Ystäväni on kaunis, viehättävä ja älykäs nainen, josta ei kerta kaikkiaan voi olla pitämättä. Hän on ollut omien sanojensa mukaan hyvässä suhteessa jo neljä vuotta, mutta silti hän on pettänyt avokkiansa käytännössä koko ajan.
Kun pikaisesti lasketaan, hänellä on ollut suhteen aikana viitisen hoitoa, joista kaksi on seksisuhteita. Hän on onnistunut naamioimaan kaikki ihastuksensa hyviksi ystäviksi, ja avomieskin on jo tottunut siihen, että hänen naisensa vain tulee niin hyvin toimeen miesten kanssa. Tällä hetkellä nainen lämmittelee suhdetta perheelliseen työkaveriinsa, ja he viettävät tätä nykyä päivittäin aikaa yhdessä.
Ystäväni ei ymmärrä, kuinka pahasti ja rumasti hän tekee avopuolisolleen. Miesparka maksaa asumiset, autoilut, monta ulkomaanmatkaa vuodessa jne. onnellisen tietämättömänä naisensa temppuilusta. Hän luottaa ystävääni täysin, eikä osaa epäillä yhtään mitään. Pahinta on huomata, kuinka ystävän valehtelee itselleenkin: meillä on tosi hyvä suhde ja ihastukseni ovat pelkkiä kavereita. Hän siis uskoo valheisiinsa itsekin.
Ystäväni on jo onnistunut pettämään neljä vuotta, eikä hänen touhuistaan tiedä kukaan muu kuin minä. Olen vakuuttunut, että hän ei tule jäämään koskaan kiinni mistään, sillä hän valehtelee ja peittelee jälkensä äärimmäisen taitavasti.
Minua ahdistaa kantaa näin rankkoja salaisuuksia. Salasuhteiden julkistaminen ei minulle kuulu, mutta meinaan kuolla tuskaan, kun seuraan tätä kaikkea sivusta. Hehän ovat maailman onnellisin pariskunta, joista kukaan ei uskoisi yhtikäs mitään pahaa. Et uskoisi sinäkään. Kokemuksia muilla?
ystävä sekoilee
5
917
Vastaukset
- "ystäväsi" pilata
omaa elämääsi. Mikä se tuollainen ystävä on ,joka velvoittaa valehtelemaan ta vaikenemaan puolestaan. Olette sen verran nuoria, että miehen olisi paras tietää. Löytää vielä paremman ja alkaa iän ja kokemuksen myötä arvostamaan muutakin kuin ulkokuorta.
Tuo sinun "ystävätteresi" taitaa olla niitä joilla on miesten kehuskelut ja lirkutukset nousseet päähän. Luulee ressukka ,että sillä saa kaiken. Ikä, jota jokaiselle väistämättä karttuu viimeistään kolauttaa realiteetteihin.
Miten ,jos ette liiku kovin isoissa piireissä hän myös hankkii itselleen kyseenalaisen maineen. Voi olla ,että hänen tulevaisuus on paljon surullisempi kuin nykysen avokin ,jolle pitäisi kertoa , että käsissä on sekunda.
Ja jos ,jollakin on tarvetta nälviä ilmoitan jo valmiiksi, että olen ihan kivan näköinen ja siitä kehujakin saanut ja kuitannut ne kauniilla kiitoksella. - mää
...palaa vaan, ja paljasta kaikki...! Niin luultavasti tekisit jos asia olisi toisin päin...!? Ja jos (siis kun) ystäväsi suuttuu ja kysyy syytä, sano vaan et "sitä saa mitä tilaa"!
Sehän on näin, ettei jotku opi kuin kantapään kautta, jos sittenkään.
Tiedän yhden hieman samantapaisen tapauksen..sanoin petetylle suoraan mitä se toinen puuhaa! Häät peruttiin, mut yhdes ne ainakin vielä on, ja ystävyyskin säilyi...tai sitten näyttelee todella hyvin, känniski... - Ivana
Joskus luulee tunnistavansa teennäisen ihmistyypin, joka esittää suurin piirtein koko ajan. Silloin ahdistaa, jos kaikki muut pitävät henkilöä suorastaan jumalattarena ja itse yksinään kokee vahvasti, että kaikki on teennäistä. Eikä siitä voi mainita kenellekään, ettei vaikuttaisi panettelijalta, seurassaan suositun ihmisen lyttääjältä. Tavallaan ymmärrän, miltä sinusta tuntuu olla tuossa tilanteessa yksin.
Vaikka saanet täältä enimmäkseen toisenlaisia viestejä, minulle on tosi ymmärrettävää se, ettet halua vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Itsekin olen JOUTUNUT tietämään erinäisten miesten ja naisten petollisuudesta, mutta en ole koskaan halunnut ryhtyä perhosefektin perhoseksi. Ei voi tietää, kuinka paljon pahaa saisi aikaan. Haluaa ajatella, että ottakoon henkilö itse vastuun, tai että parisuhde kaikkine katastrofeineenkin toteutukoon niiden kahden välillä.
Tuo asenne johtaa liian helposti siihen, että jossakin vaiheessa tulee uskouduttua jollekin ulkopuoliselle - usein jollekin, joka ei ole koskaan nähnytkään kyseistä henkilöä. Nimiähän ei tarvitse kertoa. Kumma kyllä, asian jakaminen vain jotenkin helpottaa. Yleensä kyseisiä ihmisiä kiinnostaa asian seuranta jatkossakin - mikäpä ihmisiä enemmän kiinnostaisi! - joten asian käänteitä voi purkaa samalle taholle siitä eteenpäin.
Useimmiten wiidakossa moni muukin läheinen henkilö kuitenkin tietää tai aavistaa. Mutta ei ehkä sinun tapauksessasi, jos pettäjä on äärimmäisen taitava ja teennäinen henkilö? - Neiti_
Ole rohkea ja kerro suoraan ystävällesi mitä ajattelet hänen tekosistaan. Kerro, että toivoisit hänen lopettavan suhteet, mutta jos niin ei käy, niin pyydä, ettei enää kerro niistä sinulle. Myönnä, että ahdistut hänen kertomuksista. Vaikka kuinka ystäviä olettekin, ei sinun pidä kuunnella moista, mikä tuottaa sinulle tuskaa. Jos ystävyys ei kestä, niin anna olla. Saat ainakin paremman omantunnon ja mielenrauha.
- kokemus kultaa
joo,itsellänikin on ystävä joka on pettänyt railakkaasti aina, ikinä ei ole kiinni jääny ja ja kun minulta on vaimo kysynyt jos mitä niin aina olen joutunut valehtelemaan lähes kaikissa asiaoissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18613767
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585493Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454960Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1563734Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402873Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201811Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3731714Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525