Totesin taas tänään sen, että Beethoven sinfonikkona astui oopperamusiikissa ja laulutaiteessa, vokaalimusiikissa ylipäänsä alueelle jollaa hänen amatöörimäiset lyhyet melodiansa saivat hänet näyttämään narrin kaapuun sonnustautuneelta sirkusklovnilta, joka yrittää yleisön edessä temppua, jhohgon häne luontaiset taitonsa eivät riitä saaden sen näyttämään tahattoman koomiselta, Sillä klukapa voisi aavistaa, että sirkuspellekään ei onnistu aina täydellisesti opmassa roolissaan ja saa siitä huolimatta epäonistuessaan yleisön nauramaan katketakseen.
Schubert saajuomalaulunkin kuulostamaan jumalaiselta taiteelta, sen hurmiossa tänään johtamani Robertin melodiikaltaan ihastuttavan päihdyttävä ja formaatissaan säkeistölauluun muotoon puettuna osuva juomalaulu-aaria jälleen osoitti, yleensä niiden ollessa kuorovoittoisia, kuten Zauberharfessa ja Salamankassa saamme kuulla. ja säveltäjä kykenee yksinkertaisin musiikillisin keinovaroin, melodian, rytmin ja soinnutuksen avulla loihtimaan taianomaisen atmosfäärin, Beethovenin musiikin kuulostaessa usein kapakkalaulelmista sinfonisen kehittelyn käyttökelpoisuutta silmälläpitäen ja niistä temaattisen inspiraationsa ammentaneena, melodiikkaansa triviaaleista lähteistä ppoimittuna amatöörimäisessä lyhyydessään typeriltä

Vastaukset 1
Vanhimmat
Beethoven oli mahdoton kauhukakara jonka piti aina saada kaikki ja joka kyhäili kyhäelmiään hullun kiilto silmissä mennen tullen niin että aikalaisille tuli kylmä rinki ja paha olo, kun taas kaunis poika Schubert väänsi kaunotaidetta jopa rautalangasta niin että nuoret naiset pudottivat vaatteensa hänen edessään, voi että se oli romanttista, melkein sentimentaalista muttei sentään pateettista, kun miehen luontaiset taipumukset pääsivät esiin eikä hänen tarvinnut kuin valita joukosta hemaisevimmat ja mennä heidän kanssaan sänkyyn, mutta ei siellä kauaa pelehditty, kun oltiin taas nuottipaperin kimpussa, ja jumalaista tavaraa alkoi tulla sulkakynästä, eikä siinä kauaa nokka tuhissut kun taas jälleen kerran ainiaan saatiin uusi upea luomus paperille, ja siitä vain muusikot töihin.