1 vs 2

Tällä palstalla on useaan otteeseen käyty keskustelua sekä ykkösen että kakkosen roolista. Onko teissä ketään sellaista joka olisi ollut helpottunut kun kumppani on löytänyt kakkosen ja jäänyt kiinni pettämisestä ja näin ollen sinun on ollut helppo 'syyllistää' ja jättää hänet?
5999
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minä olin helpottunut, kun asia selvisi minulle. Sen jälken oli upeaa toimittaa mies kakkosen hoiviin. Olin mielessäni rukoillut jotain, jolla pääsisin eroon alkoholisti-miehestäni. Vuosia meni eikä mitään tapahtunut. Sitten eräänä keväänä ex:n otti vanhempi nainen kaverikseen. Helpotus oli suunnaton, kun helvetti loppui tai siis miehen tuntien..hänen mukanaan helvetti siirtyi vaan muualle.

Äänestä

ihanaan miehee. Vuoden sisässä naimisiin ja sitten reilu vuosi ja totuus oli täysillä edessä, kun rakastumisenhuumat oli haihtuneet. Kysyin vain ,että mikä hulluus minuun oikein iski ? ja naimisiin oli kiire! Putoili ne ruusunpunaiset lasit vähitellen silmiltä.

Mies osoittautui sellaiseksi roikkujaksi ja reppanaksi etten oikein hannonnut suoraa erota.

Onni ja autuus kului vielä vuosi ja petturi oli hommissaan, oli ollut jo puoli vuotta. Kun paljastui, saatoin sanoa mene sen panos luo. Ja uskokaa tai älkää helpotti päästä siitä epäitsenäisestä roikkujasta eroon.Uikutti se takaisin mutta pysyin kovana, minua ei petetä.

En ole toki ylpeä typerästä valinnastani ja kai se jotain minusta kertoo(ainakin siihen aikaan) kun sellaiseen rakastuin. Olimme aika nuoria.

Äänestä
  • Sähköposti- puhelu- tekstiviesti- ja nettiseksipettämistä, muutamia treffejä muiden kanssa. Kun tämä vihdoin "loppui", ja kun hän nyt viimeinkin alkoi tosissaan yrittää, huomasin, että minä olen jo kaikki voimani käyttänyt tämän suhteen vuoksi. En kestä häneltä enää mitään. Yksi positiivinen sana toisesta naisesta saattaa saada minut raivon partaalle ja sanomaan että nyt me eroamme. Sietämätön tilanne, rakastan häntä yli kaiken, mutta nyt vain odotan että saisin hänet kiinni vielä yhdestä, päästäkseni tästä helvetistä.

    Äänestä

kun toisen pettäminen selvisi ja itsellä oli tunteet kuollut jo ajat sitten.

Äänestä
  • mutta se pirulainen on naimisissa ja suhteensakin (niin kiihkeän silloin aikanaan) ovat jo aikoja sitten panneet poikki. Nyt kadun etten heti paljastuttua heittänyt ulos asiat ovat vaan mutkistuneet. Olisi kertarysäyksellä mennyt koko paska. Ja ukon olisi todellakin suonut sille kakkoselle, olisipa sitten nähnyt mitä tuleman pitää ja miten asiat oikeasti on. Mutta eipä ollut kummallakaan kanttia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten on? kirjoitti:

Tällä palstalla on useaan otteeseen käyty keskustelua sekä ykkösen että kakkosen roolista. Onko teissä ketään sellaista joka olisi ollut helpottunut kun kumppani on löytänyt kakkosen ja jäänyt kiinni pettämisestä ja näin ollen sinun on ollut helppo 'syyllistää' ja jättää hänet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu