Itkua ja

itkua vaan...

Kuinka selvitä itseni aiheuttamasta syvästä surusta ja ahdistuksesta? En tee muuta kuin itken vaan...Olen pilannut elämäni mahdollisuuden saada ihana mies elämääni. Tapasimme joitain aikoja sitten ja ihastuimme toisiimme, no, sitten hän halusi hiukka etäisyyttä ja aikaa. Menin sekaisin ja vainosin häntä viesteillä vaatien vastausta sille, miks yhtäkkiä halusikin aikaa ja katella rauhassa, vaikka syy oli ilmeinen ja oikea, kun hän vain halusi saada aikaa tunteidensa selvittämiseen ja halusi edetä rauhassa.

Mä oikeasti käyttäydyin kuin sekopää ja lähetin viestejä ihan hillittömästi. No, tuli sekin päivä, jolloin hän viimein soitti ja sanoi haluavan meidän tapaavan jälleen ja se tapahtui viime lauantaina ja taas pilasin kaiken. Olen sairas kait, ja epäilen kaikkea hänen sanomisiaan, jos hän ei soita just sillä minuutilla, mitä on sovittu, aloitan sairaan kyselyn, miksi miksi???

Sovimme alkuviikosta, että katellaan rauhassa, tutustellaan jne...ja eilen kun nähtiin, mä muutuin taas ihan sekopääksi. Epäilen häntä ihme asioista, vaikka en saisi hänelle kostaa sitä, mitä menneessä on tapahtunut eli rankkoja pettymyksiä ja kusetuksia. Miten selviää tällaisesta?? olen niin ahdistunut tällä hetkellä, että mietin jo, että miksi pitää elää? Miksi, koska en osaa olla kunnolla ja rakastaa ihmistä, joka varmasti on kunnollinen ja kultainen luonne.

On hirvittävää tajuta, että omalla roikkumisella ja sairaalloisella vainoharhaisuudella ajan hänet luotani kauas...,vaikka hän vieläkin sanoi, että katellaan ja ollaan kavereita ja kertoi, että minun teot ratkaisevat jatkon. Aionkin huomenna varata ajan vaikka psykologille tai jonnekin, jossa keskustella asioista, että saan menneisyyden luurangot pois vaivaamasta. tsempatkaa joku edes minua, tuntuu tällä hetkellä niin pirun pahalta enkä ystävilleni kehtaa asiasta edes puhua :((

5

1235

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tilanne, mutta toistepäin.

      Oma kultainen poikaystäväni on kärsinyt naisten taholta pettämisiä ja ties mitä. Käyttäytymisesi kuulostaa niin samalta kuin hänenkin. Hän on mustasukkainen minusta ja epäilee tekemisiäni paljon sekä kokeilee ja tarkkailee tekemisiäni. Olemme kyllä keskustelleet asiasta, mutta luulenpa, että ainoastaan ajan kanssa saamme rakennettua luottamusta väliimme. Suhteen alkaessa kyllä ihmettelin roikkuvaa käytöstä, mutta selvitimme asiat jo silloin.
      Hän on kiltti ja ihana ihminen, enkä yhtään ihmettele, että ns. hyväksikäyttäjä-naiset ovat aikaisemmin hänet itselleen bonganneetkin. Itse yritän ymmärtää häntä mahdollisimman paljon, mutta eihän se aina ole helppoa tietenkään. Parempaa miestä en kuitenkaan itselleni löydä ja ehkä itseäni viehättää hänessä myös juuri se, että hän on kokenut elämässään paljon pettymyksiä ja sen johdosta hänellä on myös hienot arvot ja hän on ikäistään kypsempi (vaikka joskus kiukutteleekin..). Parempaa isää en lapsilleni voisi toivoa...

    • kokenu.

      Unohda jo tommonen.. jätkähän vedättää sua ihan kybällä.
      Ja mitä enemmän ahdistelet, tivaat jne. sitä kauemmas vaan työnnät häntä itsestäsi (kuten jo itsekin olet ymmärtänyt).

      >halusi hiukka etäisyyttä ja aikaa>
      Juu-u, niin kai. Kun mies sanoo noin se yrittää kauniisti vihjata ettei kiinnosta. Tod.näk. jo uuskin nainen kuvioissa.
      >syy oli ilmeinen ja oikea, kun hän vain halusi saada aikaa tunteidensa selvittämiseen ja halusi edetä rauhassa>
      Uskotko itse tuohon? Älä nyt enempää kuseta ittees..
      Jos jostain tykkää/ on ihastunut niin kai semmoisen kanssa haluaa viettää kaiken liikenevän aikansa, mitä ihmettä nyt silloin tarvitsis mietiskellä, miksi edetä hitaasti ym?!

      >kattellaan ja ollaan kavereita>
      = Pitää sua paremman puutteessa..

      Sori.
      Alota puhtaalta pöydältä jonkun sellaisen kanssa joka on valmis panostamaan suhteeseen yhtä paljon kuin sä ja joka oikeesti välittää susta. tsemppiä! :)

    • Miezzz

      Et kai sä nyt toistenkaan kavereittes kanssa tuolleen käyttäydy? Vai epäiletkö sä omia kavereitaskin ja vaanit niitä? Pelkkä kaverihan hänkin sulle vielä on. Haluaa ottaa rauhassa ja kattella mihin mikäkin etenee. Kummia hullun kohtauksia säkin saat.

      • Bani

        Sama täällä. Eroni pari kk sitten oli hyvin kipeä. On edelleen. Ensimmäinen senlainen koettelemus elämässä, kun mennyt suhdekin oli ensimmäinen pitkä rakkaussuhde. Nyt olis ihana mies tarjolla mut käyttäydyn juuri sinun tavallasi häntä kohtaan. Pelkään menettäväni hänet..miten kauan hänen kärsivällisyytensä riittää. Työnnän vain kaiken eron aiheuttaman paskan itsestäni hänen päälleen. Haluan olla erilainen.


    • Jari81hki

      Kannattaa todellakin miettiä sitä psykologilla käyntiä koska minulla itselläni kokemusta juuri tuollaisesta kun annoin aikaisemman suhteen tapahtumien vaikuttaa tähän edelliseen suhteeseeni,teki ne minusta täyden idiootin ja aiheutin itse sen että menetin jotain todella tärkeetä elämästäni,rakkaani. Siitä otin tietysti vielä tapahtuneen tajunneena lisää itseeni ja päädyin lääkitsemään itseäniä viinalla ja lääkkeillä jolloin todella meinasi käydä huonosti. Nyt ei voi olla kuin jälkiviisas käytyäni puhumassa niistä aikaisemmin tapahtuneista asioista kuten petetyksi tulemisesta on paljon helpompi olo ja minulla olisi vieläkin rakkaani täällä jos olisin tajunnut tehdä sen aikaisemmin että käyn puhumassa jonkun kanssa. Kannattaa todellakin,koska tiedän miltä tuntuu kun tajuat mitä olet itse aiheuttanut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      30
      2861
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2671
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      29
      2377
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      49
      1904
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1503
    6. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1473
    7. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      29
      1199
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      102
      1193
    9. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      177
      1183
    10. En vain unohda

      Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.
      Ikävä
      71
      1015
    Aihe