Kerroin tuolla aiemmin ("oikean teon katkeruus") tarinani, joka on kai aika tavallinen: pitkän ja pahasti jäähtyneen liiton aikana "pikku jutut" veivät rakastumiseen toiseen naiseen, sen lopettamiseen ja nyt tuskaan siitä oliko ratkaisu oikea ja onko avioliitostamme enää pelastettavaksi. Kiitos kaikille jotka kommentoivat, ja pahoittelut etten ehtinyt liittyä keskusteluun aikaisemmin.
Paljon on totuuden kertojia näillä palstoilla, paljon on muatsvalkoista, absoluttista oikeaa ja väärää. Nuo "olet varmaan paska sängyssä" -kommentit ovat ihan oma lukunsa (mielenkiintoista sinänsä miten usein näissä keskusteluissa käytetään tuota argumenttia miesten suuntaan).
Kummastuttaa miten näin oikeamielisten maassa on sitten niin paljon avioeroja - vai onko JUURI SIKSI?
Jatkan tässä kuitenkin itseanalyysiä, joka tietysti sopiikin minulle, kun olen itsekäs ja laskelmoiva mies (jätän tästä pois pohdiskelut vaimoni tilanteesta – olenhan tietysti sitäkin tehnyt, mutta ehkä ne seuraavaksi). Itsekkäillähän menee nykyään hyvin, tänä julman johtamiskulttuurin aikana, joten olen myös menestyvä. Minun luokittelemiseni kusipääksi on sitten kiinni kunkin luokittelijan kriteereistä, liike-elämässä olen suorastaan inhimillisemmästä päästä. Mutta siitähän emme ole keskustelemassa täällä.
Aika monissa kommenteissa elää mielikuva rakkaudesta jonkinlaisena muusta elämästä irrallisena absoluutiona, joka joko toimii tai sitten ei, ja jossa on jonkinlaiset selvät säännöt joita seuraamalla juttu onnistuu. En usko tähän laisinkaan. Erotan – tietenkin! – rakastumisen ja rakkauden toisistaan, ja sille kirjoittajalle joka väitti että rakastumisessani toiseen naiseen ei ole kysymys ”tosi rakkaudesta” totean, ettei voi vielä ollakaan. Tosi rakkaus syntyy suhteen keston myötä, kun alun huuma himmenee. Väitän ettei juuri KUKAAN tiedä suhteen ensimmäisen parin vuoden aikana miten suhteessa käy, kehittyykö hormonihuuma ja rakastuminen kestäväksi rakkaudeksi. Rakkaus on hidas asia.
Kummastelen noita suoria kehotuksia erota… minulle ero vain sen takia, että meillä on seksihuolia ja olen sotkenut omat emootioni sen takia, olisi hyvin yksipuolinen ratkaisu. Arkielämässä on monta asiaa, jotka vaikuttavat päätöksiin liiton jatkamisesta, ja joilla ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Lasten tilanne, yhteiset taloudelliset vastuut, omaisuus – kaikki vuosien varrella kerätty, ja totta hemmetissä työ. Olen töissäni vastuussa monen muunkin ihmisen kuin vaimoni ja minun elämästä. Yksikön onnistuminen määrää elämän suuntia nuorille pareille, vasta talon ostaneille perheille, innostuneille tutkijoille. Jos minun yksityiselämäni alkaa vaikuttaa suoritukseen töissä, onnistumiseen ja sitä kautta näiden muiden ihmisten elämään, on se todella vakavan peiliin katsomisen paikka.
Absoluutioista vielä… joku kommentoi minun päätyneen liitossamme "hyllyvälle suolle", jolle vaimoni ei halunnut kanssani tulla. Tästä syntyy mielikuva siitä, että suhde olisi jonkinlainen polku joka vie ennnaltamäärätysti johonkin paikkaan. Minusta pitkä suhde on kuitenkin aikamoinen polkujen verkosto, kuten varmaan ne teistä, joilla on takanaan pitkiä suhteita, tietävät. Mekin menimme yhteen varsin nuorina. Olemme eläneet vapaan suhteen vaiheen, olemme eronneet, on ollut kuumaa, kylmää ja vihaavaa. Pitkän liiton rakkaus on usein sitkeyttä ja sietämistä.
Olemme menossa vaimoni kanssa terapiaan. Se tarkoittaa, että joudun kertomaan hänelle monta asiaa jotka ovat olleet piilossa. En tiedä miten prosessissa käy. Haluan kuitenkin että yritämme tosissamme pelastaa liittomme ennen eropäätöstä, enkä ainakaan halua erota siksi että olen huumaantunut toisesta naisesta. Omat tunteeni ovat hieman paremmin balanssissa, vaikka aika lailla päivä kerrallaan –menoa tämä on. Luuklen kuitenkin, että voimme löytää toisemme vielä; olemme löytäneet ennekin. Ja jos ei, niin ainakin yritimme. Mitään varsinaista ”kipinää” en odotakaan löytyvän – ”kipinä” on sitoutumisvaiheen juttu, ei se sähkön tunne koskaan kestä loputtomiin. Voi olla, että olen syrjähypyilläni saanut itseni koukkuun säväreihin joita uuden naisen valloittaminen ja seksi saa aikaan. Aika näyttää, nyt olen – näppini polttaneena – kiltti mies, ja yritän ottaa opikseni. Ei kai sen enempää pysty lupaamaankaan – kuin että yrittää?
Yllättävää että niin paljon petetään
23
1924
Vastaukset
- yälle palstalle
ihan absoluution olette keksineet heittää. Ei noilla sanoilla (joita ette käsittääkseni edes syvällisesti ymmärrä tässä yhteydessä) asiaa miksikään muuteta.
Kerroppa vaan miksi pettäminen sattuu niin hirveästi ja sattuu se usein pettäjäänkin?
Miten meidän lapsoset hoidetaan terveiksi aikuisiksi kun murrosikäisillä, joilla täytyisi olla aikuinen kotona onkin kohtuuttoman pitkälle venynyttä poteva vanhempi omissa karkeloissaan? Ja sitten ihmetellään ,miksi miltei joka kolmas murrosikäinen potee jonkinlaista psyykkistä ongelmaa ja joka kuymmenes syö masennuslääkkeitä ? Jos luonnonnollisen kehitystehtävän kannalta katsoo niin asiathan ovat absoluuttisesti suoraa perseestä.
Kun ei se absoluuttisen hokeminen auta vaikka saatta sanana ,jonku korvaan niin hienolta kuulostaa. Mikä on muute absoluuttinen nollapiste entä Absolut Vodka. Hei tsekkailkaas vähän filosofiaa. Tommonen 20 opintoviikkoa antas jo termeillekin sisältöä ja ajatuksille logiikkaa (logiikka kuuluu tähän 20 viikkoon)
Ei mutta tosissaan , kertokaapa miten vastaatte alussa esittämiini kysymyksiin.
Ei millään pahalla tuo absoluutti-juttu ,mutta satun olemaan alan harrastaja (filosofia).- piyi olla
kohtuuttoman pitkäksi venynyttä omaa murrosikää
- on2222
Sinulla on yritystä, ja pidät pitkän liittosi harmautta "normaalina". Ehkä sinulle tulee yllätyksenä se, ettei se ole normaalia tai tavallista, mutta parempaakaan sinä et ole pystynyt. Tuo teidän tarinanne (sinun ja vaimosi) on hyvin surullinen.
"Voi olla, että olen syrjähypyilläni saanut itseni koukkuun säväreihin joita uuden naisen valloittaminen ja seksi saa aikaan. Aika näyttää, nyt olen – näppini polttaneena – kiltti mies, ja yritän ottaa opikseni. Ei kai sen enempää pysty lupaamaankaan – kuin että yrittää? "
Ei kuulosta kovin määrätietoisen miehen tekstiltä. Yrität ottaa opiksesi..Toivottavasti yritys onnistuu. Ehkäpä vielä joskus tajuat, miten väärin olet tehnyt muille..myös niille kakkosille.- ex?-pettäjä
No voi kuule, en minä ole täällä esittämässä määrätietoista. En kai tuhlaisi aikaani puskafilosofiaa tekemässä tai lukemassa jos olisin määrätietoisessa tilassa.
Liittojen yleisestä harmaudesta en osaa sanoa, minun ystäväpiiriini mahtuu aika monta paria joilla on parinkymmenen vuoden jälkeen aika haaleaa. Ja välillä sitten taas vähemmän haaleaa. Jotkut eroavat, toiset eivät. varmaan on toisenlaisiakin, pareja joilla sähkö säilyy. Tai palaa.
Olemme sitkeäasti pysyneet yhdessä, ja käyneet läpi vaikeita vaiheita ennenkin. Näin kaukana vaimostani en ole ennen ollut, mutta se johtuu tuosta rakastumissuhteesta ja sen aiheuttamista ajatuksista, jotka ovat varmasti epäreiluja vaimolleni. tiedätte varmaan - "niin hyviä keskusteluja", "hän ymmärtää"...
Toki toinen suhde sai minut ajattelemaan, teimmekö vaimoni kanssa toisillemme väärin aikoinaan kun jäimme ensimmäisten vaikeuksien ja eron jälkeen yhteen. Olemmeko juuttuneet suhteeseen joka meillä oli kaksikymppisinä? Tai sen muistoon?
Vääryydestä "kakkosille" (on muuten syvältä tuo ilmaus) - en ole koskaan, koskaan kenellekään väittänyt hakevani muuta kuin sänkyseuraa - lukuunottamatta tätä viimeistä. Kun aikuinen nainen niillä ehdoin lähtee seikkailuun, ei siinä silloin tehdä vääryyttä hänelle, ellei hän valehtele itselleen. Puheet näillä palstoilla ovat tosi hurskastelevia suhteessa todellisuuteen ihmisten välisissä suhteissa.
Petämisen tuska... olen tullut petetyksi. Kerran. Se sattui. Silloin vaimoni oli rakastunut toiseen ja halusi lopettaa suhteemme. Mutta vaimoni, ja jotkut seksisuhdepartnerini, ovat myös harrastaneet seksiä muiden miesten kanssa niin että tiesin siitä. Jotkut niistä kerroista kirpaisivat, kaikki eivät. Minlle pettäminen on rakastumista, ei pelkkää seksiä. seksiä voi olla ilman rakkautta (tällä lokeroimisella saan varmaan taas hyvän raivoviestiryöpyn niskaani). Tämä mielipide ei ole vain miesten yksinomaisuutta (vaikka miesten keskuudessa yleisempi), tunnen monta naista jotka ovat aivan samaa mieltä. - mitä kylvää
ex?-pettäjä kirjoitti:
No voi kuule, en minä ole täällä esittämässä määrätietoista. En kai tuhlaisi aikaani puskafilosofiaa tekemässä tai lukemassa jos olisin määrätietoisessa tilassa.
Liittojen yleisestä harmaudesta en osaa sanoa, minun ystäväpiiriini mahtuu aika monta paria joilla on parinkymmenen vuoden jälkeen aika haaleaa. Ja välillä sitten taas vähemmän haaleaa. Jotkut eroavat, toiset eivät. varmaan on toisenlaisiakin, pareja joilla sähkö säilyy. Tai palaa.
Olemme sitkeäasti pysyneet yhdessä, ja käyneet läpi vaikeita vaiheita ennenkin. Näin kaukana vaimostani en ole ennen ollut, mutta se johtuu tuosta rakastumissuhteesta ja sen aiheuttamista ajatuksista, jotka ovat varmasti epäreiluja vaimolleni. tiedätte varmaan - "niin hyviä keskusteluja", "hän ymmärtää"...
Toki toinen suhde sai minut ajattelemaan, teimmekö vaimoni kanssa toisillemme väärin aikoinaan kun jäimme ensimmäisten vaikeuksien ja eron jälkeen yhteen. Olemmeko juuttuneet suhteeseen joka meillä oli kaksikymppisinä? Tai sen muistoon?
Vääryydestä "kakkosille" (on muuten syvältä tuo ilmaus) - en ole koskaan, koskaan kenellekään väittänyt hakevani muuta kuin sänkyseuraa - lukuunottamatta tätä viimeistä. Kun aikuinen nainen niillä ehdoin lähtee seikkailuun, ei siinä silloin tehdä vääryyttä hänelle, ellei hän valehtele itselleen. Puheet näillä palstoilla ovat tosi hurskastelevia suhteessa todellisuuteen ihmisten välisissä suhteissa.
Petämisen tuska... olen tullut petetyksi. Kerran. Se sattui. Silloin vaimoni oli rakastunut toiseen ja halusi lopettaa suhteemme. Mutta vaimoni, ja jotkut seksisuhdepartnerini, ovat myös harrastaneet seksiä muiden miesten kanssa niin että tiesin siitä. Jotkut niistä kerroista kirpaisivat, kaikki eivät. Minlle pettäminen on rakastumista, ei pelkkää seksiä. seksiä voi olla ilman rakkautta (tällä lokeroimisella saan varmaan taas hyvän raivoviestiryöpyn niskaani). Tämä mielipide ei ole vain miesten yksinomaisuutta (vaikka miesten keskuudessa yleisempi), tunnen monta naista jotka ovat aivan samaa mieltä.Nyt on tullut aika tehdä tiliä menneisyyden ja nykyisyyden välillä. Olet tehnyt ratkaisuja ja valintoja, ja lopulta olet tässä pisteessä. Aika monta vuotta ehkä hukanneena. Sinulle on kehittynyt pettäjälle tyypillinen moraali, joka ikäänkuin lokeroi asioita. Seksiä ilman rakkautta, avioliitto ilman tunteiden paloa..Pettämistä ilman syyllisyyttä..Ja nyt sitten kaiken jälkeen sinulla olisi rakkautta?!! Kourat täynnä rakkautta annettavaksi.
- ex?-pettäjä
mitä kylvää kirjoitti:
Nyt on tullut aika tehdä tiliä menneisyyden ja nykyisyyden välillä. Olet tehnyt ratkaisuja ja valintoja, ja lopulta olet tässä pisteessä. Aika monta vuotta ehkä hukanneena. Sinulle on kehittynyt pettäjälle tyypillinen moraali, joka ikäänkuin lokeroi asioita. Seksiä ilman rakkautta, avioliitto ilman tunteiden paloa..Pettämistä ilman syyllisyyttä..Ja nyt sitten kaiken jälkeen sinulla olisi rakkautta?!! Kourat täynnä rakkautta annettavaksi.
Olet oikeassa, mutta en silti ole kanssasi samaa mieltä.
Lokeroinnin myönnän. ja tosiaan, olen pettänyt ilman syyllisyyttä (btw, mahdattekohan tietää kuinka moni - enemmistö? - mies on valmis hyppäämään sänkyyn vieraan naisen kanssa jos tilaisuus tulee... ja heistä moni ei koe syyllisyyttä - ja saattaa vilpittömästi sanoa rakastavansa puolisoaan).
Itse olen liemessä nyt, ja olen valinnut väärin monessakin paikkaa. Mutta edelleenkään en usko tähän mustavalkoiseen maailmankuvaan. - valkoinen222
ex?-pettäjä kirjoitti:
Olet oikeassa, mutta en silti ole kanssasi samaa mieltä.
Lokeroinnin myönnän. ja tosiaan, olen pettänyt ilman syyllisyyttä (btw, mahdattekohan tietää kuinka moni - enemmistö? - mies on valmis hyppäämään sänkyyn vieraan naisen kanssa jos tilaisuus tulee... ja heistä moni ei koe syyllisyyttä - ja saattaa vilpittömästi sanoa rakastavansa puolisoaan).
Itse olen liemessä nyt, ja olen valinnut väärin monessakin paikkaa. Mutta edelleenkään en usko tähän mustavalkoiseen maailmankuvaan."mahdattekohan tietää kuinka moni - enemmistö? - mies on valmis hyppäämään sänkyyn vieraan naisen kanssa jos tilaisuus tulee"
Tämä on sinun ihan oma subjektiivinen käsitys, joka voi osoittautua vääräksi. Pettäjän on kuitenkin helpompi olla, kun ajajttelee että niinhän kaikki MIEHET (lue oikeat miehet sinun mielestäsi muttei minun) tekevät!
Et sitten usko musta-valkoiseen-maailmankuvaa. Minkä ihmeen takia sitten avioliittosi on harmaata? Eiks mustasta ja valkoisesta tule juuri harmaata? Ikävää ja surullista ihmisen historiaa. Rakkaus on punaista ja kevyttä, se on sinistä ja laventelia, se on kuumaa hiekkaa ja palavaa taivasta. Se on ikuista, vaikka sinä olet sen hylännytkin. - Nainen 44
valkoinen222 kirjoitti:
"mahdattekohan tietää kuinka moni - enemmistö? - mies on valmis hyppäämään sänkyyn vieraan naisen kanssa jos tilaisuus tulee"
Tämä on sinun ihan oma subjektiivinen käsitys, joka voi osoittautua vääräksi. Pettäjän on kuitenkin helpompi olla, kun ajajttelee että niinhän kaikki MIEHET (lue oikeat miehet sinun mielestäsi muttei minun) tekevät!
Et sitten usko musta-valkoiseen-maailmankuvaa. Minkä ihmeen takia sitten avioliittosi on harmaata? Eiks mustasta ja valkoisesta tule juuri harmaata? Ikävää ja surullista ihmisen historiaa. Rakkaus on punaista ja kevyttä, se on sinistä ja laventelia, se on kuumaa hiekkaa ja palavaa taivasta. Se on ikuista, vaikka sinä olet sen hylännytkin.Oikeastaan tuo miesten valmius hypätä vieraaseen sänkyyn tilaisuuden tullen tai ainakin salaa haluta sitä, ei ole pelkkä pettäjän mielipide. Jos puolet miehistä on pettänyt vaimojaan, kertonee se jotain miesten ajatusmaailmasta. Kaikki miehet ei siis halua pettää ja ovat sitoutuneet vaimoonsa, mutta aika suuri osa kuitenkin.
Minulle tuo miesten pettämishalukkuus on aiheuttanut sen, etten tosiaankaan halua enää sitoutua. Kaksi pitkää pettämiseen päättynyttä suhdetta riittää minulle. Jälkimmäinen niistä viidentoista vuoden avioliitto. - tärkeää?
Nainen 44 kirjoitti:
Oikeastaan tuo miesten valmius hypätä vieraaseen sänkyyn tilaisuuden tullen tai ainakin salaa haluta sitä, ei ole pelkkä pettäjän mielipide. Jos puolet miehistä on pettänyt vaimojaan, kertonee se jotain miesten ajatusmaailmasta. Kaikki miehet ei siis halua pettää ja ovat sitoutuneet vaimoonsa, mutta aika suuri osa kuitenkin.
Minulle tuo miesten pettämishalukkuus on aiheuttanut sen, etten tosiaankaan halua enää sitoutua. Kaksi pitkää pettämiseen päättynyttä suhdetta riittää minulle. Jälkimmäinen niistä viidentoista vuoden avioliitto.Niin..pettää oikeasti tai salaa haluta ovat kaksi eri asiaa. Salaa haluaminen ei johda aina oikeasti pettämiseen. Toisaalta..tutkimuksen luotettavuus ona aina kyseenalainen silloin kun on kyse ihmisten kokemuksista. Kaikki eivät ole rehellisiä tässäkään asiassa.
Sinä olet jo luovuttanut, koska jo kaksi liittoasi olet tuhonnut pettämisellä. Aika vakuuttava näyttö siitä ettei sinusta ole parisuhteeseen, mutta ehkä pitkäaikainen suhde onnistuisikin kohdallasi ilman avioliiton tuomia paineita. Nyt et ainakaan toista opittua kaavaa, koska olosuhteet ovat muuttuneet.
Jos kuitenkin naissuhteet ovat sinne enemmänkin kerta - kuin kestoluonteisia, on rehellisempää olla yksin eikä enää särkeä ketään näillä tempuilla.
Oletko koskaan miettinyt avun hakemista muualta kun vieraan naisen käsivarsilta? - vastauksessasi
tärkeää? kirjoitti:
Niin..pettää oikeasti tai salaa haluta ovat kaksi eri asiaa. Salaa haluaminen ei johda aina oikeasti pettämiseen. Toisaalta..tutkimuksen luotettavuus ona aina kyseenalainen silloin kun on kyse ihmisten kokemuksista. Kaikki eivät ole rehellisiä tässäkään asiassa.
Sinä olet jo luovuttanut, koska jo kaksi liittoasi olet tuhonnut pettämisellä. Aika vakuuttava näyttö siitä ettei sinusta ole parisuhteeseen, mutta ehkä pitkäaikainen suhde onnistuisikin kohdallasi ilman avioliiton tuomia paineita. Nyt et ainakaan toista opittua kaavaa, koska olosuhteet ovat muuttuneet.
Jos kuitenkin naissuhteet ovat sinne enemmänkin kerta - kuin kestoluonteisia, on rehellisempää olla yksin eikä enää särkeä ketään näillä tempuilla.
Oletko koskaan miettinyt avun hakemista muualta kun vieraan naisen käsivarsilta?...jos et huomannut, nimimerkki jota syyllistit olin Nainen 44 - eli häntä on petetty, hän ei ollut pettäjä. Kai?
- ex?-pettäjä
tärkeää? kirjoitti:
Niin..pettää oikeasti tai salaa haluta ovat kaksi eri asiaa. Salaa haluaminen ei johda aina oikeasti pettämiseen. Toisaalta..tutkimuksen luotettavuus ona aina kyseenalainen silloin kun on kyse ihmisten kokemuksista. Kaikki eivät ole rehellisiä tässäkään asiassa.
Sinä olet jo luovuttanut, koska jo kaksi liittoasi olet tuhonnut pettämisellä. Aika vakuuttava näyttö siitä ettei sinusta ole parisuhteeseen, mutta ehkä pitkäaikainen suhde onnistuisikin kohdallasi ilman avioliiton tuomia paineita. Nyt et ainakaan toista opittua kaavaa, koska olosuhteet ovat muuttuneet.
Jos kuitenkin naissuhteet ovat sinne enemmänkin kerta - kuin kestoluonteisia, on rehellisempää olla yksin eikä enää särkeä ketään näillä tempuilla.
Oletko koskaan miettinyt avun hakemista muualta kun vieraan naisen käsivarsilta?...saatan sohaista, mutta kokemusperäisesti väitän että oikea analyysi on että AINAKIN puolet miehistä, ja melkein yhtä moni naisista, on valmis seikkailuun kun tilaisuus tulee.
Kuten olen täällä kertonut, minulla on ollut muita suhteita, ja nyt olen polttanut niissä näppini. Se riski on suuri, ja turvallisinta olisi tietenkin ettei pelaa omalla eikä toisten elämällä pomppimalla ympäriinsä.
Mutta kyllä pettäminen on todella yleistä, ja inhimillistä. Me kaipaamme uutta, värinää, valloituksia - miehet ja naiset. Jotkut tyytyvät flirttiin, toiset menevät sänkyyn. Matkustan työni takia paljon, ja olen huomannut että minä, säännöllisen epäsäännöllisine muine suhteineni, olen tuolla Shanghain tai Prahan yössä todella pidättyväinen mies verratuna näihin "kiltteihin perheenisiin", jotka ripustavat aivonsa hotellin vaatekomeroon ja pistävät elämän risaiseksi baareissa, kun paineet seikkailuun ovat niin kovat. Enkä puhu poikkeusyksilöistä tässä - kysykääpä "työmatkasta väsyneeltä" mieheltänne mitä neuvotteluja tuli käytyä pikkutunneilla.
Sama on meininki Lapin tunturiseminaareissa... ja ne perheenisien seuralaiset siellä ovat kyllä useimmiten perheenäitejä. - hyvästi likapyykki
ex?-pettäjä kirjoitti:
...saatan sohaista, mutta kokemusperäisesti väitän että oikea analyysi on että AINAKIN puolet miehistä, ja melkein yhtä moni naisista, on valmis seikkailuun kun tilaisuus tulee.
Kuten olen täällä kertonut, minulla on ollut muita suhteita, ja nyt olen polttanut niissä näppini. Se riski on suuri, ja turvallisinta olisi tietenkin ettei pelaa omalla eikä toisten elämällä pomppimalla ympäriinsä.
Mutta kyllä pettäminen on todella yleistä, ja inhimillistä. Me kaipaamme uutta, värinää, valloituksia - miehet ja naiset. Jotkut tyytyvät flirttiin, toiset menevät sänkyyn. Matkustan työni takia paljon, ja olen huomannut että minä, säännöllisen epäsäännöllisine muine suhteineni, olen tuolla Shanghain tai Prahan yössä todella pidättyväinen mies verratuna näihin "kiltteihin perheenisiin", jotka ripustavat aivonsa hotellin vaatekomeroon ja pistävät elämän risaiseksi baareissa, kun paineet seikkailuun ovat niin kovat. Enkä puhu poikkeusyksilöistä tässä - kysykääpä "työmatkasta väsyneeltä" mieheltänne mitä neuvotteluja tuli käytyä pikkutunneilla.
Sama on meininki Lapin tunturiseminaareissa... ja ne perheenisien seuralaiset siellä ovat kyllä useimmiten perheenäitejä.firma taitaa monella matkatyötä tekevällä miehellä olla, kun matkalla majoituskulut pitää maksaa "luonnossa", tuskin se salasuhde laskua lähettää. Toivon, että pesettäisitte edes kalsarinne siellä majapaikassa, ei enää likapyykkiä kotiin. Riitti tälle vaimolle.
- mitä tilaa
ex?-pettäjä kirjoitti:
...saatan sohaista, mutta kokemusperäisesti väitän että oikea analyysi on että AINAKIN puolet miehistä, ja melkein yhtä moni naisista, on valmis seikkailuun kun tilaisuus tulee.
Kuten olen täällä kertonut, minulla on ollut muita suhteita, ja nyt olen polttanut niissä näppini. Se riski on suuri, ja turvallisinta olisi tietenkin ettei pelaa omalla eikä toisten elämällä pomppimalla ympäriinsä.
Mutta kyllä pettäminen on todella yleistä, ja inhimillistä. Me kaipaamme uutta, värinää, valloituksia - miehet ja naiset. Jotkut tyytyvät flirttiin, toiset menevät sänkyyn. Matkustan työni takia paljon, ja olen huomannut että minä, säännöllisen epäsäännöllisine muine suhteineni, olen tuolla Shanghain tai Prahan yössä todella pidättyväinen mies verratuna näihin "kiltteihin perheenisiin", jotka ripustavat aivonsa hotellin vaatekomeroon ja pistävät elämän risaiseksi baareissa, kun paineet seikkailuun ovat niin kovat. Enkä puhu poikkeusyksilöistä tässä - kysykääpä "työmatkasta väsyneeltä" mieheltänne mitä neuvotteluja tuli käytyä pikkutunneilla.
Sama on meininki Lapin tunturiseminaareissa... ja ne perheenisien seuralaiset siellä ovat kyllä useimmiten perheenäitejä.Sitä näkee sen mitä haluaa nähdä. Pettäjä löytää pettäjien ympyrät ja kuvittelee ettei muunlaista maailmaa olekaan. Sitä voi kutsua JÄMÄHTÄMISEKSI tiettyyn TILAAN! Toteutat myyttiä nimeltä matkarakastaja.
Maailmassa on ja löytyy viattomuutta, koskemattomuutta. Jokainen ihminen on omalla tavallaan pyhä ja kunnioituksen arvoinen. Sinussä näen onnettoman ihmisen, joka etsii kotia..ja joka saattaa sen löytää nöyrtymällä myöntää virheensä ja oppimaan niistä. - ex?-pettäjä
mitä tilaa kirjoitti:
Sitä näkee sen mitä haluaa nähdä. Pettäjä löytää pettäjien ympyrät ja kuvittelee ettei muunlaista maailmaa olekaan. Sitä voi kutsua JÄMÄHTÄMISEKSI tiettyyn TILAAN! Toteutat myyttiä nimeltä matkarakastaja.
Maailmassa on ja löytyy viattomuutta, koskemattomuutta. Jokainen ihminen on omalla tavallaan pyhä ja kunnioituksen arvoinen. Sinussä näen onnettoman ihmisen, joka etsii kotia..ja joka saattaa sen löytää nöyrtymällä myöntää virheensä ja oppimaan niistä...yksiknertaisuus, sitäkös se olikin! Nyt tajusin kun sen kerroit: lähden työmatkalle VAIN siksi että saan olla PETTÄJÄJOUKON ympäröimänä! Salaperäisellä PETTÄJÄ-vaistollani tiedän ennakkoon, mille reissulle kannattaa lähteä ja mille ei, tunnistan kanssamatkustajien ja konferenssiosallistujien cv:istä PETTÄJÄvibraatiot, ja osallistun vain matkoille, joilla kaikki muut reissussa olevat ovat PETTÄJIÄ! Silloin minun ei tarvitse koskaan nähdä muuta kuin PETTÄJIEN ympyröitä ja elämä on raiteillaan.
On se hyvä että avasit silmäni tajuamaan tähän perustavanlaatuisen totuuden.
Ei vaan, vakavasti puhuen: olen - Nainen 44
ex?-pettäjä kirjoitti:
...saatan sohaista, mutta kokemusperäisesti väitän että oikea analyysi on että AINAKIN puolet miehistä, ja melkein yhtä moni naisista, on valmis seikkailuun kun tilaisuus tulee.
Kuten olen täällä kertonut, minulla on ollut muita suhteita, ja nyt olen polttanut niissä näppini. Se riski on suuri, ja turvallisinta olisi tietenkin ettei pelaa omalla eikä toisten elämällä pomppimalla ympäriinsä.
Mutta kyllä pettäminen on todella yleistä, ja inhimillistä. Me kaipaamme uutta, värinää, valloituksia - miehet ja naiset. Jotkut tyytyvät flirttiin, toiset menevät sänkyyn. Matkustan työni takia paljon, ja olen huomannut että minä, säännöllisen epäsäännöllisine muine suhteineni, olen tuolla Shanghain tai Prahan yössä todella pidättyväinen mies verratuna näihin "kiltteihin perheenisiin", jotka ripustavat aivonsa hotellin vaatekomeroon ja pistävät elämän risaiseksi baareissa, kun paineet seikkailuun ovat niin kovat. Enkä puhu poikkeusyksilöistä tässä - kysykääpä "työmatkasta väsyneeltä" mieheltänne mitä neuvotteluja tuli käytyä pikkutunneilla.
Sama on meininki Lapin tunturiseminaareissa... ja ne perheenisien seuralaiset siellä ovat kyllä useimmiten perheenäitejä.Joku tulkitsi kirjoitukseni väärin eli ripitti minua pettämisestä. Kaksi suhdettani on siis päättynyt miehen pettämiseen. Ensimmäistä en edes surrut, kyseessä oli nuoruuden pitkä suhde, jonka kai pitikin johonkin päättyä. Avioliittoni loppuminen on ollut kyllä kova pala. Emme edes eronneet "kerrasta halki poikki pinoon" tyylillä, vaan yritimme vuoden sitkeillä, käydä pariterapiassa jne. Luottamuksen menetys oli vain niin kova juttu, etten päässyt siitä yli.
Teen itse naiseksi kohtalaisesti työmatkoja ja yleensä miesvaltaisessa seurassa. MM. Prahan yössä on tullut pyörittyä, mutta yöni ovat kyllä lähinnä iltoja. Työmatkoilla on oma valinta, miten pitkään ja missä paikoissa pyörii. On varmaan totta, että strippariklubeissa pyörivät suomalaiset miehet hakevat naisseuraa ja kiltit perheenisät muuttuvat saalistajiksi. Suurin osa matkatöitä tekevistä menee kuitenkin ennen puolta yötä pehkuihin. Jos tekee joka viikko yhden tai useamman matkan, harvan fysiikka kestää jatkuvaa juomista ja valvomista. Matkatyöt ehkä tietyllä tavalla altistavat pettämiselle, mutta esimerkiksi oman mieheni pettämiskuviot olivat kotipuolessa. Ei ihan samassa kaupungissa, mutta lähellä, eikä missään tapauksessa työmatkojen yhteydessä. Kun mieheni pettäminen paljastui, aika moni tuttavistamme kommentoi, että he olisivat odottaneet päinvastaista juuri minun työmatkojeni takia. Ihmisille on iskostunut aika syvään, että työmatkoilla on mahdollisuus pettää ja kotona odottava konkreettisesti istuu sohvalla odottamassa työmatkalla olijaa. Meidän tapauksessamme kuvio oli siis ihan toisin päin.
Uskon kyllä tilastoon, minkä mukaan puolet suomalaisista miehistä pettää vaimojaan. Jos pettäminen ei koske itseä, sitä ei oikeastaan edes noteeraan. Kun mieheni uskottomuus paljastui, rupesin itsekin laskemaan tietämiäni pettämistapauksia. Tiedän tuttavapiiristämmekin monta juttua ja varmasti suurin osa on piilossa. Omakohtainen uskottomuus ei kuitenkaan ole asia, josta haluaa illanistujaisissa jutella. Mekin halusimme olla levittelemättä juttua ennen eroa lähinnä lasten takia. Emme ole senkään jälkeen sitä tietoisesti levitelleet, mutta halusin tuttaviemme tietävän totuuden, koska aika moni kommentoi kodista lähtöäni neljänkympin kriisiksi jne. - ex?-pettäjä
mitä tilaa kirjoitti:
Sitä näkee sen mitä haluaa nähdä. Pettäjä löytää pettäjien ympyrät ja kuvittelee ettei muunlaista maailmaa olekaan. Sitä voi kutsua JÄMÄHTÄMISEKSI tiettyyn TILAAN! Toteutat myyttiä nimeltä matkarakastaja.
Maailmassa on ja löytyy viattomuutta, koskemattomuutta. Jokainen ihminen on omalla tavallaan pyhä ja kunnioituksen arvoinen. Sinussä näen onnettoman ihmisen, joka etsii kotia..ja joka saattaa sen löytää nöyrtymällä myöntää virheensä ja oppimaan niistä....(edellisviesti taisi kadot acyberavaruuteen)... siis kiitos, kun herätit minut tajuamaan että asia onkin noin päin!
Minä siis hakeudun tarkoituksella matkoilla, joille osallistuu pelkkiä pettäjiä! Pettämättömällä pettäjän vaistolla tunnistan konferenssiohjemistosta, että TUOLLA on petäjiä, sinne siis, ja en koskaan pety - aina matkaseurue koostuu pettäjistä. Ja työnantaja maksaa, vaikka koko reissun ainoa tarkoitus on päästä PETTÄJÄYMPYRÖIHIN!
Siis hei vakavasti - do not shoot the messenger. Olen itse aika huono mokomassa, minussa asuu - pettämisistäni huolimatta - ujo mies joka ei ole lainkaan kotonaan tilanteissa joissa PITÄISI pokata naine, eli baareissa, yökerhoissa ym. Mutta todellakin, aikamoisia wannabe-tiikereitä kuoroituu kotona kilteistä kanssamatkustajista.
- parasta.....
olit todella rohkea kun uskalsit ottaa tulikasteen ja kirjoittaa asioistasi rehellisesti. Sai aikamoisen ryöpytyksen, ihan hirvitti lukea. Tämä on kuin hyvä ja halpa aivopesula, hoidon tuloksista vaan ei ole aina takeita @,=| Jostakin syystä en itse saanut laitettu mitään vastetta.. Saatan arvata miten järkyttävältä sinun olo voi tuntua.. Hetken ajattelin että laitan sähköpostiosoitteeni niin voidaan itkeä pahaa oloamme toisillemme (koska kukaan chatpervo ei kuitenkaan halua sellaista volinaa ja apatiaa kuunnella), mutta sitten ajattelin ettei kai kaalivartija pukkimaassa taida olla hyvä idea ja jätin laittamatta =). Mutta olet tehnyt itse valinnanan elämäsi suhteen ja se on merkittävää. Uskon että onnistut,ei sinulla ole välttämättä tietoa siitä mikä suurjänniteydinlataus se sinun vaimosi voi oikeasti olla ja pikkusähikäiset saattaa vielä jäädä vain haaleiksi muistoksi sen rinnalla =D). Laita viestiä miten menee, toivon sinulle ... :)
- ex-pettäjä
Aikamoinen haipakka kieltämättä. En minä noista mustavalkoisista raivoviesteistä jaksa välittää, maailma on monimutkaisempi, epätäydellisempi ja sekavampi paikka kuin noiden tekijät väittävät.
Sitäpaitsi niin tiukkaa haistatusta ei tänne voi ilmastyä, että oloni siitä pahentuisi. Kyllä se oma liemi on kuumin kiehuntapaikka. Ja muutamakin kiinnostava ja haastava vastaushan riitää siihen että tämä tuntuu mielekkäältä.
Kiitos sinulle kannustuksesta, pitkä reissu vielä edessä... laita vaan mailisi minulle jos haluat puida asioita ilman raivotarjoukkiota. - ex-pettäjä
...minut saat kiinni osoitteesta e.mies@yahoo.com.
- perjantai
ex-pettäjä kirjoitti:
...minut saat kiinni osoitteesta e.mies@yahoo.com.
..kun pää on täynnä ajatuksia, joiden pitäis kasvaa jo sammalta.
- ex-pettäjä
perjantai kirjoitti:
..kun pää on täynnä ajatuksia, joiden pitäis kasvaa jo sammalta.
Huomasinpa että yahoo-mail on nurinkurin. Suomi24 -mailini on e.mies(a)suomi24.fi.
- lintunainen
Mitä nyt odotat vaimoltasi, kun olet pettänyt ?
Puolisoni asui työmatkoillaan sivusuhteensa luona. Menetin kunnioitukseni aviomiestäni kohtaan. Hän sanoo, ettei syy pettämiseen ollut minussa. Kaipaan aikaa, jolloin ilolla odotin rakastani kotiin. Minua on loukattu ja petetty ja tämän totuuden kanssa minun on elettävä. Eroa en laita vireille koska en minä tästä avioliitosta pois halunnut. Jos avioliittomme jatkuu - mitä minun pitäisi tehdä mieheni hyväksi, vaikeaa näkyy olevan hänelläkin?- Ei se mene niin
vaan miehesi pitää tehdä. Hän on selvästi syyllisyydentuntoinen, eikö se ,että hän tekee sinun hyväksesi jotain auta hänen syyllisyydentuntoa hellittämään. Onhan sinullakin tunteet, joita et voi kieltää. Niin kauan kuin sinulla on paha olla on miehelläkin. Et sinä voi hänen petostaan sovittaa. Voit vain antaa anteeksi kun hän sen anteeksiannon on ansainnut. Muutoin teidän suhteenne on kuin aikapommi. Tulee mieleen ,että jos mies tuolla asenteella toimii hän on hyvinkin todennäköisesti tilaisuuden tullen uudelleen pettämässä. Eikö hän osaa olla yksin ?
Tietysti sinä voit keskustella asiallisesti ja kuunnella hänenkin tuntojaan mutta älä ymmärtäjäksi ala, aina löytyy selitys, selityksen perään tai sitten en mä tiedä niin vain kävi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti25216645Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235361- 1152544
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152002Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361741Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111972- 59936
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28842Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40840