Joka päivä käy joku onneton tuoja tarjoamassa sellaista vaihdokiksi liikkeessäni. W123- ja W124-mersut ja 5-sarjan vanhat bemut ovat kalliita käyttää ja omistaa. Semmoisia en ota enää liikkeeseen seisomaan, kun niitä on jo Suomessa vaivaksi asti.
Vanhat isot Saksan tuliaiset
39
5381
Vastaukset
- IsoS..
Kaikkea ei voi rahassa ja kuluissa mitata.
On totta että Tojotan Wariksella ajaminen on ihanan halpaa ja sillälailla, mutta ajappa kolari ässämesellä ja Ya`riksella. Kummalla luulet sen olevan "ihanampaa". Itelläni on ainakin senverta kallis lasti takapenkillä, että mokomiin turvattomiin riisikuppeihin en niitä ala lastaamaan, vaimostani ja itsestäni puhumattakaan.
Kuinka moni uuden riisikupin tai patongin ostaja jättää todellisia kuluja laskiessaan huomioimatta sen että esim.25.000 euron investoinnistaan katoaa ensimmäisen muutaman ensimmäisen vuoden aikana jopa puolet?.
Hyvän ison laatumerkin tuontiauton arvonpudotus on usein kääntynyt arvon nousuksi (kokemusta on), pari litraa sadalle enemmän on yx vitun maku silloin.
Mieti sitä, hyviä pyhiä.- Tutkija2
Nykyajan pikkuauto päihittää vanhan ison peltirotiskon mennen tullen törmäystestissä.
Itse en ota ilmaiseksikaan S-sarjan bensarosvoa, jos pitämään tarttis alkaa. Noiden ylläpitoon on vain firmoilla varaa. - Joo............
Tutkija2 kirjoitti:
Nykyajan pikkuauto päihittää vanhan ison peltirotiskon mennen tullen törmäystestissä.
Itse en ota ilmaiseksikaan S-sarjan bensarosvoa, jos pitämään tarttis alkaa. Noiden ylläpitoon on vain firmoilla varaa.Mites sit on mahdollista, kun näin tuossa talvella sellaisen kolarin, jossa Yaris oli ajanut vanhan 244:n volvon kylkeen, niin volvon tuli noin 10cm syvä painauma etu-ja takaoveen, sekä etusiipeen. Ei muuta. Pystyi ajamaan.
Yaris taas meni täysin päreiksi ja lunastuskuntoon.
Isolla autolla on aina turvallisempi ajaa, kuin pikkuautolla.
Ajatellaan vaikka niin, että jos tömäytät variksella rekan keulaan, niin kummalla paremman mahdollisuudet selvitä hengissä?
Rekkakuskilla vai variskuskilla??
Rekka saattaisi saada huonommat pisteet törmäyskokeessa.
Massa vaikuttaa... - juu2
Joo............ kirjoitti:
Mites sit on mahdollista, kun näin tuossa talvella sellaisen kolarin, jossa Yaris oli ajanut vanhan 244:n volvon kylkeen, niin volvon tuli noin 10cm syvä painauma etu-ja takaoveen, sekä etusiipeen. Ei muuta. Pystyi ajamaan.

Massa vaikuttaa...Ajappa se mese siihen rekan nokkaan tulos sama kun wariksella
- juu3
juu2 kirjoitti:
Ajappa se mese siihen rekan nokkaan tulos sama kun wariksella
vain sillä erolla, että mesessä olijat pysyvät hengissä!
- molemmissa
Joo............ kirjoitti:
Mites sit on mahdollista, kun näin tuossa talvella sellaisen kolarin, jossa Yaris oli ajanut vanhan 244:n volvon kylkeen, niin volvon tuli noin 10cm syvä painauma etu-ja takaoveen, sekä etusiipeen. Ei muuta. Pystyi ajamaan.
Yaris taas meni täysin päreiksi ja lunastuskuntoon.
Isolla autolla on aina turvallisempi ajaa, kuin pikkuautolla.
Ajatellaan vaikka niin, että jos tömäytät variksella rekan keulaan, niin kummalla paremman mahdollisuudet selvitä hengissä?
Rekkakuskilla vai variskuskilla??
Rekka saattaisi saada huonommat pisteet törmäyskokeessa.
Massa vaikuttaa...Taitaa siinä volvossa olla jo palkit ovissa ja näyttivät toimivan, Volvo on ollut edelläkävijä turvallisuudessa.
Myös Yaris toimi oikein sillä se mikä näyttää täysin päreiksi menneeltä onkin usein toiminut juuri siten kuin tehtaalla on suunniteltu: Menemään haitarimaisesti kasaan ja näin vaimentamaan törmäysvoimaa. Turvatyyny hoiti varmaan myös osansa?
Ohjaamon itsessään tulee säilyä hyvin muodossaan.
Autolehdissä on todettu moneen otteeseen uusien pikkuautojen (jos uutta yarista enää voi kutsua pikkuautoksi vrt. ns.1980-luvun pikkuautoon) olevan turvallisempia kuin vanhojen isompien.
Toki joku W210 S-sarjalainen on voitu suunnitella kohtuu turvaliseksi jo 1990-luvun alussa. äkkipysäys se vaikuttaa =) - mallit
molemmissa kirjoitti:
Taitaa siinä volvossa olla jo palkit ovissa ja näyttivät toimivan, Volvo on ollut edelläkävijä turvallisuudessa.
Myös Yaris toimi oikein sillä se mikä näyttää täysin päreiksi menneeltä onkin usein toiminut juuri siten kuin tehtaalla on suunniteltu: Menemään haitarimaisesti kasaan ja näin vaimentamaan törmäysvoimaa. Turvatyyny hoiti varmaan myös osansa?
Ohjaamon itsessään tulee säilyä hyvin muodossaan.
Autolehdissä on todettu moneen otteeseen uusien pikkuautojen (jos uutta yarista enää voi kutsua pikkuautoksi vrt. ns.1980-luvun pikkuautoon) olevan turvallisempia kuin vanhojen isompien.
Toki joku W210 S-sarjalainen on voitu suunnitella kohtuu turvaliseksi jo 1990-luvun alussa. äkkipysäys se vaikuttaa =)W210 on 90-luvun puolessa välissä kehitetty malli(väyrynen eli W124 jatkaja) ja vanha 90-alun s-mersu on w140 mistä löytyy jo esim. airbagia ja massaa sen verta paljon saa olla vähän isompikin nykyauto vastassa
- ja unohtaa
mallit kirjoitti:
W210 on 90-luvun puolessa välissä kehitetty malli(väyrynen eli W124 jatkaja) ja vanha 90-alun s-mersu on w140 mistä löytyy jo esim. airbagia ja massaa sen verta paljon saa olla vähän isompikin nykyauto vastassa
Näissä kolaritesteissä unohtuu usein se että kolaritesti tehdään samankokoiseen. Eli Yariksella vastassa on Yariksen massa, maasturilla maasturin massa jne.
Toinen asia on sitten juttu että kuinka esim. 15v vanhan auton palkit yms ovat lahonneet ja pehmenneet sisältäpäin.
Kolariin ei tee mieli joutua kyllä millään vehkeellä, mutta muistuu elävästi mieleen se ainoa kolari jossa olen ollut syyllisenä. Saab 90 vs. 127 Fiat. Poliisin tullessa paikalle ne kysyivät ihmeissään että tällä saabillako sä ajoit ton fiiatin päälle. Saabista meni vilkunlasi ja kumipuskuriin vähän naarmua, fiatista repesi kuskin penkki irti ja auto taittui keskeltä kattoa. Tietty tässäkin tulee muistaa se että etu ja takapää autossa on suojattu paremmin törmäyksiä vastaan kuin kylki. - LUKIJA2
ja unohtaa kirjoitti:
Näissä kolaritesteissä unohtuu usein se että kolaritesti tehdään samankokoiseen. Eli Yariksella vastassa on Yariksen massa, maasturilla maasturin massa jne.
Toinen asia on sitten juttu että kuinka esim. 15v vanhan auton palkit yms ovat lahonneet ja pehmenneet sisältäpäin.
Kolariin ei tee mieli joutua kyllä millään vehkeellä, mutta muistuu elävästi mieleen se ainoa kolari jossa olen ollut syyllisenä. Saab 90 vs. 127 Fiat. Poliisin tullessa paikalle ne kysyivät ihmeissään että tällä saabillako sä ajoit ton fiiatin päälle. Saabista meni vilkunlasi ja kumipuskuriin vähän naarmua, fiatista repesi kuskin penkki irti ja auto taittui keskeltä kattoa. Tietty tässäkin tulee muistaa se että etu ja takapää autossa on suojattu paremmin törmäyksiä vastaan kuin kylki.Joten testien tulokset ovat hyvin vertailtavia. Nykyajan pikkuauto on turvallisempi kuin 10 vuotias iso auto.
- tuohon illuusioon
LUKIJA2 kirjoitti:
Joten testien tulokset ovat hyvin vertailtavia. Nykyajan pikkuauto on turvallisempi kuin 10 vuotias iso auto.
uskoisi/luottaisi!
Vaikka miten ne "testit" sen osoittaisivat.
Järjenkäyttö ei ole kiellettyä!
Suosittelen käyntiä esim. vak.yhtiöiden "lunastusvarastoissa".
Alkaa ne testit saamaan vähän erilaista näkemystä. - Wanha Kyösti
LUKIJA2 kirjoitti:
Joten testien tulokset ovat hyvin vertailtavia. Nykyajan pikkuauto on turvallisempi kuin 10 vuotias iso auto.
Ensinnäkin näitä kommentteja tuntuu viljelevän se sakki, joka a) haluaa ajaa uudella autolla, mutta b) jolla ei ole varaa ihmisarvoiseen autoon, kuten E-sarjan mersuun.
TOiseksi liikkumattomaan betonimöykkyyn törmääminen vastaa huonosti oikeaa kolaritilannetta. Ajahan huviksesi nokkakolari 90-luvun puolivälin Suburbanilla upouutta Daewoo Polleota (tai mikä vittu se onkaan) päin ja katso, kuka kävelee omin voimin kolaripaikalta.
¨
Ok, hieman asiattomalle linjalle meni juttu, mutta pointti on se, että massan merkitystä ei pysty kokonaan häivyttämään turvallisuusvarusteilla.
- TI mies
Voisinpa väittää että 124 mersu on yksi parhaita ostoksia jos peukalo ei ole ihan keskellä kämmentä .
Vähän pikkuvikoja ja yksinkertainen korjata.
Ja halvat varaosat , jos vaan pysyy kaukana VEHO:n varaosamyynnistä . - Aikakin
Sun huomata siellä häkkitarhassi että autot vaihtaa omistajaa aivan muualla kuin sun luona.Keskity jatkossa pieniin suomalaisiin pikku-autoihin.Ehkä niillä saat vähän voita leipäsi päälle.Kyllä varmaan suurin osa tarjoojista on tullut pitämään hauskaa sun kustannuksella kun kuulee sun hinta-arvion aútosta ja katselee sun pyynti hintoja.Mutta ole huoleti,lantun harvennus alkaa kohta ja voit saada hyvät lisä tulot sieltä.
- Tuonti
Taitaapi 7-sarjalainen olla vielä kalliimpi ylläpitää.
- Yleismies
Kyllä näitä 7-sarjan Bemareitakin on Essolla nähty tankkaamassa, ja yksi omituinen seikka on jäänyt niiden kuljettajista mieleen. Kovin arasti poikaset päästävät tankin pohjalle vähän bensaa ja tulevat sitten tuskaisana kassalle maksamaan. Auton hyvä suorituskyky vetää ilmeen vakavaksi Esson kassalla.
- 2€:oon litralta!!!
Yleismies kirjoitti:

Jo alkaisi isoja tuontiautoja saamaan ihan lahjaksi ja rahan kanssa myyjiltä/tuojilta, mutta minäpä moisia paskakasoja ota ilmaiseksikaan.
- SEL
2€:oon litralta!!! kirjoitti:
Jo alkaisi isoja tuontiautoja saamaan ihan lahjaksi ja rahan kanssa myyjiltä/tuojilta, mutta minäpä moisia paskakasoja ota ilmaiseksikaan.
Semmonen 3-4 euroa litralta ois sopiva..eipä tulis muita, kuin tuttuja vastaan.
- kellä varaa
Yleismies kirjoitti:
Kyllä näitä 7-sarjan Bemareitakin on Essolla nähty tankkaamassa, ja yksi omituinen seikka on jäänyt niiden kuljettajista mieleen. Kovin arasti poikaset päästävät tankin pohjalle vähän bensaa ja tulevat sitten tuskaisana kassalle maksamaan. Auton hyvä suorituskyky vetää ilmeen vakavaksi Esson kassalla.
Sellaiseen, niin ei niiden tarvitse säästää tankatessa.
Taidat olla sinä, joka tuskailet kassalla maksaessasi 5 litran bensaostosta. - Omistatko tojotan??
2€:oon litralta!!! kirjoitti:
Jo alkaisi isoja tuontiautoja saamaan ihan lahjaksi ja rahan kanssa myyjiltä/tuojilta, mutta minäpä moisia paskakasoja ota ilmaiseksikaan.
Kyllä minulle tuollainen kelpaisi...
Itseasiassa olen ostamassa tuollaista...
http://www.mobile.de/SIDYFtzKPpq8ToORUkNPGJniQ-t-vaNexlCsAsCsK�P�R~BmSB11Iindex_cgiJ1148497662A1Iindex_cgiD1100CCar[-t-vctpLtt~BmPA1C141B20C254�N-t-vCaMiMkQuSeUnVb_X_Y_x_yrd~BSRA6D1100B40D3500BGNCPKWA0HinPublicA2A0A0A0D1995/cgi-bin/da.pl?bereich=pkw&sr_qual=GN&top=144&id=11111111210073818& - Yleismies
kellä varaa kirjoitti:
Sellaiseen, niin ei niiden tarvitse säästää tankatessa.
Taidat olla sinä, joka tuskailet kassalla maksaessasi 5 litran bensaostosta.Minä en tuskaile enkä hidastele Esson kassalla, sillä ostan aina Tojotaani bensaa automaatista 20 €:n setelillä. Keskioluenikin maksan kassalla aina erittäin sutjakkaasti 5 €:n setelillä, eikä minulla silloinkaan ole tuskaisa ilme.
- SEL
Omistatko tojotan?? kirjoitti:
Kyllä minulle tuollainen kelpaisi...
Itseasiassa olen ostamassa tuollaista...
http://www.mobile.de/SIDYFtzKPpq8ToORUkNPGJniQ-t-vaNexlCsAsCsK�P�R~BmSB11Iindex_cgiJ1148497662A1Iindex_cgiD1100CCar[-t-vctpLtt~BmPA1C141B20C254�N-t-vCaMiMkQuSeUnVb_X_Y_x_yrd~BSRA6D1100B40D3500BGNCPKWA0HinPublicA2A0A0A0D1995/cgi-bin/da.pl?bereich=pkw&sr_qual=GN&top=144&id=11111111210073818&Ajan bensa V8 Mersulla.
- Yleismies
SEL kirjoitti:
Ajan bensa V8 Mersulla.
Ihmeen hienoja autoja kaikilla kirjoittajilla tuntuu olevan??? Vaikka minäkin olen kohtuullisen hyvissä varoissa, niin taidan silti olla tällä palstalla ainoa kirjoittaja, joka ajelee normaalilla autolla (Tojotalla).
- Et olisi
SEL kirjoitti:
Ajan bensa V8 Mersulla.
Ottanut ilmaiseksikaan isoa bemaria tai mersua...
- Muut ovat hakeneet
Yleismies kirjoitti:
Ihmeen hienoja autoja kaikilla kirjoittajilla tuntuu olevan??? Vaikka minäkin olen kohtuullisen hyvissä varoissa, niin taidan silti olla tällä palstalla ainoa kirjoittaja, joka ajelee normaalilla autolla (Tojotalla).
Hienot autonsa Saksasta, mutta sinulla ei ole mitään kokemusta niistä
- Ison tuontibemarin
Yleismies kirjoitti:
Minä en tuskaile enkä hidastele Esson kassalla, sillä ostan aina Tojotaani bensaa automaatista 20 €:n setelillä. Keskioluenikin maksan kassalla aina erittäin sutjakkaasti 5 €:n setelillä, eikä minulla silloinkaan ole tuskaisa ilme.
Omistaja. Tällä hetkellä omistan V8-koneisen ison BMW:n, jonka aion vaihtaa muuten samanlaiseen, mutta V12-moottoriseen.
Minä maksan automaatissa kortilla ja tankkaan aina täyteen. Keskimäärin 70 litraa/tankkauskerta.
Tai toinen vaihtoehto, jos hörppään kahvit, niin maksan kassalla kortilla. En kanna käteistä koskaan mukana. - SEL
Et olisi kirjoitti:
Ottanut ilmaiseksikaan isoa bemaria tai mersua...
Mitään sellaista mainita.
- Että.....
SEL kirjoitti:
Mitään sellaista mainita.
Ei se viesti oo sulle tarkoitettu. Huomaat varmaan itsekin, kun tarkemmin katsot :D
- SEL
Että..... kirjoitti:
Ei se viesti oo sulle tarkoitettu. Huomaat varmaan itsekin, kun tarkemmin katsot :D
Ajetaan me vaan näillä Saksantuliaisilla:)
- onn
Yleismies kirjoitti:
Kyllä näitä 7-sarjan Bemareitakin on Essolla nähty tankkaamassa, ja yksi omituinen seikka on jäänyt niiden kuljettajista mieleen. Kovin arasti poikaset päästävät tankin pohjalle vähän bensaa ja tulevat sitten tuskaisana kassalle maksamaan. Auton hyvä suorituskyky vetää ilmeen vakavaksi Esson kassalla.
huomattavasti hauskempaa,kun bensaa palaa. Jos joku ajaa bensapihinsä kanssa 25000 km vuodessa ja toinen vähän vanhemmalla luxus-autolla 15000km ni voivoi ku ollaan kateellisia ja "toi taitaa viedä aika paljon bensaa..."ja ostohinta n.20000€ tai 8000€,12000€:lla ostaa aika paljon bensaa ja on kivaakin vielä...
- hyväää
Omistatko tojotan?? kirjoitti:
Kyllä minulle tuollainen kelpaisi...
Itseasiassa olen ostamassa tuollaista...
http://www.mobile.de/SIDYFtzKPpq8ToORUkNPGJniQ-t-vaNexlCsAsCsK�P�R~BmSB11Iindex_cgiJ1148497662A1Iindex_cgiD1100CCar[-t-vctpLtt~BmPA1C141B20C254�N-t-vCaMiMkQuSeUnVb_X_Y_x_yrd~BSRA6D1100B40D3500BGNCPKWA0HinPublicA2A0A0A0D1995/cgi-bin/da.pl?bereich=pkw&sr_qual=GN&top=144&id=11111111210073818&tässä olet oikeilla asioilla,kaasu autossa ei ole käyttövoimaveroa,mutta ku sitä kaasua ei vielä saa ku parista paikasta,mut toivottavasti jakeluverkosto laajenee nopeasti,HYVÄHYVÄ...
- osta
Yleismies kirjoitti:
Minä en tuskaile enkä hidastele Esson kassalla, sillä ostan aina Tojotaani bensaa automaatista 20 €:n setelillä. Keskioluenikin maksan kassalla aina erittäin sutjakkaasti 5 €:n setelillä, eikä minulla silloinkaan ole tuskaisa ilme.
suomesta kaljaa,kun käy sopivan välein saksassa ostamassa auton niin on varaa ostaa bensaa ku kalja on tuliaisina niin halpaa,ku saa enemmän 5€:lla saksasta ku essolta
- Jaakkoo Niska
onn kirjoitti:
huomattavasti hauskempaa,kun bensaa palaa. Jos joku ajaa bensapihinsä kanssa 25000 km vuodessa ja toinen vähän vanhemmalla luxus-autolla 15000km ni voivoi ku ollaan kateellisia ja "toi taitaa viedä aika paljon bensaa..."ja ostohinta n.20000€ tai 8000€,12000€:lla ostaa aika paljon bensaa ja on kivaakin vielä...
Noissa luksusautoissa vaan on myös muut käyttökulut tuplat - varasosat maksavat paljon enemmän, samoin huollot. Juuri oli jossakin saksalaisessa autolehdessä vertailu uusi keskiluokan auto vastaan muutaman vuoden vanha s-sarjalainen. S-sarjalainen oli kaikenkaikkiaan paljon kalliimpi hankinta.
- Harboe-
osta kirjoitti:
suomesta kaljaa,kun käy sopivan välein saksassa ostamassa auton niin on varaa ostaa bensaa ku kalja on tuliaisina niin halpaa,ku saa enemmän 5€:lla saksasta ku essolta
olutta saa kaksi, siis 2! laatikkoa kympillä, eli 48 tölkkiä. Itseasiassa aika hyvää kaiken lisäksi.
Paljonkas se sixpäkki maksoikaan täällä?? - minullakin
Jaakkoo Niska kirjoitti:
Noissa luksusautoissa vaan on myös muut käyttökulut tuplat - varasosat maksavat paljon enemmän, samoin huollot. Juuri oli jossakin saksalaisessa autolehdessä vertailu uusi keskiluokan auto vastaan muutaman vuoden vanha s-sarjalainen. S-sarjalainen oli kaikenkaikkiaan paljon kalliimpi hankinta.
on W 124 E 320 kombi "kaikilla varusteilla", ja syöhän se. Minun ajossani kokoajan n. 9 - 10,5 l/100km. (vm -95)
Mutta jos kosla on uutena maksanut Suomessa n. 750 tmk, niin voi voi, onhan tää vielä'kin "melkoista luxusta"!
Mitä käyttökuluihin tulee, niin maksaahan tämä saman kuin W 200 D. Revi tästä!
Nooh, onhan omassani lisävarustelista kokonaan täytetty!
Voitko valaista, mitkä kulut on "tuplat"?
Niin, onhan S-sarjalainen vieläkin prameampi kuin omani, vaikka omani onkin aivan "yläpäästä".
S-sarjalaisia saa Saksasta samaan hintaan kuin E sarjalaisiakin, noin yleisesti. Poisluettuna jotkut aivan huippumallit.
PS. Olen harkinnut V 12 koneista seuraavaksi! - Jaakkoo Niska
minullakin kirjoitti:

PS. Olen harkinnut V 12 koneista seuraavaksi!Tuossa aiemmin oli puhetta nimenomaan edustusautoista. Wanha W124 taasen ei ole edustusauto ja sen huolto- ym- kulut ovatkin järkevällä tasolla.
- 525iT
Jaakkoo Niska kirjoitti:
Noissa luksusautoissa vaan on myös muut käyttökulut tuplat - varasosat maksavat paljon enemmän, samoin huollot. Juuri oli jossakin saksalaisessa autolehdessä vertailu uusi keskiluokan auto vastaan muutaman vuoden vanha s-sarjalainen. S-sarjalainen oli kaikenkaikkiaan paljon kalliimpi hankinta.
Japsiautolla on kovemmat käyttökulut kuin BMW.
Kuin olin vaihtamassa etuiskarit molempiin autoihin (BMW ja Mitsubishi) huomasin että Mitsun varaosat olivat tosi kalliit. Mitsun etuiskarit peruspiraati oli 150 ege ja BMW originaali sport iskari saman verran. Yksi mutteri siihen saman iskareihin maksoi BMW:hen 0,57 ege ja Mitsuihin 3,20 ege. Japsiautolla on tosi korkeat varaosahinnat!!!!! - Nimetön
minullakin kirjoitti:
on W 124 E 320 kombi "kaikilla varusteilla", ja syöhän se. Minun ajossani kokoajan n. 9 - 10,5 l/100km. (vm -95)
Mutta jos kosla on uutena maksanut Suomessa n. 750 tmk, niin voi voi, onhan tää vielä'kin "melkoista luxusta"!
Mitä käyttökuluihin tulee, niin maksaahan tämä saman kuin W 200 D. Revi tästä!
Nooh, onhan omassani lisävarustelista kokonaan täytetty!
Voitko valaista, mitkä kulut on "tuplat"?
Niin, onhan S-sarjalainen vieläkin prameampi kuin omani, vaikka omani onkin aivan "yläpäästä".
S-sarjalaisia saa Saksasta samaan hintaan kuin E sarjalaisiakin, noin yleisesti. Poisluettuna jotkut aivan huippumallit.
PS. Olen harkinnut V 12 koneista seuraavaksi!kyllä V12 koneinen mersu tai Bmw on mukava laite,mulla oli jonkin aikaa 600 V12 W140 korinen mersu,enkä myynyt sen takia ettei olis varaa pitää,kyllähän sellanen on syytä pitää harrasteautona. Ollut myös 750iAL
PS. Saksasta tulee tällä viikolla 2kpl BMW 750iAL niitä vanhempia malleja.On ne ainakin olleet 90-luvulla luxus autoja ja kyllä sellasella kehtaa kaupan pihalle tai essolle ajaa uudenkin corollan viereen... - ja on
Jaakkoo Niska kirjoitti:
Tuossa aiemmin oli puhetta nimenomaan edustusautoista. Wanha W124 taasen ei ole edustusauto ja sen huolto- ym- kulut ovatkin järkevällä tasolla.
vieläkin.
Esim juuri E320, E420 ja E500 W 124 korisena on nimenomaan edustus ja jopa luxusautoja.
Et taida tietääkään niiden varusteita jo vakiona. Puhumattakaan, jos aletaan sitä A nelosen lappua "kruksailemaan". Pärjää komiasti vielä tänäkin päivänä.
Lamavuosina ei juuri (- 93 -96) näitä uutena maahan tuotu. Hintalaput alkoivat vakionakin kuudestasatkusta ylöspäin.
Niin, taxitolpilla ei näitä todella näkynyt! - Jaggeboy
ja on kirjoitti:
vieläkin.
Esim juuri E320, E420 ja E500 W 124 korisena on nimenomaan edustus ja jopa luxusautoja.
Et taida tietääkään niiden varusteita jo vakiona. Puhumattakaan, jos aletaan sitä A nelosen lappua "kruksailemaan". Pärjää komiasti vielä tänäkin päivänä.
Lamavuosina ei juuri (- 93 -96) näitä uutena maahan tuotu. Hintalaput alkoivat vakionakin kuudestasatkusta ylöspäin.
Niin, taxitolpilla ei näitä todella näkynyt!Onhan noissa varusteita, mutta auton luokka on silti väärä - kyseessä on iso perheauto, joskin isolla koneella varsin hieno sellainen. Kyllä edustusluokka on jotakin aivan muuta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216685Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235370- 1152545
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152010Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361742Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111975- 59941
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28849Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43843