Kuinka monta ystävää teillä on?

Kysely

Kuinka monta ystävää teillä on - sellaista, jotka on vierellä myös silloin kun menee huonosti ja jatkaa yhteydenpitoa, vaikka muuttaisitte eri puolille Suomea?

Entä kaveria - sellaista, jolle voi soittaa ja pyytää ilman erityistä syytä vaikka kahville tai kylään ilman että toinen tuntee olonsa heti vaivautuneeksi?

Lopuksi kysyisin vielä tuttujen määrää - niiden, joiden kanssa vaihdetaan muutama sana tai jäädään hetkeksi juttelemaan kun nähdään, muttei pidetä "aktiivisesti" yhteyttä puolin tai toisin?

8

1378

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • veljen ja

      tädin kanssa on ihan mukava silloin tällöin jutella, ja sukulaiset on siitä parhaita ystäviä että ne on sukulaisia aina. Kavereiksi laskisin ex-opiskelukaverit, joista olen nyttemmin kyllä jo vieraantunut luonnollisesti opintojen loputtua. Tuttaviksi laskisin harrastusten ja vakaumuksellisen toiminnan kautta tutuiksi tulevat nuoret, tällä hetkellä ja tulevaisuudessa tämä tarkoittanee lähinnä seurakuntanuoria ja musiikki- ja kirjallisuuspiirejä. Näistä piireistä toivoisin myöhemmin ja ajan kanssa löytäväni myös kavereita tai jopa ystäviä, paitsi että ystävyys onkin jo sen verran vaativa juttu puolin ja toisin että siihen tarvitaan jo todellista sielunveljeyttä tai -sisaruutta.

    • meikäläinen

      Tasan yksi

    • vähän

      lasken vaan yhden tuttavistani tosi ystäväksi. Olen tuntenut hänet iät ja ajat ja vaikka emme tapaakkaan usein silti hän tuntuu aivan yhtä läheiseltä kuin silloin kun yhteydenpito oli tiiviimpää. Kavereita on sitten heti paljon, siis semmoisia joille voi kilauttaa milloin vain ja joille voi myös kertoilla pienet murheet ja suuret ilot.

    • ystävää.

      En osaa enää luottaa kehenkään niin kuin ystävään. Eikä lähipiiristäni löydy kyllä sellaisia ihmisiä jotka sopisivat ajatusmaailmansa ansiosta ystäväkseni. He ovat ehkä vähän hedonistisia ja itsekkäitä nämä ihmiset, mutta mukavia bilettäessä, kivoja käydessä konsertissa, rannalla jne.. mutta todelliseen pyytettömään ystävyyteen heistä ei ole.

      Ystävyyttä olen kokenut tasan kerran elämässäni, kun pitkän koulukiusaamisen jälkeen lukioikäisenä luotin erääseen ihmiseen enemmän kuin edes omiin vanhempiini. Siitä sain kärsiä...

      Nyttemmin hengaan kavereiden kanssa, jotka yllättävää kyllä eivät jättäneet minua kuten tämä nk. ystävä! Heitä on 4, nyt ehkä viisi koska olen tutustumassa paremmin yhteen kaverin kaveriin.. Ainoastaan yhden kaverin kanssa olen tekemisissä niin että näemme kerran viikossa, toisia näen kerran pariin kuukauteen ja näitä kahta muuta pari kertaa vuodessa.. Silti voin soittaa heille ja pyytää ulos ja juttu jatkuu siihen mihin se jäi aikanaan :) Ja tästä uudesta kaveristahan ei vielä tiedä, ollaan alettu käymään jumpassa yhdessä. :)

      Tuttuja.. Niitä minulla ei sitten noiden kaverien lisäksi taida ollakaan. Tai no, pari vanhempien kautta saatua perhetuttua, saman ikäisiä kuin itse, heihin en pidä yhteyttä elleivät vanhemmat ole menossa juhliin tuttujensa luo jossa heitä tapaan.

    • n21

      Mulla on 3 ihan tosi tosi tosi tärkeetä ystävää. Jolle soitan tosiaan aina vaikka missäpäin maailmaa olisinkin, ja he minulle.

      Kavereita on ehkä n. 5.

      Tuttuja sitten taas varmaan ainakin 30.

      Mutta meidän ystäväpiiri pyörii niin tiiviisti yhdessä, että lisää kunnon ystäviä, tai edes kunnon kavereita, on vaikea saada.

    • ole montaakaan

      mulla ei ole yhtään ystävää, eikä oikeastaan kaveriakaan, tuttuja lienee kymmenkunta.
      Ystäviä mulla ei ole ikinä ollutkaan eikä ilmeisesti tulekaan olemaan koska ikää on jo sen verran että kai sitä olisi ystäviä jo saanut jos on saadakseen. kavereita oli joskus pari, nekin lyhytaikaisia.
      Joskus kyllä tuntuu yksinäiseltä tämä oleminen kun lapsetkin ovat jo sen verran vanhoja että eivät äitiä koko ajan tarvitse.

    • vähän

      eli 3 hyvää ystävää, yksi lapsuudenkaveri. En vain näe häntä usein koska muutin toiselle paikkakunnalle. Mutta silloin kun näen, puhumme yhtä vaivattomasti kuin aina ennenkin :)
      Sitten minulla on todella hyvät välit perheeni kanssa..
      Hyvänpäivän tuttuja on aika liuta, mutta heidän kanssa jauhetaan vain paskaa.

    • mutta tutustumisen arvoinen

      Mä olen aina ollut ujo ja arka
      ihminen ja sellainenhan ei ystäviä saa.
      Mut mun mielestä muut vois ottaa selvää minusta vaikka olenkin ujon näköinen, on ikävää kun
      ihmiset heti ajattelevat että ei tollaisen kanssa
      voi ystävä olla kun on noin luuserin näköinenkin.
      Ujon näköinen ihminenkin voi olla todella
      mielenkiintoinen persoona.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      262
      16685
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5370
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2545
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2010
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1742
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      975
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      941
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      849
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      843
    Aihe