Työnhaku

Valmistuin asentajaksi syksyllä. Motivaation puutteen takia opinnot venyivät parilla kuukaudella.
Viime tammikuusta lähtien olen lähettänyt hakemuksia varmasti yli kymmeneen paikkaan, tuloksena... KAKSI vastausta, joista toinen oli ilmoitus että paikkaa haki yhteensä 84 ihmistä (kyseessä oli virka), ja toinen vastasi että ikävä kyllä meillä ei ole mitään tarjottavaa tällä hetkellä, pysytään yhteydessä. Arvata saattaa että tuo viimeinen oli ulkomailta.

Olen terve, melko normaali nuori mies, tosin en ole inttiä käynyt (lykkäystä on opintolainan takia). Kielitaito on kunnossa ja paranemassa päin. Vakaumus on, mikä takaa rehellisyyden.

Siis mitä H-ttiä suomalaisfirmoja vaivaa? Lukeeko ne edes hakemuksia? Vai täyttääkö ne paikat sisäisillä siirroilla? Onko vapaat työpaikat ollenkaan vapaita, vai halutaanko antaa kilpailijoille kuva että menee hyvin kun tarvitaan lisää väkeä? Työvoimatoimistolta kerrottiin että harvoilla ammattikoululaisilla on tällaisia ongelmia. Mites teillä muilla, juuri työelämään siirtyneillä? Miten työnhaku sujuu?
Tähän asti olen käyttänyt lähteenä lähinnä www.mol.fi-sivustoa, ja minun tietojen mukaan puolet työnhakijoista löytää paikkansa sieltä. Mitä muita on?
Ammattikorkeaan en välittäisi hakea näin aikaisin, on opintolaina maksettavana ja varusmiespalvelus edessä.

Vai onko vika koulutuksessani? IT on laaja ala, ja pärjääminen vaatii sellaista tietoa, jota ei saada kolmen ammattikouluvuoden aikana. Tässäkin jatkokoulutus olisi vaihtoehto, mutta kuten jo perustelin niin...
Entä oman perustaminen? No, ensinnäkin kokemus puuttuu. Normaalistihan ollaan pari-kolme vuotta vähintään muilla töissä ennenkun perustetaan oma pulju, ja minuta tuntuu että en ole vielä tarpeeksi kokenut yrittäjäksi. Toistaiseksi kyllä varteenotettavin vaihtoehto, epäilemättä.

Mutta, ennen kaikkea, miten Suomessa toimii firmijen rekrytointi? Onko se sellaista mitä kuvailin, että hakemuksia ei lueta, tai paikat täytetään muuta kautta? Siltä ikävä kyllä vaikuttaa.
14843
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Terve

Tässä kaksi hyvää syytä mitkä omasta tekstistäsikin käy ilmi eli et ole käynnyt inttiä (tärkeää työnanatajille) ja sulla ei ole työkokemusta (nykyään kaikkialle vaaditaan se 2-3 vuotta minimissään).

Äänestä
  • Aloitetaan intistä. Sinne menen ehkä jo tammikuussa, viimeistään heinäkuussa.
    Mutta kokemus on kinkkisempi asia. Miten saada kokemusta jollei kukaan ota töihin ensin? Ongelma on se klassinen muna ja kana.
    Työkokemuksen lisäksi vaaditaan ainakin opistotason koulutus. Sekin vielä...
    Oma firma näyttää ainoalta varteenotettavalta vaihtoehdolta. Pitäisi vaan löytää joku liikekumppani joka opastaa alussa.

    Äänestä

Ensinnäkin kumoan tuon inttiväitteen. Itse en ole käynyt inttiä eikä minulla ole työkokemusta. Silti sain työtä..onnekas olin!

Mut työn saaminen ei ole koulutuksesta kiinni. Nykyään ammattikorkeakoulusta valmistutaan suoraan työttömiksi. Lähes kaikki firmat on pistäny ovet kiinni koska kaikilla menee huonosti. On lama vaikkei lamasta juuri puhuta! Joka tuutista tulee juttua ulospotkituista ihmisistä. Jos iso firma potkii ulos esim 100, sen vaikutukset alihankkijoihin yms. saattaa olla esim.5000 poispotkittua.

Tuo on suuri ongelma: ei työtä, ei kokemusta..ei kokemusta, ei työtä. Pitäisi vain jotenkin katkaista tuo kierre. Omatoimisuus yleensä palkitaan, näinä aikoina sekin on epävarmaa. Mut pääsääntö on se että nuoria ja hyviä työntekijöitä tarvitaan aina! Työkokemuksen saamiseksi kannattaa ottaa vaikka muutama määräaikaisiakin pestejä mutta hakea koo ajan sitä vakipaikkaa!

Varo pätkätöitä!!! Pätkätyöt on tämän yhteiskunnan yksi mätäpaiseista! Niillä yritykset keräävät kovia voittoja ja sorsivat ihmisiä. Kun kierteeseen joutuu niin irti ei pääse kovin helpolla! Tuttu on kierteessä siten, että kesällä on töitä 3-4kk ja lopputalvella työttömänä! kaikki tuet yms. karsiutuu heti pois. Töihin kututaan silloin kuin huvittaa, et voi lähetä kotoa esim matkoille kun saattaa tulla parin tunnin varoitusajalla käsky töihin. Jos et voi mennä saat sanktioita työvoimatoimistolta!!! Näin köyhiä sorsitaan!

Apropoo, kerroit ottaneesi opintolainaa. Mitenkähän lie, onkohan tuo velkaannuttaminen tahallista?? Nääs itse olen köyhästä perheestä, joten jouduin turvautumaan opintolainaan koska pelkkä opintotuki ei riittänyt. Ja sossusta ei saa rahaa jos ei ole nostanut ja käyttänyt koko lainaa! kun valmistuu työttömäksi ja velkaa on rutosti niin mitä sitten? Ompa yhteiskunnalla käytettävissä köyhä ja nöyrä orja joka on suostuttava lähes millaiseen pompotteluun tahansa että voisi korot maksaa pois!

Voisimpa sanoa muutaman sanan lisääki nykyisestä sorrosta köyhiä kohtaan, mutta se on liian pitkä tarina tässä kerrottavaksi :)

Mut katsele sanomalehtiä tms, mol:n paikat on monesti ns. lumepaikkoja. Firmoilla on pakko laittaa virka julkiseen hakuun vaikka siihen olisikin epävirallisesti joku valittu!

Äänestä
  • Pätkätöihin en suostuisi kovin pitkäksi aikaa. Aivan uskomatonta ihmisten kusetusta.
    Työssä olen, mutten oman alan. Teen osa-aikaista siivoustyötä, MUTTA: asun vanhempien luona. Tuosta viimeisestä olisi tosi kiva päästä eroon.
    Olen minäkin köyhästä perheestä. En opiskellut Helsingissä, joten kustannukset olivat normaalia pienemmät, mutta silti otin lainaa. Oli kait jonkinlainen mukavuuskysymys. Ehkä ei hyvä idea, vaikka käytinkin sen vuokranmaksuun.
    Osa-aikainen työ antaa mahdollisuuden maksaa pois lainaa, mutta nyt tarvitsen melkein auton. Tähän aikaan vuodesta en millään kehtaisi lähteä polkemaan parin kilometrin työmatkat. Pankkiin siis, ja jos kukaan tietää onko osa-aikainen, mutta vakituinen työ este lainansaannille niin kertokaa ihmeessä.

    Äänestä

Jos olet laittanut haun vasta 10 paikkaan ja jo kahdesta on tullut jotain palautetta niin ihan hyvin sinulla menee. JOs avoimia paikkoja hakee keskimäärin 20 henkeä, puolet paikoista menee kuintenkin siirtona tai vanhasta kontaktipinnasta ja loppuihin on hakijoissa kokeneempaa tai soveliaampaa hakijaa 10 edellä niin jonkinlainen tilastollinen tartunta osuisi ehkä neljänteenkymmenenteen hakemukseen.

Ei pidä olla niin kärsimätön

Sitten kun on ikä, työkokemus ja kontaktit kunnossa voi olettaa työnhaun tuottavan tulosta samointein.

Äänestä
  • Mä oon kahden kk:n sisällä lähettänyt hakemukset 20 paikkaan, työkokemusta on jo 5 vuotta opiskelun jälkeen. 10 on ilmottanu, et ei ota mua ja kahteen pääsin haastatteluun. Nyt kuulemma työttömyys vaan kasvaa ja tänä vuonna odotetaan vielä kymmeniä tuhansia uusia työttömiä! Eli ei se o helppoa tuo työnhaku. Pistä avoimiakin hakemuksia, niitä on firmojen nettisivuilla valmiita lomakkeita.

    Äänestä

  • Kirjoitin että ainakin kymmeneen paikkaan hakemukset. Tuolla tarkoitinkin paperihakemuksia, vähintään kymmenen niitä. Yksi muuten taisi mennä sivu suun kun työnantaja oletti minun omistavan Microsoftin Office-paketin...

    Ne kaksi vastausta tuli koska toinen oli virka, eli niiden on käsittääkseni pakko lähettää vastaukset riippumatta siitä miten meni, ja toinen oli ulkomailta, missä yleinen käytäntö velvoittaa tällaiseen.

    Jos avoimia paikkoja hakee keskimäärin 20 henkeä, niin minun alalla tuo luku on ainakin jonkin verran alempi. Ja kuten aikaisemmassa viestissä keroin, työnantajat näyttää vaativan vähintään opistotason koulutuksen ja kokemusta.
    Väitätkö että pitää lähettää 40 hakemusta että on tilastollinen mahdollisuus saada paikka? "Aviomet hakemukset" (eli ne jotka löytyy netistä, ja "arkistoidaan myöhempää käyttöä varten") mukaan lukien tuo 40 saattaa hyvinkin tulla täyteen.

    En ole kärsimätön. Pidän itseni kärsivällisenä ihmisenä, mutta vain niin kauan kun tiedän olevani oikeilla jäljillä. Jos luet alkuperäistä viestiäni niin epäilin että vika on minussa. Epäilen edelleen, ja tulen epäilemään vielä kauan jollen saa muuta palautetta kun "tsemppiä, kärsivällisyyttä, kyllä se siitä".

    Äänestä

No on se "hyvä" että on muitakin samanlaisia "tapauksia" Ite valmmistun jouluksi IT-alan insinööriksi ja kortisto odottaa... :-(
Olen myös laittanu lukemattoimia työhakemuksia, mutta eipä ole vielä tärpänny.
Vaikka sanotaan: opiskelu kannattaa, niin ainakaan omalla kohdalla ei ole ollu paljo hyötyä.

Jatketaan etsintää.....

Äänestä

opintolaina, intin aikana valtiomaksaa korot. mni työn antaja katsoo että intti käymättä ja tulee "katko" työhön. eihän sen pitäis vaikuttaa mutta jos olisit itse työnantajan asemassa niin ottaisitko semmoisen joka on jo käynyt intin tai joka on vasta menossa? jos todistus on samaa luokkaa viellä. ainakin itse ottaisin sen joka on jo käyny... että meneppä inttiin ekana ja eti sitten vasta töitä.
ite pääsin intistä pois viime tammikuussa ja kirjotin viime kuun lopulla "toistaiseksi" sopimuksen paperitehtaalle johon menin ensimmäisen kerran käymään tämän vuoden alusta...
itse vaikutat moneen asiaan kans käymällä viemällä ne hakupaperit eikä vaan lähettämällä.
mut suosittelisin kuitenkin armejan käyntii ekana, vaikuttaa paljon.

Äänestä
  • Siis inttiin vaan. Palvelukseenastumismääräys on ensi kesäksi, mutta mitenköhän helposti sen saisi siirrettyä nyt talveksi?

    Äänestä

  • Asentaja kirjoitti:

    Siis inttiin vaan. Palvelukseenastumismääräys on ensi kesäksi, mutta mitenköhän helposti sen saisi siirrettyä nyt talveksi?

    www.mil.fi sielt hakemukset ja lykkäys/eräsiirto hakemus jne. menee jonku aikaa ja tulee vastaus, viel ehit hyvällä tuuril tammikuun erään jos nopea olet

    Äänestä

oli kuulemma ollut Helsingissä suunnittelijan paikkaan vakuutusyhtiölle tietokoneohjelmia tekevälle alihankkijalle. 300 kpl!!!

äijä

Äänestä
  • Hakemuksia tulee internetissä ja/ tai sanomalehdessä ilmoitettuihin paikkoihin 300-600 kpl/ ilmoitus, tämän olen kuullut tai lukenut vastauskirjeistä, joita olen hakemuksiin saanut. Tällä hetkellä työpaikan löytäminen lehtien tai internetin kautta vaatii todellista lottoajan tuuria. tämä johtuu vain yksinkertaisesti siitä, että hakijoita on tod. paljon enemmän kuin paikkoja tarjolla.

    Äänestä

  • KTM kirjoitti:

    Hakemuksia tulee internetissä ja/ tai sanomalehdessä ilmoitettuihin paikkoihin 300-600 kpl/ ilmoitus, tämän olen kuullut tai lukenut vastauskirjeistä, joita olen hakemuksiin saanut. Tällä hetkellä työpaikan löytäminen lehtien tai internetin kautta vaatii todellista lottoajan tuuria. tämä johtuu vain yksinkertaisesti siitä, että hakijoita on tod. paljon enemmän kuin paikkoja tarjolla.

    Niin, miten on työvoimatoimistojen kanssa? Tuleeko niiden ilmoitusten kautta miten paljon?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asentaja kirjoitti:

Valmistuin asentajaksi syksyllä. Motivaation puutteen takia opinnot venyivät parilla kuukaudella.
Viime tammikuusta lähtien olen lähettänyt hakemuksia varmasti yli kymmeneen paikkaan, tuloksena... KAKSI vastausta, joista toinen oli ilmoitus että paikkaa haki yhteensä 84 ihmistä (kyseessä oli virka), ja toinen vastasi että ikävä kyllä meillä ei ole mitään tarjottavaa tällä hetkellä, pysytään yhteydessä. Arvata saattaa että tuo viimeinen oli ulkomailta.

Olen terve, melko normaali nuori mies, tosin en ole inttiä käynyt (lykkäystä on opintolainan takia). Kielitaito on kunnossa ja paranemassa päin. Vakaumus on, mikä takaa rehellisyyden.

Siis mitä H-ttiä suomalaisfirmoja vaivaa? Lukeeko ne edes hakemuksia? Vai täyttääkö ne paikat sisäisillä siirroilla? Onko vapaat työpaikat ollenkaan vapaita, vai halutaanko antaa kilpailijoille kuva että menee hyvin kun tarvitaan lisää väkeä? Työvoimatoimistolta kerrottiin että harvoilla ammattikoululaisilla on tällaisia ongelmia. Mites teillä muilla, juuri työelämään siirtyneillä? Miten työnhaku sujuu?
Tähän asti olen käyttänyt lähteenä lähinnä www.mol.fi-sivustoa, ja minun tietojen mukaan puolet työnhakijoista löytää paikkansa sieltä. Mitä muita on?
Ammattikorkeaan en välittäisi hakea näin aikaisin, on opintolaina maksettavana ja varusmiespalvelus edessä.

Vai onko vika koulutuksessani? IT on laaja ala, ja pärjääminen vaatii sellaista tietoa, jota ei saada kolmen ammattikouluvuoden aikana. Tässäkin jatkokoulutus olisi vaihtoehto, mutta kuten jo perustelin niin...
Entä oman perustaminen? No, ensinnäkin kokemus puuttuu. Normaalistihan ollaan pari-kolme vuotta vähintään muilla töissä ennenkun perustetaan oma pulju, ja minuta tuntuu että en ole vielä tarpeeksi kokenut yrittäjäksi. Toistaiseksi kyllä varteenotettavin vaihtoehto, epäilemättä.

Mutta, ennen kaikkea, miten Suomessa toimii firmijen rekrytointi? Onko se sellaista mitä kuvailin, että hakemuksia ei lueta, tai paikat täytetään muuta kautta? Siltä ikävä kyllä vaikuttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu