Dream Theater

Noitten kahden samplen välillä on 8 vuotta aikaa. ensimmäinen on levyltä "AWAKE"(1994) ja jälkimmäisempi löytynee uudelta "six degrees of inner turbulence" (2002)

kitaristi kuulostaa ehkä Vailta, mutta kyllä Petrucci on parempi kuin Vai :) toi kepittely ei ole vielä kovin kummosta Petruccilta, huomattavasti parempaa löytyy. Ensimmäinen levy jonka kuulin oli "Metropolis Pt2:Scenes from a memory" se iski ihan kybällä. Sitä mä suosittelisin ostettavaks ekaksi.

Tässä omat analyysini levyistä (Studio, ei live)

When Dream and day unite:
Ei kovin hyvä, laulaja on aika surkea niinkuin äänenlaatu yleensäkin. biisit ihan okei, ei ole mitään biisiä joka selvästi erottuisi muita paremmaksi. Tämän levyn hankin viimeiseksi ja sitä voi suositella vain varoen.

Images and words:
Laulaja vaihtui HUOMATTAVASTI parempaan. Levyllä on muutamia loistavia biisejä.

Awake:
Kaikista levyistä raskain ja synkin. Itse tykkään tästä levystä. viimeinen levy jolla keyboardisti Moore on mukana.

a Change of seasons:
Hyvä levy, nimikko biisi on aivan loistava, loput ovat cover biisejä, mua ne ei hirveesti sytytä.

Falling into infinity:
Mun mielestä hyvä levy, vaikka jotkut eivät siitä juuri tykkää. Muutamia biisejä jotka ovat mun mielestä aika ei-dream theater tyylisiä. Biisit hollow years, hell's kitchen, lines in the sand ja trial of tears iskee muhun.

Metropolis Pt.2:Scenes from a memory:
Nyt puhutaan asiaa. Koko levy on aivan loistava. Alusta loppuun. sisältää TODELLA hienoja biisejä.

Six degrees of inner turbulence:
Uusin levy on hyvä, tosin petyin hieman kun odotin edellisen levyn kaltaista erinomaisuutta. Petruccin soolot olivat paremmat edellisellä levyllä. Nimikko biisi on todella hyvä, loput ihan jees.

pari levyä jota ei kannata sivuuttaa on Liquid Tension Experiment 1 ja 2. niissä DT:n nykyiset kitaristi, rumpali ja keyboardisti tykittävät todella hyvää musiikkia.

yykaakoo kirjoitti:

Noitten kahden samplen välillä on 8 vuotta aikaa. ensimmäinen on levyltä "AWAKE"(1994) ja jälkimmäisempi löytynee uudelta "six degrees of inner turbulence" (2002)

kitaristi kuulostaa ehkä Vailta, mutta kyllä Petrucci on parempi kuin Vai :) toi kepittely ei ole vielä kovin kummosta Petruccilta, huomattavasti parempaa löytyy. Ensimmäinen levy jonka kuulin oli "Metropolis Pt2:Scenes from a memory" se iski ihan kybällä. Sitä mä suosittelisin ostettavaks ekaksi.

Tässä omat analyysini levyistä (Studio, ei live)

When Dream and day unite:
Ei kovin hyvä, laulaja on aika surkea niinkuin äänenlaatu yleensäkin. biisit ihan okei, ei ole mitään biisiä joka selvästi erottuisi muita paremmaksi. Tämän levyn hankin viimeiseksi ja sitä voi suositella vain varoen.

Images and words:
Laulaja vaihtui HUOMATTAVASTI parempaan. Levyllä on muutamia loistavia biisejä.

Awake:
Kaikista levyistä raskain ja synkin. Itse tykkään tästä levystä. viimeinen levy jolla keyboardisti Moore on mukana.

a Change of seasons:
Hyvä levy, nimikko biisi on aivan loistava, loput ovat cover biisejä, mua ne ei hirveesti sytytä.

Falling into infinity:
Mun mielestä hyvä levy, vaikka jotkut eivät siitä juuri tykkää. Muutamia biisejä jotka ovat mun mielestä aika ei-dream theater tyylisiä. Biisit hollow years, hell's kitchen, lines in the sand ja trial of tears iskee muhun.

Metropolis Pt.2:Scenes from a memory:
Nyt puhutaan asiaa. Koko levy on aivan loistava. Alusta loppuun. sisältää TODELLA hienoja biisejä.

Six degrees of inner turbulence:
Uusin levy on hyvä, tosin petyin hieman kun odotin edellisen levyn kaltaista erinomaisuutta. Petruccin soolot olivat paremmat edellisellä levyllä. Nimikko biisi on todella hyvä, loput ihan jees.

pari levyä jota ei kannata sivuuttaa on Liquid Tension Experiment 1 ja 2. niissä DT:n nykyiset kitaristi, rumpali ja keyboardisti tykittävät todella hyvää musiikkia.

Olemme näköjään hyvin samaa mieltä tämän yhtyeen musiikista, on toki merkittäviä eroja, mutta ne sikseen.

Mullakin se levy mikä säväytti syvältä ja mitä kuuntelin eniten ja kuuntelen edelleen on se "Scenes From a Memory". Vaikka musiikillisin argumentein se ei välttämättä yhtyeen paras, mutta voin mä siinäkin olla eri mieltä=)

Hb kirjoitti:

Olemme näköjään hyvin samaa mieltä tämän yhtyeen musiikista, on toki merkittäviä eroja, mutta ne sikseen.

Mullakin se levy mikä säväytti syvältä ja mitä kuuntelin eniten ja kuuntelen edelleen on se "Scenes From a Memory". Vaikka musiikillisin argumentein se ei välttämättä yhtyeen paras, mutta voin mä siinäkin olla eri mieltä=)

kerro toki omat mielipiteesi ja kuinka ne eroaa omistani. Siis ihan mielenkiinnosta haluan tietää mitä muut tästä ajattelee...

*odottelen tässä vastauksia*

yykaakoo kirjoitti:

kerro toki omat mielipiteesi ja kuinka ne eroaa omistani. Siis ihan mielenkiinnosta haluan tietää mitä muut tästä ajattelee...

*odottelen tässä vastauksia*

Öh, luettuani tarkemmin ton kirjoituksesi, tää kun tahtoo hätäisesti vetäistä nämä lukuhommat, totean, että olemme hämmästyttävän samaa mieltä asioista, suorastaan ihmettelen. Nyt pitää tarkentaa, että LTE:n levyihin noi "merkittävyydet" ehkä rajoittuu, mä en ainakaan tosta kakkosesta(ykköstä en ole kuullut), vaikka sen on erinomaista soitantaa, saanut oikeen mitään irti. Yritin jopa kuunnella useaan kertaan pakollakin, se on ihan jees, mutta en kokenut mitään suurempia mielihyvän tuntemuksia.

Kaikenlisäksi se levy on kadoksissa, etitään parasta aikaa.

No enpä noita kahta ole vähään aikaan kuunnellut. Mutta Awakella huomas heti siinä alkubiisissä, että kas, rummuissa on nyt meininkiä. Ja merkittävää oli aikaisempiin äänitteisiin, verrattuna se, että rummut oli äänitetty, käyttäen ilmeisesti useampia mikrofoneja. Patterin eri värkit ku erottui stereokuvassa paljon selkeämmin ku aikaisemmissa "hevisaundilevyissä".

No tuota, mun on sanottava, että mä joskus aikoinaan kuuntelin musaa analyyttisen kriittisesti, mutta nykyään kuuntelen kyllä enemmän emotionaalisesti. Siihen vaikuttaa, myös se, että mun saundit on hyvät ja saan rauhassa nauttia musiikista, ilman häiritseviä värittymiä jne.=)

Lieneekö siihen syynä MYÖS oman elämän surkea tila:=)

Awakella on vaikeampia rumpujuttuja, mutta on I&W:llakin pahoja esim. Learning to live on todella hankala soittaa. Sitäpaitsi Awake ei ollut käännekohta, onhan WDADU:ssa pahoja juttuja(ainakin kitaralla).

DreAmer kirjoitti:

Awakella on vaikeampia rumpujuttuja, mutta on I&W:llakin pahoja esim. Learning to live on todella hankala soittaa. Sitäpaitsi Awake ei ollut käännekohta, onhan WDADU:ssa pahoja juttuja(ainakin kitaralla).

täytyy ottaa sen verran takas että Learning to livessa on hyvät rumpu osuudet, muutenkin yksi parhaita biisejä. Taitaa olla ainoa Myungin sanoittama biisi? Ei se mitään jos tekee yhden biisin per 10 vuotta, jos se on noin hyvä :)