Kiss piti maskinsa kuusi vuotta
Herra Lordi alias Tomi Putaansuu elää suuren esikuvansa Kiss-yhtyeen 70-lukuisessa hengessä.
Kissin jäsenet käyttivät esiintyessään vahvaa kasvomaalia ja -meikkiä. Esiintymislavan ulkopuolella pojat yrittivät salata todellisen ulkonäkönsä jopa kuuden vuoden ajan. Salailu sai huvittavia piireitä, kun kaverukset hiippailivat klubeissa mm. hunnut kasvoilla ja korkeat kaulukset korvilla.
Vaikeaa se oli Kissin valtaisan suosion vuoksi. Loppuunmyytyjä kiertueita, platinalla palkittuja albumeja, omaisuuksia tuottanut fani- ja oheistuotebisnes.
Eräässä vaiheessa 80-luvun alkupuoliskolla Kissin soittajat tulivat julkisuuteen ilman meikkejään. Vastaanotto oli ristiriitainen, mutta pääosin myönteinen. Tabu oli rikkoutunut.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.