Mista

Totuushan on, että ihan sata varmana ei voi tietää, mitä toinen tekee huomenna. Jokainen ihminen tekee virheitä ja takuula tulet "pettymään" seurustelukumppaniisi kerran tai useammin. Ehkä hän joskus valehtelee sinulle tai puhuu asioistasi vahingossa jollekulle muulle jne, jotain pientä. Voi olla, että vuosien kuluttua, hän voi jopa pettää. Tai sitten ei, mutta et voi sitä todella tietää. Et pysty kontrolloimaan toista ihmistä ja se onkin se hyvä puoli. Kun hän on sinulle uskollinen ja sanoo rakastavansa, hän tekee sen vapaaehtoisesti, ei silloinkaan kenekään pakottamalla.

Sata varma et voi olla, joten kysymys kuuluukin onko hän sinulle hyvä ja rakastaako hän sinua? Ilmeisesti tekstistäsi päätelleen, kyllä. Jos ymmärsin oikein sinua kuitenkin pelottaa, koska pelkäät, että jos hän tekee väärän valinnan, sinuun sattuu ja et pysty ehkä kestämään sitä. Et voi ikinä löytää ketään ihmistä, joka olisi tarpeeksi luotettava, jotta voisi sanoa "hän ei IKINÄ IKINÄ mokaa" olet nyt jo löytänyt ilmeisesti hyvän tyypin, loppu on sinusta ja sinun sisäisestä ajattelusta kiinni.

Voisi olla hyvä, jos saisit jutella jollekulle, joka ei tuomitse ja joka on luotettava. Ehkä ystävä, joku sukulainen tai vaikka muutaman kerran psykologille, jollekin. Koska jos sinusta tuntuu, että rakkaasi ei ehkä arvosta sinua, rakasta vain sinua ja ehkä valehtelee sinulle koko ajan, heijastat häneen omaa sisäistä maailmaasi. Ethän voi tietää, miten hän ajattelee, luultavasti hän todella ajattelee sinusta hyvää ja kaunista. Sinä et ehkä itse vain tee niin. Luultavasti olet jo ennen aikuistumista lapsuudessa jotenkin josain vaiheessa kokenut hylkäämistä tai riittämättömyyttä ja olet syyttänyt siitä itseäsi. Nyt et edelleenkään osaa pitää itsestäsi, joten sinusta on loogista, että sinua satutetaan, koska et ole yhtä hyvä kuin muut. ja ehkä myös toisten ihmisten "rakkaus" on ennen satuttanut ja nyt sinun pitäisi löytää aivan uusi ajattelumalli suhteessasi, erottaa nykyinen menneestä.

Minusta sinun ei kannata mennä naimisiin ennen kuin pystyt myös suomaan itsellesi onnen. osittain kuulostaa myös siltä, että onni on nyt tullut ovellesi, mutta huonon itsetuntosi takia, et ukso, että ansaitset sitä, että se kohta tempaistaan pois ja et siksi uskalla antaa itseäsi ja luottamustasi kokonaan. Ja vaikka joskus joutuist pettymään, muista että pienien mokien ohi vie kyllä aina tie ja luultavasti aliarvioit itseäsi ja omaa selviytymistäsi, se olisi kamalaa, mutta sinä silti luultavasti pääsisit sen yli ja eteenpäin. Älä laita itseäsi ja kumppaniasi maksamaan siitä, mitä sinulle on tehty lapsena ja edellisessä suhteessa, joakinen vanhempi tekee virheitä, jotka joskus unohtuvat lapsilta, mutta vaivaavat silti aikuisenakin - mene juttelemaan enemmän jollekulle...et ole yksin ja käytöksesi on täysin loogista, et vain pysty lopettamaan sitä, ennen kuin tiedät miksi todella toimit ja tunnet niin kuin tunnet. Ensin täytyy löytää syy miksi, sitten vasta tulee miten...kaikkea hyvää, sinä ansaitset onnen siinä missä muutki, soisit sitä hiljalleen itsellesi.

miesystäväni sanoi (kun ajattelin jos hänen ex tulee sanomaan olimme niin onnellisia sillon v 1-2). että jos he olisivat niin onnellisia olleet miksi he erosivat..

joten jos sinunkin rakkaasi tosiaan rakastaa sinua niin en usko että ex on pahemmin mielessä:)

Voih, samoja tunteita käyn läpi täälläkin. Kirjoitin jopa oman tekstin tälle palstalle äsken otsikolla: "Mä en osaa luottaa".

Kirjoituksesi oli kuin omasta kynästäni. Miehen historia muine naisineen ällöttää, ja pelkään joka hetki että hän löytää toisen tai hän kertoo ettei suhteemme johda mihinkään.

Pelkoni ovat toivottavasti täysin irrationaalisia, mutta en voi niille mitään. En tiedä, miksi en osaa luottaa.

Luotin joskus, mutta petyin kerta toisensa jälkeen. Nyt olen pisteessä, etten uskalla luottaa enkä löydä luottamustani.

En tiedä, miksi tunnen näin.

Olen ihan hukassa.