kertokaa mitä tarkoittaa jos hiustenpidennykset laitetaan ompelutekniikalla?
ompelutekniikka
3
326
Vastaukset
- tällä tapaa
Pidennyksiin perehtynyt kampaaja tekee takaraivolle tietyllä tekniikalla ohuen ranskanletin vaakasuoraan jokon nauhassa oleva pidennyt ommellaan kiinni. Lettiä pitää kiristyttää kuukauden-parin välein eli tehdä koko homma uudestaan. Mutta on halvempaa kuin sinettipidennys tai microring ja tukka kärsii vähemmän.
- oli selitetty
oikein mutta pidennystä voi pitää 3-6 kk riippuen oman hiuksen kasvunopeudesta. Lettihän alkaa "Roikkua" tietenkin sitä tahtia mitä oma hius kasvaa pituutt. Ompelu ehdottomasti ystävällisin omalle hiukselle, ei kuluta lainkaan.
- tällä tapaa
oli selitetty kirjoitti:
oikein mutta pidennystä voi pitää 3-6 kk riippuen oman hiuksen kasvunopeudesta. Lettihän alkaa "Roikkua" tietenkin sitä tahtia mitä oma hius kasvaa pituutt. Ompelu ehdottomasti ystävällisin omalle hiukselle, ei kuluta lainkaan.
Kiristystahti riippuu tietenkin hiuksen kasvunopeudesta, mutta minulla kasvaa hius melkein 1,5 cm kuukaudessa ja letti olisi puolen vuoden jälkeen ihan kamala eli 2 kk maksimissaan minun tapauksessani. Riippuu siis täysin hiusten kasvutahdista ja perfektionismin asteesta.
Letin kiristykseen (ja siitä maksamiseen) kyllästyneenä tilasin Ruotsista pienet peruukkiklipsit ja ompelin aitohiusnauhani niihin. Voi napsaista pidennyksen hiuksiin itse aamulla tarvittaessa ja ottaa pois jos pitää hiuksia kiinni eikä lisämittaa/tuuheutta tarvitse. Ja pidennyshiusta voi hoitaa irrallaan vaikka muovipussissa hoitiksen kanssa muhitellen. Hieno keksintö.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455030Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121590Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481189Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101119- 131093
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2862Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57769Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27733