Auttakaahan

Satuja ei kannata uskoa. Parhaiten autat itseäsi eroamalla sillä jos aikuinen ihminen ei pysty hillitsemään himojaan ei ole kypsä avioliittoon. Kaikki ei tosiaankaan ole hyvin jos toinen pettää, itselleen on turha valehdella. Jonkin aikaa se voi onnistua mutta taka-alalla on kuitenkin aina epäluottamuksen tunne eikä sitä voi hävittää mielestään.

sellaisessa tilanteessa, että sinun tulee ajatella ensimmäisenä itseäsi. Jos itkettää niin itke, mutta älä haudo tunteita sisälläsi ja ota itsellesi omaa aikaa. Jos ukkosi haluaa todella jatkaa kanssasi, niin hänellä ei ole tähän sanomista. Kokemuksesta tiedän, että kuukausi on erittäin lyhyt aika toipua puolison pettämisestä. Itselläni on pitkä talvi takana, eikä yhtään päivää ole vielä ollut ettenkö olisi miettinyt vaimoni viime syksyistä syrjähyppyä. Olemme silti vielä yhdessä ja rakastan häntä edelleen. Kokemus on varmasti vahvistanut minua, mutta tämän jälkeen tiedän, että maailma on paska paikka, jossa ei kannata luottaa muihin kuin itseensä. Olen kuullut sanonnan, jossa pettämisen jälkeistä suhdetta verrattiin rikottuun ja uudelleen kokoon liimattuun maljakkoon, joka näyttää ehjältä mutta ei ole sitä. Valitettavasti se pitää paikkansa.

Meidän tarinamme ei ehkä ole mikään onnistumiskokemus tyyliin "loppu hyvin, kaikki hyvin", mutta selviämistarina kuitenkin. Miehelläni oli vuoden ajan suhde eri kaupungissa asuvan naisen kanssa. Välimatkan takia he tapasivat vain muutamia kertoja, mutta pitivät muuten yhteyttä tietenkin koko ajan. Parisuhteemme oli varmaan aika altis pettämiselle tuossa vaiheessa, pienet lapset, molemmilla vuorotyö, kahdenkeskinen aika tosi vähissä. Me emme kyllä kovin innokkaasti yrittäneet tuota yhteistä aikaa järjestääkään. Olimme jotenkin urautuneet perhekuvioihin ja parisuhde oli taka-alalla. Mieheni haki helpotusta pahaan oloon toisen naisen sylistä, itse odottelin parempia aikoja. Mainittakoon, ettei meillä ollut taloudellisesti tiukkaa ja toisaalta seksielämämme toimi normaalilla kolme neljä kertaa viikossa tahdilla. Parisuhteemme ei varmasti ollut täydellinen, muttei välttämättä huonokaan.

Kun mieheni uskottomuus tuli erinäisten sattumien kautta ilmi, minä aloin välittömästi etsimään asuntoa ja miettimään lasten asioita jne. Mieheni oli yllättynyt (?) reaktiostani, hän ei siis halunnut erota. Salasuhde oli klassinen nelikymppisen miehen pettämisjuttu. Miehellä on jotain omaa ja jännittävää, mutta suhde ei ollut olemassa sen takia, että siitä tulisi jotain enempää. Jos olisimme eronneet, mieheni ei olisi muuttanut kakkosen luo, vaan etsinyt toisen tyyppistä kumppania.

Ensimmäiset viikot meni kaaoksessa. Mies tietysti jätti kakkosensa, muttei se minua kyllä vakuuttanut mistään. Kumma kyllä, uskottomuuskriisi aiheutti meidän suhteessamme ennen näkemättömän keskusteluyhteyden. Asioita setvittiin kahdestaan ja pariterapiassa. Päätimme yrittää aina muutaman kuukauden kerrallaan ja olemme oikeastaan riidelleet todella vähän tänä aikana. Itkinkin ensimmäisen kerran vasta kuukausia uskottomuuden paljastumisen jälkeen. Elämä alkoi pikkuhiljaa muotoutua uusiin uomiin. Parisuhteemme ei ole palautunut ennalleen, mutta olemme löytäneet uuden tyydyttävän tavan elää. Keskustelemme toistemme kanssa muistakin asioista kuin lapsista ja työajoista ja hoitojärjestelyistä. Seksielämämme on vain parantunut entisestään. Meille ei tullut siinä suhteessa edes taukoa.

Minua ei ole koskaan inhottanut ajatus miehestä toisen naisen kanssa. Paljon pahempaa minulle on ollut ajatus meidän elämästämme sen vuoden aikana, kun miehelläni oli suhde toisen naisen kanssa. En pysty aidosti iloitsemaan mistään yhteisestä muistosta kyseisen vuoden aikana ajattelematta, että miettikö mieheni silloin toista naista. Jos katson vaikka kuvia yhteisistä juhlista ja mieheni nauraa kuvassa, mietin, onko hän aidosti iloinen ja läsnä vai miettiikö hän jotain ihan muuta. Tästä en ole vieläkään päässyt eroon, vaikka mieheni pettämisestä on jo vuosia.

Minulla on ollut aina oma ura ja en ole taloudellisesti miehenstäni riippuvainen. Tuttavat varmaan pitävät minua aika itsenäisenä naisena. Silti olin ajautunut aika perinteiseen naisen rooliin, jossa kannoin päävastuun perheen asioiden organisoinnista. Uskottomuuden jälkeen kuitenkin mietin, mitä minä elämältäni haluan ja yritin tehdä ratkaisuni sen pohjalta. Olen taas oma itseni harrastuksineni ja mielipiteineni. Voi kuulostaa kyyniseltä, mutta tavallaan minulla on myös kakkossuunnitelma, jos parisuhteemme ajautuu uuteen kriisiin. Tiedän selviäväni yksinkin tai lasten kanssa. Oikeastaan tuo oman itseni löytäminen oli se avainjuttu, miksi jatkamme edelleen yhdessä. Meillä ei ole mitään käytännön pakkoa olla yhdessä, vain halu olla toistemme kanssa. Tottakai myös pitkä yhteinen historia painoi vaa'assa, kun eroa mietittiin. Varmaan kukaan muu ei tunne meitä niin hyvin kuin tunnemme toisemme.

Elämä ei ole ollut ruusuilla tanssimista mieheni uskottomuuden jälkeen ja se on jättänyt minuun jälkensä. Toisaalta olen kyllä hieman ylpeäkin, että olemme selvittäneet asian aika lailla perinpohjin ja eläneet sen jälkeen hyvää arkea ja silloin tällöin juhlaakin. Voinee sanoa, että elämä on ollut aika elämänmakuista.

Nyt minulla on ollut kuukauteen kolme päivää ilman kiristävää vannetta rinnan ympärillä ja sydänkin on lyönyt normaalisti enkä ole hikoillut öisin. Tiedän, että tuskaisuus palaa, mutta tämä jo antaa uskoa eteenpäin.

Mieheni on ollut todella läsnä. Yrittänyt tekemisillään osoittaa välittämistään. Siivoillut, vienyt ulos syömään, käyty lenkillä ja rakasteltu. On myös juteltu kaikista seksifantasioistamme sekä myös elämästämme ja haaveistamme jne. Se on jotenkin piristänyt. Tiistaina menenmme terapeutille yhdessä. Kerrottuani myös tuskan, jonka aiheuttaa hänen työnsä siellä toisella paikkakunnalla (missä oli tämä suhdekin), hän on vähentänyt siellä oloaan ja ensi viikolla käy vain päiväsiltään eli ajaa 500 km päivässä kotiin "äidin viereen nukkumaan". Hänen mukaansa se on ok, jos siitä on apua minulle.

Tänään taas uskon huomiseen, vaikka voi olla, että huomenna taas ahdistus pukkaa päälle, mutta nautin tästä illasta.

On aivan ihanaa lukea kirjoituksianne. Kiitos kaikille.

Ei parisuhde pettämiseen tarvitse loppua. Itsellä kävi samoin, työt, vanhemmuus ja arki täyttivät elämän ja uusiosiippani hoiteli useampaa suhdetta samanaikaisesti. Hänen jäätyä naisistaan kii, mietin vakavasti suhteen päättämistä. Kuitenkin pidin hänestä ja päätin jatkaa yhteiseloa. Nyt tuosta ajasta on kulunut neljävuotta ja olemme käyneet suhteemme kivut yhdessä läpi. Olen saanut ihanan ja huomaavaisen, sekä uskollisen miehen, jota todella rakastan. Petetyn ja pettäjän avoin keskustelu ja tuneteiden läpikäyminen on ehdoton edellytys jatkon onnistumiselle, sekä anteeksi antaminen.