vaikka nykyisin puhuttaisiin kuinka tasa-arvosta, se ei ole sama asia kuin tasapäistäminen. Onneksi ;)
Monet naiset yhä edelleen ajattelevat niin, että mies on se, jonka olisi hyvä tehdä aloite, sillä niin voi olla varma, että aitoa kiinnostusta löytyy. Tämä ei tarkoita, että naisten olisi oltava täysin passiivisia. Usein aloitetta kuitenkin ikään kuin odotetaan miehen taholta, ja siksi naiset eivät välttämättä toimi asiassa.
Usein myös mies, joka piirittää naista on sosiaalisesti ihan hyväksytty, koska jotenkin kuuluu perinteisiin rooleihin. Naista puolestaan, joka piirittää miestä pidetään harvemmin kovin hyväksyttynä.
Vaikka jokainen tietysti onkin yksilö :) Kuitenkin, kun moni ihastunut miettii täälläkin, mikseivät asiat kehity. Eli miehet suoraa toimintaa. Vaikkapa vain ihan varovaisesti aluksi!
Voin tietty olla väärässäkin, mutta pitkälti näin näyttäisi asiat kuitenkin olevan. Kommentteja ja näkemyksiä ihastuneilta? :)
Ajatus miehille
14
1304
Vastaukset
- suhteitani...
Jokainen juttu on alkanut "yhteistyössä", ei ole ollut iskijää tai iskettävää. Ollaan "ajauduttu" lähelle ja alettu juttelemaan. Eikä voi sanoa, kumpi on tehnyt aloitteen. Kiinnostus on ollut molemmin puolista, ja juttu vaan mennyt omalla painollaan.
- kummissaan
tottakai molempien on oltava mukana jutussa :)
..ja niin kai useimmat suhteet alkavatkin aikalailla molemminpuolisesta kiinnostuksesta.
Keskustelun herättämiseksi kuitenkin myös, jos miettii, noita roolijakoja niin ehkä vähän noin menevät? Siis nyt en tarkoita varsinaista iskemistä. Lähinnä viittasin noissa tilanteissa sellaisiin junnaaviin juttuihin, mistä jotkut tuolla mainitsivat jossain vaiheessa närkästyneensä.
Lähelle ajautuminen luontevissa tilanteissa on varmaan aika hyvä lähtökohta. Ja yleensä tosiaan asiat menevät myös omalla painollaan :)
- uros123
Harvemmin ne naiset ovat uskaltautuneet aloitetta tekemään, vaikka noita baareja ja yökerhoja on tullut melko paljon kierrettyä. Useamminkin saisi kyllä, ainakaan itse en sitä minään epätoivoisena tai ei-hyväksyttävänä todellakaan pidä. Aina olen positiivisesti ollut yllättynyt huomiosta.
Itse yritän aina silmäpelillä saada jonkinlaista kontaktia naiseen ennenkuin häntä lähestyn. Viimeksi "iskin" naisen siten, että silmäpeliä aloin pelaamaan tanssimassa olleen neidon kanssa ja hymyilin hänelle, ja hän myös selkeästi samalla tyylillä osoitti minut huomanneensa. Hetken päästä hän sitten siirtyi viereiseeni pöytään istumaan ja katseli minua hymyillen edelleen, joten tällöin minun oli jo helppo lähestyä häntä :) Toisaalta kyseinen neito oli varsin aktiivinen minun tekemän aloitteen jälkeen, joten voisi kyllä melkein sanoa hänen lopulta "iskeneen" minut :D
Eli kyllä naisetkin voivat ainakin tällätavalla näyttää miehille kenen he toivoisivat tulemaan juttelemaan, ilman että itse joutuisivat aloitetta tekemään. Ainakaan minä en lähesty naista jos hän ei millään tavalla ilmaise mitään kiinnostusta, vaan tuijottelee vain tylsän näköisenä seiniä.- lempi
paikkansa, siis naiset käyttävät non-verbaalista viestintää kyllä paljon. Eli luontevasti siis sujui koko tilanne. Kuitenkin miehenä olit se, joka varsinaisesti "teki aloitteen", vaikka nainen olisikin sinut iskenyt :)
- eräsmiess
Se että mies tekee aloitteen perustuu siihen että mies on ylempänä ja näin valitsee kumppaninsa. Nykyään kun ollaan niin tasa-arvoisia eivät miehet saa mistään mallia tähän toimintaa vaan pitävät naisia tasapäisinä yksilöinä ja odottavat että jos naista kiinnostaa hän tulee juttelemaan. Aloitteet joita olen naisilta saanut ovat tulleet sellaisilta naisilta joiden en olisi uskonut olleen kiinnostuineita minusta. Eli jos eivät olisi tehneet aloitetta heillä ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia saada kontaktia minuun. Parisuhteen kannaltahan ei ole mitään merkitystä kumpi sen aloitteen tekee kunhan sen toinen tekee.
- eräsmiess
no tämä aihe ei kiinnosta ketään mutta,
Onko siitä aloitteesta edes tehtävä niin suurta juttua. Sehän on vain keskustelun avaus eikä se vielä johda mihinkään vakavampaan. Jos ei uskalla mennä juttelemaan niin sitten ei uskalla. Tyytyköön siihen mitä saan. - lempi
eräsmiess kirjoitti:
no tämä aihe ei kiinnosta ketään mutta,
Onko siitä aloitteesta edes tehtävä niin suurta juttua. Sehän on vain keskustelun avaus eikä se vielä johda mihinkään vakavampaan. Jos ei uskalla mennä juttelemaan niin sitten ei uskalla. Tyytyköön siihen mitä saan.asiasta keskustella. Ja on sellaisiakin tilanteita, joissa ihmiset ovat vaikka vähän flirttailleet jossain yms. Mitä tarkoitat kommentillasi, että mies on ylempänä?
- Farfiale
Niin kuin aina olen sanonut: Jos kiinnostaa, silloin mennään puhumaan. Turha siitä on sitten toista osapuolta tai koko sukupuolta syyttää, jos kyseinen henkilö ei älyä tulla puhumaan, kun ei itsekään tehnyt asian hyväksi mitään.
- lempi
tehdä tästä sukupuolten välistä "kinaa". Lähinnä vain kommentoin tekemiäni yleisiä havaintoja :)
Ilman siis, että olisi vikaa kenessäkään.
- kummissaan
ei vissiin herättänyt juurikaan keskustelua. On tietenkin totta että lähes kuka tahansa voi mennä juttelemaan kenelle tahansa. Se nyt ei ollut ihan asian ydin tässä tapauksessa. Ja non-verbaalisella kommunikoinnilla on myös varmasti suuri merkitys asiassa. En suinkaan tarkoittanut vanhanaikaistaa tai sanoa, että naiset eivät voisi tehdä aloitetta. Kuitenkin tiedän, että moniin naisiin on yhä sisälle ohjelmoitu sellainen malli. Ja tasa-arvolla ei oikeastaan ole asian kanssa kauheasti vaikutusta. Paitsi tietenkin se, että roolimallit esim. televisiossa toimivat nykyisin niin, että naiset ovat yhä aktiivisempia. Myöskään en siis tarkoittanut, etteikö nainen viestisi kiinnostusta. Hyvä esimerkki oli tuo flirttailu ja hymyily vastaus. Miten miehet muka muuten ovat ylempiä? Usein kuitenkin kuulee naisten suusta, että "tekeeköhän se aloitteen tms." juuri vaikka flirtin jälkeen.
- Mies pohtii
Olettaisin että tekstin aloittaja on nainen vaikkei se mistään ilmenekään? Jos nainen itse joskus tekee aloitteen ja saa silloin pakit niin useimmiten naiset masentuvat heti ja toteavat että "en varmaan tee aloitetta enää ikinä". Mitäs jos miehet käyttäytyisivät samalla tavalla? Näin miehenä täytyy todeta että alkaa pidemmän päälle olla aikas puuduttavaa olla jatkuvasti tekemässä niitä aloitteita kun ei välttämättä tiedä onko vastapuolella yhtään kiinnostusta vai hymyileekö toinen vain kohteliaisuuttaan. Sitten jos pyydät naista esim ulos niin saattaa myöskin olla ettei nainen edes kehtaa kieltäytyä vaikkei kiinnostaisikaan. Sitten tulee niitä vaivautuneita vastauksia tyyliin ”en mä nyt tänään pääse mutta katsotaan joskus”. Mikä siinä on ettei voi kieltäytyä suoraan jos ei kiinnosta? Vedätetään vaan turhan takia ja annetaan miehen odottaa turhan takia. Ja tuota saattaa tapahtua useinkin. Sen takia olisi joskus kiva jos naisetkin tekisi niitä aloitteita. Miehenä on välillä todella turhauttavaa kun joutuu tekemään aina kaiken työn.
Mutta lopuksi kuten joku jo totesikin, sillon kun kiinnostus on aidosti molemmin puoleista niin siinä ei tarvita mitään kissa ja hiiri leikkejä tyyliin kumpi tekee aloitteen. Se lähtee kyllä ihan itsestään silloin liikkeelle ja ne kutsut ja ehdotukset tapahtuu molemminpuoleisesti vuorotellen. Itse ainakin tätä nykyä suhtaudun naisten passiivisuuteen ja aloitekyvyn puutteesen siten että nainen ei ilmeisesti ole kiinnostunut, ja silloin minäkään en enää viitsi ”jahdata”. Ja oman kokemukseni mukaan jos nainen on aidosti kiinnostunut niin hän ei jää odottamaan vaan tekee sen ratkaisevan liikkeen ihan itse, niin ettei mies sitä edes huomaa ;).- kummissaan
naiset kyllä tekevät kanssa liikkeitä - tietysti ;) ehkeivät vain ole niin suoria.
Tuo oli sellainen pohjustus keskustelulle..
Ja totta on, että naisten eleet ovat usein vähän eri tyyppisiä kuin miesten elkeet. Olet aivan oikeassa siinä, kun peräänkulutat naisilta suoruutta. Naiset vain usein osoittavat kiinnostuksensa vähän toisella tavoin ehkä kuin miehet - yleensä kuitenkin on jokseenkin tietysti molemmista havaittavissa, kun oikein asiaa miettii. Siis kun puhutaan kasvotusten tapahtuvasta kanssakäymisestä. Elleivät kovin jännitä molemmat. Silloin on vaikea arvioida.
Ja tosiasiallisesti, mikäli nainen ei sano suoraan kun pyydät treffeille, voi syynä olla myös se, että nainen on vähän hidas aloitus liikkeissään, eli kiinnostunut, hän ei ole ihan vakuuttunut kuinka tarttua treffikutsuun, tai hän ei ole aivan vakuuttunut "uskaltaako" treffeille lähteä. Harva nainen kohteliaisuudesta treffeille lähtee, siitä voit olla aika vakuuttunut.
Harva nainen myöskään hymyilee vain kohteliaisuuttaan. Ainakin olet todennäköisesti tehnyt hyvän vaikutuksen. Olipa kiinnostuksen taso sitten sitä, että haluaa tavata tai sitä, että vaikutat siltä, että olisi kiva jutella kanssasi. Siis lähinnä ihan alkuvaiheesta kun puhutaan :) Hyvä merkki joka tapauksessa.
Ja olet oikeassa. Aloittaja on nainen ;) - Ärrinmurrinn
Samaa mieltä. Ei voisi vähempää kiinnostaa se
joo-ei-joo-ei-emmätiiä-leikki, jota jotkut naiset
harrastavat. Ne naiset ovat saaneet jäädä ihan
rauhassa arpomaan, kun olen keskittynyt muihin.
Jos kiinnostaa niin kiinnostaa. Minä en jaksa kauaa
olla toisen pompoteltavana ja on turha ruikuttaa
jälkeenpäin jos ei osannut ajoissa päättää.
- Mennyt elämä
Itselläni ovat nuoruusvuodet takana päin ja kun saldoa laskee, niin ainoat naiset, joiden kanssa olen päässyt tekemisiin ovat juuri niitä, jotka ovat tehneet aloitteen.
Oikeanlaisia minulle he eivät ole mielestäni olleet, joten paremmin olisi voinut sujua, jos olisin tehnyt itse aloitteen sellaisille, jotka olisivat paremmin minua varten sopineet.
Ujon ja epävarman miehen on vain niin vaikeaa "metsästellä" naisia rohkeiden supliikkimiesten seassa. Sitä vain odottaa, että joku nainen osoittaisi kiinnostuksensa, mutta ongelmana on, että sellaiset naiset tuppaavat olemaan luonteeltaan hallitsevia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216685Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235370- 1152545
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152010Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361742Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111975- 59941
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28849Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43843