ja mahdollista huorissa käyntiä, niin it's your business.

    Äänestä

  • Bella Donna kirjoitti:

    Sinä olet siis oikea mies. Oletko sellainen myös sänkyssä jos saat oikean naisen kumppaniksi.
    Suurin osa kaltaisistasi vain puhuu, eikä pysty puheitaan teoiksi muuttamaan, se on nähty.

    Oikea mies on miehinen, sydämmellinen, kova, ymmärtäväinen ja rehellinen. Oikean miehen ei tarvitse polkea heikompiensa päälle lokaa eikä esittää viisaampaa kuin on. Oikealla miehellä on itsetunto. Onko sinulla varaa arvostella?
    Kaltaisesi nörtit eivät pysty naista tyydyttämään kunnolla. Kaltaisillesi sopii vaimoksi kotinyhverö joka ei tiedä seksistä mitään.
    Seksin ammattilaiset tietävät millaista on hyvä seksi paremmin kuin kotonaan miestä leikkivät ja kiinanmuurilla kiipeilijät.

    "Kaltaisesi nörtit eivät pysty naista tyydyttämään kunnolla. Kaltaisillesi sopii vaimoksi kotinyhverö joka ei tiedä seksistä mitään."

    varmasti ole kertaakaan ollut katsomassa vaimoni raukean tyytyväistä ilmettä seksisessiomme jälkeen.
    Vai oletko ollut joskus kärpäsenä katossa ja nähnyt sen ilmeen?

    "Seksin ammattilaiset tietävät millaista on hyvä seksi paremmin kuin kotonaan miestä leikkivät ja kiinanmuurilla kiipeilijät."

    Kyllähän varmasti myös HUORA kehittyy ammatissaan. Tarpeeksi kauan kun persettään jakaa, niin jotakin oppii sen ohella, että itse menettää ihmisarvonsa ja monet viina sekä huumeet vie. Ja rahoista suurimman osan vievät mafian pojat.

    PS. Kiinanmuuri oli yllättävän jyrkkä. Alaspäin tulo oli huomattavasti vaikeampaa kuin ylös kiipeäminen.
    Hieno kokemus!
    Suosittelen!

    Äänestä

  • Bella Donna kirjoitti:

    Sinä olet siis oikea mies. Oletko sellainen myös sänkyssä jos saat oikean naisen kumppaniksi.
    Suurin osa kaltaisistasi vain puhuu, eikä pysty puheitaan teoiksi muuttamaan, se on nähty.

    Oikea mies on miehinen, sydämmellinen, kova, ymmärtäväinen ja rehellinen. Oikean miehen ei tarvitse polkea heikompiensa päälle lokaa eikä esittää viisaampaa kuin on. Oikealla miehellä on itsetunto. Onko sinulla varaa arvostella?
    Kaltaisesi nörtit eivät pysty naista tyydyttämään kunnolla. Kaltaisillesi sopii vaimoksi kotinyhverö joka ei tiedä seksistä mitään.
    Seksin ammattilaiset tietävät millaista on hyvä seksi paremmin kuin kotonaan miestä leikkivät ja kiinanmuurilla kiipeilijät.

    että parin vuoden sisällä säädetään Suomessa laki, joka kieltää seksin myynnin.

    Äänestä

  • Bella Donna kirjoitti:

    Sinä olet siis oikea mies. Oletko sellainen myös sänkyssä jos saat oikean naisen kumppaniksi.
    Suurin osa kaltaisistasi vain puhuu, eikä pysty puheitaan teoiksi muuttamaan, se on nähty.

    Oikea mies on miehinen, sydämmellinen, kova, ymmärtäväinen ja rehellinen. Oikean miehen ei tarvitse polkea heikompiensa päälle lokaa eikä esittää viisaampaa kuin on. Oikealla miehellä on itsetunto. Onko sinulla varaa arvostella?
    Kaltaisesi nörtit eivät pysty naista tyydyttämään kunnolla. Kaltaisillesi sopii vaimoksi kotinyhverö joka ei tiedä seksistä mitään.
    Seksin ammattilaiset tietävät millaista on hyvä seksi paremmin kuin kotonaan miestä leikkivät ja kiinanmuurilla kiipeilijät.

    "Oikean miehen ei tarvitse polkea heikompiensa päälle lokaa eikä esittää viisaampaa kuin on."

    missään nimessä polje kenenkään päälle lokaa.

    Lähinnä pyrin omilla mielipiteilläni auttamaan niitä onnettomia naisia, jotka ovat eri syistä johtuen joutuneet sinne lokaan, auttamaan pois sieltä takaisin ihmisarvoiseen elämään.

    Näitä naisia hyväksikäyttävät sekä mafia että miehet.

    Onko se naisen itsetunnolle ja ihmisarvolle sopivaa?

    Äänestä

.. että noissa tissibaareissa tuskin ne kaikkein kunnollisimmat ja uskollisimmat miehet käyvät? Jos olet (ollut?) strippari niin et kovin puolueetonta kuvaa voi miehistä antaa kai sen ymmärrät. Itse en ole ikinä käynyt varattuna pornobaarissa eikä kyllä kiinnostaisikaan, sinkkunakin viihdyn paremmin ihan toisenlaisissa paikoissa. enkä muuten ole pettänyt, kuvottaa pelkkä ajatuskin toisen luottamuksen murskaamisesta. Kaikki eivät muuten petä ruotsinlaivallakaan..

Äänestä

Meillä vaimon kanssa oli vähän semmoisia ongelmia, että ei maistunut seksi (vaimolle). Saattoi mennä toista kuukauttakin ettei mitään tapahtunut. Siinäpä oli kyllä "tuskissaan" kierimistä. Meille tuli riitelyä ja se meni toisten syyttelemiseksi. Sitä kesti noin kuusi vuotta, nuorimman syntymän jälkeen. Sitten aloimme puhumaan perheneuvoloista ja seksuaali terapeutista. Silloin rupesimme pohtimaan syitä joista tämä voisi johtua. Emme siten käyneetkään missään. Huomasin että olin itsesäälissä jättänyt huomioimatta vaimoni olkapään (vaatii leikkausta,ajoittain erittäin kipeä). Elikkä syy oli mielestäni osittain minusta johtuva. Tosin onhan meitä kaksi tässä suhteessa. Vaimoni on huono tekemään aloitetta, joten sen ratkaisimme siten, erttä hän laittaa seksyt yövaatteet tai muuten varman merki. Esim: kumit sängynpäällä. Silloin puhellessamme asoista vaimoni sanoiettä hyväksyy ja ymmärtää jos kävisin vieraissa. Mutta kun ei niin ei. En ole uskovainen mutta kyllä avioliitto on pyhä asia. Sanoin vaimolle että, onhan minulla kaksi tervettä jäsentä. Tosin en voi luvata mitä tapahtuisi jos tulisi "hyvä" tilaisuus.
Mutta sitä tilaisuutta ei onneksi tullut ja meillä menee sen asian tiimoilla nyt hyvin. Sen mitä vuorotyöt antavat myöten.
Olemme oleet naimisissa 11 vuotta, ja aiomme olla vieläkin. Onhan vaimo lahjoittanut minulle itsensä ja lapset. 3 poikaa.

Äänestä

Totuuksia stripparin suusta... heh.

Ehkä toi otanta noista miehistä on aika yksipuolinen. Voit vannoa, että miehet pettävät. Lauseeseen olisi pitänyt lisätä sanat 'pornobaarissa käyvät'.

Halveksin ja säälin suunnattomasti näitä strippareita. Jos nyt ei äly muuhun riitä, niin voihan niitä ryntäitä hytkytellä kännisten ukkojen edessä. Jokaisenhan se on leipänsä tienattava.

Äänestä

laukoo elämän totuuksia.

Mikä on stripparin uskottavuus ns. normaalien ihmisten keskuudessa?

Äänestä
  • Strippari on uskottava roolissaan. Miehet pitävät strippareista. Strippari on kuuntelija, terapeutti,viihdyttäjä ja upeakroppainen unelma jonka kanssa voi viettää hetken. Sitä hetkeä voi sitten muistella kun astuu takaisin arkeen.
    Strippari ei hae uskottavuutta työpaikkansa ulkopuolella. Harvoin stripparia tunnistaa kaupan kassa jonossa koska tyyli on silloin erilainen, vaikka lompakko olisikin paksumpi kuin keskiverto suomalaisella. Se ei ole työ josta jäädään eläkkeelle. Ikääntynyt strippari on tehnyt elämässään virheitä tai sitten on alkoholisoitunut ja menettänyt otteensa elämään.
    Minä lopetin ajoissa, mutta sillä työllä hankin kivan pesämunan elämääni. "Hyi" luuli olevansa mailmaa nähnyt, mutta ei mitään erikoista kuitenkaan. Voisin kirjoittaa matkakertomuksia eri mailman kolkista paljon enemmän, mutta en jaksa vaivautua.

    Äänestä

  • Bella Donna kirjoitti:

    Strippari on uskottava roolissaan. Miehet pitävät strippareista. Strippari on kuuntelija, terapeutti,viihdyttäjä ja upeakroppainen unelma jonka kanssa voi viettää hetken. Sitä hetkeä voi sitten muistella kun astuu takaisin arkeen.

    ""Hyi" luuli olevansa mailmaa nähnyt, mutta ei mitään erikoista kuitenkaan."

    :)))

    Luulen tietäväni hieman paremmin kuin sinä, mitä erikoista tai vähemmän erikoista olen nähnyt.

    Se on kyllä totta, että päivittäisiä runkkausharjoituksia en ole nähnyt.

    Äänestä

  • Bella Donna kirjoitti:

    Strippari on uskottava roolissaan. Miehet pitävät strippareista. Strippari on kuuntelija, terapeutti,viihdyttäjä ja upeakroppainen unelma jonka kanssa voi viettää hetken. Sitä hetkeä voi sitten muistella kun astuu takaisin arkeen.
    Strippari ei hae uskottavuutta työpaikkansa ulkopuolella. Harvoin stripparia tunnistaa kaupan kassa jonossa koska tyyli on silloin erilainen, vaikka lompakko olisikin paksumpi kuin keskiverto suomalaisella. Se ei ole työ josta jäädään eläkkeelle. Ikääntynyt strippari on tehnyt elämässään virheitä tai sitten on alkoholisoitunut ja menettänyt otteensa elämään.
    Minä lopetin ajoissa, mutta sillä työllä hankin kivan pesämunan elämääni. "Hyi" luuli olevansa mailmaa nähnyt, mutta ei mitään erikoista kuitenkaan. Voisin kirjoittaa matkakertomuksia eri mailman kolkista paljon enemmän, mutta en jaksa vaivautua.

    "Strippari on uskottava roolissaan."

    ilman muuta tissejään viskoa ja revaansa vilautella joko uskottavasti tai vähemmän uskottavasti.

    Olet oikeassa!

    Pst. Pikkusen naurattaa sun juttusi. :))

    Äänestä

  • Bella Donna kirjoitti:

    Strippari on uskottava roolissaan. Miehet pitävät strippareista. Strippari on kuuntelija, terapeutti,viihdyttäjä ja upeakroppainen unelma jonka kanssa voi viettää hetken. Sitä hetkeä voi sitten muistella kun astuu takaisin arkeen.
    Strippari ei hae uskottavuutta työpaikkansa ulkopuolella. Harvoin stripparia tunnistaa kaupan kassa jonossa koska tyyli on silloin erilainen, vaikka lompakko olisikin paksumpi kuin keskiverto suomalaisella. Se ei ole työ josta jäädään eläkkeelle. Ikääntynyt strippari on tehnyt elämässään virheitä tai sitten on alkoholisoitunut ja menettänyt otteensa elämään.
    Minä lopetin ajoissa, mutta sillä työllä hankin kivan pesämunan elämääni. "Hyi" luuli olevansa mailmaa nähnyt, mutta ei mitään erikoista kuitenkaan. Voisin kirjoittaa matkakertomuksia eri mailman kolkista paljon enemmän, mutta en jaksa vaivautua.

    "Voisin kirjoittaa matkakertomuksia eri mailman kolkista paljon enemmän, mutta en jaksa vaivautua."

    vaan. Olis kiva kuulla, missä oot käyny.

    Tallinna, Mallorca. Onko muita?

    Äänestä

  • Kiinnostaa kirjoitti:

    Tallinnassa ja Mallorcalla kyllä.
    Lisäksi Thaimaa, Filippiinit, Intia, Malesia, Austraalia, Brasilia sekä USA (Kalifornia ja Arizona). Kaliforniassa seitsemän kertaa, Malesiassa kolme kertaa, virossa ja Espanjassa useita kertoja. Niin, Espanjassa ehdin asua kaksi vuotta. Yöelämästä kokemukseni on varmasti parempi kuin esim Hyi:llä. Kiinan muurilla en ole kiipeillyt, ei kiinnosta. Sukeltanut olen kirkkaissa vesissä satoja kertoja ja ajellut Harrikalla ympäri Kaliforniaa. Patikkaretket ja kiipeilyt muurille saa hoitaa Hyi.

    "Yöelämästä kokemukseni on varmasti parempi kuin esim Hyi:llä. Kiinan muurilla en ole kiipeillyt, ei kiinnosta."

    varmasti tuossa yöelämä-asiassa.

    Minua ei kiinnosta pisaraakaan tuijotella öiseen aikaan jotakin tissien hytkyttelyä saati sitten tarkkailla erilaisia runkkaustapoja.

    Sen sijaan olen nauttinut varsin paljon sekä Kiinan muurille kiipeämisestä että myöskin Andeilla liikkumisesta.

    Pero mi vida es mi vida y tu vida es tu vida. Y el trabajo de la mujer con los hombres asi muy tontos que quieren pagar que pueden ver una puta sin vestidos no es muchissimo intelligente.

    Aquellos hombres son como los monos sin razon en la cabeza y sus vidas sexuales estan solamente en las manos!

    Deplorable!!!

    Äänestä

  • Bella Donna kirjoitti:

    Tallinnassa ja Mallorcalla kyllä.
    Lisäksi Thaimaa, Filippiinit, Intia, Malesia, Austraalia, Brasilia sekä USA (Kalifornia ja Arizona). Kaliforniassa seitsemän kertaa, Malesiassa kolme kertaa, virossa ja Espanjassa useita kertoja. Niin, Espanjassa ehdin asua kaksi vuotta. Yöelämästä kokemukseni on varmasti parempi kuin esim Hyi:llä. Kiinan muurilla en ole kiipeillyt, ei kiinnosta. Sukeltanut olen kirkkaissa vesissä satoja kertoja ja ajellut Harrikalla ympäri Kaliforniaa. Patikkaretket ja kiipeilyt muurille saa hoitaa Hyi.

    stripparina/huorana(?) myös Espanjassa ja mahdollisesti muualla ulkomailla?

    Äänestä

  • Bella Donna kirjoitti:

    Strippari on uskottava roolissaan. Miehet pitävät strippareista. Strippari on kuuntelija, terapeutti,viihdyttäjä ja upeakroppainen unelma jonka kanssa voi viettää hetken. Sitä hetkeä voi sitten muistella kun astuu takaisin arkeen.
    Strippari ei hae uskottavuutta työpaikkansa ulkopuolella. Harvoin stripparia tunnistaa kaupan kassa jonossa koska tyyli on silloin erilainen, vaikka lompakko olisikin paksumpi kuin keskiverto suomalaisella. Se ei ole työ josta jäädään eläkkeelle. Ikääntynyt strippari on tehnyt elämässään virheitä tai sitten on alkoholisoitunut ja menettänyt otteensa elämään.
    Minä lopetin ajoissa, mutta sillä työllä hankin kivan pesämunan elämääni. "Hyi" luuli olevansa mailmaa nähnyt, mutta ei mitään erikoista kuitenkaan. Voisin kirjoittaa matkakertomuksia eri mailman kolkista paljon enemmän, mutta en jaksa vaivautua.

    Otsikon mukainen iskulause oli kauan sitten kananmunien TV-mainoksessa.

    Koitko sinä iskulauseen mukaista olotilaa mennessäsi estraadille pyllistelemään kuolaavien äijien silmien eteen?

    Äänestä

  • Kiinnostaa kirjoitti:

    stripparina/huorana(?) myös Espanjassa ja mahdollisesti muualla ulkomailla?

    Kerroin stripparin hommista, en huoraamisesta mitään poika. Tiedätkö mikä on huora?
    Kyllä olen stripannut Espanjassa ja monessa muussakin maassa. Tehnyt paljon muutakin sen lisäksi. Keskustelu alkaa kohdistumaan minuun, eikä se ollut tarkoitus. Puhuttiin uskottomuudesta.

    Äänestä

  • Bella Donna kirjoitti:

    Kerroin stripparin hommista, en huoraamisesta mitään poika. Tiedätkö mikä on huora?
    Kyllä olen stripannut Espanjassa ja monessa muussakin maassa. Tehnyt paljon muutakin sen lisäksi. Keskustelu alkaa kohdistumaan minuun, eikä se ollut tarkoitus. Puhuttiin uskottomuudesta.

    "Kerroin stripparin hommista, en huoraamisesta mitään poika."

    aina strippari.

    Kerran huora, aina huora.

    Äänestä

mun mielestä bella donna puhuu asiaa. heti on jotku pellet lässyttämässä ja piipittämässä.
miehiltä on niin helppo riisuu rahat, niin miksei.

Äänestä
  • sinäkin yrität selittää?

    Et varmaan ymmärrä itsekään.

    Äänestä

  • oikeassa.

    Äänestä

  • maggie kirjoitti:

    oikeassa.

    Siis missä hän oli oikeassa?

    Äänestä

Totuushan on se, ettet ikinä voi tietää, pettääkö kumppanisi sinua. Voit luulla, uskotella ja toivoa, että juuri sinun puolisosi on sitä uskollista sorttia, mutta tottuutta et ikinä varmasti voi tietää. Kuka tahansa, missä ja milloin vaan voi pettää. Töissä, kuppareissulla, lenkillä tai kyläillessään kaverillaan.. Miten voit olla koskaan varma. Sinun täytyy vain uskaltaa luottaa ja ottaa se riski, että kummpanisi on luottamisen arvoinen. Onnea kaikille elämässään!!!

Äänestä
  • "Kuka tahansa, missä ja milloin vaan voi pettää. Töissä, kuppareissulla, lenkillä tai kyläillessään kaverillaan.."

    kuppareissuja on syytä varoa.

    Alkaa pian kirvellä.

    Äänestä

  • Sanoisin, ettei juurikaan voi tietää pettääkö kumppani vai ei.

    Jos sulkee toisen 40 vuodeksi kotiinsa, voi olla varma siitä, ettei tämä petä... Tai maaseudulla, jossa naapuriin on matkaa 200 km ja ollaan aina yhdessä, niin mitenkä siinä pääsisi pettämään? Teoriassa ehkä, mutta käytäntö on asia erikseen.

    Äänestä

  • hah hah kirjoitti:

    Sanoisin, ettei juurikaan voi tietää pettääkö kumppani vai ei.

    Jos sulkee toisen 40 vuodeksi kotiinsa, voi olla varma siitä, ettei tämä petä... Tai maaseudulla, jossa naapuriin on matkaa 200 km ja ollaan aina yhdessä, niin mitenkä siinä pääsisi pettämään? Teoriassa ehkä, mutta käytäntö on asia erikseen.

    "Jos sulkee toisen 40 vuodeksi kotiinsa, voi olla varma siitä, ettei tämä petä..."

    sulkenut vai onko sinut suljettu?

    Äänestä

  • Kuis on kirjoitti:

    "Jos sulkee toisen 40 vuodeksi kotiinsa, voi olla varma siitä, ettei tämä petä..."

    sulkenut vai onko sinut suljettu?

    Luin lehdestä poliisisedän kertomana. Mies oli maksimoinut vaimonsa valvonnan...

    Äänestä

  • hah hah kirjoitti:

    Luin lehdestä poliisisedän kertomana. Mies oli maksimoinut vaimonsa valvonnan...

    on todella ikävä sairaus, joka saattaa pilata koko parisuhteen täysin.

    Äänestä

Mikä on sinun koulutuksesi?
Peruskoulu vai enemmän?

Äänestä
  • Minun koulutus ei kuulu keskustelun aiheeseen.
    Kerro itsestäsi jotain merkittävää ja miksi sinua voi kiinnostaa koulutukseni? Strippaamalla elätin itseni ja opiskeluajat hyvin. Opiskelupiireissä ei juuri kukaan tiennyt siitä, sillä en ollut hakemassa arvostusta alalleni siellä. Olin hakemassa toista ammattia jossa nyt olen.
    Voisin sanoa, että on jännää tuntea monta erilaista mailmaa vaikka ei voi aina sitä ääneen sanoa. Kokemukset rikastuttaa elämää.
    Uskollisuus parisuhteessa on minun juttuni ja sitä vaadin kumppaniltanikin. Molemmilla on samankaltainen ajatusmailma eikä tarvitse epäillä toista, se luottamusta ja se on vapauttavaa kun voi luottaa toiseen. Epäilin joskus miestäni ja järjestin testin. Tunnen paljon tanssityttöjä ja näytin heille mieheni kuvan. Kerroin, että saatte 200 e jos viettelette miehen ja viette sänkyyn.
    Kun on varmaa, että seuraavaksi naidaan niin voitte häipyä ja jättää miehen nuoleen näppejään. Tietty annoin luvan viedä homman loppuunkin asti jos heistä itsestä siltä tuntuu. Pieni kamera oli tytöillä mukana todistusaineistoa varten. Ajankohta oli sellainen kun minä olin matkoilla ja tiesin missä baarissa mieheni viettää iltaa.
    Tytöt eivät onnistuneet. Myöhemmin mieheni kertoi illasta jolloin useampi kaunis nainen todella kiinnostunut hänestä ja olisi päässyt jatkoille.
    Ei mennyt jatkoille koska ajatteli vain minua.
    Minulla ei ollut mitään menetettävää, sillä jos mies olisi pettänyt, en olisi enää tarvinnut häntä.
    Hän ei olsi ollut oikea minulle. Kaduin epäilyjäni koska olin epäillyt miestä joka rakastaa minua sydämmestään. Ehdoton uskollisuus tuo suhteeseen oikean fiiliksen.
    Hyvä seksi ja yhdessä olo kruunaavat kaiken.
    Kiinanmuurille en silti kiipeäisi rakkaani kanssa.
    Hyi:n pitäisi kokeilla sukeltamista Malesiassa.
    Ota opas ja lähde pois turistialueelta niin löydät suuren seikkailun jonka muistat vielä silloinkin kun ei enää seiso.

    Äänestä

  • Bella Donna kirjoitti:

    Minun koulutus ei kuulu keskustelun aiheeseen.

    "Epäilin joskus miestäni ja järjestin testin. Tunnen paljon tanssityttöjä ja näytin heille mieheni kuvan. Kerroin, että saatte 200 e jos viettelette miehen ja viette sänkyyn.
    Kun on varmaa, että seuraavaksi naidaan niin voitte häipyä ja jättää miehen nuoleen näppejään. Tietty annoin luvan viedä homman loppuunkin asti jos heistä itsestä siltä tuntuu. Pieni kamera oli tytöillä mukana todistusaineistoa varten. Ajankohta oli sellainen kun minä olin matkoilla ja tiesin missä baarissa mieheni viettää iltaa.
    Tytöt eivät onnistuneet."

    luettavaa.

    Äänestä

  • Bella Donna kirjoitti:

    Minun koulutus ei kuulu keskustelun aiheeseen.
    Kerro itsestäsi jotain merkittävää ja miksi sinua voi kiinnostaa koulutukseni? Strippaamalla elätin itseni ja opiskeluajat hyvin. Opiskelupiireissä ei juuri kukaan tiennyt siitä, sillä en ollut hakemassa arvostusta alalleni siellä. Olin hakemassa toista ammattia jossa nyt olen.
    Voisin sanoa, että on jännää tuntea monta erilaista mailmaa vaikka ei voi aina sitä ääneen sanoa. Kokemukset rikastuttaa elämää.
    Uskollisuus parisuhteessa on minun juttuni ja sitä vaadin kumppaniltanikin. Molemmilla on samankaltainen ajatusmailma eikä tarvitse epäillä toista, se luottamusta ja se on vapauttavaa kun voi luottaa toiseen. Epäilin joskus miestäni ja järjestin testin. Tunnen paljon tanssityttöjä ja näytin heille mieheni kuvan. Kerroin, että saatte 200 e jos viettelette miehen ja viette sänkyyn.
    Kun on varmaa, että seuraavaksi naidaan niin voitte häipyä ja jättää miehen nuoleen näppejään. Tietty annoin luvan viedä homman loppuunkin asti jos heistä itsestä siltä tuntuu. Pieni kamera oli tytöillä mukana todistusaineistoa varten. Ajankohta oli sellainen kun minä olin matkoilla ja tiesin missä baarissa mieheni viettää iltaa.
    Tytöt eivät onnistuneet. Myöhemmin mieheni kertoi illasta jolloin useampi kaunis nainen todella kiinnostunut hänestä ja olisi päässyt jatkoille.
    Ei mennyt jatkoille koska ajatteli vain minua.
    Minulla ei ollut mitään menetettävää, sillä jos mies olisi pettänyt, en olisi enää tarvinnut häntä.
    Hän ei olsi ollut oikea minulle. Kaduin epäilyjäni koska olin epäillyt miestä joka rakastaa minua sydämmestään. Ehdoton uskollisuus tuo suhteeseen oikean fiiliksen.
    Hyvä seksi ja yhdessä olo kruunaavat kaiken.
    Kiinanmuurille en silti kiipeäisi rakkaani kanssa.
    Hyi:n pitäisi kokeilla sukeltamista Malesiassa.
    Ota opas ja lähde pois turistialueelta niin löydät suuren seikkailun jonka muistat vielä silloinkin kun ei enää seiso.

    "Kerro itsestäsi jotain merkittävää ja miksi sinua voi kiinnostaa koulutukseni?"

    kun arvelen, että johonkin savuiseen luolaan perseenkeikuttajaksi pääsemiseen ei järin korkeata oppiarvoa tarvita.

    Känniset ukkelit ei paljon kysele koulutuksen perään. Kunhan vaan katselevat kuola valuen, josko tussu vilahtaisi.

    "Ajankohta oli sellainen kun minä olin matkoilla ja tiesin missä baarissa mieheni viettää iltaa."

    ja miehelläsi mitään muuta elämää kuin oleskelua baareissa stripparien, huorien sekä kiiluvasilmäisten miesten keskellä?

    Äänestä

  • Akateeminen kirjoitti:

    "Kerro itsestäsi jotain merkittävää ja miksi sinua voi kiinnostaa koulutukseni?"

    kun arvelen, että johonkin savuiseen luolaan perseenkeikuttajaksi pääsemiseen ei järin korkeata oppiarvoa tarvita.

    Känniset ukkelit ei paljon kysele koulutuksen perään. Kunhan vaan katselevat kuola valuen, josko tussu vilahtaisi.

    hankkisit elämän itsellesi, jota voi elää ja josta saa. Voisi keskittyä siihen. Olisi sitten muutakin kuin koulutus.

    Olet täysin oikeassa tämän asian suhteen!

    Stripparin hommiin pääsee vaikka ei ois edes ala-astetta käynyt,ne on niitä likaisia hanttihommia mitä tehdään kun ei muuhun pystytä!

    Samantasoisia hommia on mm.siivoja,talonmies,sekatyömies,lähetti, tehdastyöläinen jne,ne on tarkoitettu niille joilla ei oo edes peruskoulun päättötodistusta mutta tarttee jonkun homman että sais rahaa viinaan ja pariin leivänpalaseen!

    Ja nämä ihmiset kuuluvat alimpaan kastiin,tälläisiin hommiin yleensä kuuluu juntit,vajaa-älyiset,koulunsa keskeyttäneet ja ulkomaalaiset(yleensä mustalaiset,harvon tosin niitä töissä näkee kun on liian iso sosiaaliturva).

    Äänestä

  • h moilanen kirjoitti:

    hankkisit elämän itsellesi, jota voi elää ja josta saa. Voisi keskittyä siihen. Olisi sitten muutakin kuin koulutus.

    "nomutta
    Kirjoittanut: h moilanen, 17.11.2002 klo 17.10

    hankkisit elämän itsellesi, jota voi elää ja josta saa."

    kun olen hankkinut elämän itselleni. Elän sitä ja saan siitä monenlaista.

    Minulla vain se elämän sisältö on melko paljon muuta kuin huoran tussun vilkuilua.

    Äänestä

  • Akateeminen kirjoitti:

    "Kerro itsestäsi jotain merkittävää ja miksi sinua voi kiinnostaa koulutukseni?"

    kun arvelen, että johonkin savuiseen luolaan perseenkeikuttajaksi pääsemiseen ei järin korkeata oppiarvoa tarvita.

    Känniset ukkelit ei paljon kysele koulutuksen perään. Kunhan vaan katselevat kuola valuen, josko tussu vilahtaisi.

    HULLU työtä tekee, VIISAS pääsee vähemmällä!Mikäs siinä;helppo rahottaa opintonsa;eikä tarvii ottaa älytöntä opintolainaa.Kaikil ei vain ole pokkaa lähteä "pyllistelemään",ei minullakaan.Mutta menisin, jos ois uskallusta.

    Äänestä

Hei Bella Donna.

Mitä siitä sitten jos mies tekee baarissa niin? Vaikka olisi perheellinenkin? Pettämistilastoja nyt on levitetty joka maailman päivälehdessä niin paljon, että kyllähän sen jo jokainen tietää että miehet pettää.

Mutta tiesitkö että naiset pettää kanssa? Ei oo yks eikä kakskaan naista, jotka kulkee vieraissa, vaan melkein yhtä moni kuin miehistäkin. En ymmärrä mitä uutisarvoa vuodatuksellasi enää on?

Toivottavasti löydät itsellesi miehen, jonka kanssa voitte yhdessä olla uskollisia. Minä en odota sitä mieheltäni, tarpeeseensa ottaa jos ottaa. Enkä edes heittäisi yhteistä elämäämme sen vuoksi hukkaan, vaikka kiinni jäisi.

Äänestä
  • Minä heittäisin pellolle petturin. Jos petää rakkaansa voi pettää kaikkia. Vaimon pitäisi olla kaiken arvokkain miehelleen. Jos suhde ei toimi niin silloin käydään vieraissa. Miksi olaan suhteessa joka ei toimi? Yhteinen asunto ja auto on ostettu. Ne voi myydä ja jakaa, sillä elämä ei ole enää elämää suhteessa jossa tunteet eivät ole aitoja. Näistä ihmistä tulee pettureita ja ne kasvattavat vielä lapsiakin. Poikamies tulee baariin nähdäkseen seksikkäitä tyttöjä tanssimassa ja nauttii siitä, miksi ei. Antaa vielä tippiä. Se ihan hyväksyttävää. Anteeksi jos ärsytin jotain, se ei ollut tarkoitus koska tarkoitukseni oli tuoda asia esiin erinäkökulmasta. Kirjoittelen tässsä pienessä kännissä ja teksti ei pysy koossa hyvin.

    Äänestä

  • Bella Donna kirjoitti:

    Minä heittäisin pellolle petturin. Jos petää rakkaansa voi pettää kaikkia. Vaimon pitäisi olla kaiken arvokkain miehelleen. Jos suhde ei toimi niin silloin käydään vieraissa. Miksi olaan suhteessa joka ei toimi? Yhteinen asunto ja auto on ostettu. Ne voi myydä ja jakaa, sillä elämä ei ole enää elämää suhteessa jossa tunteet eivät ole aitoja. Näistä ihmistä tulee pettureita ja ne kasvattavat vielä lapsiakin. Poikamies tulee baariin nähdäkseen seksikkäitä tyttöjä tanssimassa ja nauttii siitä, miksi ei. Antaa vielä tippiä. Se ihan hyväksyttävää. Anteeksi jos ärsytin jotain, se ei ollut tarkoitus koska tarkoitukseni oli tuoda asia esiin erinäkökulmasta. Kirjoittelen tässsä pienessä kännissä ja teksti ei pysy koossa hyvin.

    "Kirjoittelen tässsä pienessä kännissä ja teksti ei pysy koossa hyvin."

    koskaan selvin päin strippaamaan ja katselemaan eri rotuisten ja kokoisten haisevien äijien runkkaamista siellä takakopissa.

    Elämä ja varsinkin ihmissuhteet ei ole niin mustavalkoista tavaraa, että voisi oikeasti sanoa suhteen olevan huonossa jamassa jos joku käy vieraissa. Nimimerkillä kokemusta on. On totta, että joillekin vieraissa hyppiminen on pakoa omasta suhteesta ja joillekin se on seuraus omasta suhteesta. Mutta on paljon ihmisiä, joille se ei todellakaan tarkoita sitä, että omassa suhteessakaan vikaa olisi. Ajattelen näistä ihmisistä, että he ovat keskiarvoa vilkkaampia ja heillä on energiaa tehdä tuhat ja sata asiaa yhtäaikaa. Ylipäätään koko pettämisasia on hiukan ristiriitainen käsite. Sehän määritellään jokaisessa suhteessa erikseen. Olenpa törmännyt sellaiseenkin, että pariskunnan vaimo pyytää minua rakastajaksi miehelleen, "että kävis sekin joskus vieraissa". Heillä siis epäilemättä on "normaalista" poikkeava käsitys pettämisestä tai luottamuksesta. Ja silti heidän suhteensa toimii hyvin. Ihmiset on niin erilaisia.

    Äänestä

  • monivärinen kirjoitti:

    "Olenpa törmännyt sellaiseenkin, että pariskunnan vaimo pyytää minua rakastajaksi miehelleen, "että kävis sekin joskus vieraissa"."

    valehtelet tai sitten kyseinen vaimo on melko alhaisella älykkyysosamäärällä varustettu reppana.

    Äänestä

  • monivärinen kirjoitti:

    Elämä ja varsinkin ihmissuhteet ei ole niin mustavalkoista tavaraa, että voisi oikeasti sanoa suhteen olevan huonossa jamassa jos joku käy vieraissa. Nimimerkillä kokemusta on. On totta, että joillekin vieraissa hyppiminen on pakoa omasta suhteesta ja joillekin se on seuraus omasta suhteesta. Mutta on paljon ihmisiä, joille se ei todellakaan tarkoita sitä, että omassa suhteessakaan vikaa olisi. Ajattelen näistä ihmisistä, että he ovat keskiarvoa vilkkaampia ja heillä on energiaa tehdä tuhat ja sata asiaa yhtäaikaa. Ylipäätään koko pettämisasia on hiukan ristiriitainen käsite. Sehän määritellään jokaisessa suhteessa erikseen. Olenpa törmännyt sellaiseenkin, että pariskunnan vaimo pyytää minua rakastajaksi miehelleen, "että kävis sekin joskus vieraissa". Heillä siis epäilemättä on "normaalista" poikkeava käsitys pettämisestä tai luottamuksesta. Ja silti heidän suhteensa toimii hyvin. Ihmiset on niin erilaisia.

    "Ajattelen näistä ihmisistä, että he ovat keskiarvoa vilkkaampia ja heillä on energiaa tehdä tuhat ja sata asiaa yhtäaikaa."

    sinä pystyt ottamaan pukille yhtä aikaa?

    Äänestä

  • Hyi kirjoitti:

    "Kirjoittelen tässsä pienessä kännissä ja teksti ei pysy koossa hyvin."

    koskaan selvin päin strippaamaan ja katselemaan eri rotuisten ja kokoisten haisevien äijien runkkaamista siellä takakopissa.

    joskus.

    Äänestä

  • Bella Donna kirjoitti:

    joskus.

    kuitenkaan kovin usein - näin uskoisin.

    Sillä viinalla stripparit ja niiden luolien huorat varmaan turruttavat aivojaan, jotta pystyvät hoitamaan tuota hyvin kyseenalaista työtään ja hankkimaan tuloja mafialle.

    Äänestä

  • Satakieli kirjoitti:

    "Ajattelen näistä ihmisistä, että he ovat keskiarvoa vilkkaampia ja heillä on energiaa tehdä tuhat ja sata asiaa yhtäaikaa."

    sinä pystyt ottamaan pukille yhtä aikaa?

    Erikseen vai yhtäaikaa? Minun mieltymykseni tai toimintani ei kuulu tähän keskusteluun mitenkään, halusin vain tuoda Bella Donnalle selväksi, ettei miehet ole ainoita jotka pettää ja ettei vieraissa käyminen ole kaikissa parisuhteissa edes pahasta. Jokainen pari määrittelee itse suhteensa ja sen rajat. Asia, joka yhdelle pariskunnalle on kipein mitä maailmasta löytyy, voi olla toisen "seksihullun" pariskunnan henkireikä.

    Äänestä

  • Bella Donna kirjoitti:

    Minä heittäisin pellolle petturin. Jos petää rakkaansa voi pettää kaikkia. Vaimon pitäisi olla kaiken arvokkain miehelleen. Jos suhde ei toimi niin silloin käydään vieraissa. Miksi olaan suhteessa joka ei toimi? Yhteinen asunto ja auto on ostettu. Ne voi myydä ja jakaa, sillä elämä ei ole enää elämää suhteessa jossa tunteet eivät ole aitoja. Näistä ihmistä tulee pettureita ja ne kasvattavat vielä lapsiakin. Poikamies tulee baariin nähdäkseen seksikkäitä tyttöjä tanssimassa ja nauttii siitä, miksi ei. Antaa vielä tippiä. Se ihan hyväksyttävää. Anteeksi jos ärsytin jotain, se ei ollut tarkoitus koska tarkoitukseni oli tuoda asia esiin erinäkökulmasta. Kirjoittelen tässsä pienessä kännissä ja teksti ei pysy koossa hyvin.

    Oikeassa oot Bella!

    Minäkin elän sillä periatteella että kerrasta poikki!
    Eli jos saan tyttöystäväni/puolisoni kiinni pettämisestä niin se on sen suhteen loppu se,enään en voisi siihen ihmiseen luottaa koskaan koska kun kerraa sortuu pettämiseen niin ihminen tekee aika varmasti uudestaan.

    Ja sillon kun tämä tapahtuu niin sillon myös huomaa(valitettavasti kantapään kautta)että suhde ei tule toimimaan ja meitä ei ole tarkoitettu toisillemme,vikaa löytyy sillon myös petetystäkin jos kerta täytyy alkaa nuolemaan toisia miehiä saadakseen tyydytystä/rakkautta,mutta normaalisti tässä tapauksessa pitäisi puhua puolisonsa kanssa sen sijaan että vaikenee asiasta ja menee nuoleen toisia miehiä!

    Itse tosin oon aina pyrkinyt tyydyttämään puolisoni ja enkä ole koskaan pettänyt,en aiokaan pettää,mutta silti kokemusta löytyy pettämisestä sen verran että mulla on mennyt 2 suhdetta pilalle siksi koska kummassakin tyttöystävä on pettänyt,ja kummatkin suhteet panin kerrasta poikki,tokalla kerralla kävin jopa lyömässä hampaat kurkkuun siltä jätkältä joka pani silloista tyttöystävääni,menetin yksinkertaisesti malttini jota en ois saanut tehdä.

    Ja aion edelleenkin pitää tämän linjan,jos nainen jää kiinni pettämisestä kerrankin niin se on pelin loppu,siihen ihmiseen ei voi toistamiseen luottaa enään koskaan,ja vaikka ois jo tämän naisen kanssa naimisissakin ja ois vaikka kuinka monta lasta niin jos jää kiinni pettämisestä niin kerrasta poikki!!

    Koska ei oo mitään järkeä antaa epäonnistuneen kiiton kitua ja kitua vaikka se ei toimi,ja sitä suuremmalla syyllä se täytyykin panna poikki jos on lapsia koska siinä sit lapsetkin kituu kun vanhemmat yrittää väkipakolla vaan lasten vuoksi muka olla yhdessä mutta siitä sit syntyykin van riitoja ja lapset kärsii sivussa ja toimii siinä vanhempien välisessä sodassa välikappaleina.
    Tämänkin oon kokenut koska omien vanhempieni suhde oli ajautunut pettämisen takia karille kun olin 10-vuotias.
    Sen jälkeen he yrittivät vaan väkisin pysyä yhdessä mun takia mutta siitä ei tullut mitään,joka päivä riitelyä ja tappelua ja en kehdannut tuoda edes kavereitakaan kotia,vituttaa vieläkin vaikka oonkin jo 27-vuotias.
    Vanhemmat muuttivat välittömästi erilleen kun muutin pois kotoa omilleni parikymppisenä,tämä todistaa sen että paljon helpommalla pääsee kaikki osapuolet kun homman katkaisee kerrasta poikki.

    Itse jo seurustelen ja avovaimoni odottaa lastakin mutta en epäröisi jättää häntä heti yhtään jos hän jää kiinni pettämisestä, mun lapsi ei saa käydä läpi sitä helvettiä mitä itse jouduin käymään,kukaan ei ansaitse sitä.

    Äänestä

  • monivärinen kirjoitti:

    Erikseen vai yhtäaikaa? Minun mieltymykseni tai toimintani ei kuulu tähän keskusteluun mitenkään, halusin vain tuoda Bella Donnalle selväksi, ettei miehet ole ainoita jotka pettää ja ettei vieraissa käyminen ole kaikissa parisuhteissa edes pahasta. Jokainen pari määrittelee itse suhteensa ja sen rajat. Asia, joka yhdelle pariskunnalle on kipein mitä maailmasta löytyy, voi olla toisen "seksihullun" pariskunnan henkireikä.

    "Erikseen vai yhtäaikaa?"

    aikaa.

    Tusina?

    Äänestä

  • Satakieli kirjoitti:

    "Erikseen vai yhtäaikaa?"

    aikaa.

    Tusina?

    En tiedä montako, se riippuu miehistä tietysti. Jos kaikki on jotain kolmen sekunnin äijiä, niin kai niitä tusinakin menis. Kestotestiäijien kanssa olis huomattavasti vaikeempaa. En oo kokeillu, siksi en tiedä. Sen tiedän että kaks nopeeta voi jättää kylmäks...

    Äänestä

taidat olla malliesimerkki
huonosta naisesta ja kumppanista

Äänestä
  • on kovin korkealle arvostettu.

    Äänestä

Asiaa puhut Bella mutta tuohon voin vielä lisätä sen että naisetkin pettää myös,ellei jopa enemmän kuin miehet!

Oon jo sen verran tällä planeetalla asunut ja kokenut ja näkenyt kaikenlainlaista,yhdessä asiassa monikin on ollut kanssani samaa mieltä,naiset on miehiä huomattavasti petollisempia!
Naiset puukottaa paljon helpommin selkään kuin miehet,nainen on aina ollutkin se petollisempi sukupuoli kautta aikojen!

Olen nähnyt montakin kertaa kun naiset sortuu valehtelemaan tilanteessa kuin tilanteessa,sen sijaan että vois puhua totta niin ne valitsee aina sen tien mistä aita on matalin!

Ja mitä parisuhteeseen tulee niin jos mies ei oo tyytyväinen siihen niin sen kyllä yleensä näkee ja kauas,ja yleensä mies myöntääkin sen,ei kyllä heti mutta lopulta.
Mutta jos naiset ei oo tyytyväisiä niin ne pyrkii piilotteleen sitä kaikin mahdollisin keinoin, ja sit ne vielä saattaa pettää puolisoaankin useita vuosia kertomatta siitä kenellekään,jopa kaveritkin tietää siitä aiemmin kuin mies,mies saakin yleensä tietää siitä viimeisempänä!!

Miksi naiset turvautuu aina "helpoimpaan" reittiin eli tässä tapauksessa valehteluun?
Koska ne ei uskalla puhua totta ja ne ei uskalla katsoa totuutta silmästä silmään!!

Vähän sama juttu kuin ekoilla treffeillä,jos nainen huomaa ettei mies ole sen tyyppiä niin ne ei kerro sitä ollenkaan,ne lupailee kyllä kaikkea mutta treffien jälkeen sit ne juoksee karkuun ja ei enään vastaa puheluihin,ei yksinkertaisesti pysty puhutaan totta,tää oli vaan pieni esimerkki:-)

Tämä ei ole sit mitään yleistämistä,onhan niitä naisia jotka ei oo tälläisiä pettäjiä ja sit onhan meitä miehiäkin jotka sortuu tälläiseen mutta naiset tekee paljon useimmin tätä ja paljon helpommin sortuu pettämisiin,selkäänpuukotuksiin jne kuin me miehet!
Se on niillä luonteessa ja sitä ei saa sieltä pois,koskaan...

Äänestä
  • Toi kuulostaa niin tutulta....

    Äänestä

HIV:n lisääntymis vauhti on 10 uutta HIV:n tartuntaa minuutissa maailmassa. Kortsut ei anna 100%:sta suojaa kuten varmaan tiedätte joten kannattee miettiä mitä touhuaa.
Turvallisia hetkiä turvallisiin suhteisiin!

Äänestä

tuntuu tarinat jäävän vähiin.

Onkohan eväät syöty?

Äänestä

Eiks matemaattisesti ajatellen naiset ja miehet petä keskimäärin yhtä paljon (heteropettäminen)?

Vain onks aina niin, että sinkkunaiset tekee sitä ukkomiesten kanssa?

Äänestä
  • Ei se nyt noin mene. Olen hetken seurannut tällä palstalla muutamaa keskustelua ja tullut tähän tulokseen.

    Kaikki miehet pettää, ja ainoastaan sen takia että ovat kusipäitä ja eläimiä. Jos naiselta sattuu lipsahtamaan pimpsukkaa vieraalle, syypää on kotona makaava paskaläjä. Naisella on aina syy tai selitys käytökselleen.

    Kaikki miehet käyvät huorissa, ja ainoastaan sen takia että he haluavat nöyryyttää jo nyt ahdingossa olevaa naisparkaa. Huora taas on pakotettu ammattiinsa ja syy on luultavasti isässä tai entisessä miehessä.

    Jos naiset ylipäätänsä käyttäytyvät nykyään huonosti, on syy miehissä ja vuosisatoja jatkuneessa alistamisessa, mikä on saanut koko naissukupuolen kasvamaan täysin kieroon ja nyt tämä solmu on aukeamassa kaikkien naisten päissä. Se vaan purkautuu outona käytöksenä. Selitys sekin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Bella Donna kirjoitti:

Harvoin parisuhteessa osapuolet saa tyydyttää itsensä kokonaan. Suurin osa miehistä runkkaa vaikka ovat parisuhteessa. Myös osa naisista runkkaa, mutta enemmän sellaiset joiden mies on huono sänkyssä. Jos halut ovat suuret niin tilaisuuden tullen saattaa pettää varsinkin pienessä kännissä. Ruotsin laiva on varmimpia pettämispaikkoja kun mennään likka tai poika porukalla juhlimaan. Laivoilla naidaan ja juodaan.
Mitä sitten jos pettää? Jos ei kerro kumppanilleen ja hoitaa sen niin ettei saa koskaan tietäkkään. Kavereiden naiminen selän takana on törkeätä puolison pettämistä. On hienoa jos kumpikaan ei petä, mutta mistä sitä ikinä tietää.

Strippasin työkseni monta vuotta baareissa ja voin vannoa, että miehet pettää. Sormus sormessa privaattiin ja halutaan vaikka mitä. Suurin osa miehistä sitten runkkaa privaatissa kun ei muuta saa, siksi siellä on paperia. No, jotkut tytöt on huoria ja antaa muutakin kuin eroottisen tanssiesityksen mutta ei onneksi kaikki.

Monesti olen törmännyt kaupungilla kävellessäni mieheen joka kävelee vaimonsa kanssa työntäen lastenvaunuja ja edellisenä iltana on vonkannut suihinottoa privaatissa. Kun ei ole saanut niin on sitten ainakin runkannut. Silloin mies ei ole tuntevinaan luonnollisesti, mutta kun ollaan pienessä kännissä ja vaimo ei ole mukana niin..Pienessä kännissä miehet ovat sellaisia. No, on niissäkin poikkeuksia eli ihan fiksujakin jotka vain katselee ja antaa vielä tippiä.

Henkilökohtaisesti arvostan uskollisuutta, enkä pettäisi puolisoani koskaan. Puolison pitää olla samanhenkinen niin uskollisuuskin toimii. Jos puolisoon voi luottaa on elämä helpompaa. Jos toinen epäilee toista, se on epäluottamuslause joka tuhoaa suhdetta. Ei voi luottaa toiseen, ei siis tunne toista. Jos ei voi luottaa niin miksi elää sellaisen ihmisen kanssa johon ei usko?
Parisuhteen pitäisi olla tasapainossa niin, että se vahvistaa molempia rakastamaan, ei epäilemään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu