Haluan kertoa oman "kokemukseni" laihuttamisesta. Olkoon vaikka varottavana esimerkkinä muille NORMAALIPAINOISILLE, ja myös ylipainoisille, ettet mene laihutuksessane liiallisuuksiin.
Ensinnäkään, en oo ikinä ollu tyytyväinen painooni, vaikka en ikinä lihava ole ollutkaan. Kuitenkin nyt viimeisen vuoden aikana olen jojoillut painoni kanssa aikalailla. Painoni on noussut viime kesästä (61 kiloa) nyt 66 kiloon. (olen 176 cm)se TUNTUU/näkyy mielestäni todella paljon:( Oikeastaan puoli vuotta olen jojoillut tuon viiden kilon vaiheilla. Ahmimiskohtauksien jälkeen paino on tietenkin aina noussut. Vaikka näiden mässäilypäivien jälkeiset kilot olen suht. nopeasti aina saanut pois, on se ihra jämähtänyt vyötärölle, eikä meinaakkaan lähteä:(
Eli, kun aloitin turhaan laihuttamaan, olen pilannut elämäni. Ajatukset pyörivät vain niissä vitun kaloreissa ja ruuassa. Pelkään, milloin taas sorrun ahmimaan, koska sitten minua ei pysäytä mikään. Kaikki makea (tai mikä tahansa ruoka menee alas, ja kilokaupalla) Olen pari kertaa oksentanutkin, mutta todella harvoin. Yleensä siihen ei ole tilaisuutta. Enkä saa ahmimiskohtauksiani loppumaan, vaikka söisin säännöllisesti.. en ymmärrä enää mikä vaivaa..
joten rakkaat ihmiset, ÄLKÄÄ LAIHUTTAKO! :)
tällanen tarina...
6
536
Vastaukset
- ....
oma tarinani on samantapainen. olen normaalipainoinen ,painoindeksi 22. halusin päästä vielä laihemmaksi kuin olin ja teen samalla tavalla. lasken hullun lailla kaloreita. yritän syödä terveellisesti mutta sitten sorrun ahmimaan ihan hulluna. itekki oon muutaman kerran yrjönny.. ei oo enää paluuta normaaliin, mut iteppä aiheutin
- tyhmä18
...ikänen oot? musta kans tuntuu, ettei oo paluuta entiseen, mutta hauluan parantua tästä... mitä tää nyt sitte ikinä onkaan.
"ei oo enää paluuta normaaliin, mut iteppä aiheutin" aattelen just samoin, ehkä siks en oo kenellekään kertonutkaan... - ...
tyhmä18 kirjoitti:
...ikänen oot? musta kans tuntuu, ettei oo paluuta entiseen, mutta hauluan parantua tästä... mitä tää nyt sitte ikinä onkaan.
"ei oo enää paluuta normaaliin, mut iteppä aiheutin" aattelen just samoin, ehkä siks en oo kenellekään kertonutkaan...niin oon 16 v. niin mulla on just tollasta. tiiän että mun ei tarvis enää laihduttaa. mut ku väh. kerran viikos saan ahmimis kohtauksen ni sit on taas pakko olla laihiksella, eli syyä tosi vähän ja liikkua paljo. ja siitä tulee niin kierre. oon yrittäny että pääsisin tästä tavasta eroon kesäksi mutta eipä oo onnistunu ja se masentaa!!
- tyhmä18
... kirjoitti:
niin oon 16 v. niin mulla on just tollasta. tiiän että mun ei tarvis enää laihduttaa. mut ku väh. kerran viikos saan ahmimis kohtauksen ni sit on taas pakko olla laihiksella, eli syyä tosi vähän ja liikkua paljo. ja siitä tulee niin kierre. oon yrittäny että pääsisin tästä tavasta eroon kesäksi mutta eipä oo onnistunu ja se masentaa!!
...lopeta hyvissä ajoin ettei karkaa mopo käsistä! Sä sitä paitsi vielä luultavasti kasvatkin..
"mut ku väh. kerran viikos saan ahmimis kohtauksen ni sit on taas pakko olla laihiksella, eli syyä tosi vähän ja liikkua paljo." Niin eli siitähän noi sun ahmimiskohtaukset luultavasti just tuleekin, ku kiitutat itteäs liian niukalla ravinnolla. Syö kunnolla, terveellisesti ja säännöllisesti, mutta nauti joskus elämästä!
Taisin olla sua vuoden nuorempi ku pianoani aloin kyttäämään. Voin sanoa, ettei oo mitään hyötyä ollu, päinvastoin. Ja moni asia, mitä oon pitäny itsestään selvyytenä, ei enää oo mun elämässä...(mm. kaverit)
lopeta toi oikeasti vielä jos vaan ite voit. tai hae apua. tsemppiä! :) - ......
tyhmä18 kirjoitti:
...lopeta hyvissä ajoin ettei karkaa mopo käsistä! Sä sitä paitsi vielä luultavasti kasvatkin..
"mut ku väh. kerran viikos saan ahmimis kohtauksen ni sit on taas pakko olla laihiksella, eli syyä tosi vähän ja liikkua paljo." Niin eli siitähän noi sun ahmimiskohtaukset luultavasti just tuleekin, ku kiitutat itteäs liian niukalla ravinnolla. Syö kunnolla, terveellisesti ja säännöllisesti, mutta nauti joskus elämästä!
Taisin olla sua vuoden nuorempi ku pianoani aloin kyttäämään. Voin sanoa, ettei oo mitään hyötyä ollu, päinvastoin. Ja moni asia, mitä oon pitäny itsestään selvyytenä, ei enää oo mun elämässä...(mm. kaverit)
lopeta toi oikeasti vielä jos vaan ite voit. tai hae apua. tsemppiä! :)kukaan, et sinä eikä läheiseni tiiä mistään mitään... kaikki on jo myöhästä ja tiiän et kaiken oon ite pilannu. ois pitäny lopettaa hyvissä ajoin, mut nyt se on jo myöhästä. tiedostin jossain vaiheessa että alkaa olla aika lopettaaa. ja tässä sitä ollaan. 16vuotta 160cm. ja 56-58kg.
peilikuvaani vihaan,itseäni ja kaikkea itsessäni. ainaki välillä. eilen mässäilin, tänään piti olla kokonaan syömättä mutta taas olen syönyt. liikunnasta piti olla lepo päivä mutta tunin olen kuntopyörää polkenut. eikä sekään tunnu riitävän. kaloreia kuluu vaan 300. ei paljo auta jos kaks päivää on mässänn. - tyhmä18
...... kirjoitti:
kukaan, et sinä eikä läheiseni tiiä mistään mitään... kaikki on jo myöhästä ja tiiän et kaiken oon ite pilannu. ois pitäny lopettaa hyvissä ajoin, mut nyt se on jo myöhästä. tiedostin jossain vaiheessa että alkaa olla aika lopettaaa. ja tässä sitä ollaan. 16vuotta 160cm. ja 56-58kg.
peilikuvaani vihaan,itseäni ja kaikkea itsessäni. ainaki välillä. eilen mässäilin, tänään piti olla kokonaan syömättä mutta taas olen syönyt. liikunnasta piti olla lepo päivä mutta tunin olen kuntopyörää polkenut. eikä sekään tunnu riitävän. kaloreia kuluu vaan 300. ei paljo auta jos kaks päivää on mässänn....ja ymmärtäväni sua, vaikka nimim. tyhmä täällä liikunkin:) Yritän nyt vielä sanoa, että vaikka olisit kuinka mässäilly, älä pidä ikinä täysin syömätöntä päivää!! huomenna syöt vaan terveellistä kunnon ruokaa. Eikös niin? :) ite oon nyt kaks päivää ollu syömättä makeaa, ja ai että on olo parempi:) ja vaikka sortusit vähän enemmän sitä kunnon ruokaa syömään, ei haittaa, yritä vaan aluks olla syömättä makeaa.
by the way, painoindeksis mukaan oot varmasti hoikka tyttö, mutta et se ei lohduta.. koitahan oikesti tsempata, nuoruus menee ihan hukkaan ja turhaan murehtimiseen... nimim. kokemusta on, mutta toivottavasti ei enää kauaan..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475325Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "571920Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1381713Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella161643- 141405
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41280No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol27127581-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171087Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771038Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60877