Kirjoitin äsken ketjun nimellä Maria. ja kerroin olevani 25-vuotias neitsyt. Pari ihmistä kertoi olevansa samassa tilanteessa, mutta muuten vastaukset olivat todella katkeria ja ilkeitä.
Muutama ihminen alkoi väittää, että mitä nuorempana seksin aloittaa sitä helpompaa se on. Eikö heille ole tullut mieleen, että seksin harrastamisesta voi jäädä myös traumoja jos sen aloittaa liian nuorena. Esimerkiksi jos yhteiskunnan/ystävien/poikakaverin painostuksesta aloittaa seksin harrastamisen niin nuorena, ettei vielä ollut valmis siihen. Siitä voi jäädä traumoja aikuiseksi asti. Muutenkin seksi on kahden aikuisen ihmisen välinen asia, joten tuollainen kommentti "mitä nuorempana sen parempi" rohkaisee jotain 14-vuotiaita sänkypuuhiin. Sen ikäinen on vasta lapsi.
Sitten toinen silmään pistänyt asia oli tämä, että jos on tässä iässä neitsyt niin ei saa esittää enää mitään vaatimuksia. Olen kuulemma sosiaalisesti rajoitteinen, en tule koskaan saamaan miesystävää enkä saa asettaa mitään vaatimuksia. Täytyy kyllä tämän kirjoittaneella olla aika sairas maailmankuva. Perinteisesti neitsyys on vaalittava asia, jota kunnioitetaan. Se ei välttämättä johdu siitä, ettei ole saanut ketään vaan se voi olla myös oma valinta. Tämä ei varmaan ole monella edes käynyt mielessä. Edelleenkin julkisuudenhenkilöt kuten Britney Spears ja Jessica Simpson ovat kertoneet pyrkineensä pysymään neitsyenä avioliittoon saakka. (Britneyllä tunnetusti tämä ei onnistunut ja hän aloitti seksin harrastamisen 18-vuotiaana)
Se kuitenkin kertoo siitä, että perinteisiä arvojakin vielä on olemassa.
Joillekin ihmisille tuntuu olevan vaikea sulattaa se asia, että olen järkevä ja fiksu ihminen ja mietin tarkkaan mitä teen ja kenen kanssa. Se on keino kunnioittaa ja arvostaa itseään.
Sairasta...
8
1357
Vastaukset
- urvelot
Älä todellakaan välitä kaikista viesteistä täällä tai muuallakaan. Olet fiksu, kun et anna muiden painostaa itseäsi sinulle tärkeässä asiassa. Älä anna myöhemminkään, vältyt paljolta pahalta.
Tosiaan, on nähty ihan riittävästi lapsenikäisiä naisia, jotka menettävät neitsyytensä 13-vuotiaina kännissä jollekin amiksen heviurvelolle. Tuskinpa nuo kokemukset ovat avartaneet myöhempää seksielämää ainakaan missään hyvässä mielessä. Kiitollisia saavat tuon ikäiset seksin harrastajat olla, jos kokonaan säästyvät traumoilta myöhemmin!
Joten kulje sinä ylpeänä omaa hyvää tietäsi. Kaikella on aikansa.
(Usko mua, olen jonkin verran sinua vanhempi nainen.) - päälaellaan
Olen 26-vuotias mies enkä myöskään ole harrastanut seksiä aikaisemmin. Minulla on kyllä vaatimuksia ja petipuuhiin en ryhdy kenen tahansa kanssa. Voin olla kranttu, mutta kunnioitan itseäni sen verran etten ota keneltä tahansa vaikka saisinkin. Nykynuorisolla taitaa vaan olla lähes kaikilla se käsitys että kaikkea pitää kokeilla koska kerran vain eletään ja että paras keino tutustua toisiin ihmisiin on vetää baarin kännissä ja sitten herätä aamulla jonkun ihmisen vierestä. No, voihan sen niinkin tehdä, mutta mielestäni se antaa ihmisestä aika negatiivisen kuvan. Eräs kaverini aloitti petihommat jo alta kymmenvuotiaana ja on tätä nykyä hoidellut ties kuinka monta naista. Mielenterveys sillä on ainakin kärsinyt sillä se ei pysty normaaliin seurusteluun vaan nainen vaihtuu hyvin nopeasti useita kertoja vuodessa.
- MMies
Kuten aiempikin kirjoittaja totesi: jätä ne viestit omaan arvoonsa. Mitä luulet heidän tietävän suhteista/seksistä ylipäätään mistään, jos pitää jollain nettipalstalla idioottimaisuuksia laukoa?
Sinulla on oma elämä ja elä se niinkuin haluat. Hyvää kesää! - eri näkökulmia
Hyvä, että jaksat olla noin optimistinen. Ei se sitä tarkoita, että se toinen vaihtoehto olisi se kauhea traumoja jättävä kokemus kolmetoistavuotiaana. Se on varmaan yhtä harvinaista kuin sekin että joku tosiaan pysyy ja pysyy aina neitsyenä vuodesta toiseen. Kaksikymmentäviisi on verratuna kolmeentoista aika paljon enemmän, mutta kyllä parikymppisistä suurin osa on valmis aloittamaan ja aivan kypsä siihen. Silti kuitenkin sillä ei ole periaatteessa merkitystä, jaksaako sitä odottaa tai toivoa vai ei. Tulee eteen jos tulee. Ei se asian odottaminen sitä tilannetta sen kummallisemmaksi muuta.
Kuitenkin realismia on sekin, että jos ei ole huonossa suhteessa ja odottaa hyvää, se ei tarkoita silti että saisi hyvää tai huonoakaan suhdetta, eihän sitä mikään voi taata koskaan. Se ei ole optimistisuutta, eikä pessimistisyyttä. Elämä on.
Voi saada tietysti, ehkä mutta mistäs sen kukaan koskaan voi tietää. Tuossa se seksin aloitus ei ole niin olennaista kuin ylipäätään se, että tuleeko koskaan sitä suhdettakaan tai sellaista ihmistä sinulle eteen, milloin sitten ehkä vasta kannattaisi miettiä, mihin on valmis ja mihin ei. Jos niitä ei tähän mennessä ole tullut, tai jos ei kukaan ole kiinnostunut sinusta, niin mistä itse ajattelisit sen johtuvan? Kun kieltämättä suurin osa aloittaa edes jonkinlaiset parisuhdetaitojen opiskelut aika nuorena, en sano ettei niitä sulla olisi. Mutta ainakin niitä monella on, jolla niitä on kehittynyt. Ja niitä tarvitaan olennaisesti enemmän kuin mitään teknisiä hienoja urheilukikkoja sängyssä.
Enkä vetäisi tähän nyt mitään simpsonia tai spearsia ollenkaan. Ne eivät ole sen kummempia kuin niiden mediayhtiöiden luomia massamediaprofiileja, mitä rahan vuoksi tehdään eikä niistä kukaan voi sanoa oikeasti mitään.
On hyvä, että on järkevä ja fiksu ihminen. Silti tähän asiaan voi olla monta näkökulmaa. Ja en pitäisi niitä kaikkia ihan väärinäkään. Tietysti aina kannattaa miettiä mitä tekee ja kenen kanssa, mutta onko kysymys siitä, että onko tosiasiallisesti edes mahdollisuuksia vai oletko sinä sittenkin vain niin kranttu itse? Ei se ole itsensä halventamista niillä, joilla on hyvä seksielämä, vaan nautittava asia. - Yksi näkökulma...
Uskoisin, että 13-vuotias superpanokone on aika harvinainen ilmestys. En muista koskaan tavanneeni ketään, joka olisi aloittanut seksin noin varhain. Iso osa 13-vuotiasta ei ole seksiin edes fyysisesti kypsiä. Mutta kyllähän tuon ikäistä alkaa useimmiten jo seksi ja seurustelu ja pussailu ynnä muu kiinnostaa. Eikä ole mitenkään pahasta "seurustella" tai hengailla ja vähän pusutella jonkun suurinpiirtein samanikäisen kanssa, harjoitella niitä aikuisten juttuja. Useimmilla seksi tulee varmaan mukaan siinä parinkympin molemmin puolin, ehkä joskus 17-22 -vuotiaana. Mutta monet tuon ikäiset jo seurustelevat ja kyllä parikymppisen seurusteluun voi jo olettaa kuuluvan seksiä.
"Olen kuulemma sosiaalisesti rajoitteinen, en tule koskaan saamaan miesystävää enkä saa asettaa mitään vaatimuksia."
Ei kukaan voi tietää kirjoitusten perusteella millainen henkilö olet. On totta, että useimmat ikäisesi ovat olleet jo suhteessa, monilla ikäisilläsi on jo puoliso ja ehkä lapsia. 25-vuotias on yleensä tavannut jo monenlaista tallaajaa ja joku niistä on sitten usein jäänyt vierelle. Jotkut suhteet kestävät, jotkut eivät: kellään ei ole varmaa tietoa suhteen alussa, kestääkö suhde. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kannattaisi antaa suhteelle mahdollisuutta. Mikset ole tavannut ketään? Eikö elämääsi kuulu miehiä vai oletko kranttu? Ehkä olet myöhäiskypsä, ei siinäkään ole mitään pahaa.
"Perinteisesti neitsyys on vaalittava asia, jota kunnioitetaan."
Perinteisesti naimisiin on menty viimeistään parikymppisinä. Siinä nykyaika eroaa menneistä ajoista. Jopa vanhat mummot suosivat nykyään, että lapsenlapset katsoisivat muutaman vuoden kumppania ennen yhteen muuttoa ja sitten vielä muutaman vuoden ennen papin aamenta. :=) Nykyään niin voi tehdä, ennen vaan mentiin naimisiin ja pysyttiin sitten samalla paikkakunnalla tappiin asti. Nykyään et tiedä, missä olet töissä vaikka valmistuttuasi ammattiin. Elämä ei ole niin yksinkertaista.
"Joillekin ihmisille tuntuu olevan vaikea sulattaa se asia, että olen järkevä ja fiksu ihminen ja mietin tarkkaan mitä teen ja kenen kanssa. Se on keino kunnioittaa ja arvostaa itseään."
Tuskin se on vaikeaa sulattaa. Enemmän ihmetyttää, että mikset ole tavannut ketään sopivaa? Itse olen ainakin tavannut monta potentiaalista kumppania ja yhden kanssa olen sitten viihtynyt jo pitempään... - Jamppa Poro
Uskon, että löydät vielä miehen, joka arvostaa sitä, että olet säästänyt itseäsi. Jokainen järkevä mies arvostaa sitä. Muista tämä vinkki mieheltä: jos alat seurustelemaan jonkun miehen kanssa, ja mies valittaa sinulle neitsyydestäsi, niin se kertoo vain yhdestä asiasta. Siitä, että mies ei ole kiinnostunut sinusta, vaan ainoastaan seksistä, eli on niin sanottu panomies. Normaali, kunnollinen mies, joka haluaa myös tulevaisuutta sinun kanssasi, ei takuuvarmasti ala sinua neitsyydestä haukkua.
Muutenkaan ei kannata kauheasti välittää siitä, mitä ihmiset täällä kirjoittelevat. Niillä, jotka kirjoittavat sinulle ilkeyksiä, on kyllä omat taka-ajatuksensa. Miehet, jotka haukkuvat, tekevät sen siksi, että seksin perässä juoksevat panomiehet haluaisivat jokaisen naisen antavan heille seksiä sormien näpsäytyksellä, myös sinun. Ilkeilevät naiset taas haukkuvat kateuttaan; ovat itse antaneet kymmenille miehille, ja oppineet, että miehet eivät pysy kauaa helppojen naisien rinnalla. Niinpä he ovat kateellisia sinulle, koska tietävät, kuinka paljon enemmän miehet arvostavat sinua kuin heitä.
Yksi neuvo vielä: valitse tarkkaan miehesi, äläkä anna minkään panomiesten huijata sinua. :)- Mies24
Lue edellisen kirjoittajan viesti huolella ja sisäistä se, muuta et tarvitse! :)
- normaali ei hauku mistään
pisti silmään tuo "Normaali, kunnollinen mies, joka haluaa myös tulevaisuutta sinun kanssasi, ei takuuvarmasti ala sinua neitsyydestä haukkua."
Normaalilta mieheltä mä en ainakaan ala kuuntelemaan mistään asiasta haukkumista, en edes toisista ihmisistä. Asiasta voi ja saa sanoa ja puhua, mut mitään ala-arvoista sontaa ei tarvi kenenkään kuunnella.
Eli korostan sitä, et normaali mies yleensäkään, jos sil alkaa olla yhtäkkiä tarve arvostella ja haukkua ja yleensäkin jos näyttää siltä, et sillä ei ole kykyä edes keskustella tai ymmärtää jotakin noin perusasiaa, niin se kannattaa sitten jättää ja olla ilman vaikka ennemmin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26316822Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235414- 1152560
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152036Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361755Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111986- 59948
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto30861Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43856