Jos avioliitto jatkuu pettämisen jälkeen, niin jää epäilys, joka ei koskaan häviä. Jos avioliitto päättyy pettäisen jälkeen, jää suru, joka ei koskaan häviä. Älä uhraa itsesi ja puolisosi loppuelämää. Kävi niin tai näin, niin kaikki on pilalla pettämisen jälkeen.
Puolisoni eli salasuhteessa, ikinä en selviä.
Älkää pettäkö
9
948
Vastaukset
- tunnelmat, teki
niin tai näin aina on jäljellä suru ja maailmankuva ja kuva ihmisistä muuttunt raadolliseksi. Pettäminen jättää sieluun haavan ,joka ei koskaan parane. Pettäminen on julmaa ja itsekästä leikkiä toisten tunteilla omahyväisen nautinnon tavoittelussa. Vaikka avioliitto olisi väljähtynyt ei se oikeuta pettämiseen. Reilumpaa on erota ja sitten etsiä uutta onnea jos sellaisen sattuisi löytämään.
- suhde
Mulla oli ex:n kanssa ns. on-off-suhde. Jos en ollut turvakodissa tai muuten piileksinyt monissa erilaisissa vuokra-asunnoissa, niin sitten olin miehen kanssa MINUN omistamassani asunnossa. (Siis josta jouduin pakenemaan miehen väkivaltaisuuden takia) Tätä rumbaa kesti 7 vuotta! Lopulta mies lähti kakkosen mukaan.
Suhde oli sinällään niin traumaattinen etten mitenkään tahdo päästä sen yli, vaikka erosta on jo monta vuotta. Koko suhde näyttäytyy eron jälkeen uudessa valossa. Kaikki kauniskin muuttuu pahaksi. Jokainen totuutena pidetty asia muuttuu valheeksi. - lintunainen
suhde kirjoitti:
Mulla oli ex:n kanssa ns. on-off-suhde. Jos en ollut turvakodissa tai muuten piileksinyt monissa erilaisissa vuokra-asunnoissa, niin sitten olin miehen kanssa MINUN omistamassani asunnossa. (Siis josta jouduin pakenemaan miehen väkivaltaisuuden takia) Tätä rumbaa kesti 7 vuotta! Lopulta mies lähti kakkosen mukaan.
Suhde oli sinällään niin traumaattinen etten mitenkään tahdo päästä sen yli, vaikka erosta on jo monta vuotta. Koko suhde näyttäytyy eron jälkeen uudessa valossa. Kaikki kauniskin muuttuu pahaksi. Jokainen totuutena pidetty asia muuttuu valheeksi.että Sinulla on nyt turvallinen olo siten, ettet joudu kestämään minkäänlaista uhkaa. Minulla ei näin rankkaa kokemusta ole, että olisi pahoinpidelty, henkisesti tuntuu kuitenkin maailmanlopulta. Puolisoni on nyt pahoillaan ja haluaa jatkaa kanssani. En pysty luottamaan ja arvostukseni häntä kohtaan on poissa. Olen niin "vanhanaikainen", että haluan pitää miehen perheenpäänä ja haluan kunnioittaa häntä. Mielestäni en saanut edes olla hänelle vaimo. Olen ollut taloudenpitäjä, jätehuoltaja jne,, sillä aikaa kun hän on ollut matkatyössä. Selvisikin, että hän oli työmatkallaan asunut toisen naisen kanssa. Tätä kesti vuoden ajan, nyt hänellä ei ole enää suhdetta kun se paljastui, selittää olleensa mielenhäiriössä, stressaantunut ja sekaisin. No sitä olen minä nyt, enkä voi käsittää, miksi hän sen teki, Mieheni sanoo, ettei syy ollut minussa, eikä hän koskaan ajatellut erota minusta. Kestäisin jotenkin koossa tämän pitkän viikonlopun, lapseni tulee käymään, enkä jaksaisi olla ikään kuin kaikki olisi hyvin.
- rehellinen
lintunainen kirjoitti:
että Sinulla on nyt turvallinen olo siten, ettet joudu kestämään minkäänlaista uhkaa. Minulla ei näin rankkaa kokemusta ole, että olisi pahoinpidelty, henkisesti tuntuu kuitenkin maailmanlopulta. Puolisoni on nyt pahoillaan ja haluaa jatkaa kanssani. En pysty luottamaan ja arvostukseni häntä kohtaan on poissa. Olen niin "vanhanaikainen", että haluan pitää miehen perheenpäänä ja haluan kunnioittaa häntä. Mielestäni en saanut edes olla hänelle vaimo. Olen ollut taloudenpitäjä, jätehuoltaja jne,, sillä aikaa kun hän on ollut matkatyössä. Selvisikin, että hän oli työmatkallaan asunut toisen naisen kanssa. Tätä kesti vuoden ajan, nyt hänellä ei ole enää suhdetta kun se paljastui, selittää olleensa mielenhäiriössä, stressaantunut ja sekaisin. No sitä olen minä nyt, enkä voi käsittää, miksi hän sen teki, Mieheni sanoo, ettei syy ollut minussa, eikä hän koskaan ajatellut erota minusta. Kestäisin jotenkin koossa tämän pitkän viikonlopun, lapseni tulee käymään, enkä jaksaisi olla ikään kuin kaikki olisi hyvin.
Ole lapsillesi rehellinen. Miksi sinun pitäisi näytellä "onnellista perhettä"?. Siksikö, että miehesi on näytellyt sitä vuosia?
Perheesi rakastaa sinua vilpittömäsri. Perheessä vastoinkäymiset lähentävät. Sinunkin on lupa olla heikko ja avuton. Meillä Suomessa vaan ajatellaan, että on ne minun asiani joista ei muille puhuta. No, minä olen hiukan eri mieltä. Kyllä voit sanoa miltä sinusta tuntuu, vai ajattelitko että tätä asiaa varten järjestätte oikein tiedotustilaisuuden lapsille? Kuule..nyt vaan uskot, että tarvitset nyt muita. - lintunainen
rehellinen kirjoitti:
Ole lapsillesi rehellinen. Miksi sinun pitäisi näytellä "onnellista perhettä"?. Siksikö, että miehesi on näytellyt sitä vuosia?
Perheesi rakastaa sinua vilpittömäsri. Perheessä vastoinkäymiset lähentävät. Sinunkin on lupa olla heikko ja avuton. Meillä Suomessa vaan ajatellaan, että on ne minun asiani joista ei muille puhuta. No, minä olen hiukan eri mieltä. Kyllä voit sanoa miltä sinusta tuntuu, vai ajattelitko että tätä asiaa varten järjestätte oikein tiedotustilaisuuden lapsille? Kuule..nyt vaan uskot, että tarvitset nyt muita.mutta kiitos Sinulle viestistäsi. Tämä asia on nyt niin uudenkipeä, epäilen, etten vielä kokonaisuutta edes uskalla ajatella. Uskallan ajatella uskottomuutta vain palan kerrallaan, vielä minä otan tämän puheeksi perheen kanssa, mutta pahinta tunnekuohua lapsen ei varmaan kannatä nähdä.
- oma terveys tärkein
rehellinen kirjoitti:
Ole lapsillesi rehellinen. Miksi sinun pitäisi näytellä "onnellista perhettä"?. Siksikö, että miehesi on näytellyt sitä vuosia?
Perheesi rakastaa sinua vilpittömäsri. Perheessä vastoinkäymiset lähentävät. Sinunkin on lupa olla heikko ja avuton. Meillä Suomessa vaan ajatellaan, että on ne minun asiani joista ei muille puhuta. No, minä olen hiukan eri mieltä. Kyllä voit sanoa miltä sinusta tuntuu, vai ajattelitko että tätä asiaa varten järjestätte oikein tiedotustilaisuuden lapsille? Kuule..nyt vaan uskot, että tarvitset nyt muita.kun paljastuu että mies on ollut jo vuosia suhteessa toisee.Itse kuitenkin erosin lopulta sillä ei mies sitä naistaan jättänyt vaikka vanno kaikenlaista minulle.
Olin kans vaan talopudenhoitaja ja kakkosen kanssa mies matkusteli ja minulle ei ollut aikaa.
Nyt hän saa elää vapaasti kakkosensa kanssa ja olen kiitollinen että jonkilainen ratkaisu tuli sillä pettämisen jälkeen elämä hänen kanssaan tuntu valheelta.
Oli hän pettänyt jo avioliittomme alussa mutta annoin anteeksi ja luulin että iän mukana rauhottuu mutta kävikin päinvastoin!
Ajattele nyt omaa hyvinvointia ja en eromista toivo kellekkään mutta minun oli lopulta pakko erota,sillä en olisi jaksanut enää.Voimia! - kiikutaan
oma terveys tärkein kirjoitti:
kun paljastuu että mies on ollut jo vuosia suhteessa toisee.Itse kuitenkin erosin lopulta sillä ei mies sitä naistaan jättänyt vaikka vanno kaikenlaista minulle.
Olin kans vaan talopudenhoitaja ja kakkosen kanssa mies matkusteli ja minulle ei ollut aikaa.
Nyt hän saa elää vapaasti kakkosensa kanssa ja olen kiitollinen että jonkilainen ratkaisu tuli sillä pettämisen jälkeen elämä hänen kanssaan tuntu valheelta.
Oli hän pettänyt jo avioliittomme alussa mutta annoin anteeksi ja luulin että iän mukana rauhottuu mutta kävikin päinvastoin!
Ajattele nyt omaa hyvinvointia ja en eromista toivo kellekkään mutta minun oli lopulta pakko erota,sillä en olisi jaksanut enää.Voimia!pitkä liitto takana ja monta tarinaa pitää sisällään. on pettämisiä ja lupauksia, pidettyjä ja rikottuja. mieheni viime kärymisestä tulee n. kolme vuotta aikaa. vannoi ettei ikinä enää tee minulle niin. tämä viimeinen kerta vei kaiken luottamuksen koko mieskuntaan. kun näen miehen näen turhantärkeän , itseensä ajattelevan paskaläjän. se myös vei luottamisen elämään. raahaudun töihin, teen välttämättömän. en käy oikein missään ja jos mieheni kanssa sovitaan johonkin lähdöstä peruutan sen viimetingassa. ei oikein oo elämää eikä haluja mihinkään. mieheni ei ymmärrä minua. onhan hän pyytänyt anteeksi. hän on sitä mieltä että kunhan on pyytänyt anteeksi niin sillä on kuitattu pettämiset. ei niistä tarvi keskustella jne. kehoitin miestäni menemään amm. auttajan puheille ja hän lupasikin sen tehdä. nyt viimein hän kävi, kun pakkasin tavarani ja tein lähtöä. mutta kuka korjaa minun rikkinäisen sydämen, tuo luottamuksen takaisin, antaa elämälle tarkoituksen. olisi pitänyt heti ekan pettämisen jälkeen ymmärtää lähteä..
- Ystävällisesti
kiikutaan kirjoitti:
pitkä liitto takana ja monta tarinaa pitää sisällään. on pettämisiä ja lupauksia, pidettyjä ja rikottuja. mieheni viime kärymisestä tulee n. kolme vuotta aikaa. vannoi ettei ikinä enää tee minulle niin. tämä viimeinen kerta vei kaiken luottamuksen koko mieskuntaan. kun näen miehen näen turhantärkeän , itseensä ajattelevan paskaläjän. se myös vei luottamisen elämään. raahaudun töihin, teen välttämättömän. en käy oikein missään ja jos mieheni kanssa sovitaan johonkin lähdöstä peruutan sen viimetingassa. ei oikein oo elämää eikä haluja mihinkään. mieheni ei ymmärrä minua. onhan hän pyytänyt anteeksi. hän on sitä mieltä että kunhan on pyytänyt anteeksi niin sillä on kuitattu pettämiset. ei niistä tarvi keskustella jne. kehoitin miestäni menemään amm. auttajan puheille ja hän lupasikin sen tehdä. nyt viimein hän kävi, kun pakkasin tavarani ja tein lähtöä. mutta kuka korjaa minun rikkinäisen sydämen, tuo luottamuksen takaisin, antaa elämälle tarkoituksen. olisi pitänyt heti ekan pettämisen jälkeen ymmärtää lähteä..
Pitkään on murheesi kestänyt ja kirjoituksestasi päätellen olet vielä aallonpohjassa. Siellä olen minäkin ollut. Nyt tuntuu, että selviän jotenkin. Välillä tulee hetkiä, jollon suru musertaa, mutta niistä ei tule enää päiviä kestäviä pimeitä jaksoja. Minua on helpottanut nämä päätökset/ajatukset: Käyn työssä (kuten sinäkin) olen siis taloudellisesti riippumaton miehestäni. Minun on itse tiedettävä missä määrin surua kestän ja tätä soopaa siedän. Haen keskustelu/ammattiapua jos tarvitsen. Pettäminen on mieheni teko ja hänen valintansa, syy ei ole minussa. Sylistä toiseen juokseminen on lapsen toimintatapa, minä en ole hänen äitinsä korvike enkä jatke, eikä sitä voi kukaan muukaan nainen olla. Tämä on miehen itsensä tuhoavaa toimintaa, aikanaan hän menettää itsekunnioituksensa. Teen nykyään kaikkea mukavaa, mistä itse pidän. Olen syvetänyt ammattiosaamistani ja olen saanut ainakin työn puolsta arvostusta laajemminkin kuin vain omalla toimipisteelläni. Mielessäni sanin kaikille niille pettäjämiehille, jotka valittavat vaimon ulkonäöstä, että katsokaapa kokovartalopeiliin, et sinäkään mikään tomievilä ole. Tämä tekee kummasti hyvää.
Kyllä minullakin meni pitkään ennen kuin vähääkään iloa tuli arkipäivään. Nyt mies katuu ja on pahoillaan - kestäköön sen. - ajanut sinut
kiikutaan kirjoitti:
pitkä liitto takana ja monta tarinaa pitää sisällään. on pettämisiä ja lupauksia, pidettyjä ja rikottuja. mieheni viime kärymisestä tulee n. kolme vuotta aikaa. vannoi ettei ikinä enää tee minulle niin. tämä viimeinen kerta vei kaiken luottamuksen koko mieskuntaan. kun näen miehen näen turhantärkeän , itseensä ajattelevan paskaläjän. se myös vei luottamisen elämään. raahaudun töihin, teen välttämättömän. en käy oikein missään ja jos mieheni kanssa sovitaan johonkin lähdöstä peruutan sen viimetingassa. ei oikein oo elämää eikä haluja mihinkään. mieheni ei ymmärrä minua. onhan hän pyytänyt anteeksi. hän on sitä mieltä että kunhan on pyytänyt anteeksi niin sillä on kuitattu pettämiset. ei niistä tarvi keskustella jne. kehoitin miestäni menemään amm. auttajan puheille ja hän lupasikin sen tehdä. nyt viimein hän kävi, kun pakkasin tavarani ja tein lähtöä. mutta kuka korjaa minun rikkinäisen sydämen, tuo luottamuksen takaisin, antaa elämälle tarkoituksen. olisi pitänyt heti ekan pettämisen jälkeen ymmärtää lähteä..
masennukseen ja jopa itsetuhoiseen käyttäytymiseen. Hankkiudu omaan terapiaan, sieltä saat apua masennukseen , potkua itsetunnolle ja ehkä jonain päivänä kuulet sanovasi/huutavasi sille omahyväiselle äijänkuvatukselle, sinulla ei ollut mitään oikeutta tehdä minulle näin , en halua sinua, vihaan sinua, kadun,että koskaan tapasin sinut.
Olen ollut typerä ,kun olen uhrannut vuosia tuollaiseen uskottomaan ja kunnioittamattomaan paskiaiseen. Minulla olisi voinut olla onnellisia vuosia täynnä rakkaytta. Nyt arvostan itseäni ansaitsen kunnioitusta, hellyyttä, rakkautta jne.Hanjkin itselleni uuden elämän.
Poistu elämästäni olet vastenmielinen ja turha minulle on vannoa uskollisuutta , minä kyllä olen oppinut tietämään sinun puheittesi arvon.
Niillä ei ole mitään merkitystä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517021Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235485- 1152586
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152069Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361768Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111001- 59959
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32886Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44883