Todellinen työttömyysprosentti 15+

Gasber Janssen

Huhtikuun lopussa työvoimatoimistoissa oli kaikkiaan 488 200 työnhakijaa.

Työnhakijoista oli tukityöllistettyjä 119 600.
Työttömyyseläkkeen saajia oli 46 600.

Lähde www.mol.fi

Tuohon päälle voitte laskea aikuisopiskelijat! Huh, kylmiä lukuja!

2

387

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Laskepa vielä päälle ne, jotka eivät palkallaan tai eläkkeellään edes elä inhimillisesti, kun suhteuttaa tulot köyhyysrajaan tässä maassa.Voi verrata suunnilleen samaan kuin työttömänä oloon yhtä hyvin.

      Prosentti on aika huikea, mutta ulkomaailmalle vain esitetään"hyvinvointivaltiota"..

      • -------------

        Prosentit on huimat joo.

        Silloin pankkikriisin aikaan työttömyys painui jopa 16 prosenttiin ja sitä huonompi aika oli koettu 30 -luvulla.
        Vasta -94 alkoi bkt nousta, jolloin työpaikkojen rakentaminen ja luonti olisi pitänyt mahdollistaa. Mutta Suomeen jäi/jätettiin rakenteellinen työttömyys. Tässä kysynkin nyt kun mieleen tuli, että kun rakenteellisen työttömyyden yksi syy on se, että työvoiman vaatimukset ovat kasvaneet eikä työttömien osaaminen enää riitä, niin miten sitä voidaan Suomessa sitten korjata maahanmuuttajilla? Paremminko koulutettuja ja osaavia nämä humtääravun tarpeessa olevat ovatkin. Minä olen kyllä tehnyt muita huomioita.

        No nyt kun kriisi on ehkä taas tuloillaan, siis kriisi joka on globaali eikä ole niin omissa käsissä ratkaisut kuten edellisen pankkikriisin aikaan ehkä oli, ei nykyiset työttömyysprosentit valitettavasti voi olla muuta kuin alkusoittoa.

        Nykyistä(ja edellistäkin ja ed ja ed..) hallitusta kun katsoo ja seuraa talouspolitiikan kummallisen puolueellisia päätöksiä, on aivan selvä, että hallitus tulee meille toimillaan näyttämään miten tällaista tilannetta ei taas saisi, eikä edes voisi hoitaa.
        Todella kummallista, ettei kansan ääntä muka saada nykyiselläkään sähköisenteknologian aikakaudella hallituksen, kansanedustajien ja muiden päättäjien kuuluville. Käsittääkseni demokratiassa pitäisi kuunnella kansan mielipidettä, vaikka kansanedustajat onkin valittu.

        Joka tapauksessa, oli miten oli, hallitus ja eduskunta harjoittaa omaa politiikkaansa, ottamatta kansan mielipidettä huomioon.
        Politiikkaa, joka perustuu Suomi-kuvan kiillottamiseen, joka taas johtaa räikeisiin yliampumisiin mm talous- ja työttömyystilanteen piilotteluissa niin ulko- kuin kotimaisenkin median välityksellä, sekä räikeisiin yliampumisiin maahanmuuttopolitiikassa, joka taas johtaa siihen ettei kyetä hoitamaan edellisestäkään kriisistä jääneitä työttömiä ja silti tuodaan kiihtyvällä vauhdilla lisää työttömiä Suomeen humanitäärisen avun nimissä.

        Ei maahan tuleva turvapaikanhakijakaan todennäköisesti halua suomalaista sorsittavan, tai aiheuttaa rasismia, tilanne vain ajautuu siihen, koska toimitaan vastoin kansan mielipidettä ja se on yksin hallituksen syytä.

        Ruotsista terveisiä mihin johtaa tilanne, kun hallitus ei ymmärrä omia virheitään.
        http://www.youtube.com/watch?v=94Wyrxj7qvg

        Maailmahan nauraa meille.
        Ilmeisesti sisällissotaan asti pitäisi mennään, ennen kuin saadaan enemmistön tahto läpi, mutta sehän ei voi olla mahdollista nyky-Suomessa.

        Demokratiaa. pyh

        Perustuslakivaliokunnan muistutus helmikuussa 1992:

        " Muistutuskirjelmä

        Muistutuskirjelmän mukaan pääministeri Esko Ahon johtaman hallituksen aikana, jonka valtiovarainministerinä on Iiro Viinanen ja työministerinä Ilkka Kanerva, on maamme työttömyysprosentti noussut 13,5:een. Työttömien määrä on noin 340 000, joka on suurin kautta maamme tähänastisten vaiheiden.
        Muistutuskirjelmässä todetaan pääministeri Ahon johtaman hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikan olleen alusta alkaen tietoista perustuslaissa säädetyn työn perusoikeuden rikkomista. Lisäksi kirjelmässä katsotaan pääministeri Ahon ja työministeri Kanervan kannanotoista äskettäisen sosialidemokraattien laatiman työllisyysvälikysymyksen käsittelyn yhteydessä olevan pääteltävissä, että työttömyyden lieventäminen saati sen torjunta ei ole hallituksen ensisijaisena tavoitteena vaan että hallitus aikoo tietoisesti jatkaa yhä räikeämmällä tavalla perustuslain rikkomista."
        koko teksti http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/akxhref.sh?{KEY}=PeVM 4/1992

        Tällaisina yhteiskunnallisesti erittäin vaikeina aikoina täytyisi politiikkaakin pystyä tekemään yli puoluerajojen puhtaasti Suomen ja suomalaisen hyväksi.
        Onko esim vielä Suomessa joku, joka ei tiedä että Suomessa nähdään nälkää?

        Olen myös kummastellut, että mihin on isänmaallisuus hävinnyt politiikkaa, lakeja ja päätöksiä tehtäessä.
        Kyllä valtiotason talousrikoksia ja tahallisesti virheellistä politiikkaa tehdessä, kun vaikutukset heijastuvat koko kansaan, pitäisi tuomiotkin olla sen mukaisia. Hallitus täytyisi pelotteella saada toimimaan oikein.


        pj


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      42
      1283
    2. Harmittaa kun en saa edes tietää

      miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää
      Ikävä
      83
      1259
    3. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      267
      890
    4. Teköäly löytää teidät

      Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani
      Sinkut
      200
      858
    5. Kaipaako eräs nainen J-miestä

      Salaisuutta voisi hieman raottaa.
      Ikävä
      76
      832
    6. Mikä on kaivattusi ikä?

      🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      41
      820
    7. Miesten vs naisten älykkyys

      Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br
      Sinkut
      227
      796
    8. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      111
      749
    9. Oletko kaivattusi tyyppiä

      Ulkoisesti tai henkisesti? Mitä veikkaat?
      Ikävä
      60
      689
    10. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      10
      627
    Aihe