Riitely

hirveet traumat riidoista sekä lapsuudenkodissa että täysin katastrofalisessa avioliitossani, että en varmaan ihan jo pelkästään siitä syystä enää halua koskaan naimisiin. Lisäksi olen niin älyttömän herkkä ja hermostun helposti jos asiat eivät suju, etten todellakaan ole unelmakumppani yhtään kenellekään. Varmaan ihanteellisinta olis vaan tapailla miehiä ystävinä.

Samaa oon miettinyt, vaikka lapsia ei vielä olekaan, että kuinka kauan sitä riitelyä jaksaa. Samoista asioista riidellään, kukapa ei.. Toisaalta meitin riitelyt kehittyy koko ajan parempaan suuntaan; enää ne ei kestä useita päiviä.. (JEE!!) Plaah, kyllä yksinolo olis helpompaa. Kun se on sitä saman paskan jauhamista uudestaan ja uudestaan.

Joo, meillä riidellään välillä lähes päivittäin. Mulla menee ukkoon hermot mitä typerimmistäkin asioista. Me ei olla lähes koskaan samalla aaltopituudella. Mutta silti en halua uskoa sitä todeksi että vain MINUSSA on se vika. Jos mies ei puhu asioista eikä ole valmis puhumaankaan, jotain vikaa täytyy hänessäkin olla. Tuntuu et mies on ylimielinen ja ylpeä. Sitten tulee välinpitämättömyys kun eniten tukea tarvitsisi.
Lisäksi kärsin masennuksesta ja paniikkihäiriöstä, joita tää miehen haluttomuus ymmärtää vain pahentaa.
Lapset kärsii, ei sille mitään voi. Olen hakenut itselleni apua sekä perheelle. Mutta millä muutat miehen, jonka mielestä ei hänellä mitään ongelmaa ole?
Ei helkkari, kyllä mä haluan miehen joka ymmärtää ja haluaa muuttaa asioita paremmaksi eikä vain lusmuta ja hukata koko elämäänsä.
Mut oon umpikujassa. Oon niin riippuvainen miehestä etten uskalla erotakaan koska en pärjää yksin lasten kans :( Mä en jaksa että koko elämä menee hukkaan. Ja sit se syyllinen olen aina MÄ! Ei toisella ole koskaan mitään puhuttavaa, huoh :(
Miten paljon ihmisen pitää kestää, tuntuu et mä olen jo kestänyt tässä elämässä kolhuja ihan tarpeeks.
Parempaa onnea teille muille!