kauhea kammo

eizalle

Päiväni menevät sumussa. En saa syötyä mitään ja jokainen aamu, niin kuin tänäänkin, alkaa oksentamalla. Mitä pidemmälle mennään ja miten todellisemmaksi tämä ero käy, sitä suurempi pakokauhu kasvaa. JA sitä selvemmäksi käy, että en halua erota. Tiedän kuitenkin, että minulla ei ole vaihtoehtoja. Vaikka sanoitkin, että harkinta-aika se vasta on, ei mitään lopullista. Etsit kai itsellesi epävarmuudessasi oljenkortta. Mutta tiedän, että on minua enää vaikea ajatella kun on toisen kainalossa. Olen unenomaisessa tilassa ja odotan koko ajan, että soittaisit ja kysyisit, että hei, millon sä tulet kotiin. Tiedän, että sitä soittoa ei koskaan tule. JA siksi, tämä kaiken lopullisuus, yht´äkkisyys ja nopea tempo kaikessa on niin murskaavaa.
Jos pystyisin edes nukkumaan, mutta en kykene siihenkään. Työn teosta ei tule mitään, en kykene ajattelemaan selkeästi, juuri ollenkaan. En pysty keskittymään mihinkään. Missään, kenenkään seurassa, missään asennossa ei ole hyvä olla.
Tiedän sinun viettäneen 3 viime viikkoa sen miehen luona. En voi olla ajattelematta miten iloinen, hymyilevä, onnellinen, kiihkeä, rauhallinen, vapautunut ja estoton,rakastunut ja hullaantunut olet hänen seurassaan. En voi olla ajattelematta miten käperryt hänen kainaloonsa, enkä voi olla ajattelematta mitään sinuun liittyvää.
Ajatuksissani pyörii; Elokuinen yö, jolloin olit kalastamasa norjassa ja kosin sinua puhelimen välityksellä, Olin kyllä polvillani. Muistan miten häissämme alkaa Juha Tapion "haaveilija" soida ja lasten jälkeen tulet sinä, niin kauniina ja unenomaisesti." Tässä oon ei tarvi sun hapuilla tai huitoo. Tässä on ja sinuun keskityn." En voinut uskoa, että viimeinkin pääsen naimisiin. Ja nyt sinä lähdet. Ajattelen uimarantareissuja lasten kanssa tai Juhannusta, jota ei koskaan tullut.
Tiedän olleeni sinulle sarkastinen, ivallinen ja loukkaava ja jopa hyökäävä, mutta en fyysisesti. Tiedän, etten koskaan osannut jättää sinua rauhaan silloin kun olisi pitänyt. En koskaan osannut antaa asioiden olla silloin kun sinä sitä pyysit. Tiedän olleeni turhan mustasukkainen ja omistushaluinen, tiedän olleeni vastuuton, veltto ja jopa laiska.
Tiedän, että Haaveilijan sanat ovat vaihuneet mielessäsi "tahdon oikeesti olla sinun, enkä vain leikisti rakastaa", jota uusi miehesi kitaralla rämpyttäen sulle illat hoilaa.
Kiitos siitä, että olet avannut silmäni tälle kaikelle.
Tiedän, että tämä kirjotukseni ei muuta tai auta ketään, mutta oli se vaan pakko kirjoittaa. Vastaa jos huvittaa, koska tiedän, että täällä kuitenkin lukemassa ja kirjoittamassa käyt.

29

3103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jalkojesi alta

      Tiedän tunteesi. Sitä kipua ei voi vähätellä.
      Kidutat itseäsi ajattelemalla ihania muistoja ja
      sitä kuinka vaimosi herkistelee nyt toisen kanssa.
      Muista ettet oikeasti voi tietää onko se niin
      herkkää siellä???
      Sinun oma pääsi luo nämä ajatukset ja tavallaan
      haluatkin niin.
      Hyvä niin sillä anna niiden tulla mutta älä
      pidä niistä kiinni.
      Ensimmäinen helpompi päivä kannattaa ottaa vastaan ilolla vaikka sekin saattaa tuntua pelottavalta kun ei halua unohtaa.
      Ja haluaa.
      Minulla kipua kesti viisi vuotta enkä uskonut
      muiden selityksiin että se menee joskus ohitse.
      Vihaa-rakasta-ikävöi-sure-ole katkera ja ymmärrä
      oma osuutesi tapahtumiin mutta anna itsellesi
      anteeksi.
      Oikeasti se helpottaa mutta oikotietä ei ole.
      Jonakin päivänä kun olet "herännyt" painajaisestasi mitä elät nyt olet herkempi
      kaikelle. Olet tyytyväinen niin vähään ja
      ihmettelet kuinka sokea oletkaan ollut.

      • kaikki nämä

        tunteet, muistot. Viha, katkeruus, suru, kaikki. Musta tuntuu, että muserrun kaiken tän painolastin ja ajatuksieni alle. Musta tuntuu, että mistään ei tule toivoa, lohtua, apua. On niin hyväksikäytetty ja täydellisen tarpeeton olo. Tuntuu, että minut olisi kuin rukkanen heitetty pois paremman tieltä. Täydellisen hylätty. Jätetty, murskattu. En tiedä mistä saan sen liiman, joka kokoaa mun sirpaleet jälleen edes joten kuten toimivaksi koknaisuudeksi.
        Tiedän kiduttavani itseäni, ja tiedän senkin, että en ole antanut itselleni lupaa vielä tuntea kaikkia tunteita, suruakaan kunnolla. Tiedän sen murskaavan mut uudelleen kun TODELLISUUS TODELLA ISKEE!
        VAimolla kaikki näyttää olevan niin helppoa ja hyvin. Onhan hänelle prinssi, jolle päänsä kallistaa.

    • 2late

      Onhan se hienoa, että ymmärtää missä itse on tehnyt "väärin". Että ymmärtää syyt miksi toinen ei jaksanut.

      Ne saattavat olla sellaiset syyt, ettei hän enää halua missään tapauksessa jatkaa, vaikka yrittikin lohdutella harkinta-ajalla.

      Sinulla on kuitenkin muistot. Joihin et toivottavasti tuudittaudu loppuiäksi. Aikansa se vie ymmärtää ero, hyväksymisestä puhumattakaan. Sitten vähitellen huomaat eläväsi elämää ilman häntä. Hän elää muistoissa, mutta ei käytännössä.

      Joskus vielä tapaat jonkun, joka on mukava, hauska, ymmärtäväinen... ja tuntuu olevan kiinnostunut Sinusta. Hänen seurassaan olosi on hyvä. Pelästyt, jos hän sanoo rakastavansa sinua. Sehän ei ole mahdollista, sillä sinä rakastat toista... vai rakastatko? Hänellä on uusi, oma elämänsä ilman sinua. Vaikka olisitte hyvissäkin väleissä, se ei tee väleistänne suhdetta. Käännyt jälleen uuden Hänen puoleen. Entä jos...

      Käyt mielessäsi läpi ensimmäistä avioliittoasi. Sitä mikä meni "väärin", tai ainakin toisin kuin piti. Mitä siitä voi ottaa opiksi.

      "Tiedän olleeni sinulle sarkastinen, ivallinen ja loukkaava ja jopa hyökäävä, mutta en fyysisesti. Tiedän, etten koskaan osannut jättää sinua rauhaan silloin kun olisi pitänyt. En koskaan osannut antaa asioiden olla silloin kun sinä sitä pyysit. Tiedän olleeni turhan mustasukkainen ja omistushaluinen, tiedän olleeni vastuuton, veltto ja jopa laiska.". Niinkö..? Etkä kuitenkaan halunnut olla sellainen? Nyt Sinulla on tilaisuus elää suhde toisin.

      Mutta siihen on matkaa. Kirjoita niin paljon kuin haluat. Laita nettiin blogi, mikäli käytät nettiä ahkerasti. Sinne on helppo kirjoittaa. Satoja "sivuja". Yömyöhään, tai aamuvarhain kun asiat pyörivät päässä. Niskat kipeiksi asti kirjoittamista. Välillä pidät taukoja. Päiviä, viikkoja, välillä taas kirjoitat kunnes ei silmät pysy auki. Onhan Sinulla eläväkin ystävä, edes yksi jonka kanssa voit keskustella? Ystävillä on joskus tapana auttaa näkemään asiat erilaisesta perspektiivistä kuin mitä itse näkee.

      Kuitenkin, kaiken keskellä: ole järkevä ja maltillinen, vaikka sisällä kiehuisi tai pelottaisi. Päivä kerrallaan. Muuta ei voi.

      • tosiaankin

        se mitä tämä on. Kuitenkin jotenkin uskoin, että me yritettäs vielä, jotakin. Mutta sitten hän heitti hanskat tiskiin. Oikeestaan silloin kun sain tietää hänen tunteistaan sitä toista kohtaan vaikka alusta lähtien mun hälytyskellot soi.
        Jonkun toisen tapaaminen tuntuu niin kaukaiselta, eikä tällä hetkellä yhtään houkuttelevalta vaihtoehdolta.

      • Anna ajan kulua
        tosiaankin kirjoitti:

        se mitä tämä on. Kuitenkin jotenkin uskoin, että me yritettäs vielä, jotakin. Mutta sitten hän heitti hanskat tiskiin. Oikeestaan silloin kun sain tietää hänen tunteistaan sitä toista kohtaan vaikka alusta lähtien mun hälytyskellot soi.
        Jonkun toisen tapaaminen tuntuu niin kaukaiselta, eikä tällä hetkellä yhtään houkuttelevalta vaihtoehdolta.

        Uusi suhde ei tässä kohtaa hyvä muutenkaan.
        Eikä vaimosi tule selviämään erostanne yhtään helpommalla.
        Enemmin tai myöhemmin.

      • musta
        Anna ajan kulua kirjoitti:

        Uusi suhde ei tässä kohtaa hyvä muutenkaan.
        Eikä vaimosi tule selviämään erostanne yhtään helpommalla.
        Enemmin tai myöhemmin.

        tuntuu, että jättäjän osa on helpompi? Ehkä siksi, että hän surunsa surru ja on jo toinen tilalalla. VAikka se väittääkin lähtevänsä "itsenäistymään" ja olemaan "itsekseen"! Jotenkin vaikea uskoa kun on jo uusi mies sillä.
        Tiedän, että kaikein suurin virhe on nyt lähteä mihinkään uuteen. Mutta juuri niin hän tekee.
        Mutta ei kai se sitten taaskaan nää tosiasioita vaaleanpunasten lasiensa läpi.
        Tiedän, että hän ei jaksanut, mutta jotenkin toivoin silti, että jos kauempaa, Yksinään hän näkis jotain mennyttä hohtoa meidän suhteesta, jotain joka sais hänen ajattelemaan mahdollisuuttamme uudelleen, mutta niin kuin sanoin, uuden kainalosta se on vähän vaikeeta.

      • iskee syyllisyys
        musta kirjoitti:

        kun arki tulee sen uuden kanssa niin vaimosi pystyy ajattelemaan eri tavoin.
        Nyt hän ei tietenkään halua mutta pakoon ei pääse.
        Et sinä yksin ollut syyllinen.
        Sinä saatat olla kuivilla sitten ja ottanut
        opiksesi virheistäsi. Vaimosi toistaa omansa uudelleen ja tulos on sama.
        Äläkä ajattele nyt muuta kuin itseäsi ja jokainen
        päivä vie lähemmäs "parempaa"..usko pois vaikka
        nyt tuntuu pahalta edes olla elossa.
        Ihminen selviää yllättävän kovista jutuista.

      • kai tässä
        iskee syyllisyys kirjoitti:

        on kun ensin pelkää, että kuolee ja sitten kun todellisuus todella iskee ja tajuaa/hyväksyy kaiken niin pelkää, ettei jumalauta kuolekkaan.
        On tää selviäminen silti TYÖTÄ. Tuntuu, että ei todella täältä kaivosta voi nähdä ylöspäin. Kaikki on pimeyttä, mikään ei maistu, eikä ilahduta. En muista koska olisin viimeksi nauranut, hymyillyt. JA todellisuudessa olen aika hauska heppu. Mutta nyt, kaikki on poissa.
        Ja pelkään sitäkin, että se muijakin on ottanut opikseen ja pärjää perkele nykyisessä suhteessa paremmin! Just nyt se ei tunnu oikeutetulta. Kyllä, katkeruutta ja vihaa, niitäkin vielä piisaa.

    • Usko pois

      Minä tiedän, miltä Sinusta tuntuu. Siitä ei ole kuin pieni hetki, kun itse koin samaa - oksensin, valvoin, itkin ja olin kuin sumussa.

      Minulle sanottiin, että aika korjaa haavat. Paskat! Tuntui niin turhalta edes kuunnella moista. Eivät tiedä, mistä puhuvat.

      Minulle kerrottiin myös, kuinka myös minulle tulee vielä joku, joka osaa arvostaa. Mitä väliä sillä oli, kun en halunnut kuin yhden, joka ei osannut arvostaa.

      Kuinka helvetisti sattui, kun näki mielessään, kuinka uuden kainalossa toisen oli hyvä olla. Ja kuinka surkeaksi ja epäonnistuneeksi itseni silloin tunsin.

      Mutta sitten rupesin keskittymään itseeni. Rupesin ensin läpikäymään kaikkia virheitä, joita olin suhteen aikana tehnyt. Kun olin itselleni tehnyt noin sata synninpäästöä, uskaltauduin ajattelemaan myös sitä, mikä minussa on hyvää. Mitä enemmän ajattelin, sitä paremmaksi itseni tunsin. Ja loppujenlopuksi ymmärsin, että minähän olen todellinen helmi! Ja ainoa, joka erossa menetti, olikin minun tuleva ex-mieheni.

      Kun tajusin kuinka upea nainen olen, se näkyi myös ulospäin. Minua ruvettiin ihailemaan. Ja kun minua ruvettiin ihailemaan, myös exäni tajusi arvoni. Etenkin, kun hän oli jo uudessa suhteessaan törmännyt siihen tosiasiaan, ettei kaikki sielläkään ole pelkkää ruusuilla tanssimista.

      Nyt olen tilanteessa, jossa exä on pyytänyt saada palata luokseni. Mutta olen itse tajunnut, ettei HÄN ole minun arvoiseni. Minä olen voittaja ja hän häviäjä. Mutta sitäkin vain omasta tahdostaan.

      Minä lupaan, se päivä koittaa myös Sinulle, kun tajuat, että olet arvokkaampi, kuin mitä exäsi ansaitsi. Ja se päivä tulee olemaan ruhtinaallinen palkinto kaikelle nyt kokemallesi pahalle ololle.

      • Helmi2

        Minä allekirjoitan edellisen.
        t:Saman läpikäynyt.
        Ja usko että tämä karmiva "kokemus" tulee
        olemaan jopa arvokas jälkikäteen ajateltuna.
        Sen kautta opin tuntemaan itseni paremmin ja
        ennekaikkea olemaan itselleni hyvä.

      • tuiskutuulia

        olen yön valvonut,itkenyt,miettinyt,surrut,jossitellut..nyt sattui kirjoituksesi eteeni.kun saisin joka sanan kaalini muistiin ja pääsisin tuohon rakentavaan vaiheeseen,tiedän olevani ihan kelvollinen,kunhan tämä ikävä ja suru lievenisi.

      • mutta (alkuper.)

        Tällä muijalla ei ylpeys anna periksi, enää koskaan otta yhteyttä minuun. Se on ihan varma. KAksi edellistä exääni on kyllä soitellu ja valitellu nykyistä suhdettaan ja miten he kaipaa meidän keskusteluja tai jotain. Mutta tämä on NIIN ylpeä, että multa ei tule tukea hakemaan jos sellainen tilanne tulee. Ja tiedän sen tulevan. Tulihan se edellisilläkin. Hetken se on hienoa, mutta kyllä ne ärsyttävät piirteet sieltä esiin tulee ja muutenkin musta tuntuu, että tämä exäni on sellanen PERUSTYYTYMÄTÖN yksilö. Mulla oli ylipainoa(hän halus bodarin) nyt hän sai, mä takerruin liikaa(no nyt on "vapaata") Mutta jostain se tyytymättömyys taas kuitenkin hiipii. Olen siitä ihan varma. Mutta mulle hän ei tule sitä kertomaan.
        JA sitä paitsi olen tässä jo nyt nähnyt sellasiakin asioita, että ei hänkään nyt niin täydellisen upea ole. JA senkin kai kohta tunnustan, että kaikki meidän mielenkiinnon kohteet, asioiden selvittely tavat ja unelmat oli niin valtavassa ristiriidassa keskenään, että ei tästä olisi voinu mitään tullakkaan. Paitsi, että yksi asia me hoidettiin kunnolla ja se oli mun isäni hautajaiset. Silloin tunsin (ekan ja viimeisen kerran) koko suhteen aikana,että hän todella oli tukena ja rinnalla. Hänkin myönsi sen ja sanoi, että sellainen hän haluaa olla ja onkin, mutta ei enää minulle. Kyllä kirpasi.
        Koskakkohan mä tajuan sen miten upea mä oikeesti olen ja, että HÄN ei ansaitse minua? Juttelin yhden kaverini kanssa eilne ja hän sanoi, että hän oli kuin puulla päähän lyöty kun kerroin, että me mennään naimisiin, koska olin hänelle selkeesti kertonu mitä suhteelta haluan, mutta että näki myös selvästi, että sitä tässä suhteessa ei ole.
        Ulko puoliset näkee aina selvemmin kuin itse. Mutta kun kukaan ei sano mitään. Kai me oltiin sitten ihan oikeasti liian erilaiset elämään yhdessä.

    • meitsi

      koita nyt perkele ryhdistäytyä hyvä mies,kyllä niidenkin suhteeseen tulee arkivastaan,eikä se oo pelkkää panoo jos sä sitä mietit ja pelkäät,kyllä säkin löydät vielä jonkun ei ehkä tänään mut joskus,kuhan lopetat ton itsesäälissä rypesimen,ja muist et aina on joku jolle kuuluu vielä huonompaa.stemppiä

    • ei muutu tyhjyydeksi

      Vaan vihaksi. Minun vaimoni ilmoitti 13 vuoden jälkeen haluavansa elämältään muuta, olemme suht nuoria, hieman yli kolmekymppisiä. Hänellä alkoi kriisi ja minun olisi pitänyt tukea,jättää rauhaan, ymmärtää ja muuttua,en osannut.

      Ihmettelin muutosta naisessa jonka luulin tuntevani. Tivasin ja kyselin kaikenlaista, kuten onko toista jne. En osannut jättää rauhaan tai olemaan kyselemättä. Vaimoni alkoi kulkemaan kapakoissa, ihmettelin kyllä miten ihminen joka sanojensa mukaan oli erittäin masentunut jaksoi ravata kapakassa. "Löytyi mukava mies joka jaksoi kuunnella, meni jopa baari-illan jälkeen miehen luokse ja siellä vähän suudeltiin, suutelu ei kuulemma ole pettämistä!?!

      Erostamme kolme kuukautta ja voisin antaa paljon anteeksi, mutta exä ei kykene unohtamaan epäilyjäni, tivaamistani tai huutoani. Puolitoista vuotta olemme tapelleet ja huomaan tekeväni asioita tahallaan/tahattomasti vaikeiksi. Rakastan edelleen exääni, mutta huomaan vihaamisen olevan helpompaa kuin anteeksiannon tai toisen kunnioittamisen täysin erillisenä ihmisenä. Exäni ei siis missään nimessä ole yksin syyllinen eroon, ainakin puolet kunniasta kuuluu minulle.

      Halusin kertoa kuitenkin sen, ettet ole ainoa joka miettii miltä ex-vaimo näyttää toisen miehen sylissä, todennäköisesti onnelliselta, harvemmin onnettomalta. Muista kuitenkin se, että tunteet eivät noin vain katoa, vaan jätetyn rakkaus muuttuu yleensä vihaksi. Häpeäkseni täytyy myöntää, että olen käyttäytynyt törkeästi exäni miespuolisia "tuttavia" kohtaan. Oikestaan, jos totta puhutaan niin nykyiset miehet ovat aivan täysiä ääliöitä ja oikeastaan ei kaduta yhtään törkeä käytökseni :=) Hyvää kesää ja unettomia öitä.

      • helpotti.

        Itsekin olen käyttäytynyt kuin täysi ääliö sitä toista kohtaan, joka minusta ei ole kyllä mistään kotoisin.
        Helpotti, kun huomasin, etten olekaan ainoa "törkimys", joka ei osaa "hävitä kunnolla".
        Eikä paljon hävetä käytökseni. Ehkä sitten joskus, mutta nyt olen ihan tyytyväinen itseeni.

    • mieheni toisen luo,

      meillä ei ollut yhteistä lasta, mutta 15 vuotta avioliitoa. Yksi keskenmeno tai oikeasti pakosta poistettu kohdun ulkopuolisuuteni takia, kun mut haettiin ensiapualla kotoa pois.

      Mies ei jätä vaimoaan kun on yhteisiä lapsia. Kun on vaimon lapsi perheessä, silloin sitä ruvetaan myös avioeron jälkeen inhoamaan. Koska toinen nainen on ahkera antamaan neuvoja ja haukkumaan.

      Toin nainen sai potin - sen mikä me oltiin saatu 15 vuoden aikana - hänelle nyt tuli "Nokian miljöönäri" asuntoineen, autoineen, rahoineen...

      En olisi uskonnutkaan etteivät miehet välitä kotistaan... ja lähtevät ensimmäisen perässä...

      Minulla on ainakin sääliä lähteä kotostamme. Pidän tästä ja tästä ympäristöstä. Vaikea kuvitella, mihin joudun vajaassa kuukaudessa - ei minulla ole mitään. Kaikki kotistamme todennäköisesti menee nyt toiselle naiselle. Ikääkin on ja ei olisi jaksamista muuttamiseen ja muun etsimiseen.

    • vaikeeta(alkuperäinen)

      Muija ilmoitti tänään, että hänellä on sen toisen kanssa mitä on. Hän ei odota tai halua mun kanssani enää yhtään mitään. Olla edes missään tekemisissä. JA kuuden kuukauden harkinta-ajalla tapahtuvan "harkinnan" saan unohtaa. Hän katsoo olevansa nyt vapaa ja eronnut.
      Kyllä kirpasee. Kyllä niin sattuu, että ei tiedä mihin katsoisi. Jotenkin sitä täytyy vaan taivaltaa tää sumu läpi. Kaikkein inhottavinta tässä on se, että se xän nyk. on IHAN HYVÄ JÄTKÄ. Eikä mulla ole mitään periaatteessa häntä vastaan. Muijan oma valinta se oli mitä hän alkaa tekemään.
      VÄittää, että hän ei nykyisensä varaan rakenna yhtään mitään vaan lähtee itsenäistymään. Niin niin ja plaa plaa. Hyvä se on tollasta paskaa ladella kun on jo uusi. Väittää ettei muka yhtään helpota tieto siitä, että mitä tahansa tapahtuu niin tämä uusi on jo olemassa. Väittää, ettei se ollut lopullinen viimeinen eron syy.
      Ja minä tässä kaikessa olen syypää. HÄnen "tukijansa" ja kaverinsa tukee sanomalla tyyliin "anna paskan mennä!" Ei silti niin ne sanoo munkin "tukijani!" Mä vaan koitan olla syyttämättä häntä, mutta tuntuu, että hän ei.
      HÄn sanoi eilen, että olen jo kääntänyt uuden sivun elämässäni. ANteeksi, että loukkasin sua. Niin, mikäs se uusi sivu onkaan? Prinssi uljas valkoinen.

      • paskamuija

        ei mun pitänyt tähän ottaa osaa , mutta aika yksipuoliselta tuo kaikki vaikuttaa; sun näkenys asioista!
        No, on se hyvä että pääsit eroon siitä muijasta; mitäs sitten täällä valitat jos kerran kuitenkin olet tyytyväinen että hän lähti!! Että hänessä oli niitä vikoja niin että muutkin ihmetteli, miksi olet hänen kanssaan. Kannattais varmaan seuraavax vähän katsoa millaiseen muijaan kuksahdat.

      • sä voi odottaa(alkuper.)
        paskamuija kirjoitti:

        ei mun pitänyt tähän ottaa osaa , mutta aika yksipuoliselta tuo kaikki vaikuttaa; sun näkenys asioista!
        No, on se hyvä että pääsit eroon siitä muijasta; mitäs sitten täällä valitat jos kerran kuitenkin olet tyytyväinen että hän lähti!! Että hänessä oli niitä vikoja niin että muutkin ihmetteli, miksi olet hänen kanssaan. Kannattais varmaan seuraavax vähän katsoa millaiseen muijaan kuksahdat.

        että mun mielipiteeni voi olla kuin minun näkökulmastani. Ethän sinäkään ole juuri näkökulmaasi alottanu. JA sitä paitsi kaikki nuo negatiivisen ajatteleminen auttaa mua eroamaan sinusta. Sitähän sä haluat EIKÖ NIIN! Pakko mun on keksiä jotain, jolla lietson tätä "rakkautta", jota mulla vielä sua kohtaan on, mutta sähän et voi sitä ymmärtää kun sä tunnet mua kohtaan PELKKÄÄ VÄLIINPITÄMÄTTÖMYYTTÄ! Joka mun mielestäni on hirveän surullista, koska niin kuin eilen sulle sanoin, Uskoin meidän suhteeseen vielä silloinkin kun naimisiin mentiin. Sä et kai ollu mun kanssani tosissas missään vaiheessa.
        Ja mä en ole tyytyväinen, että lähdit. Tää kaikki vaan sattuu niin helvetisti.
        "että oli vikoja, joita muutkin ihmetteli" Hö! Eikö ne sun "tukijapiiris" ole ihmetelly minusta IHAN SAMAA? Kyllä sä varmaan aika syyttävään sävyyn niillekin minusta puhut, mutta kun et pysty näkemään itseäs ja omia asioitas. Sun mielestä MINÄ olen se, joka olen tehnyt sun elämästäs helvettiä, mutta tidellisuudessa se ON SISÄLLÄS ja SE PYSYY SIELLÄ. Et sä pääse karkuun itseäs. Siksi TIEDÄN, että se tyytymättömyys hiipii jostain kuitenkin. JA olet taas samassa tilanteessa tän uuden kanssa, vaikka se nyt näyttäs miten upeelta tahansa, mutta uutesi sanoja lainatakseni; sä näet siinä nyt vaan sen mitä haluat nähdä. Eikä se ole välttämättä totuuden mukainen. JA minussa: Sä näet vaan sen mitä SÄ ET VARMASTI HALUA, mutta tulee aika, jolloin vielä kaipaat meidänkin suhteesta jotain. Usko pois!

      • enääkärvistellä
        sä voi odottaa(alkuper.) kirjoitti:

        juhuu!!! hehhee

        no, voin mä sulle vastatakin.

        Meissä vaan sitten tuli keskenämme ne meidän ilkeät puolet esiin. Ei muuta voi sanoa.

        Joo. sittenpähän näen mitä esiin tulee tässä mun nykyisessä suhteessa. Ei ainakaan vielä mulle ole tarvinnut ilkeillä, vittuilla, loukata tai vinoilla. Enkä ole tuntenut ahdistusta häneen liittyen. Kaikki ahdistus mitä tunnen liittyy sinuun! niin se vain on.
        Eilenkin mua loukkas tosi paljon se että pyysin yhtä asiaa, etkä voinut sitä kauniista pyynnöstä huolimatta tehdä. SE ON OLLU SULLE NIIN VITUN VAIKEETA KOKO AJAN! Et ole voinut vastata mun _pieniin_ pyyntöihin! Se loukkaa mua vieläkin.

        Tottakai mun sisällä on mun omat haavat ja jutut, mutta ei ole tarkoitus enempää niitä repiä auki. Kyllä sieltä tulee hellemminkin esiin ja niitä voidaan käsitellä. Voin jopa käydä terapiassa ja saada apua. En mä siihen sua tai toista miestä tarvi!!

        Ja kyllä mä olen meidän ushteesta oppinut, enkä tule toistamaan virheitäni tässä suhteessa. Nyt mulla on mahdollisuus rakentaa jotain, MITÄ HALUAN!

        En ole ylpeä kaikesta mitä olen nyt tehnyt ja varsinkaan siitä etten yksin osannut lähteä. Mutta voisit sittne yrittää olla kerjäämättä lisää haavoja ja vihaa itsellesi. Kyllä sä saat sen vihan itsekin aikaiseksi. Ole vaikka siitä vihainen, etten kerrokaan ENÄÄ sulle mitään.

        t.minä

      • (alkuperäinen)
        enääkärvistellä kirjoitti:

        En silti uskonu, että noin suunnitelmallisesti toimit. En silti uskonu, että mä olisin vaan ponkulauta (niin kuin tää nykyinenkin) ja kyllä sieltäkin ne ilkeet puolet vielä esiin tulee.
        Varsinkin kun muuat suoraan sen luo niin toistat vaan samat vanhat virheet ja kaavat. Vaikka nyt kuinka olet onnes kukkuloilla niin kyllä sä sieltä vielä tiput.
        Voi olla, että me saatiin toisistamme esiin aan ilkeät puolet, mutta sussa ja aivan varmasti hänessäkin on niitä. Ja ne tulee esiin.
        Väität, että et tule toistamaan virheitäsi tässä suhteessa ja koko ajan sä teet niin.
        Mikä se sitten on MITÄ SÄ HALUAT? Ja minähän suhtaudun tähän juuri niin kuin minä haluan. Kyllä se viha ja katkeruus auttaa eroamaan, ei ole muuta tietä ja jos se vaatii, että loukkaat mua vielä lisää niin sitten sä teet niin.

      • (Alkuperäinen)
        enääkärvistellä kirjoitti:

        juhuu!!! hehhee

        no, voin mä sulle vastatakin.

        Meissä vaan sitten tuli keskenämme ne meidän ilkeät puolet esiin. Ei muuta voi sanoa.

        Joo. sittenpähän näen mitä esiin tulee tässä mun nykyisessä suhteessa. Ei ainakaan vielä mulle ole tarvinnut ilkeillä, vittuilla, loukata tai vinoilla. Enkä ole tuntenut ahdistusta häneen liittyen. Kaikki ahdistus mitä tunnen liittyy sinuun! niin se vain on.
        Eilenkin mua loukkas tosi paljon se että pyysin yhtä asiaa, etkä voinut sitä kauniista pyynnöstä huolimatta tehdä. SE ON OLLU SULLE NIIN VITUN VAIKEETA KOKO AJAN! Et ole voinut vastata mun _pieniin_ pyyntöihin! Se loukkaa mua vieläkin.

        Tottakai mun sisällä on mun omat haavat ja jutut, mutta ei ole tarkoitus enempää niitä repiä auki. Kyllä sieltä tulee hellemminkin esiin ja niitä voidaan käsitellä. Voin jopa käydä terapiassa ja saada apua. En mä siihen sua tai toista miestä tarvi!!

        Ja kyllä mä olen meidän ushteesta oppinut, enkä tule toistamaan virheitäni tässä suhteessa. Nyt mulla on mahdollisuus rakentaa jotain, MITÄ HALUAN!

        En ole ylpeä kaikesta mitä olen nyt tehnyt ja varsinkaan siitä etten yksin osannut lähteä. Mutta voisit sittne yrittää olla kerjäämättä lisää haavoja ja vihaa itsellesi. Kyllä sä saat sen vihan itsekin aikaiseksi. Ole vaikka siitä vihainen, etten kerrokaan ENÄÄ sulle mitään.

        t.minä

        Väität, että en ole voinut vastata mun pienniin pyyntöihin. Koska sä olet niin tehny? Et säkään ole kunnioittanu mun tunteitani tai mielipiteitäni.
        Kyllä se sulle vielä eteen tulee, tässä uudessakin. Ja sitä paitsi mistä sä tiedät miten suunnitelmallista hänellä on ollu KAIKKI. Jos hänen alkuperäinen tarkotuksensakin on ollu saada sut "rakastumaan" itseensä vain esittämällä jotain? ootko kysyny miksi sen vaimo lähti? Oliskohan jotain vikaa miehessäkin? Vai et kai sä nyt väitä, että te ootte NIIIN oppineita, kasvaneita ja fiksuja, että ei mitään ongelmia ilmaannu? sitä paitsi NYTHÄN TE TOIMITTE TÄYSIN HÄNEN OMIEN SANOJENSA VASTAISESTI!

      • paha-akka
        (Alkuperäinen) kirjoitti:

        Mä en kyl enää viittis.
        Mitä sillä on väliä sit miten suunnitelmallista on ollut, kummaltakin??!! hehhee

        voivoi... sitpä on ex-muija lähtenyt. Ei siinä munkaan exässä mitään vikaa ollu; väärä mies vaan mulle. Sun vioista voidaan olla montaa mieltä; ehkä sullekin se oikea löytyy!!
        Mun viat? Kyllä mullakin oli meidän suhteessa "vikoja". Miten sen nyt ottaa.

        heippa. nähdään tänään.

      • (alkuperäinen)
        paha-akka kirjoitti:

        Vieläkään pysty näkemään ittessäs mitään vikaa? Sä vieläkin väität, että kaikki vika on minussa? Kyllä täytyy sanoa, että sokea olet edelleen, etkä ole MITÄÄN oppinu vaikka niin väität. Kyllä sä musta löydät kaivamalla vikaa, niin löysit exästäsikin.Ja nyt kun luin noita vanhoja kirjoituksia niin, samaa se oli sen kanssa. Ja nyt et vieläkään tee niin kuin pitäisi.
        Ei kai sillä sulle olekkaan mitään väliä miten suunnitelmallista se teidän huseeraminen on ollu kun SUN ONNI KUKOISTAA JA ELÄMÄ HYMYILEE! Kun minä olin sun elämän ainoa HELVETTI!
        Vittu kun olin tyhmä kun koskaan uskoin sua ja sinuun! SÄ KÄYTIT MUA VAAN HYVÄKSES! IHAN ALUSTA LÄHTIEN! Miten niin nähdään tänään?

      • paha-akka
        (alkuperäinen) kirjoitti:

        vai vienkö ne tavarat pois?
        Mulle toi meidän suhde OLI LAASTARI-suhde, ja sen aikana näin oikeasti mitä haluan ja mitä en!!!
        Kiitos siitä sinulle!

      • (alkuperäinen)
        paha-akka kirjoitti:

        vai vienkö ne tavarat pois?
        Mulle toi meidän suhde OLI LAASTARI-suhde, ja sen aikana näin oikeasti mitä haluan ja mitä en!!!
        Kiitos siitä sinulle!

        Ei sitten se saatnan salvevicki käyny mielessäs kun naimisiin mentiin? SÄ OLET KÄYTTÄNY MUA HYVÄKSES KOKO AJAN ALUSTA LÄHTIEN! JA MÄ SAATANA OLEN USKONU SUA! Sä väiti, että mä olen vieny sua kuin pässi narussa, mutta todellisuudessa SÄ OLET VIENY MUA! Ja mä olin niin tyhmä, että uskoin sua ja kaiken höhhön keskellä ihan oikeesti rakastin!
        Ja nyt ainoa asia mitä multa enää haluat ON RAHA! No, olempa mä tähänkin asti kaikki asumiseen ja elämiseen liittyvän maksanu nin miksen nyt sitten maksais! VITTU!!!
        Että kaiken tän jälkeen musta on ollu sulle saatana vielä hyötyäkin! MÄTÄNE PASKA HELVETIN ALIMMASSA SYÖVERISSÄ!

        anna vihan tulla vaan. mutta kielenkäyttö vois olla vähän muuta. tai samapa tuo.

        Ja mä en sitten ole mitään rahaa tässä suhteessa meidän elämään laittanut? Autoonkaan ei ole yhtään mennyt vakuutuksiin ja huoltoon?? Ja se romu jää viä mulle?!! Arvaa v*ttaako ku sellasen paskan sain hoidettavaksi! Että miten niin helpolla ja halvalla pääsin?!!
        Kyllä mä olen enemmän MEIDÄN elämään rahaa laittanut kuin OMAANI!!!

        no, anna sen vihan tulla. sitähän halusit.

      • ole (alkuperäinen)

        Laittanu MEIDÄN ELÄMÄÄN enemmän kuin omaani! HÄ! Auto on sun ja siitäkin mä olen silti maksanu. En mä sillon tienny mikä paska se on kun ostettiin, eikä tää sun nykyinen siitä edes katsastusasemalla varottanu, vaikka olis voinu senkin tehdä. Kun heti oston jälkeen vietiin se sun nykyiselles katastettavaks, jee vitun hienoa. Rupee olemaan yhä läpinäkyvämpää.
        Mutta ei sulle sitten tullu se salveviski mielees kun naimisiin mentiin? Olette varmaan sunnitellu tän jutun ihan alusta lähtien, tai hän ainakin. JA minä olen se, jota on viety. Ja sinä niin "alistuneena" esitit, että minä olen sua vieny. Voi, vittu! Loppu tarina kertoo, että OLINKO TURHAAN MUSTASUKKANEN? Häistäkin jää vittu velat mulle! Sä saat pitää hääkuvat kun ne kerran hait. Voits itten vaikka seremoniana POLTTAA NE!

      • (alkuperäinen)
        ole (alkuperäinen) kirjoitti:

        taas tuntumaan painajaiselta tää. Niin epätodelliselta ja absurdilta. Mä en vieläkään voi uskoa, että tää kaikki ON TOTTA! Että kaikki se mikä meillä oli on päätynyt tähän? Kaikki se "huuma" mitä sinäkin koit on päätyny tähän. Mä en vaan voi jotensakaan hyväksyä, että sä olet tehny mulle näin. Tää kaikki sattuu mua ja kaiken uhoamisen ja kiukuttelun keskellä olen ihan vereslihalla. Sä olet repiny kaikki taas hajalle. Kaikki se mitä mä vähän sain korjattua. Sä olet satuttanu ja loukannu mua niin paljon ja pahasti, että sulla EI VOI OLLA MINKÄÄN NÄKÖISTÄ KÄSITYSTÄ SIITÄ!
        Mä toivon ihan tosissani, että tää nykyinen jättää sut jonkun toisen takia, että ihan oikeesti saat takas tän mitä olet tehnyt. Sä pidät oikeutenas toimia niin kuin nyt toimit. Ja nyt niin kuin aina, sä pidät itseäs ja omaa pahaa oloas arvokkaampana ja nostat sen jotenkin korokkeelle niin, että me yhdessä voidaan kumartaa sitä. Niin sä olet tehnyt aina. Sulle ei ole koskaan ollu vitunkaan merkitystä miltä musta tuntuu. Eikä ole nytkään.
        Niin kauan kun sä syytät mua kaikesta; sä et ole oppinu yhtään mitään vaikka niin väitätkin. Niin kauan kun sä olet sitä mieltä, että MINÄ yksin pilasin kaiken niin tulet huomaamaan, että kohta piehtaroit tän nykysen kanssa ihan samoissa asioissa. JA sekin kaatuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      86
      5269
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      78
      4704
    3. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      111
      2997
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      86
      2933
    5. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      23
      2494
    6. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      61
      2039
    7. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      24
      1901
    8. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1523
    9. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      114
      1439
    10. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      185
      1318
    Aihe