Olen erotilanteessa, omasta halustani. Mieheni ei haluaisi erota...
Nyt sitten tunteeni tämän kaiken keskellä ovatkin niin monimuotoiset, etten oikein pysy mukana.
Kysynkin teiltä, jotka olette eron läpikäyneet, että miten koitte sen.
Tilanteeni etenee niin, että tämän päätökseni jälkeen mieheni on pistänyt asuntohakemuspaperit vetämään, yrittänyt ylipuhua minua jatkamaan keinolla millä hyvänsä -hyvällä ja pahalla....
Tällä hetkellä on "rauha maassa".
Nyt sitten tunnen olevani läheisempi mieheni kanssa kuin pitkiin aikoihin; haen hänen kainalostaan turvaa, ja hän minun... muuta ei kyllä huvita tehdä... Riitelyä ei ole enää, ja tuntuu, että on tosi haikeaa erota. On ollut kuitenkin monia hyviä aikoja. Haluan olla hänelle hyvä ja auttaakin järjestelyissä. Välillä iskee kauhea paniikki; olenko tosiaan tekemässä tämän, haluanko tosiaan tätä, olenko hulluksi tullut, miksi en vain jatkaisi...
Kertokaa ihmiset tuntemuksistanne!
Kirkkaita päiviä kaikille.
Nyt sitten tunteeni tämän kaiken keskellä ovatkin niin monimuotoiset, etten oikein pysy mukana.
Kysynkin teiltä, jotka olette eron läpikäyneet, että miten koitte sen.
Tilanteeni etenee niin, että tämän päätökseni jälkeen mieheni on pistänyt asuntohakemuspaperit vetämään, yrittänyt ylipuhua minua jatkamaan keinolla millä hyvänsä -hyvällä ja pahalla....
Tällä hetkellä on "rauha maassa".
Nyt sitten tunnen olevani läheisempi mieheni kanssa kuin pitkiin aikoihin; haen hänen kainalostaan turvaa, ja hän minun... muuta ei kyllä huvita tehdä... Riitelyä ei ole enää, ja tuntuu, että on tosi haikeaa erota. On ollut kuitenkin monia hyviä aikoja. Haluan olla hänelle hyvä ja auttaakin järjestelyissä. Välillä iskee kauhea paniikki; olenko tosiaan tekemässä tämän, haluanko tosiaan tätä, olenko hulluksi tullut, miksi en vain jatkaisi...
Kertokaa ihmiset tuntemuksistanne!
Kirkkaita päiviä kaikille.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minulla on menossa samanlainen tilanne.. Monta vuotta kestänyt suhde loppui minun tahdostani. Syynä esim. miehen tuurijuoppous, joka johti luottamuspulaan ja siihen, että olin parisuhteessa suurinpiirtein "äiti", joka huolehti kaikista asioista (vuokrat ym. menot, kodinhoito, töissäkäynti..).
Pari kuukautta mies on käynyt päivittäin kylässä, välillä yrittänyt jäädä yöksi mutta en ole suostunut. Välimme ovat lämpimät, ja hän oli nyt isona tukena kun kävin eräässä leikkauksessa.
En ole koskaan ennen tuntenut ketään näin hyvin, kumpikin on hyväksynyt toisen ihmisen vikoineen, sekä rakastanut ja lujaa. Minulle kuitenkin riitti juomisen aiheuttama epävarmuus. Se pilasi kaiken. Vaikka toisen lähellä on helppo olla, ja olisi helppo jatkaa niinkuin ennenkin.. Mutta nyt tällä kertaa olen päättänyt, että en enää anna periksi.
En voisi enää antaa itselleni anteeksi, jos muutaman kuukauden päästä olisin samassa tilanteessa (vähän aikaa juomattomuus ehkä kestäisi, mutta sama meno kuitenkin jatkuisi taas..)
Nyt en tiedä, mitä tekisin kun mies haluaisi edelleen olla ystävä ja saada minulta tukea.. En todellakaan tiedä, olisinko oikea ihminen sitä antamaan, että toinen ei kuvittelisi taas liikoja. Toisaalta tunteita ei voi lopettaa napista painamalla, mutta toisaalta pieni tauko tekisi nyt hyvää.
En tiedä, mikä sai sinut haluamaan eroa, mutta omassa tilanteessa tiedän, että toinen ei tule vähässä kummassa muuttumaan. Olen nimittäin antanut aiemminkin (monesti) anteeksi, ja aina pettynyt uudestaan. En itse vain kestä enää yhtään kertaa pettymystä.
Pahaa tekee sekin, kun mies sanoo että en koskaan tule löytämään ketään, joka rakastaa minua yhtä paljon.. Nyt olen niin väsynyt tilanteeseen, että melkein toivon että hän löytäisi uuden, jota rakastaa ja joka myös rakastaisi takaisin.
Minä olen tässä suhteessa ollut kuulemma "kylmä ja kova", hän on eron tullessa itkenyt ym. Hän ei loppujen lopuksi etes tiedä, miten paljon minä itkin suhteen aikana, kun hän oli aina menossa..
...voin sanoa, että minusta tuntuu, että teidän liittonne on kyllä jo loppusuoralla. Anna anteeksi tämä suora ilmaus, mutta jotenkin koin läpi oman eroni juuri tuolla tavalla ja täytyy kyllä sanoa, että se oli helpotus. Olemme ex-mieheni kanssa vieläkin ihan ystäviä (onneksi siitä liitosta ei ollut lapsia), mutta kyllä huomaan joka päivä, että tällä kertaa vaihtamalla parani elämäni.
minulla on edellisestä liitosta kaksi lasta ja nyt raskaus viikko 30 . mutta kun ei tule mitään niin ei tule . monta kertaa olemme yrittäneet puhua ja menee sen jälkeen pari päivää hyvin , mutta taas samoille uomille . tein sen ratkaisun että eroan mielummin kuin kulutan itseäni loppuun hänen kanssaan ja kun ei toimi niin ei toimi .
ainut nämä kaksi lasta ikävöivät varmasti miestä kun ovat tottuneet häneen ja tää uusi sitten aloittaa elämänsä vähemmän isä hoidettavana , mutta minkäs voit . yritin kaikkea , mutta enää ei ole kuin se ero mikä voi tästä tilanteesta viedä ulos .
Pieni kummallinen osa tunnesekamelskaa minulla on syyllisyys, jota tunnen suhteen kitumisesta. Jotenkin vaan tuntuu, että minun velvollisuuteni naisena olisi saada parisuhde toimimaan. Tiedän, että parisuhteessa on aina kaksi, mutta jokin minussa hoivaa enemmän miestäni kuin itseäni. Kun miehet nyt ovat tuollaisia: tekevät vaan töitä huomaamatta mitään, eikä ne osa käsitellä tunnejuttuja...
Ihan typeräähän tuo on, mutta en saa vastuutani pois sydämestä.
Eropäätöksen tehtyämme suhde todella kukoisti. Asuin muutaman viikon ex-mieheni luona ennen kuin muutin uuteen asuntoon ja sinä aikana rakkaus suorastaan kukoisti, rakastelimme lähes yhtä monta kertaa kuin edellisen vuoden aikana yhteensä, keskustelimme asioista, joista emme olleet puhuneet toisillemme vuosiin.
Hetkittäin tuntui, että koko eropäätös oli aivan sairas, mutta sen toteuduttua tajusin, että ei suhteellamme ollut enää mitään mahdollisuuksia. Niin monia asioita oli niin pitkäksi aikaa vaiettu. Ei kuolleista tunteista enää syntynyt uusia kuin niille muutamille viikoille, jolloin tavallinen arki ei enää painanut meitä, mutta ero ja erillisyys ei ollut vielä astunut kuvioihin.
Erotessa ja sen jälkeisessä kaipauksessa tuntuu, ettei koskaan voi ketään toista rakastaa niin kuin häntä. Mutta kun aika kuluu ja haalistaa muistot ja uusi kiinnostava ihminen astuu kuvioihin, niin ääne kellossa muuttuu nopeasti.